Eurooppa

Lempeä vastaus tuottaa tulosta

Georgiassa eräs mies lähestyi kirjallisuuden esittelypistettä ja huusi: ”Minä en anna teidän saarnata täällä! Georgia on ortodoksinen maa.” Esittelypisteellä oleva veli kysyi mieheltä ystävällisesti, oliko tämä koskaan lukenut kirjallisuuttamme. ”Enpä oikeastaan”, mies vastasi. Veli ehdotti, että mies tutustuisi julkaisuihimme. Mies rauhoittui ja otti joitakin julkaisuja. Muutaman päivän kuluttua hän tuli takaisin ja pyysi anteeksi aiempaa käytöstään. Hän kertoi lukeneensa lehteämme sokealle äidilleen. Molemmat olivat pitäneet lehdestä kovasti ja halusivat lisää luettavaa. Nyt mies käy säännöllisesti esittelypisteellä hakemassa uudet lehdet.

Parempi tapa selvittää välit

Azerbaidžanissa kaksi veljeä alkoi todistaa erään rakennuksen edessä seisovalle nuorelle miehelle. Mies sanoi heille: ”En halua kuunnella teitä. Se olisi syntiä.” Sitten hän otti takataskustaan veitsen ja sanoi: ”Minua on kohdeltu väärin, ja olen menossa varmistamaan, että oikeus tapahtuu.”

Tilanne yllätti veljet, mutta he sanoivat: ”Tappaminen on syntiä.”

Mies kysyi: ”Mitä minun sitten pitäisi tehdä?” Veljet lukivat hänelle Roomalaiskirjeen 12:17–21:n ja selittivät, että kosto kuuluu Jumalalle. He sanoivat, että emme saa ”antaa pahan voittaa itseämme” vaan että meidän täytyy ”voittaa jatkuvasti paha hyvällä”. Sitten he kertoivat miehelle, millainen voima lempeällä puheella on, ja sanoivat vielä, että jos hän pahoinpitelisi tai tappaisi jonkun, hänen omatuntonsa piinaisi häntä. Mies lähti pois selvästi vaikuttuneena kuulemastaan.

Tunnin päästä mies tapasi veljet uudelleen ja sanoi: ”Kävin juuri sen miehen luona, jonka aioin tappaa. En tehnyt hänelle mitään, vaan selvitimme asiat puhumalla. Kiitos siitä, että estitte minua tekemästä typeryyksiä.” Veljet selittivät miehelle, että todellisuudessa avun antaja oli Jehova.

Kirjallisuuden esittelypiste vetoaa toimettomaan sisareen

Joitakin vuosia sitten Norjassa eräs sisar ajautui pois totuudesta ja jäi toimettomaksi. Kun sitten julkisessa todistamisessa alettiin käyttää kirjallisuuden esittelytelineitä, yksi esittelyteline ilmaantui paikkaan, jonka ohi sisar kulki usein ostoksilla ollessaan.

Vaikka sisar ei koskaan mennytkään keskustelemaan todistajien kanssa, hän piti esittelytelineen vetoavasta yleisilmeestä ja kauniista postereista. Hän pani merkille myös todistajien ystävällisen käytöksen ja siistin ulkoasun. Kaikki tämä herätti hänessä halun palata Jehovan ja hänen kansansa luo.

Sisar näki myös jw.org-verkkosivuston logon ja päätti mennä käymään sivustolla. Hän oli yllättynyt siitä, miten helppoa sivustolta oli löytää lähimmän valtakunnansalin osoite ja kokousajat. Sisar latasi joitakin julkaisuja ja meni jokseenkin hermostuneena valtakunnansalille. Hänet otettiin lämpimästi vastaan, ja vanhimmat järjestivät niin, että eräs sisar alkoi tutkia Raamattua hänen kanssaan. Pian hän sai hyviä ystäviä seurakunnasta ja pääsi hengellisesti jaloilleen. Nykyään hän käy säännöllisesti kokouksissa ja kenttäpalveluksessa ja on hyvin onnellinen siitä, että on saanut takaisin läheisen suhteensa Jehovaan.

Todistamista koulubussissa

Norjassa 15-vuotias Ronja jutteli koulubussissa kolmen luokallaan olevan pojan kanssa evoluutiosta. Pojat eivät kunnioittaneet lainkaan hänen näkemyksiään, ja Ronja tunsi olonsa tukalaksi. Häntä harmitti, että hän ei osannut perustella kantaansa kunnolla. Kotona äiti ja Ronja miettivät yhdessä, mitä vakuuttavia todisteita hän voisi esittää sen tueksi, että Luoja on olemassa.

