Hyvän uutisen esittäminen käyttäen havaintokykyä
1 ”Mielensä malttava [havaintokykyinen, UM] on ymmärtäväinen mies.” (Sananl. 17:27) Näiden sanojen viisaus osoittautuu usein todeksi saarnaamistyössämme. Saatamme esimerkiksi kohdata kilven, jossa lukee: ”Kaupustelu kielletty”. Tai meitä saatetaan pyytää lähtemään talosta, jossa olemme todistaneet. Toisilla alueilla talonmies saattaa häätää meitä porraskäytävästä. Mitä voimme tehdä tällaisissa tilanteissa?
2 ”Kaupustelu kielletty.” Hyvän uutisen saarnaamistyömme ja se, että jätämme ihmisille kirjallisuutta korvauksesta, jonka he antavat omasta halustaan painokulujen peittämiseksi, ei ole varojen keräämistä. Jotkut ihmiset kuitenkin paheksuvat sitä ja pitävät sitä kaupusteluna. Siinä tapauksessa voimme ystävällisesti selittää, ettei työmme ole kaupallista, vaan että se on lähetys- ja evankelioimistyötä ja että olemme sananpalvelijoita. Tehdessämme näin puheemme tulisi olla ’aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksemme kuinka meidän pitää kullekin vastata’. (Kol. 4:6) Jos meitä kuitenkin vaaditaan poistumaan kaupustelukieltoon vedoten, meidän tulisi lähteä rauhallisesti ja yrittää todistaa siellä toisella kertaa.
3 Jos julistajaa pyydetään lähtemään talosta, jossa hän on ollut saarnaamassa, hän voi tahdikkaasti osoittaa, että hänen työnsä on mitä tärkeintä uskonnollista työtä ja julkista palvelusta. Jos sinun yhä puhuttuasi tyynesti henkilölle käsketään lähteä, sinun tulisi tehdä niin. Ei ole viisasta pitää itsepintaisesti kiinni oikeuksistaan ja aiheuttaa lisää häiriötä tai jopa tarpeettomia pidätyksiä. Jos tuntuu viisaalta, julistaja voi palata takaisin toisella kertaa tai kirjoittaa henkilökohtaisia kirjeitä, joissa hän voi antaa todistusta alueella asuville ihmisille. Jos palaat takaisin, havaintokyvyn käyttäminen saattaa merkitä, että käyt ainoastaan muutamilla ovilla tai muutamissa kodeissa. Palaa sitten myöhemmin käydäksesi aluetta lisää. Jos teet tarkat muistiinpanot kaikista asukkaista, he kaikki voivat lopulta saada todistusta.
4 ”Pääsy kielletty.” Sananlaskujen 15:1:n sanojen noudattamiseksi tarvitaan havaintokykyä: ”Leppeä vastaus taltuttaa kiukun, mutta loukkaava sana nostaa vihan.” Kuten aikaisemmin mainittiin, tavallisesti on parempi olla pitämättä itsepintaisesti kiinni omista oikeuksistaan. Joissakin paikoissa, joissa sisäänpääsy on kielletty, saatamme kuitenkin saada luvan saarnata, jos sovimme tapaamisesta vastuussa olevan henkilön kanssa ja kerromme hänelle työstämme. Rakennukseen tai alueelle voi myös olla mahdollista päästä jotakin luonnollista tietä tai muuten laillisesti ja käydä yhden tai useamman perheen luona kerrallaan niin huomaamattomasti, etteivät vastustajat ärsyynny. Tämä tulisi tietenkin tehdä hienotunteisesti. Meidän pitäisi kaikkina aikoina säilyttää työmme arvokkuus, niin että ’teemme kaiken Jumalan kunniaksi’. – 1. Kor. 10:31.
5 ”Kaikissa kansoissa hyvä uutinen täytyy saarnata.” (Mark. 13:10) Kun lähestymme tämän järjestelmän loppua, voimme varautua siihen, että Saatana tekee jatkuvasti yhä vaikeammaksi lampaankaltaisten ihmisten tavoittamisen. Käyttäkäämme havaintokykyämme saarnatessamme, niin että voisimme tavoittaa mahdollisimman monet Jumalan sanasta saatavalla toivolla.