Hipit kertovat kuinka asia on
OVATKO hipit löytäneet vastaukset? Onko heidän elämäntapansa osoittautunut onnea tuottavaksi? Heijastaako heidän keskinäinen kanssakäymisensä aitoa rakkautta, ja onko se rakentavaa? Mitä he niittävät kylvämästään elämästä?
Havainnet kiinnostavaksi kuulla, mitä ne, jotka ovat olleet hippejä, sanovat. He voivat kertoa, kuinka asia on. Kaikilla ei tietenkään ole ollut samanlaisia kokemuksia. Seuraavat edustavat kuitenkin sitä, mitä monet ovat sanoneet.
Löytyvätkö vastaukset
Eräs nuori yhdysvaltalainen nainen liittyi hippiliikkeeseen yhtä idealistisena kuin muutkin. Hän halusi vastauksia. Kuuntelehan, mitä hän kertoi kokemuksestaan Herätkää!-lehdelle:
”Aluksi me kaikki todella yritimme löytää vastaukset häkellyttäviin elämän ongelmiin. Niitä etsiessäni sekaannuin huumausaineisiin ja sukupuolipalvontaan. Myöhemmin kietouduin vielä enemmän salamenoihin, mystiikkaan ja demonismiin.
”Kaikessa tässä ei ollut kuitenkaan mitään järkevää. Ns. ’guruni’ välityksellä kietouduin syvemmälle mystiikkaan, salamenoihin ja huumausaineiden käyttöön. Huomasin kuitenkin, että sitä kaikkea oli yhä vaikeampi kestää. Aloin tuntea niin syvää masennusta, että minun oli useammin kuin kerran hillittävä voimakas haluni hypätä alas sillalta.
”Monet ystävistäni olivat jo heroiinin orjia ja alkoholisteja. Eräs käytti likaista neulaa ottaessaan annoksensa, mistä oli seurauksena kuolio ja verenmyrkytys. Hän oli vähällä kuolla. Eräs toinen tarttui lopulta aseeseen ja ampui itsensä. Hän ei jaksanut kestää kaikkea, varsinkaan keskuudessamme vaikuttavia spiritistisiä voimia.
”Tämä todellisuudessa havahdutti minut. Minusta tuntui, etten voinut enää viettää tällaista elämää, koska se ei varannut niitä vastauksia, joita etsin. Olin saanut tarpeekseni näistä ns. ’pyhistä miehistä’.”
Hän ei siis löytänyt etsimiään vastauksia, eikä hippien elämäntapa johdattanut häntä parempaan elämään. Se ei tuottanut onnea eikä tulevaisuudentoivoa.
Materialismi, ulkokultaisuus
Eräs nuori kalifornialainen mies oli hippinä vuosia ja etsi myös vastauksia ja parempaa elämäntapaa. Hän oli ’tympääntynyt’ materialismiin ja ulkokultaiseen yhteiskuntaan. Hän sanoo:
”Kokeilin huumausaineita – kaikkia saatavissa olevia. Annoin tukkani kasvaa puoliväliin selkääni. Käytin kultaisia korvarenkaita ja partaa – kaikkea, mitä asiaan kuului.
”Esiintyi niin paljon kiinnostuksen puutetta nuoria kohtaan. Nykyajan lapset ovat tympääntyneet järjestelmään. Sen tähden he nauttivat huumausaineita – se on pakotie. He näkevät ympärillään olevien ihmisten turmelevan maata ja vettä saastuttamalla niitä, eivätkä nämä näytä välittävän siitä. Heidän kompastuskivensä on nykymaailman ulkokultaisuus.”
Millaiseksi hän huomasi tilanteen hippien keskuudessa elettyään yli viisi vuotta hippinä? Hän sanoo:
”Hippi on aivan yhtä ulkokultainen kuin ihmiset, joita hän arvostelee. Materialismi on yhtä yleistä hippiliikkeessä kuin muuallakin. Hippi puhuu rakkaudesta, mutta hän ei tarkoita sitä eikä osoita sitä raamatullisessa merkityksessä. Se on enimmäkseen seksiä – oikeastaan sukupuolipalvontaa. He eivät todellisuudessa välitä muista.”
Eräs sanakirja määrittelee materialismin ”opiksi, jonka mukaan omanvoitonpyynti on ja sen pitäisikin olla elämän peruslaki”. On siis materialistista eli itsekästä ajatella ensi sijassa omia halujaan.
