Hyvän uutisen esittäminen tehokkaammin – kuuntelemalla
1 Ollaksemme tehokkaita palveluksessamme meidän täytyy tajuta, ettei ole olemassa kahta samanlaista ihmistä. Jokaisella on erilainen elämänkokemuksensa ja erilaiset huolenaiheensa ja toiveensa. Meillä on haaste osoittaa puhuteltavalle, mitä Valtakunnan sanoma merkitsee hänelle yksilönä. Jotta voimme tehdä tämän tehokkaasti, meidän täytyy myös kuunnella tarkkaavaisesti.
2 Monet julistajat käyttävät tahdikkaasti kysymyksiä johdannoissaan, ja se auttaa heitä ottamaan puhuteltavan mukaan keskusteluun. Erittäin tehokkaita ovat näkemystä koskevat kysymykset, jotka eivät saata ovenavaajaa hämilleen. Mutta kun ovenavaaja puhuu, on tärkeää kuunnella, mitä hän sanoo. Kuunteleminen ilmaisee lähimmäisenrakkautta ja kunnioitusta, ja kuuntelemalla opimme ymmärtämään hänen ajatteluaan. Tiedot puhuteltavan olosuhteista auttavat meitä tuntemaan empatiaa, asettumaan hänen asemaansa. Voimme sitten kertoa hänelle Raamatun antamasta lohdutuksesta ja toivosta.
OLE MUKAUTUVA
3 Apostoli Paavali neuvoi: ”Tutkikaa, miten on parasta puhua kullekin tapaamallenne henkilölle.” (Kol. 4:6, New English Bible) Vaikka emme tiedäkään etukäteen täsmällisesti, mitä joku saattaa sanoa, tunnemme ongelmat, joita monet kohtaavat nykyään. Näin ollen voimme ’tutkia’ ja olla mielessämme valmiita reagoimaan eri tavoilla eri tilanteisiin.
4 Olemme esimerkiksi saattaneet valmistautua keskustelemaan maailmanrauhasta, mutta puhuteltava mainitsee, että hän on menettänyt työpaikkansa. Pitäisikö meidän jättää tällainen maininta huomiotta? Epäilemättä toimeentulon järjestäminen omalle huonekunnalle painaa hänen mieltään ja sydäntään. Miten voisimme vastata hänen tarpeisiinsa? Voisit asettua hänen asemaansa ja ilmaista aitoa kiinnostusta hänen tilannettaan kohtaan. Kiinnitä sitten ystävällisesti hänen huomionsa raamatunkohtiin, jotka osoittavat, miten Jumalan hallitus järjestää tyydyttävää työtä ja täyttää kaikki tarpeemme. – Jes. 65:17, 21, 22, 24.
5 Saamme ehkä kuulla, että joku tai jonkun perheenjäsen on joutunut äskettäin rikoksen uhriksi tai kohdannut jonkinlaista epäoikeudenmukaisuutta. Myötätuntoinen huolemme ja kiinnostuksemme näitä olosuhteita kohtaan voi pehmittää henkilön sydäntä, niin että on mahdollista osoittaa hänelle, että Jehova Jumala on täysin selvillä näistä tuskallisista ongelmista ja ryhtyy pian toimiin kaiken pahuuden poistamiseksi. – Ks. Puhu perustellen käyttämällä Raamattua, s. 10, 12, 399–402.
6 Ihmisten väliset huonot suhteet johtuvat usein puutteellisesta viestinnästä. Kun joku puhuu, toinen osapuoli ei ehkä kiinnitä siihen todellista huomiota mielellään ja sydämellään. Tällaiset huonot kuuntelemistottumukset voivat johtaa väärinymmärryksiin, tai niiden takia voidaan menettää tilaisuus auttaa jotakuta. Kehittämällä hyvän tavan kuunnella kunnioittavasti voimme esittää hyvää uutista tehokkaammin, heijastaa Jehovan epäitsekästä kiinnostusta toisia kohtaan ja auttaa toisia kehittämään hyvän suhteen rakkaudelliseen Luojaamme ja hänen kansaansa. – Jaak. 1:19; g75 8/8 s. 17–19.