”Uskollisuus valtakunnalle” -piirikonventit 1981
Psalmi 145:10, 11 (UM) muistuttaa meille, että ’Jehovan uskolliset siunaavat häntä. He puhuvat Jehovan kuninkuuden kunniasta.’ Jehovan uskollisina palvelijoina me olemme uskollisia myös hänen Valtakunta-hallitukselleen, josta me puhumme saarnatessamme hyvää uutista ja opettaessamme ihmisille totuutta. Tämän kesän konventtimme korostaa teemanaan ”Uskollisuutta Valtakunnalle” ja auttaa meitä suuresti palvelemaan uskollisesti Luojaamme ja työskentelemään hänen hallituksensa etujen hyväksi. Me haluamme osoittaa arvostavamme tätä meidän hengelliseksi ravitsemiseksemme tehtyä järjestelyä olemalla läsnä koko ohjelman ajan siinä konventissa, johon suunnittelemme mennä. Vuoden 1980 joulukuun Valtakunnan Palveluksemme esitti suosituksen konventista, johon kunkin kierroksen veljien tulisi mennä. Maaliskuun 15. päivän Vartiotorni luetteli tänä kesänä käytettävät konventtipaikat. Oletamme kaikkien päättäneen tähän mennessä, mihin konventtiin he menevät, ja aloittaneen tarpeellisten valmistelujen tekemisen. Kuopion jäähalli on viihtyisä konventtipaikka sille ystävämäärälle, joka asuu sillä alueella, joka on suositeltu tuohon konventtiin. Se on kuitenkin suhteellisen pieni halli tiloiltaan, ja mikäli sinne saapuu hyvin paljon ystäviä suunnitellun alueen ulkopuolelta, niin silloin se tulee ahtaaksi kaikille. Toivomme, että konventin alueen ulkopuolella asuvat ottavat tämän huomioon ja jättävät tilaa niille, joita varten Kuopion konventti on järjestetty.
OHJELMA: Ohjelma alkaa torstaiaamuna klo 9.50. Suunnittele tulosi niin, että olet läsnä heti alusta lähtien hyötyäksesi täysin näistä hengellisistä pidoista. Torstain alkuohjelma korostaa seikkoja, joihin meidän kaikkien tulee kiinnittää huomiota. Vaikka kaikki konventin ohjelmajaksot ovat tärkeitä, muista ehdottomasti tulla kuuntelemaan sunnuntaiaamun ohjelma. Sinun on hyvä kiinnittää tarkkaa huomiota silloin esitettävään aineistoon. Meidän tulisi suhtautua konventtiin menemiseen ja siellä olemiseen samoin, kuin Daavid lausui Psalmissa 122:1: ”Minä iloitsin, kun minulle sanottiin: ’Menkäämme Herran huoneeseen’.” On tärkeää, että me kuuntelemme tarkkaavaisesti koko ohjelman. (Luuk. 8:18–21) Älä varaa tarpeettomasti istuimia, niin että toiset joutuvat etsiskelemään kauan istuinpaikkaa. Meidän kaikkien tulisi haluta ’tehdä hyvää toisille, jotka ovat meille sukua uskossa’. (Gal. 6:10) Vaikka tässä on tapahtunut edistystä, raportit osoittavat melko monien silti ajattelemattomasti varaavan istuimia, joita ei käytetä, samalla kun toiset joutuvat etsiskelemään istuimia tai istumaan vähemmän mukavissa paikoissa. Tämä ei osoita veljellistä rakkautta toisia kohtaan, vai osoittaako?
