”Jumala sai aikaan kasvun” (1. Kor. 3:6)

NEUVOSTOLIITTO hajosi vuonna 1991, ja Georgia itsenäistyi tuona samana vuonna. Poliittiset muutokset ja maan sisäiset konfliktit johtivat kuitenkin elinolosuhteiden nopeaan huononemiseen. Genadi Gudadze, joka palveli noina vuosina kierrosvalvojana, muistaa ihmisten seisoneen leipäjonossa miltei aamusta iltaan.

Tuohon aikaan todistajilla oli tapana kertoa Raamatun sanomasta ihmisille, jotka jonottivat leipää. ”Noina vaikeina vuosina tuntui siltä, että jokainen suhtautui totuuteen myönteisesti. Vastaanotimme sadoittain osoitelipukkeita niiltä, jotka halusivat raamatuntutkistelun”, Genadi kertoo.

Jokaisen kokouksen jälkeen vastuulliset veljet luettelivat sellaisten ihmisten nimiä ja osoitteita, jotka olivat pyytäneet, että heidän luonaan käytäisiin. Sitten julistajat ilmoittivat, keiden luona he voisivat käydä.

Veli Levani Sabašvili, joka palveli vanhimpana Tbilisissä, muistaa erään käyntiä pyytäneen avioparin. Hän kertoo: ”Kaikki muut osoitteet saatiin jaettua, mutta kukaan ei tarjoutunut käymään tämän pariskunnan luona. He asuivat kaukana, ja monilla meistä oli jo useita raamatuntutkisteluja.”

Muutaman kuukauden kuluttua tuo sama aviopari pyysi käyntiä toistamiseen. Lopulta he vetosivat todistajiin kolmannen kerran ja pyysivät näitä pysymään viattomina heidän vereensä (Apt. 20:26, 27). Levani muistelee: ”Oli uudenvuoden aika, jolloin emme yleensä käyneet ihmisten luona. Nyt meistä kuitenkin tuntui, ettemme voineet enää lykätä käyntiämme.”

Kyseinen hengellistä apua kaivannut pariskunta, Roini ja Nana Grigalašvili, ei ollut uskoa silmiään, kun he eräänä koleana aamuna näkivät Levanin ja hänen mukanaan olleen toisen veljen seisomassa ovellaan. Heille aloitettiin heti raamatuntutkistelu. Nykyään Roini ja Nana sekä heidän lapsensa palvelevat vakituisina tienraivaajina.

Kiinnostuneiden tavoittamiseksi nähdään paljon vaivaa

Ne jotka oppivat totuuden, tunsivat niin suurta kiitollisuutta, että he uhrasivat epäitsekkäästi aikaansa, voimiaan ja varojaan hyvän uutisen saarnaamistyöhön. Huolimatta perhevelvollisuuksistaan myös Badri ja Marina Kopaliani matkustivat sinnikkäästi kaukaisiin kyliin auttamaan vilpittömiä ihmisiä.

Viikonloppuisin Badri ja Marina tekivät teini-ikäisten poikiensa Gotšan ja Levanin kanssa matkoja Dušetiin, joka on kaunista, vuoristoista aluetta Tbilisin pohjoispuolella. Joskus he matkustivat pitkin mutkaisia teitä jopa 150 kilometriä päästäkseen syrjäisiin kyliin.

Kerran eräs nainen kutsui Badrin ja Marinan työpaikalleen. Badri kertoo: ”Päädyimme isoon huoneeseen, jossa meitä odotti noin 50 ihmistä! En aluksi tiennyt, mitä sanoa, mutta rukoiltuani Jehovaa päätin kertoa Matteuksen 24. luvussa mainituista viimeisten päivien tunnuspiirteistä. Yksi kuulijoista kysyi yllättyneenä: ’Miksi pappimme eivät puhu meille noista asioista?’ ”

Muistonvietto herättää huomion

Monilla vilpittömillä georgialaisilla oli mahdollisuus kuulla totuudesta myös Jeesuksen kuoleman muistonvietossa. Esimerkiksi vuoden 1990 muistonvietto, joka pidettiin sisar Ia Badridzen kotona Tbilisissä, herätti paljon kiinnostusta naapuristossa.

Sisar Badridze oli itse ehdottanut, että muistonvietto pidettäisiin hänen kerrostaloasunnossaan. Lastensa avustuksella hän raivasi olohuoneeseensa tyhjää tilaa. Mutta mistä hän saisi tarpeeksi tuoleja? Georgiassa oli yleistä, että perheet vuokrasivat pöytiä ja tuoleja isoja juhlia varten. Koska sisar Badridze halusi vuokrata vain tuoleja, vuokrausliikkeen omistaja toisensa perään kysyi: ”Ettekö tarvitse pöytiä? Miten te aiotte syödä?”

