Miten ihmiset saivat alkunsa?
Sen tietäminen, miten he saivat alkunsa, auttaa meitä ymmärtämään, mitä heistä on tullut
ON SEKÄ johdonmukaisia että tieteellisiä syitä uskoa Raamatun kertomukseen ensimmäisen ihmisparin luomisesta.a Tämän kirjan ensimmäisessä luvussa sanotaan: ”Jumalan kuvaksi hän hänet [miehen] loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” – 1. Moos. 1:27.
Mitä ”Jumalan kuvana” oleminen merkitsee? Merkitseekö se sitä, että ensimmäinen ihminen näytti ruumiillisesti Jumalan kaltaiselta? Jos niin olisi, se merkitsisi sitä, että hän tai hänen jälkeläisensä olisivat voineet veistää kuvan, joka muistuttaisi Jumalaa. Mutta se ei ollut mahdollista. Jesaja kysyi: ”Keneenkä siis te vertaatte Jumalan, ja minkä muotoiseksi te hänet teette?” Raamattu sanoo: ”Kukaan ihminen ei ole milloinkaan nähnyt Jumalaa.” Siksi kysymme uudestaan: mitä ”Jumalan kuvana” oleminen merkitsee? – Jes. 40:18; Joh. 1:18.
Ihmiset voivat nähdä pojan ja sanoa: ”Hän on ilmetty isänsä!” Kuitenkaan poika ei ehkä ole isänsä näköinen. Mutta hän muistuttaa isäänsä muilla tavoilla, kuten esimerkiksi luonteenlaadultaan, persoonallisuudeltaan, teknisiltä taidoiltaan, musikaalisuudeltaan, notkeudeltaan tai moraalisilta ominaisuuksiltaan. Koska pojalla on samanlaisia ominaisuuksia kuin isällään, hänen sanotaan muistuttavan isäänsä.
Ensimmäinen ihmispari luotiin samassa merkityksessä Jumalan kaltaiseksi. Jumala antoi molemmille tiettyjä ominaisuuksiaan. Se selittää ihmistä ja alempia eläimiä erottavan valtavan kuilun. Näiden jumalisten ominaisuuksien avulla ihminen saattoi vallita eläimiä. Jumala sanoi sekä miehelle että naiselle: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet.” – 1. Moos. 1:28.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Erilaisiksi? Selvästi erilaisiksi. Erilaisiksi ruumiillisesti, erilaisiksi henkisesti, erilaisiksi tunneperäisesti. Miehet ja naiset ovat mielissään näistä eroavuuksista. Niiden ansiosta he täydentävät toisiaan. Heidät luotiin olemaan täydentäjiä. (1. Moos. 2:18, 20) Toisin kuin nainen mies oli vielä eräässä suhteessa Jumalan kuva – pään asemassa. (1. Kor. 11:3, 7) Mies ja nainen olivat molemmat Jumalan kaltaisia siinä mielessä, että kummallakin oli jumalisia ominaisuuksia, jotka he saivat heitä luotaessa.
Mitä Jumalan ominaisuuksia sitten pantiin ensimmäiseen ihmispariin? Jotkin niistä ilmenevät hänen näkyvissä luomistöissään. Roomalaiskirjeen 1:20 selittää tätä: ”Hänen näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty.” Ilman sanoja tai ääntä tai puhetta Jumalan taivaalliset ja maalliset työt julistavat hänen kunniaansa ja kuvastavat hänen ominaisuuksiaan. – Ps. 19:2–5.
Varmasti maapallo ja sen kasvit ja eläimet ilmentävät tietoa ja viisautta. Ja eikö hänen voimansa tunnu ukkosmyrskyssä? Hänen luomistöittensä loputon moninaisuus on todisteena siitä, että hän on tuottelias työntekijä. Ne paljastavat hänet ylimmäksi Suunnittelijaksi, joka on ottanut huomioon tarkoituksen. Hänen oikeudenmukaisuuden ominaisuutensa ilmenee seuraavasti: hän suunnitteli luomukset tietyt tarpeet omaaviksi, ja oikeudenmukaisesti hän on pitänyt huolta näiden tarpeiden tyydyttämisestä. Hän menee oikeudenmukaisuuden vaatimuksia pitemmälle – rakkaudessa hän vuodattaa siunauksiaan pahoillekin. Jeesus osoitti tämän: ”Rakastakaa jatkuvasti vihollisianne ja rukoilkaa jatkuvasti niiden puolesta, jotka vainoavat teitä, jotta osoittautuisitte taivaissa olevan Isänne lapsiksi, koska hän antaa aurinkonsa nousta pahoille ja hyville ja antaa sataa vanhurskaille ja epävanhurskaille.” – Matt. 5:44, 45.
Ensimmäisellä ihmisparilla oli näitä ominaisuuksia tai kyky niiden hankkimiseen. Tässä mielessä he olivat Jumalan kaltaisia. Kuitenkin historia osoittaa, etteivät ihmiset ole aina ilmaisseet näitä ominaisuuksia, eivätkä he ilmaise niitä nykyäänkään. Mitä on tapahtunut? Eivätkö he enää ole Jumalan kaltaisia?
[Alaviitteet]
a Ks. kirjaa Onko ihminen kehityksen vai luomisen tulos?, jota mainostetaan sivulla 32.
[Tekstiruutu/Kuva s. 5]
JUMALAN ENSIMMÄISILLE IHMISILLE ANTAMIA OMINAISUUKSIA
OIKEUDENMUKAISUUS
”Kaikki hänen tiensä ovat oikeat.” – 5. Moos. 32:4.
VOIMA
”Hän on tehnyt maan voimallansa.” – Jer. 10:12.
RAKKAUS
”Jumala on rakkaus.” – 1. Joh. 4:8.
”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa.” – Joh. 3:16.
VIISAUS
”Herra antaa viisautta.” – Sananl. 2:6.
TIETO
”Herra on kaikkitietävä Jumala.” – 1. Sam. 2:3.
TARKOITUS
”Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen.” – Sananl. 16:4.
TYÖNTEKO
”Kuinka moninaiset ovat sinun tekosi, Herra!” – Ps. 104:24.
[Kuva s. 4]
Ilmetty isänsä – mutta ei hänen näköisensä