KÄYTÖS KONVENTISSA: Voimmepa me osallistua kokoajanpalvelukseen tai emme, me kaikki olemme kokoajan kristittyjä. Sellaisina me haluamme ’uudistua mieleemme vaikuttavassa voimassa ja pukea yllemme uuden persoonallisuuden, joka luotiin Jumalan tahdon mukaan tosi vanhurskaudessa ja uskollisuudessa’. (Ef. 4:23, 24) Viime vuonna suuri enemmistö läsnäolijoista ilmaisi uutta persoonallisuutta. Eräs matkustava valvoja ilmaisi arvostuksensa konventissa näkemästään hyvästä käytöksestä seuraavasti: ”Veljien ja heidän lastensa järjestyksellisyys oli merkille pantavaa; käytävillä tapahtui hyvin vähän liikehtimistä.” Eräs toinen veli huomautti: ”Veljien ja sisarten tavat ja kohteliaisuus tuottivat varmasti ylistystä ja kunniaa Jumalallemme. Se oli erittäin hyvä esimerkki, sillä mitään tungeksimista ei esiintynyt, ja lapset käyttäytyivät erittäin hyvin. Julistajat olivat hyvin kohteliaita ja hyvätapaisia autonajossaan. Kiinnostuneemme olivat konventissa kanssamme ja heidän näkemänsä ja kuulemansa teki heihin suuren vaikutuksen.”
Saadaksemme eniten ohjelmasta meidän tulee olla istuimillamme ohjelmajaksojen aikana eikä liikuskella ympäri käytävillä tai konventtipaikan ulkopuolella. Vaikka tässä on tapahtunut edistystä viime vuosina, ongelma on vielä jossakin määrin olemassa.
Esran päivinä ”kaikki kansa” kokoontui, ja kun Esra avasi kirjan, ”nousi kaikki kansa seisomaan”. Tässä konventissa leeviläiset ”opettivat kansalle lakia, kansan seisoessa alallansa. Ja he lukivat Jumalan lain kirjaa.” (Neh. 8:5–8) Nykyään meidän ei tarvitse seisoa konventeissamme. Kuinka kiitollisia olemmekaan siitä, että meille on etukäteen järjestetty riittävästi mukavia istuimia. Meidän on hyvä käyttää tätä hyödyksemme pysymällä istuimillamme ohjelman aikana, kiinnittämällä huomiota siihen, mitä sanotaan, tekemällä muistiinpanoja ja seuraamalla lukemista Raamatuistamme. Eräässä Seuralle lähetetyssä kirjeessä mainittiin: ”Istuin lasteni kanssa erään äidin ja hänen neljän lapsensa vieressä. He kaikki käyttäytyivät hyvin, mutta he söivät jatkuvasti koko ohjelmajakson ajan. Se häiritsi suuresti lähellä istuvia muita aikuisia ja lapsia. Tähän perheeseen kuuluvat joivat myös paljon ja siksi heidän täytyi käydä monta kertaa WC:ssä.” Me emme varmasti halua liikuskella tai syödä ohjelman aikana ja estää siten toisia kiinnittämästä jakamatonta huomiota siihen, mitä sanotaan.
KÄYTÖS KONVENTTIKAUPUNGISSA: Jehovan todistajat usein palaavat samoihin konventtikaupunkeihin vuodesta toiseen. Meidän kokoontumisemme yhteen tosi veljeyden hengessä ja henkilökohtainen käytöksemme antavat hyvän todistuksen joka huomataan. Muutamia vuosia sitten saimme neuvoja käytöksestämme hotelleissa ja motelleissa. Silloin korostettiin sitä, että meidän tulee käyttäytyä kristittyinä kaikkina aikoina, ja osoitettiin, että toimintamme vaikuttavat Isämme, Jehovan, nimeen. Monet ilmaisivat arvostavansa noita suorasukaisia huomautuksia, ja sen jälkeen saadut suotuisat lausunnot ilmaisevat konventeissa olleitten pyrkineen soveltamaan annettuja neuvoja. On kuitenkin surullista panna merkille, että joidenkin raporttien mukaan tässä on vielä ongelmia. Joissakin hotelleissa, joissa on ollut veljiämme, toiset vieraat valittivat, että todistajien lapset leikkivät hisseissä ja käyttivät tarpeettomasti liukuportaita. Kristityt vanhemmat haluavat varmasti valvoa lapsiaan ja panna merkille hotellien ja motellien tilojen käyttöä koskevat säännöt. Eikö olisi hyvä keskustella tästä asiasta perheenä, ennen kuin lähdette konventtikaupunkiin?
