Hyvän uutisen esittäminen muodostamalla lehtikierroksia
1 Jeesuksen kuuluisat sanat ”Ihmisen ei tule elää yksistään leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jehovan suusta”, auttavat meitä ymmärtämään, että me tarvitsemme hengellistä ravintoa, emme vain silloin tällöin, vaan säännöllisesti. Samalla tavoin myös hengellisen ravinnon toimittaminen alueemme ihmisille säännöllisesti on tärkeää heidän hengelliselle kehitykselleen ja kasvulleen. – Matt. 4:4; 1. Kor. 3:6.
2 Jotkut ovat huomanneet lehtikierroksen auttavan lampaankaltaisten kiinnostuksen kehittämisessä, koska se on saanut heidät ravitsemaan itseään säännöllisesti Jumalan sanalla. Tämä on osoittautunut hyvin tehokkaaksi liikealueella, missä ei useinkaan voida todistaa pitkään. On olemassa monia muitakin hyviä syitä kiinnittää vakavaa huomiota lehtikierrosten muodostamiseen.
MITEN MUODOSTAA LEHTIKIERROS
3 Kehitä ensin tapa pitää hyviä muistiinpanoja talosta taloon työssä. Merkitse muistiin KAIKKI lehtiä ottaneet ollessasi työssä ovelta ovelle. Kun käyt liikealuetta, merkitse muistiin henkilön nimi, hänen työpaikkansa osoite ja, jos kysymyksessä on toimistorakennus, kerros, huoneennumero jne.
4 Muistiinpanoissasi olevat tiedot ovat avuksi harkitessasi, missä järjestyksessä teet uusintakäynnit. Se vähentää tarpeetonta kävelemistä tai matkustamista eri paikkojen välillä ja säästää aikaasi. Muistiinpanosi jätetyistä lehdistä auttavat sinua myös tietämään, mitä lehtiä ja millaisen määrän tarvitset joka kerta kun kierrät lehtikierroksesi paikat.
5 Mitä muuta tarvitaan menestykselliseen työhön lehtikierroksella? Käy läpi muistiinpanosi talosta taloon työstä ja päätä, mitä kirjoituksia aiot esitellä. Yritä ajatella, mikä vetoaisi kuhunkin puhuteltavista. Esimerkiksi kun puhut jollekulle nuorelle, voisit ehkä käyttää sarjaa ”Nuoret kysyvät”.
6 Lehtikierroskäynnit pitäisi tehdä aina kahden viikon välein. Kaikista uusintakäyntipaikoista ei kehity lehtikierrospaikkoja. Jotkut ovat kuitenkin iloisia nähdessään sinut jälleen. Älä lannistu, vaikka sinulla olisi aluksi vain harvoja nimiä. Ajan kuluessa jäävät pois sellaiset, jotka eivät halua saada lehtiä säännöllisesti, ja voit lisätä kierrokseesi uusia, jotka osoittavat kiinnostusta. – Saarnaaja 11:6.
MITEN ESITTÄÄ LEHTIÄ
7 Tavallisesti on paras olla lyhytsanainen ja kiinnittää puhuteltavan huomio vain yhteen kirjoitukseen. Tämä on erityisen tärkeätä liikealueilla. Voit sanoa vain: ”On ilo tavata teidät jälleen. Viimeiset Vartiotorni ja Herätkää ovat jälleen tulleet, ja tuon teille mielelläni nämä lehdet tavallisesta korvauksesta. Uskoisin että teitä kiinnostaisi erityisesti tämä kirjoitus. [Viittaa kirjoitukseen.] Jos teillä on joitakin kysymyksiä sen sisällöstä, keskustelen niistä mielelläni seuraavalla käynnilläni.” Kiinnostuksen kehittäminen tällä tavoin voi johtaa Raamatun kotitutkisteluun.
8 Miten kiitollisia olemmekaan siitä, että meillä on Vartiotornin ja Herätkää-lehden kaltaiset erinomaiset välineet auttaessamme ihmisiä tulemaan Kristuksen opetuslapsiksi! Ruokkikaamme vilpitönsydämisiä säännöllisesti Jumalan sanan totuudella muodostamalla lehtikierroksia alueellamme.