Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
4. SYYSKUUTA ALKAVA VIIKKO
7 min. Paikallisia ilmoituksia ja sopivia ilmoituksia Valtakunnan Palveluksestamme. Kannusta lähtemään lehtityöhön lauantaina. Mikäli aika sallii, ota ajankohtaisista lehdistä esille sopivia kohtia, joita voidaan esittää.
18 min. ”Auta toisia arvostamaan suurta Luojaamme.” Aineisto käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Kun kappale 5 on käsitelty, anna julistajan esittää näyte keskustelunaiheen käytöstä. Käytä sivuilla 130 ja 251 olevia kuvia ja kuvatekstejä esittäessäsi Luomisen tulos -kirjaa. Kannusta kaikkia osallistumaan täysin määrin Luomisen tulos -kirjan tarjoamiseen tässä kuussa.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen todistamalla rohkeasti liikealueella.” Palvelusvalvoja käsittelee aineiston kysymyksin ja vastauksin. Kannusta osallistumaan tehokkaammin alueen liikeyrityksissä työskentelevien tavoittamiseen. Kappaleiden 6 ja 7 käsittelyn jälkeen näyte lehtien ja Luomisen tulos -kirjan tarjoamisesta liikealueella.
Laulu 92 ja loppurukous.
11. SYYSKUUTA ALKAVA VIIKKO
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Tiliraportti. Mainitse ilmoitus vastaanotetuista lahjoituksista. Kiitä veljiä siitä, että he ovat valppaasti huolehtineet paikallisen seurakunnan ja kansainvälisen saarnaamistyön aineellisista tarpeista. Ilmoita kenttäpalvelusjärjestelyistä.
20 min. Seurakuntamme edistyminen. Sihteeri käsittelee seurakunnan kanssa sen toimintaa menneenä palvelusvuonna. Vertaa kahden viime vuoden Seurakunnan erittelyraportin (S-10) lukuja. Kerro selvästi, missä kohden on edistytty ja mihin tulee kiinnittää huomiota. Tarkastele kierrosvalvojan tekemiä ehdotuksia.
13 min. Kysymyspalsta. Esivalvoja käsittelee sen kysymyksin ja vastauksin. Korosta syitä, joiden vuoksi Seuralta tuleva aineisto tulee esittää selkeästi ja lyhyesti.
Laulu 128 ja loppurukous.
18. SYYSKUUTA ALKAVA VIIKKO
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Käsittele Puhu perustellen -kirjasta sopivia johdantoja, joita paikallisella alueella voitaisiin käyttää ehdotetun keskustelunaiheen kanssa. Kannusta kaikkia osallistumaan lehtien avulla todistamiseen seuraavana lauantaina. Mikäli aika sallii, ota esille joitakin kohtia Teokraattisista uutisista.
18 min. ”Keskustelunaihe.” Käsitellään kysymyksin ja vastauksin. Haastattele kahta tienraivaajaa ja kysy heiltä, mitä keskustelunaiheita he ovat käyttäneet tehokkaasti seurakunnan alueella. Järjestä näyte Luomisen tulos -kirjan esittämisestä kirjoituksen kappaleessa 5 ehdotetulla tavalla.
15 min. Valmistaudu hyvin kenttäpalvelukseen. Kenttäpalveluksessa tehokkaan vanhimman puhe. Käsittele Efesolaiskirjeen 6:18, 19:ää ja osoita Paavalin pyytäneen veljiä rukoilemaan, että hänelle annettaisiin kyky puhua. Meidänkin täytyy rukoilla samalla tavalla itsemme ja toisten puolesta. Käsittele sitä, miten tarpeellista on järjestää aikaa valmistautumista varten sekä yksilöinä että perheryhminä. (1. Kor. 14:40) Joillakuilla on harjoittelutuokioita uudempien kanssa. Työskennellessään sitten näiden uudempien kanssa kenttäpalveluksessa he keskustelevat eteen tulleista erilaisista tilanteista. (sg s. 39 kpl 3; qm tutkielmat 44, 45) Käytä Puhu perustellen -kirjaa paikalliselle alueelle sopivien johdantojen ja usein kuultujen keskustelun esteiden käsittelemisessä. Jos sinulla on vaikeuksia jollakin palveluksen osa-alueella, lähde joidenkuiden kokeneiden julistajien ja tienraivaajien mukaan ja tee kysymyksiä erityisesti siltä alueelta, jolla haluaisit apua. Valmistautuminen Jehovan palvelemiseen kentällä on ilon aihe. Olemme kaikki kiireisiä ja ajan järjestäminen valmistautumista varten saattaa tuntua vaikealta, mutta vain muutama keskittyneesti käytetty minuuttikin auttaa edistymään huomattavasti. Kannusta kaikkia valmistautumaan hyvin palvelukseensa.
Laulu 156 ja loppurukous.
25. SYYSKUUTA ALKAVA VIIKKO
10 min. Paikallisia ilmoituksia ja päivän tekstin tarkastelu. Kiinnitä huomio viikon kenttäpalvelusjärjestelyihin. Mainitse lyhyesti lokakuun tarjous ja uusi keskustelunaihe.
20 min. ”Ilon saaminen levittämällä enemmän lehtiä.” Kysymyksiä ja vastauksia. Vertaa seurakunnan levittämien lehtien keskimäärää kuutena viime kuukautena saatujen lehtien määrään. Kappaleen 6 käsittelyn yhteydessä kaksi tienraivaajaa voisi käydä läpi muutamia kohokohtia vuoden 1984 maaliskuun Valtakunnan Palveluksemme sisäliitteestä. Kummankin tienraivaajan tulisi esittää 30–60 sekunnin lehtiesitys. Mikäli aika sallii, haastattele yhtä tai kahta julistajaa, jotka menestyvät erityisen hyvin lehtien levittämisessä. Sovella paikallisten tarpeiden mukaan.
15 min. Paikallisten tarpeiden mukaan tai esivalvoja käsittelee kohokohtia ”Lukijoiden kysymyksistä” 1. heinäkuuta 1989 kannustaen esimerkillisiä nuoria miehiä tavoittelemaan suurempia palvelusetuja.
Laulu 53 ja loppurukous.