Ajattelevatko hipit ensi sijassa omia halujaan? Eivätkö he luovuta vastuun vanhemmille ja muille riippumatta siitä, mikä vaikutus sillä on? Eivätkö he usein itsekkäästi särje vanhempiensa sydämen, jotka, vaikkakin ovat tehneet virheitä, ovat yleensä työskennelleet ankarasti lastensa kasvattamiseksi? Eivätkö hipit itsekkäästi antaudu tyydyttämään kaikkia himojensa oikkuja? Eikä tämä itsekkyys ole missään niin ilmeistä kuin heidän halussaan käyttää huumausaineita.
Mihin huumausaineet johtavat?
Monien hippien alituisena ongelmana on yrittää saada tarpeeksi huumausaineita. Huumausaineet ovat kalliita. Niiden ostaminen vaatii rahaa.
Huumausaineita saadakseen jotkut hipit kerjäävät kaduilla. Toiset myöntävät varastavansa saadakseen rahaa. Jotkut ovat kehottaneet naisia, joiden kanssa he elävät, ryhtymään prostituoiduiksi rahan ansaitsemiseksi. Mikä panee heidät hankkimaan huumausaineita ellei silkka materialismi?
Marihuanan polttaminen on vain ensimmäinen askel. Hyvin usein se johtaa voimakkaampien huumausaineiden käyttämiseen. Mikä siitä on seurauksena? Vastausten löytäminenkö? Mielenylennyskö? Onniko? Parempi elämäntapako? Eräs henkilö, joka teeskenteli olevansa hippi ja eli heidän joukossaan, kirjoitti kokemuksestaan Look-lehdessä. Monet hipit ja entiset hipit myöntävät todeksi saman, mitä hän kertoo. Hän mainitsi paikasta, missä hän asui, seuraavaa:
”Rickin ja Kathyn paikka oli likainen, roskien peittämä linnoitus, joka kuhisi huumausainehumalassa olevia ja oli paljon vastenmielisempi ja epähygieenisempi kuin likaviemäri, koska ihmiset yrittivät asua siinä. Kun astuimme eteishalliin, siellä oli ainakin puoli tusinaa hippejä makaamassa eriasteisessa huumausainehumalassa. Pimennetyissä makuuhuoneissa istui ilmeettömän näköisiä miehiä ja naisia huumaantuneina lattialla rock-musiikin pauhatessa täydellä teholla radiosta ja satojen kärpästen pöristellessä makeanhajuisissa marihuanasavukerroksissa. . . .
”[Yksi hippi] oli niin umpihumalassa, kun hän tuli sisään, että hän puhui vinkuvalla, pelottavalla falsettiäänellä – silti se, mitä hän oli nauttinut, ei vielä riittänyt. Kello viiden aikaan aamulla heräsin ja näin hänen . . . ruiskuttavan sokerivettä kaulasuoniinsa, koska todelliset huumausaineet olivat häneltä loppuneet samoin kuin paikat, joihin hän olisi voinut työntää neulan. Joka kerta kun hän painoi ruiskua, hän voihkaisi: ’Ooooohhh, ooohhh, tästä minä pidän . . . tästä minä pidän’, ja alkoi kieriskellä lattialla viuhtoen ja paiskoen itseään ja huutaen kuin pöllö.”
Hipit arvostelevat oikein niitä, jotka tekevät rahasta jumalansa ja jotka tavoittelevat kaikkea aineellista, mutta monien hippien kiihkeä huumausaineiden tavoittelu on aivan yhtä materialistista, ehkä vielä materialistisempaakin. Ja mitkä ovat sen seuraukset?
San Franciscon yleisen sairaalan eräs lääkäri arvioi, että sairaalaan otettiin 15–20 huumausaineiden mielenvikaiseksi tekemää potilasta joka viikko. Hän sanoi: ”[Huumausaineiden] käyttäjät tulevat tänne unettomuudesta kärsivinä, aliravittuina ja usein neulojen aiheuttamien tautien vaivaamina. . . . Monet saavat hengityselinten tauteja aliravitsemuksen takia.” Kalifornian osavaltion yleinen syyttäjä paljasti seuraavaa: ”Joka 60 tunnin kuluttua joku Haight-Ashburyn alueella kuolee traagisesti huumausaineiden takia.”
Niidenkin, jotka välttyvät välittömiltä traagisilta seurauksilta, täytyy kohdata huumausaineiden nauttimisesta aiheutuvat mahdolliset pitkäaikaiset vaikutukset. Yhtä LSD:n vaikutuksista on sanottu soluissa tapahtuvaksi ”kromosomikatkeamaksi”. On ilmoitettu, että sellainen saattaa syntyä ”jo parin käyttökerran jälkeen. . . . Kokeet osoittavat, että sellaisen katkeamisen takia huumausaineiden käyttäjille myöhemmin syntyvät lapset voivat olla epänormaaleja tai henkisesti jälkeenjääneitä tai molempia.”