Vuoden 1980 toukokuun Valtakunnan Palveluksemme sisäarkki esitti hyviä ohjeita palvelurahoista. Arvostuksen ilmaiseminen toisten tekemiä henkilökohtaisia palveluksia kohtaan tällä tavalla ei ole vastoin kristillisiä periaatteita. (Luuk. 10:7) Suomessa tosin sisällytetään 10 % palvelurahoja automaattisesti laskuun, mutta silti on varmaan paikallaan ilmaista arvostuksensa hyvästä palveluksesta jättämällä jonkin verran palvelurahoja tarjoilijoille ja vaatesäilytyksestä vastuussa olevalle henkilölle. Vaikka tämä on henkilökohtainen asia, sen laiminlyöminen silloin, kun sitä odotetaan, voi vaikuttaa epäsuotuisasti Jehovan kansan maineeseen.
PERJANTAI-ILTAPÄIVÄN KENTTÄPALVELUS: Jeesus käski seuraajiaan tekemään toisista opetuslapsia, kertomaan hyvää uutista, jota hän oli opettanut. (Matt. 28:19, 20) Konventissa tähän on hieno tilaisuus, sillä perjantai-iltapäiväksi on järjestetty kenttäpalvelusta. Tuon päivän ohjelma päättyy klo 12.40. Kaikkien läsnäolijoitten pitäisi voida saada jotakin syötävää konventtipaikalta ja sitten päästä kenttäpalvelukseen hyvissä ajoin ennen klo 14:ää. Ajan säästämiseksi olisi hyvä sopia kenttäpalvelustoiminnasta torstaina. Ehkä voitte järjestäytyä ryhmiksi, joissa nimitetyt palvelijat ottavat johdon. Aluetta voidaan hankkia torstaina, niin että lähdössä ei tapahdu viivyttelyä tai sekaannusta. Vaikka kenttäpalvelusta on menneissä konventeissa tuettu hyvin, ilmeisesti joillakin ryhmillä ei ole ollut tarpeeksi aluetta. Sen tähden kun pyydätte aluetta, mainitkaa, kuinka monta henkeä ryhmässänne on ja kuinka kauan haluatte työskennellä. Näin teille annetaan riittävästi aluetta ja te voitte osallistua täysin määrin saarnaamistoimintaan.
Julistajien tulee ottaa mukaansa oma todistuslaukkunsa, ajankohtaisia lehtiä ja Raamattu. Lisää ohjeita ja painettua aineistoa annetaan konventeissa meidän auttamiseksemme antamaan hyvä todistus konventtikaupungeissa tapaamillemme ihmisille.
Monet ovat ilmaisseet arvostavansa näiden erikoiskenttäpalvelusjärjestelyjen suomaa tilaisuutta työskennellä eri alueilla ja osallistua palvelukseen toisten seurakuntien ystävien kanssa. Eräs sisar kirjoitti: ”Olin niin onnellinen voidessani olla niiden joukossa, jotka vastasivat myönteisesti konventissa hyväksyttyyn päätökseen. Menin myöhemmin tuona päivänä palvelukseen. Levitin puolessa tunnissa 18 lehteä ja annoin kutsuja jokaiselle ohikulkijalle seisoessani kadunkulmassa. Kiitän Jehovaa noista innostavista puheista, jotka kannustivat minua toimintaan.” Perjantain aamuohjelma korostaa tuon iltapäivän kenttätoiminnan tärkeyttä.