Seuraavana päivänä koulubussissa Ronja kertoi pojille, mitä todisteita Luojan olemassaolosta on. Pojat kuitenkin vain pilkkasivat sitä, että hän uskoo Jehovaan. Yksi heistä sanoi kovaan ääneen: ”Tässä bussissa kukaan ei usko Jehovaan! Äänestetään! Kuka uskoo evoluutioon ja kuka Jehovaan?” Ronjan yllätykseksi eräs lähellä istuva nuorempi poika nosti kätensä ja sanoi: ”Minä uskon Jehovaan!” Kaksi muuta oppilasta sanoi: ”Niin minäkin!” Muut oppilaat olivat kuunnelleet Ronjan ja luokkakavereiden keskustelua, ja Ronjan perustelut olivat saaneet jotkut heistä vakuuttumaan Luojan olemassaolosta.

Lukutaidoton mies löytää kirjan

Eräänä iltapäivänä Tanskassa sijaitsevaan haaratoimistoon tuli kaksi miestä, jotka puhuivat arabiaa. Miehet olivat kotoisin Syyriasta ja kertoivat aulassa oleville sisarille etsivänsä Jehovan todistajia. Kun miehet kuulivat tulleensa oikeaan paikkaan, he olivat innoissaan. He olivat saaneet selville haaratoimiston osoitteen näyttämällä paikallisen kirjaston henkilökunnalle kuvaa, jonka he olivat ottaneet matkapuhelimella arabiankielisen Mitä Raamattu todella opettaa? -kirjan julkaisijasivusta. Kirjaston henkilökunta oli kuvan avulla saanut selville, minne miehet halusivat mennä, ja antanut heille haaratoimiston osoitteen.

Miehet eivät osanneet tanskaa nimeksikään. Niinpä aulaan kutsuttiin eräs arabiaa puhuva veli. Kävi ilmi, että toinen miehistä oli hyvin kiinnostunut Raamatusta. Veli otti hänen yhteystietonsa ja lupasi käydä hänen luonaan pikapuoliin toisen arabiaa puhuvan veljen kanssa.

Kun veljet menivät miehen luokse, he saivat tietää, että hänen luonaan ei ollut koskaan käynyt Jehovan todistajia. Mies kertoi löytäneensä Raamattu opettaa -kirjan postilaatikostaan. Se oli erikoista, koska postilaatikossa ei ollut mitään, mikä olisi osoittanut asukkaan olevan arabiankielinen. Mies ei osannut lukea, ja siksi hän oli pyytänyt ystäväänsä lukemaan kirjaa hänelle. He pääsivät kirjan loppuun kolmessa päivässä. Sen jälkeen mies tiesi löytäneensä totuuden.

Mies on pakolainen ja asuu kaukana perheestään, mikä on ollut hänelle hyvin ahdistavaa. Hän on kuitenkin saanut lohtua Raamatusta. Kun veljet kävivät hänen luonaan ensimmäistä kertaa, hän kysyi: ”Miksi ette ole käyneet täällä aikaisemmin? Juuri tätä minä tarvitsen.” Tutkistelu jatkuu edelleen, ja mies on hyvin innostunut oppimistaan asioista.

Tyhjä sydän täyttyy ilosta

Dmitrillä oli hyväpalkkainen työ tupakkayhtiön johtajana Ukrainassa. Kun hän ymmärsi, miten vaarallista tupakka on terveydelle, hän kuitenkin jätti työnsä. Sitten hän menetti kolmen kuukauden kuluessa sekä äitinsä että anoppinsa. Se oli hänelle suuri järkytys. Hän toivoi saavansa lohtua ja vastauksia kysymyksiinsä omasta kirkostaan, mutta jäi tyhjin käsin. Eräs hänen ystävänsä sanoi hänelle, että ortodoksina oleminen on yhtä kuin ”risti kaulassa ja tyhjyys sydämessä”. Juuri siltä Dmitristä tuntui. Hän tajusi, ettei tiennyt mitään Jumalasta tai Raamatusta. Hän oli epätoivoinen ja rukoili apua. Sitten hän muisti kuulleensa Jehovan todistajista. Hän meni verkkosivustollemme ja yllättyi siitä, miten paljon siellä oli tietoa Raamatusta. Hän etsi lähimmän valtakunnansalin osoitteen. Kun hän tuli salin parkkipaikalle, eräs yleisönpalvelija toivotti hänet tervetulleeksi ja kysyi, voisiko hän auttaa jotenkin. Dmitri sanoi: ”Tarvitsisin raamattukurssin.” Dmitri on nyt tutkinut Raamattua puoli vuotta. Hän käy säännöllisesti kokouksissa ja myös vastailee niissä.

