Hyvän uutisen esittäminen tarjoamalla tilausta
1 Ihmiset tuntevat nykyään kautta maailman elämänsä turvattomaksi ja ahdistuneeksi. Sodat, nälänhätä, sairaudet ja onnettomuudet lisääntyvät kaiken aikaa. Hallitukset ovat epävakaita, pelokkaita ja horjuvia. Ihmisten parhaimmatkaan ponnistelut eivät helpota tilannetta. Rauha on kadonnut. (Ilm. 6:4) Ihmiset haluavat tietää, miksi maailmassa on niin paljon ahdistusta.
2 Kuinka kiitollisia olemmekaan Jehovalle siitä, että hän on antanut meille mielenrauhan näinä vaikeina aikoina. (Fil. 4:7) Kuinka iloisia olemmekaan ymmärtäessämme, mistä maailman nykyinen kuohunta johtuu. Me olemme saaneet rauhan, kun olemme oppineet, mikä on Jehovan tarkoitus, ja kun olemme alistuneet hänen järjestelyihinsä. Myös toiset voivat saada rauhan siten, että heitä autetaan ymmärtämään, miten Raamatun ennustukset täyttyvät maailman tapahtumissa. – Room. 10:14.
3 Tehokas väline tämän sanoman saattamiseksi toisten ulottuville on Vartiotorni-lehti. Se esittää kaikille sen hyvän uutisen, että Jumalan valtakunta hävittää pian ne, jotka sortavat lähimmäistään. Valtakunta muuttaa maan kauniiksi paratiisiksi. Vartiotornin huhti- ja toukokuun numerot käsittelevät tähän liittyviä aiheita, ja niitä voidaan sopivasti käyttää Keskustelunaiheemme ”Meillä on toivoa huolimatta vuoden 1914 jälkeisestä maailman ahdingosta” yhteydessä.
TILAUSTEN TARJOAMINEN
4 Seuraavassa on eräs tapa käyttää Keskustelunaihetta: ”Olemme iloisia siitä, että tapasimme teidät kotoa. Keskustelemme asiasta, joka askarruttaa monia ihmisiä. He ovat huolissaan siitä, että maailmassa ei ole rauhaa. Monet pohtivat: ’Miksi kansakunnat eivät voi ratkaista ongelmiaan keskinäisen yhteistoiminnan avulla?’” (Anna puhuteltavalle tilaisuus esittää ajatuksensa.) Jatka sitten: ”Jeesus ennusti Matteuksen 24:7:ssä ne ahdistavat olosuhteet, joiden johdosta rauha katoaisi maan päältä. [Lue.] Uutiset osoittavat tämän olevan todellisuutta nykyään. Monet vilpittömät ihmiset pohtivat, muuttuvatko olosuhteet joskus paremmiksi. Mitä te ajattelette siitä? [Anna tilaisuus vastaamiseen.] Matteuksen 24:13 sanoo, että jotkut pelastuvat tästä ahdingon ajasta. [Lue.] Huhtikuun 1. päivän Vartiotorni käsittelee teemaa ’Tulevaisuutesi – mitä Raamatun ennustukset kertovat siitä?’. [Voit sitten viitata johonkin nimenomaiseen kirjoituksen kohtaan.] Me tarjoamme tämän 24 kertaa vuodessa ilmestyvän lehden vuositilausta. Tilaushinta on 28 markkaa.”
5 Jos puhuteltava on hyvin kiireinen, voisit sanoa vain: ”Vartiotorni auttaa seuraamaan maailman tapahtumia Raamatun ennustusten valossa. Se esittää lohduttavan sanoman siitä, että Jumalan valtakunta muuttaa maan pian ihastuttavaksi paratiisiksi. Tämän kahdesti kuussa ilmestyvän lehden vuositilaushinta on vain 28 markkaa.”
6 Jos puhuteltavalla ei ole rahaa tilausta varten, voisit tehdä uusintakäynnin ehkä jonain muuna aikana. Tai joissakin tapauksissa saattaisi olla järkevää tarjota puolen vuoden tilausta 16 markalla. Niitä, jotka eivät halua tilata lehtiä, tulisi kannustaa hankkimaan tuoreimmat Vartiotornin ja Herätkää-lehden numerot kahdella markalla.
OLE MYÖNTEINEN
7 Joillakuilla on henkilökohtainen tavoite, johon he pyrkivät tilausrynnistyksen aikana. Ponnistele innokkaasti ja luottavaisena kohti tavoitettasi. Säilytä myönteinen asenne. Pidä mielessäsi kaikki se, mitä Jehova on Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta tehnyt hyväksemme, sekä se, miten hän huolehtii hengellisen ravinnon saamisesta ”uskollisen ja ymmärtäväisen orjan” välityksellä. Kun teemme siten ja rukoilemme Jehovan siunausta ponnisteluillemme, me saamme hyviä tuloksia tarjotessamme tilauksia. Oma ilomme saa toiset näkemään lehtien ainutlaatuisen arvon. (Joh. 15:11) Tarjoa rohkeasti tilauksia kaikissa sopivissa tilaisuuksissa ollessasi kenttäpalveluksessa!