VAPAAEHTOINEN PALVELUS: On ennustettu, että Jehovan kansa tarjoutuu auliisti hänen palvelukseensa. (Ps. 110:3) Tämä ei sovellu ainoastaan halukkuuteemme osallistua saarnaamiseen ja opetuslasten tekemiseen, vaan myös siihen työhön, joka on tehtävä konventtien onnistumiseksi. On ilo nähdä monien auttavan tässä. Apua tarvitsevat osastot ottavat jälleen aloitteen pyytämällä etukäteen henkilöitä auttamaan. Konventin paikallinen yhdysmies saa konventista pyyntöjä tarvittavista vapaaehtoisista. Seuran uusi vapaaehtoista palvelusta koskeva menettely merkitsee sitä, ettei seurakuntiin lähetetä vapaaehtoisen palveluksen anomuslomakkeita. Konventti lähettää kuitenkin joillekin seurakunnille luettelon henkilötarpeistaan, ja konventin yhdysmiehet pyrkivät täyttämään sellaiset tarpeet, jos ja kun heitä pyydetään.
16-vuotiaitten ja sitä nuorempien täytyy työskennellä yhdessä isän tai äidin tai jonkun muun aikuisen kanssa kaiken aikaa. Me kehotamme vanhempia ja heidän lapsiaan tarjoutumaan vapaaehtoisiksi ja työskentelemään yhdessä, mikäli mahdollista.
RUOKATARPEET: Ruokaa ja juomia tarjoillaan samoin kuin aikaisemmissa piirikonventeissa. Olemme hyvin kiitollisia konventeissa ruokaa valmistavien veljien ja sisarten ponnisteluista. Yhteistoiminta viime vuoden konventeissa oli erinomaista, kun sunnuntai-iltapäivän ohjelman jälkeen myytiin ylimääräistä ruokaa, ja muutamissa konventeissa voi jälleen olla saatavina sellaisia ylimääräisiä tarvikkeita. Jos näin on, niin yhteistoimintaasi arvostetaan jälleen.
Ruoan ja juoman ostamiseen käytetään 5 markan ruokakuponkiarkkeja (10 x 50 p). Voitte tilata näitä kuponkeja seurakuntanne välityksellä ennen konventtia ja ostaa niitä välttyäksenne jonottamiselta saavuttuanne konventtiin. Ehdotamme, että ostatte seurakunnastanne etukäteen ruokakuponkeja konventin kahta tai kolmea ensimmäistä päivää varten. Näitä kuponkeja voidaan käyttää myös ylijäämäruoan ostamiseen.
MUSIIKKI: Kaikkia kehotetaan yhtymään kokosydämisesti laulamiseen, koska tämä on tärkeä osa ohjelmaa ja antaa meille erinomaisen tilaisuuden palvoa Jehovaa, esittää hänelle ylistystä ja kiitosta. – Ef. 5:18, 19.
PYSÄKÖINTI: Kuten aikaisempinakin vuosina, konventtien yhteyteen järjestetään maksulliset pysäköintipaikat. Tämä johtuu siitä, että Seura joutuu vuokraamaan nämä alueet konventin käyttöön, ja silloin on johdonmukaista, että niitä käyttävät myös suorittavat korvaukset kyseisistä alueista. On mahdollista tilata pysäköintilippuja Seurakuntanne konventin yhdysmiehen kautta. Lipun hinta on henkilöautoilta 8 markkaa ja linja-autoilta 40 markkaa koko konventin ajaksi. Tilatkaa ensi tilassa konventin yhdysmiehen kautta näitä lippuja. Mainitkaa silloin missä konventissa teillä on tarkoitus olla mukana. Kun yhdysmies on saanut ystäviltä tilaukset, hän lähettää ne eteenpäin konventtitoimistoon. Kun ystävät etukäteen varaavat tällä tavalla itselleen pysäköintipaikkoja, se auttaa järjestelyjä hoitavia veljiä tietämään miten paljon paikkoja tarvitaan. Siksi me suosittelemme voimakkaasti tätä menettelyä; jos kuitenkin joku tulee konventtiin päiväksi tai kahdeksi, eikä ole etukäteen tilannut pysäköintipaikkaa itselleen, hän voi lunastaa itselleen lipun 2 markan korvauksesta päivää kohti, sen mukaan kuin paikkoja on silloin saatavissa.
