Kokoukset jotka auttavat meitä tekemään opetuslapsia
8. LOKAKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 13
10 min. Ilmoituksia. Tiliraportti. Kehota kaikkia tukemaan lehtityötä toisena lauantaina. Jos aika sallii, voidaan kertoa kaksi kokemusta tilausten hankkimisesta. Näihin tulisi valmistautua etukäteen.
20 min. ”Jatkakaa siinä yhä täydemmin.” Kysymyksiä ja vastauksia. Tarkasteltaessa kappaletta viisi pyydä kahta tai kolmea etukäteen valittua julistajaa tai tienraivaajaa kertomaan, mitkä huhtikuun 1983 Valtakunnan Palveluksemme sisäarkissa olleet ehdotukset heidän uskoakseen ovat auttaneet heitä parantamaan tehokkuuttaan tilausten tarjoamisessa.
15 min. Keskustelunaihe. Pyydä kokenutta julistajaa tai tienraivaajaa esittämään näyte keskustelunaiheen yhdistämisestä tilaustarjoukseen. Keskustele myös siitä, miten voidaan siirtyä tilaustarjouksesta kahden irtonumeron tarjoamiseen, ellei tilausta haluta, ja miten tilaus joissakin tapauksissa voidaan saada myöhemmin.
Laulu 8 ja loppurukous.
15. LOKAKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 15
10 min. Paikallisia ilmoituksia. Lyhyitä ajatuksia päivän tekstistä.
20 min. ”Hyvän uutisen esittäminen käyttämällä tehokkaasti lehtiä.” Keskustelu kirjoituksesta. Pyydä kahta hyvin valmistautunutta julistajaa antamaan näytteet 30–60 sekunnin esityksestä, joista toisessa korostetaan lokakuun 22. päivän Herätkää-lehdessä olevaa kirjoitusta ja toisessa lokakuun 15. päivän Vartiotornissa olevaa kirjoitusta.
15 min. Uusiin tutustuminen. Haastattele kahta tai kolmea vihkiytynyttä ja kastettua esimerkillistä julistajaa, joita toiset seurakunnassa eivät ehkä vielä tunne hyvin. Jos joitakuita kastettiin äskeisessä kierros- tai piirikonventissa, voisi olla hyvä haastatella heitä. Haastateltavat saattaisivat kertoa niistä erityisistä seikoista, jotka auttoivat heitä edistymään seurakunnassa vihkiytymiseen ja kasteeseen. Näiden haastattelujen tulisi auttaa kaikkia läsnäolevia arvostamaan osuuttaan Valtakunnan kasvussa. – Jes. 60:22.
Laulu 14 ja loppurukous.
22. LOKAKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 65
15 min. Paikallisia ilmoituksia. ”Teokraattisia uutisia.” Ajatuksia voidaan esittää myös seurakunnan toiminnasta päättyneen palvelusvuoden aikana sekä syyskuussa.
20 min. ”Työskentele teokraattisten tavoitteiden hyväksi.” Jonkun kokoajanpalveluksessa työskennelleen vanhimman tai palvelusvalvojan johtama keskustelu. Haastattele yhtä tai kahta vakituista tienraivaajaa tai nuorta, joiden tavoitteena on elämänura kokoajanpalveluksessa. Anna heidän kertoa, miksi heillä on sellaiset tavoitteet pikemmin kuin jokin elämänura tässä asiainjärjestelmässä. Palauta myös mieleen joitakin opetuksia, joita saatiin viime kesän ”Valtakunnan kasvun” piirikonventin näytelmässä ”Jumalallinen koulutus lisää Valtakunnan hedelmää”.
10 min. Keskustelu ja näyte lehtiesityksistä, joita voitaisiin käyttää kuukauden neljäntenä lauantaina. Kannusta julistajia tukemaan lehtityötä silloin.
Laulu 16 ja loppurukous.
29. LOKAKUUTA ALKAVA VIIKKO
Laulu 22
15 min. Paikallisia ilmoituksia. Kehota tukemaan talosta-taloon-työtä kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina. Valaise kirjasta Elossa säilyminen uuteen maahan kohtia, jotka voitaisiin yhdistää keskustelunaiheeseen.
20 min. ”Käytä taiten Yhdistetyt palvonnassa -kirjaa.” Kysymyksiä ja vastauksia. Tarkasteltaessa kappaletta neljä pyydä jotakuta pätevää julistajaa näyttämään, miten kirjan aineistoa voitaisiin käyttää raamatuntutkistelussa oppilaan auttamiseksi tarkastelemaan huonon seuran ongelmaa. Kappaleen kuusi yhteydessä voit pyytää kuulijoiden ajatuksia siitä, miten luku ”Kasteesi merkitys” auttoi heitä. Kannusta käyttämään tätä kirjaa ja sen nimenomaisia kohtia, joista keskusteltiin, herpaantuneitten kannustamiseksi toimintaan.
10 min. ”Esite tutkittavaksi seurakunnan kirjantutkistelussa.” Vanhimman puhe. Kehota kaikkia hankkimaan esitteitä kirjantutkistelua varten ja olemaan läsnä kun niiden aineistoa tarkastellaan.
Laulu 20 ja loppurukous.