Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
5. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 23
5 min. Ilmoituksia ja paikallisia ilmoituksia.
20 min. ”Esitä Elossa säilyminen -kirjaa marraskuussa.” Palvelusvalvojan tai muun pätevän vanhimman pitämä puhe. Tähdennä kohtia, joita voitaisiin käyttää palveluksessa, ja auta siten julistajia esittämään tehokkaasti Elossa säilyminen -kirjaa. Jotkut saattavat haluta yksinkertaisesti lukea sivulla 2 olevan ”Julkaisijoitten” lausunnon. Luvut 1–7 on tarkoitettu erityisesti yleisölle. Kaikki nämä luvut nivoutuvat Keskustelunaiheeseen, joten minkä tahansa luvun alkukappaleista voidaan lukea otteita ovenavaajalle. Esimerkiksi sivuilla 4 ja 5, 33 tai 41 olevia kuvia voitaisiin esittää. Kun tapaamme ihmisiä, jotka eivät hyväksy Raamattua auktoriteetiksi, voisimme käyttää 1. luvun kappaletta 7. Sen lisäksi, että tarjoat kirjaa talosta-taloon-työssä, tarjoa sitä myös uusintakäynneillä ja raamatuntutkisteluissa.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen marraskuun lehtien avulla.” Keskustelu kysymyksiä käyttäen. Pyydä kolmea hyvin valmistautunutta julistajaa esittämään lyhyt näyte kappaleissa 3–5 mainituista esityksistä. Tarkastelkaa lehtiä kuulijoiden kanssa ja keskustelkaa niissä olevista muista kohdista, joita voidaan käyttää kenttäpalveluksessa. Kannusta osallistumaan lehtityöhön kuukauden toisena lauantaina, marraskuun 10. päivänä.
Laulu 24 ja loppurukous.
12. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 21
8 min. Paikallisia ilmoituksia. Lue lokakuun tiliraportti.
20 min. ”Auttakaa uusia osallistumaan Valtakunnan kasvuun.” Keskustelu kysymyksiä käyttäen. Tarkasteltuanne kappaletta 5 järjestä lyhyt näyte, jossa tehokas todistaja auttaa uutta valmistautumaan ennen kenttäpalvelukseen lähtöä. Heidän tulisi valmistautua talosta-taloon-todistamiseen, jossa käytetään ajankohtaista Keskustelunaihetta.
17 min. ”Lastemme valmentaminen palvelemaan Jehovaa.” Kahden perheenpään välinen keskustelu, joista toisella voisi olla peruskoulun alaluokilla olevia lapsia ja toisella teini-ikäisiä lapsia. Kun he ovat keskustelleet kahdessa ensimmäisessä kappaleessa olevasta aineistosta, toinen isä mainitsee jonkin lasten eteen tulevan tilanteen, jossa tarvitaan erikoisapua vanhemmilta. Se voisi olla esimerkiksi lipun tervehtimiseen ja kansallislaulujen laulamiseen suhtautuminen koulussa (tai jokin muu alueellanne ajankohtainen ongelma). Pyytää yleisöä katsomaan kun hän esittää näytteen siitä, miten hän auttoi ala-astetta käyviä lapsiaan selviytymään tästä. (Käytä aineistoa julkaisuista Suuren Opettajan kuunteleminen tai Kirjani Raamatun kertomuksista.) Näytteen loputtua toisen isän teini-ikäinen lapsi tulee lavalle ja kysyy isältään joulukuun alussa olevan itsenäisyyspäivän viettämisestä. Isä pyytää lastaan istumaan ja lukemaan Koulu-esitteen sivulta 21 sen kaksi viimeistä kappaletta. Lapsi ymmärtää asian. Isä huomauttaa, että Varmistautukaa kaikesta -kirjan sivuilla 329–334 on erinomaista aineistoa asiaan liittyvistä Raamatun periaatteista sekä varhaiskristittyjen asenteesta isänmaallisiin menoihin. Ehdottaa, että lapsi lukee aineiston ja kertoo myöhemmin koko perheelle, mitä hän on oppinut. Keskustelun lopuksi perheenpäät tähdentävät sitä, miten tarpeellista kaikkien vanhempien on käyttää Seuran julkaisuja auttaakseen lapsiaan näiden ongelmissa.
Laulu 33 ja loppurukous.
19. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 27
12 min. Paikallisia ilmoituksia. Keskustelkaa neljännen lauantain, marraskuun 24. päivän, lehtityöstä. Kerratkaa ”Hyvän uutisen esittäminen” -osaston kirjoituksen kappaleesta 5 ajatuksia siitä, miten marraskuun 22. päivän Herätkää-lehteä voidaan esittää. Tarkastelkaa joitakin joulukuun 1. päivän Vartiotornissa olevia kiinnostavia kohtia.
15 min. Kysymyspalsta. Kaksi veljeä keskustelee lavalla aineistosta. Liittäkää mukaan valtakunnansalin turvallisuutta koskevia paikallisesti soveltuvia ehdotuksia ja neuvoja.
18 min. Järjestäkää paikallisten tarpeiden mukaan.
Laulu 18 ja loppurukous.
26. MARRASKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 28
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Tarkastele lyhyesti joulukuun kirjallisuustarjousta. Kannusta osallistumaan kenttäpalvelukseen kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina.
20 min. ”Auta lapsiasi pääsemään lähelle Jumalaa.” Vartiotorniin (1.11.84 s. 57) perustuva puhe. Liitä mukaan kokemuksia kirjoituksesta ”’Erikoisalue’” (w 15.10.84 s. 7). Kannusta nuoria julistajia pitämään luokkatovereitaan ja opettajiaan ”erikoisalueenaan”. Pyydä nuoria julistajia kertomaan kokemuksia siitä, mitä he ovat tehneet koulussa saarnatakseen Valtakunnan hyvää uutista.
15 min. Nuoret: älkää antako pettää itseänne. Puhe ja näyte. Kuten ”Valtakunnan kasvun” piirikonventissa osoitettiin, nuoret ovat Saatanan hyökkäysten erityinen kohde. Hän valitsee uhreikseen kokemattomia ja johtaa heidät harhaan aivan kuten hän johti harhaan Eevan. Hän pettää heitä houkutusten, viettelysten tai kiusausten avulla. Edistää ajatusta, että nuoret jäävät vaille jotakin. Kehittää itsekästä halua ’toimia omalla tavallaan’ ja päättää itse, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Meidän täytyy olla varuillamme hänen ”viekkaitten toimenpiteittensä” suhteen. (Ef. 6:11, Int) Hän saa maailman menettelytavat, kuten sukupuolisen moraalittomuuden, tupakoinnin, huumeiden käytön, epäuskoisten kanssa seurustelemisen ja maailmallisen ajanvietteen, näyttämään puoleensavetäviltä. Saa ne vaikuttamaan vaarattomalta aivan kuten kielletyn puun hedelmä näytti Eevasta vaarattomalta. Jehova antaa seuraavien seikkojen välityksellä apua nuorten suojelemiseksi tulemasta petetyksi: Nuoruutesi- ja Suuri Opettaja -kirjat, Koulu-esite, Herätkää-lehden ”Nuoret kysyvät” -erikoisartikkelit, kokoukset, konventit, vanhemmat ja vanhimmat. Esittele tässä kohtaa näyte, jossa teini-ikäinen poika lähestyy vanhinta ja haluaa keskustella tämän kanssa ongelmastaan. Hänen isänsä ei anna hänen osallistua oppituntien ulkopuoliseen järjestettyyn urheiluun koulussa. Hän haluaa tietää, onko se tosiaankin niin pahaa. Vanhin ehdottaa ystävällisesti ja ymmärtäväisesti, että he puhuisivat isän kanssa ja sopisivat ajankohdasta, jolloin he voisivat kerrata Nuoruutesi-kirjan 16. luvussa olevaa aineistoa. Hän näyttää pojalle tuon luvun ja ehdottaa, että tämä lukisi sen etukäteen. Poika on halukas siihen. Lausu lopuksi joitakin ajatuksia siitä, miten paljon vanhimmat, vanhemmat ja järjestö rakastavat uskollisia nuoria evankeliuminpalvelijoitamme. Me olemme kiinnostuneita heidän suojelemisestaan Saatanan pahoilta aikeilta. (2. Kor. 11:3) Kannusta nuoria ja vanhempia käyttämään uskolliselta orjalta saatavia ohjeita ja antamaan niiden ohjata heidän elämäänsä.
Laulu 29 ja loppurukous.