KUULOVAMMAISET: Järjestelyjä kuulovammaisia varten tehdään Tampereen ensimmäisen piirikonventin yhteydessä tänä vuonna, siis sen konventin, joka pidetään 25.–28. kesäkuuta. Siksi suosittelemme, että kuulovammaiset jos suinkin mahdollista olisivat läsnä tuossa konventissa, koska siten he saavat ohjelmasta eniten hyötyä.
Kun ”Uskollisuus Valtakunnalle” -piirikonventit lähestyvät, me odotamme saavamme paljon hyötyä siitä erinomaisesta hengellisestä huolenpidosta, jota Jehova tulee meille antamaan. Tässä esitetyt tiedot auttavat epäilemättä teitä suunnitelmienne viimeistelyssä. Me kaikki haluamme harkita huolellisesti annettuja ohjeita ja pyrkiä mukautumaan tehtyihin ehdotuksiin, sekä yksityisesti että perheenä. Työskennelkäämme kaikki yksimielisesti vuoden 1981 ”Uskollisuus Valtakunnalle” -piirikonventtien menestymiseksi niin, että kaikki läsnäolijat Suuren Jumalamme uskollisina palvelijoina olisivat paremmin varustautuneita puhumaan Jehovan kuninkuuden kunniasta. – Ps. 145:10, 11.
VUODEN 1981 PIIRIKONVENTIT
Aika: Paikka: Majoitustoimiston osoite:
25.–28.6. Jäähalli, OULU Sirppitie 20, 90530 Oulu 53
25.–28.6. ja
2.–5.7. Jäähalli, TAMPERE Takahuhdintie 11, 33530 Tampere 53
2.–5.7. Valhallan urheiluhalli, GÖTEBORG Box 5430, S-402 29 Göteborg, Ruotsi
9.–12.7. Jäähalli, KUOPIO Juho Rissasen katu 21, 70500 Kuopio 50
16.–19.7. Kauppaoppilaitos, VAASA Simeonintie 18, 65300 Vaasa 30
(vain ruotsinkielinen ohj.)
[Tekstiruutu s. 5]
Tietoja piirikonventteja varten
MAJOITUS: Jokaisen, joka haluaa majoituksen konventin majoitusosaston kautta, tulee täyttää majoitusanomuslomake. Jokaisessa seurakunnassa on nimitetty piirikonventin yhdysmies, jolle sinun tulee jättää täytetty majoitusanomus. Älä lähetä anomustasi suoraan konventtitoimistoon. Konventin yhdysmies tarkistaa, että kaikki tarvittavat tiedot on merkitty lomakkeeseen ja että se on täytetty selvästi, ja hän merkitsee jokaiseen lomakkeeseen hyväksymyksen ilmaisevan nimikirjoituksensa ennen kuin lähettää lomakkeet viikoittain aina sen konventin majoitustoimistoon, jota anomukset koskevat.
Jos suunnitelmasi jostain syystä muuttuvat sen jälkeen kun olet saanut tiedon sinulle varatusta majoituksesta etkä voikaan käyttää sitä, ole hyvä ja LÄHETÄ TIETO TÄSTÄ HETI 1) majoituksen varaajalle, jonka nimen ja osoitteen olet saanut, sekä 2) konventin majoitusosastolle, niin että kyseinen majapaikka voidaan järjestää jollekulle toiselle.
Kun isäntäväkesi saa tiedon, että heille tulee vieraita, he tavallisesti tekevät monenlaisia valmisteluja saapumisesi hyväksi. Sen johdosta on luonnollisesti oikein osoittaa arvostusta ja ottaa vastaan meille järjestetty majoitus.
Kaikkiin kesän konventteihin on järjestetty myös yhteismajoitus. Jossakin määrin hotellipaikkoja on myös varattu konventtivieraille.