Lähimmäisenrakkauttako?
Lähimmäisenrakkautta arvostetaan suuresti hippifilosofiassa. Mutta miten asian laita on käytännössä? Onko todella rakkautta toista kohtaan hankkia hänelle huumausaineita, niin kuin hipit tekevät? Kuinka monta ihmistä huumausaineet ovat saattaneet romahtamaan ja tulemaan mielenvikaiseksi? Kuinka monen fyysinen terveys on murtunut? Hipit suosittelevat voimakkaasti metedriiniä, LSD:tä, meskaliinia, heroiinia ja muita huumausaineita. Mutta kun hippitoverin järki alkaa samentua niiden nauttimisesta, niin he kääntävät hänelle selkänsä avuttomina tai kiinnostuksen puutteesta.
Ja millaista ”rakkautta” ovat sitten ”vapaat suhteet”? Eräs 16-vuotias tyttö selitti olevansa mielellään sukupuolisuhteissa eri miesten kanssa sanoen: ”Se on aivan yleistä.” Mutta mitä tällaiset vapaat suhteet tuovat tullessaan? Mustasukkaisuuden, katkeruuden ja vihan tunteiden heräämisen lisäksi sukupuolitaudit leviävät aiheuttaen onnettomuutta. Hippien keskuudessa esiintyy häikäilemättömiä, itsekkäitä henkilöitä, jotka haluavat vapaita suhteita. He jättävät jälkeensä tartunnan saaneiden ihmisten rivistön.
Muuan hippi paljasti tietämättömyytensä sukupuolitautien todellisista vaaroista, kun hän lapsellisen vilpittömänä sanoi eräälle reportterille: ”Sellaista tapahtuu. Se on mahdollista vapaissa suhteissa, mutta sitten voi mennä klinikalle päästäkseen siitä eroon.” Monet alkavat nyt kuitenkin surukseen havaita, ettei pysyvä parantuminen tapahdukaan niin helposti.
Afganistanin Amerikan-suurlähettiläs Robert Neumann sanoi Kabulin hipeistä: ”He tuhoavat itsensä Afganistanissa. Siellä tapahtuu itsemurhia, siellä on hirvittävän epähygieenistä, tauteja. He asuvat hökkeleissä.” Kuulostaako tämä kaikki aidon lähimmäisenrakkauden tuotteelta?
Kuinka asia on
Ihmisiä saattaa vetää hippiliikkeeseen vilpitön onnen etsintä, vastausten haluaminen elämän ongelmiin ja vapauden tavoittelu. Mutta tosiasiat osoittavat, että se mitä he löytävät, on kaukana heidän tavoitteistaan. Heidän etsintänsä on johtanut suureen onnettomuuteen, vastaukset ovat jääneet löytämättä, ja he ovat jopa joutuneet orjuuteen – huumausaineiden, omien himojensa sekä hippien ’vakiintuneen järjestelmän’ orjuuteen.
Eräs Haight-Ashburyssa ollut toimittaja sanoi: ”Jotkut siellä kiertelevistä hipeistä näyttävät enemmän huolten uuvuttamilta, huolestuneemmilta ja onnettomammilta kuin Montgomery Streetin pörssimeklarit, joita he sanovat halveksivansa.” Eräs toinen sanoi: ”Haight-Ashbury, joka kerran oli rakkauden linnoitus, . . . on nyt aavekaupunki, pelon, raiskausten, murhien, pahoinpitelyjen ja ryöstöjen kaupunki.”
Kertoessaan, kuinka asia on, muuan toimittaja sanoi: ”Harvat löytävät sitä, mitä he tulivat hakemaan . . . useimmat heistä löytävät sen sijaan kadotetun paratiisin, joka on täynnä huumausaineita ja likaa ja kurjuuden valituksia.”
Kukaan ei voi moittia ihmisiä, jotka haluavat parempaa asiainjärjestelmää, koska tämän järjestelmän tila on pöyristyttävä. Mutta onko vastaus elämäntapa, joka ei paranna asioita vaan usein tekee ne pahemmiksi? Niiden kokemukset, jotka ovat olleet hippejä ja jotka kertovat, kuinka asia on, osoittavat, että vastauksen täytyy olla kielteinen.
Mutta mikä sitten on vastaus elämän ongelmiin? Pysyykö tämä turmeltunut asiainjärjestelmä aina tällaisena, niin ettei nuorilla ole syytä toivoa parempaa tulevaisuutta? Mistä sitten rehellinen, vilpitön ihminen voi etsiä aitoa onnea ja luotettavaa tulevaisuudentoivoa?