Hyödylliset viestilaput

Britanniassa Paulilla ja Faithilla oli mukava keskustelu Susan-nimisen naisen kanssa. Kun he yrittivät tehdä uusintakäynnin Susanin luokse, tämä ei ollut kotona. He muistivat ehdotuksen, joka oli marraskuun 2014 Valtakunnan Palveluksessamme, ja jättivät Susanille viestilapun, jossa he sanoivat tulevansa uudelleen seuraavana päivänä. Kun he seuraavana päivänä palasivat, heitä odotti yllätys: Susan oli jättänyt oveensa viestin heitä varten. Hän kertoi, että hänen oli täytynyt lähteä ostoksille, koska hänen tyttärensä oli menossa naimisiin. Paul ja Faith jättivät uuden viestin, jossa he kertoivat tulevansa uudelleen seuraavalla viikolla. Tällä kertaa tapaaminen onnistui. Susan oli odottamassa heitä, ja tutkistelu aloitettiin Raamattu opettaa -kirjasta.

Koska tyttären häät olivat lähestymässä, Susan pyysi, että seuraavaa tapaamista siirrettäisiin hieman tuonnemmaksi. Mennessään Susanin luo seuraavan kerran Paul ja Faith eivät kuitenkaan tavanneet häntä, ja he jättivät hänelle taas viestin. Tällä kertaa he laittoivat viestiin puhelinnumeronsa. Susan lähettikin heille tekstiviestin, jossa hän pahoitteli, ettei ollut huomannut heidän tuloaan, koska oli jutellut pihalla naapurin kanssa. Tämän jälkeen Susanin kanssa on tutkittu säännöllisesti, ja hiljattain hän kävi ensimmäistä kertaa kokouksessa.

Paulin ja Faithin mielestä viestilaput ovat mukava ja hyödyllinen väline kenttäpalveluksessa. Paul sanoo: ”Monet ihmiset ovat reagoineet jättämiimme viesteihin. Se on mahtavaa!”

Sairaan miehen usko teki vaikutuksen

Unkarissa eräs veli joutui sairaalaan elokuussa 2014 keuhkoveritulpan vuoksi. Pian tämän jälkeen hän kuoli. Veljestä oli huolehtinut aivan erityisen ystävällinen hoitaja nimeltä Tünde. Veljen vaimo kirjoitti naisesta seuraavaa:

”Olin poikani kanssa ’Jäljittele Jeesusta!’ -aluekonventissa kesällä 2015. Kun kolmannen päivän päätyttyä teimme lähtöä parkkipaikalla, eräs nainen pysähtyi eteeni, laski laukkunsa maahan, halasi minua ja alkoi itkeä. Hän oli sama nainen, joka vuotta aiemmin oli huolehtinut miehestäni teho-osastolla. Nainen selitti, että aina vuoron alussa jokainen hoitaja saa huolehdittavakseen yhden potilaan. Hän oli rukoillut joka kerta, että hänet määrättäisiin huolehtimaan miehestäni. Juuri niin tapahtuikin, kerta toisensa jälkeen.

Tünde kertoi, että mieheni hyvä käytös samoin kuin hänen uskonsa ja luja toivonsa olivat kimmoke, joka sai hänet tutkimaan Raamattua tosissaan Jehovan todistajien kanssa.

Tünde tutkii Raamattua edelleen ja odottaa aikaa, jolloin hän voi tavata mieheni uudelleen. Hän haluaa kertoa miehelleni, että tämän käytöksen ja lujan uskon ansiosta hän oppi tuntemaan Jehovan ja hänen hienot lupauksensa.”

Todistamista rekasta rekkaan

Jokin aika sitten jotkin Kreikan ja Bulgarian väliset rajanylityspaikat olivat hetkittäin suljettuina mielenosoittajien tekemien tiesulkujen vuoksi, ja rajan läheisyyteen kertyi kymmenien kilometrien autojonoja. Bulgariassa erään seurakunnan julistajat tarttuivat tilaisuuteen ja päättivät tarjota jonottajille luettavaa. Veljet ottivat mukaansa julkaisuja 12 kielellä. Monet rekka-auton kuljettajat olivat uupuneita ja turhautuneita, mutta halusivat siitä huolimatta jutella. Veljet kuuntelivat heitä ja tarjosivat heille toivoa ja rohkaisua. Eräs kuljettaja kysyi: ”Oletteko te Jehovan todistajia?” Kun hän sai myöntävän vastauksen, hän sanoi: ”Arvasin. Ketkään muut eivät tekisi tällaista.” Muuan itävaltalainen kuljettaja totesi hyväntahtoisesti: ”Teitä ei pääse pakoon missään! Onnittelut hyvästä työstä! Jatkakaa samaan malliin ja tarjotkaa ihmisille lohtua ja toivoa.” Vielä yksi kuljettaja sanoi: ”En ole koskaan ollut kovin innostunut lukemaan teidän julkaisujanne. Mutta nyt aion ehdottomasti lukea.” Kun eräälle kuljettajalle kerrottiin hyvää uutista, kyyneleet alkoivat vieriä hänen poskiaan pitkin. Mies kertoi, että hänkin oli ollut todistaja vuosia sitten. Veljet kannustivat häntä lukemaan saamansa julkaisut ja ottamaan yhteyttä seurakuntaan.