KASTE: Kaste järjestetään lauantaina. Niiden, jotka haluavat vertauskuvata antautumisensa vesikasteella, tulisi tarkastella ennen konventtia vanhinten kanssa 80 kysymystä ja 6. luku Järjestö-kirjasta. Kasteelle aikovien tulisi ottaa konventtiin mukaansa uimapuku ja pyyhe.
OHJELMA-AJAT: On viisasta ja arvostusta ilmaisevaa, että olemme istuimillamme silloin, kun ohjelma alkaa klo 9.50 torstaina ja perjantaina ja klo 9.30 lauantaina ja sunnuntaina. Samat ominaisuudet tulevat esiin siinä, ettemme suunnittele lähteä pois ennen kuin ohjelmajaksot ovat päättyneet. Loppulaulu ja rukous ovat torstaina klo 16.50. Perjantai-iltapäivä on varattu erikoisponnistuksille kenttäpalveluksessa, ja ohjelma päättyy klo 12.40. Lauantaina ohjelma päättyy klo 16.50 ja sunnuntaina klo 16.40.
GILEAD- JA BEETEL-KOKOUKSET: Kokous niille tienraivaajille, jotka ovat 20–40-vuotiaita ja kiinnostuneita Gilead-koulun valmennuksen saamisesta lähetystyötä varten, pidetään torstaina klo 13. Lauantaina klo 13 on kokous kaikille antautuneille julistajille, jotka ovat 19–35-vuotiaita Suomen tai Ruotsin kansalaisia ja jotka haluaisivat astua Beetel-palvelukseen.
TIENRAIVAAJIEN HENKILÖKORTTI: Kaikkien vakituisten ja erikoistienraivaajien samoin kuin matkustavien valvojien ja Beetel-palveluksessa olevien tulee tuoda konventtiin Vartiotornin henkilöllisyys- ja määräyskorttinsa (S-202). Ne, jotka tuohon piirikonventtiin mennessä ovat olleet tienraivaajina vähintään kuusi kuukautta, ovat oikeutettuja saamaan 100 markan arvosta konventin ruokakuponkeja esittämällä Vartiotornin henkilöllisyys- ja määräyskorttinsa. Tämä soveltuu vain yhteen konventtiin. Käsittele määräyskorttiasi yhtä huolellisesti kuin rahaa. Sen tilalle ei voi saada uutta konventissa. Tienraivaajat voivat saada kirjallisuusosastosta ilmaisia julkaisuja tai muuta tienraivaajien hinnoilla saatavana olevaa kirjallisuutta vain näyttämällä Vartiotornin henkilöllisyys- ja määräyskorttinsa.
RINTAMERKIT: Nämä merkit ovat eräs keino mainostaa konventtia, ja ne auttavat myös läsnä oleviin veljiin ja sisariin tutustumisessa. Käytä siksi rintamerkkiä konventissa ja matkoilla sinne tai sieltä. Viime vuosina on pantu merkille, etteivät niin monet kuin aikaisemmin enää käytä rintamerkkiä. Sen lisäksi että merkki on hyvä toisten tunnistamisessa, se johtaa usein myös erinomaisen todistuksen antamiseen matkustettaessa. Sinun tulisi hankkia näitä seurakuntasi kautta. Huomaat, että rintamerkit on suunniteltu siten, että niitä voidaan käyttää myös kierroskonventeissa seuraavaan kesään saakka. Rintamerkit maksavat 0,08 markkaa ja muoviset kotelot 0,50 markkaa.
VAROITUS: Siitä riippumatta mihin paikoitatte autonne, teidän tulisi aina lukita auto eikä jättää koskaan mitään tavaraa näkyville. Mikäli mahdollista, pitäkää tavaranne lukitussa tavarasäilössä. Varokaa myös varkaita ja näpistelijöitä, joita suuret kokoukset houkuttelevat. Tähän sisältyy myös se, ettette jätä mitään arvokasta istuimillenne konventeissa.