Sisar Badridze onnistui järjestämään 13. kerroksessa sijaitsevaan asuntoonsa paikat kaikille, jotka tulivat Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. Läsnä oli peräti 200 ihmistä! Ei ihme, että monilla naapureilla oli sen jälkeen paljon kysyttävää Jehovan todistajista.

Unohtumaton muistonvietto

Vuonna 1992 eri puolilla Georgiaa vuokrattiin suuria saleja muistonviettoa varten. Davit Samharadze, joka asui Gorissa, muistaa matkavalvojan tiedustelleen heidän muistonviettosuunnitelmiaan.

Kun matkavalvoja sai kuulla julistajien aikomuksesta pitää muistonvietto yksityiskodissa, hän kysyi: ”Eikö teidän kaupungissa ole suuri auditorio? Miksette yritä vuokrata sitä?” Paikalliset julistajat, joita oli vain vähän yli sata, eivät olleet katsoneet tarpeelliseksi vuokrata suurta, yli 1000-paikkaista auditoriota.

Silloin matkavalvoja ehdotti: ”Jos jokainen julistaja onnistuu saamaan 10 ihmistä muistonviettoon, kaikki paikat täyttyvät.” Vaikka ehdotus tuntui aluksi epärealistiselta, paikalliset julistajat yrittivät parhaansa mukaan noudattaa sitä. Hämmästyttävää kyllä peräti 1 036 ihmistä oli läsnä muistonvietossa. Miten iloisia ystävät olivatkaan!a

Uusia määräalueita innokkaille tienraivaajille

Vuonna 1992 Georgiassa oli paljon alueita, joilla Jehovan kansa ei ollut vielä saarnannut Raamatun sanomaa. Miten näiden alueiden ihmiset pystyttäisiin tavoittamaan, kun maata koetteli syvä talouskriisi?

Tamazi Biblaia, joka asui tuohon aikaan Länsi-Georgiassa, muistelee: ”Matkavalvoja keskusteli meidän muutamien kanssa siitä, mitä asialle voitaisiin tehdä. Meillä ei ollut paljon tietoa erikoistienraivausta koskevista järjestelyistä, mutta tiesimme, että hyvää uutista piti saarnata kiireellisesti.” (2. Tim. 4:2.) Niinpä he valitsivat 16 tienraivaajaa ja antoivat heille määräalueet eri puolilta maata. (Ks. oheinen kartta.)

Toukokuussa 1992 Tbilisissä pidettiin kolmen tunnin mittainen kokous niiden tienraivaajien rohkaisemiseksi, jotka oli määrätty noille alueille viiden kuukauden ajaksi. Vanhimmat kävivät heidän luonaan joka kuukausi ja antoivat hengellisen tuen lisäksi tarvittaessa aineellista apua.

Kaksi tienraivaajasisarta, Manea Aduašvili ja Nazi Žvania, määrättiin Ozurgetin kaupunkiin. Manea, joka oli tuolloin 60-vuotias, muistelee: ”Tiesimme, että Ozurgetin lähellä asui muuan kiinnostunut nainen. Heti kun olimme tulleet kaupunkiin, sovimme tapaamisesta hänen kanssaan. Saapuessamme naisen talolle hän jo odotti meitä. Lisäksi paikalla oli noin 30 vierasta, jotka nainen oli kutsunut. Aloitimme tuona päivänä useita raamatuntutkisteluja.”

Seuraavat kuukaudet olivat yhtä tuottoisia. Vain viiden kuukauden kuluttua 12 ihmistä oli valmiita kasteelle!

Uhrautuva asenne tuotti tuloksia

Kaksi tienraivaajaveljeä, Pavle Abdušelišvili ja Paata Morbedadze, lähetettiin Tsageriin – alueelle, jossa pidetään arvossa kristikunnan oppien värittämiä muinaisia perinteitä.

Tienraivaajien viiden kuukauden mittainen tehtävämääräys oli päättymässä, ja ankara talvi teki tuloaan. Koska Paata kutsuttiin muualle auttamaan käännöstyössä, Pavlen täytyi tehdä valinta. Hän kertoo: ”Tiesin, että talvi Tsagerissa olisi rankka. Mutta koska raamatuntutkisteluoppilaamme tarvitsivat yhä apua, päätin jäädä.”

”Asuin erään paikallisen perheen luona”, Pavle muistelee. ”Suurimman osan päivistä käytin saarnaamistyöhön. Iltaisin kokoonnuimme tuon perheen kanssa takan ääreen ensimmäisen kerroksen olohuoneeseen. Kun minun tuli aika mennä omaan huoneeseeni, laitoin lämpimän lakin päähäni ja kömmin paksun peiton alle nukkumaan.”

Kun vanhimmat pääsivät käymään Pavlen luona keväällä, 11 ihmistä oli päteviä kastamattomiksi julistajiksi. Pian sen jälkeen he kaikki kävivät kasteella.