Ensimmäinen portugalinkielinen Raamattu – kertomus peräänantamattomuudesta

”PERÄÄNANTAMATTOMUUS johtaa menestykseen.” Tämä tunnuslause on João Ferreira de Almeidan 1600-luvulla kirjoittaman uskonnollisen pamfletin nimiösivulla. On vaikea kuvitella sattuvampaa luonnehdintaa miehestä, joka omisti koko elämänsä Raamatun kääntämiseen portugalin kielelle ja sen julkaisemiseen.

Almeida syntyi vuonna 1628 Pohjois-Portugalissa Torre de Tavaresin kylässä. Hän jäi lapsena orvoksi, joten hänen setänsä, joka oli erään uskonnollisen veljeskunnan jäsen, kasvatti hänet Portugalin pääkaupungissa Lissabonissa. Perimätiedon mukaan Almeida sai pappisuraa silmällä pitäen erinomaista koulutusta, minkä ansiosta hän pystyi jo hyvin nuorena kehittämään poikkeuksellista kykyään oppia uusia kieliä.

Jos Almeida olisi jäänyt Portugaliin, hän tuskin olisi hyödyntänyt kielipäätään Raamatun kääntämisessä. Samaan aikaan kun uskonpuhdistus levisi Pohjois- ja Keski-Eurooppaan ja kansankieliset Raamatut yleistyivät, Portugali oli edelleen tiukasti katolisen inkvisition vaikutuksen alaisuudessa. Jo kansankielisen Raamatun omistamisestakin saattoi joutua inkvisitiotuomioistuimen eteen.a

Kenties päästäkseen tästä ahdistavasta ilmapiiristä Almeida muutti toisella kymmenellä ollessaan Alankomaihin. Pian sen jälkeen tämä vasta 14-vuotias poika lähti laivalla Aasiaan. Matka kulki Indonesiassa sijaitsevan Batavian (nykyään Jakarta) kautta. Tuo kaupunki oli Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian hallintokeskus Kaakkois-Aasiassa.

Teini-ikäinen kääntäjä

Aasian-matkansa viimeisellä osuudella Almeida tuli elämänsä käännekohtaan. Laivassa matkalla Bataviasta Länsi-Malesiaan Malakkaan hän sai käsiinsä espanjankielisen protestanttisen pamfletin nimeltä Diferencias de la Cristiandad (Erimielisyyksiä kristikunnassa). Pamfletti hyökkäsi vääriä uskonnollisia oppeja vastaan ja sisälsi lisäksi kohdan, joka teki syvän vaikutuksen nuoreen Almeidaan: ”Tuntemattoman kielen käyttö kirkossa, vaikkakin Jumalan kunniaksi, ei hyödytä lainkaan kuulijaa, joka ei ymmärrä sitä.” (1. Korinttilaisille 14:9.)

Johtopäätös oli Almeidalle selvä: uskonnollinen erhe voitiin paljastaa vain tekemällä Raamattu ymmärrettäväksi kaikille. Saavuttuaan Malakkaan hän liittyi Hollannin reformoituun kirkkoon ja alkoi heti kääntää osia evankeliumeista espanjasta portugaliksi. Sitten hän levitti näitä käännöksiä niille, ”jotka osoittivat haluavansa vilpittömästi tietää totuuden”.b

Kaksi vuotta myöhemmin Almeida oli valmis kunnianhimoisempaan hankkeeseen: kääntämään kaikki Raamatun kreikkalaiset kirjoitukset latinalaisesta Vulgatasta. Hän sai käännöksensä valmiiksi alle vuodessa, mikä oli 16-vuotiaalta pojalta huomattava saavutus. Hän lähetti rohkeasti jäljennöksen käännöksestään hollantilaiselle kenraalikuvernöörille Bataviaan saadakseen sen julkaistua. Ilmeisesti Batavian reformoitu kirkko lähetti käsikirjoituksen edelleen Amsterdamiin, mutta iäkäs pappi, jonka haltuun se uskottiin, kuoli, ja Almeidan työ katosi.

Kun Almeidaa pyydettiin vuonna 1651 tekemään käännöksestään jäljennös reformoidulle seurakunnalle, joka toimi Ceylonissa (nykyään Sri Lanka), hän totesi alkuperäiskappaleen kadonneen kirkon arkistoista. Antamatta periksi hän etsi jostakin käsiinsä käännöksestään jonkin version – kenties varhaisen luonnoksen – ja seuraavana vuonna valmistui tarkistettu käännös evankeliumeista ja Apostolien tekojen kirjasta. Batavian konsistoric antoi hänelle palkaksi 30 guldenia. Se oli ”mitätön summa siitä valtavasta työstä, jonka hän oli tehnyt”, kirjoitti yksi Almeidan virkatovereista.

Vaikkei Almeida saanutkaan tunnustusta, hän jatkoi sitkeästi työtään ja luovutti vuonna 1654 konsistorille tarkistetun versionsa koko Uudesta testamentista. Jälleen nostettiin esiin mahdollisuus julkaista se, mutta mitään konkreettista ei tapahtunut paitsi, että joidenkin kirkkojen käyttöön valmistettiin muutamia käsin kirjoitettuja kappaleita.

Inkvisition tuomio

Kymmenen seuraavaa vuotta Almeida toimi reformoidun kirkon pappina ja lähetystyöntekijänä. Hänet vihittiin virkaan vuonna 1656, ja hän työskenteli ensin Ceylonissa, jossa hän oli vähällä tallautua norsun jalkoihin, ja myöhemmin Intiassa yhtenä tuon maan ensimmäisistä protestanttisista lähetystyöntekijöistä.

Almeida oli vierasta valtiota edustava protestanttinen käännynnäinen. Siksi monet portugalia puhuvat yhteisöt, joissa hän kävi, pitivät häntä luopiona ja petturina. Lisäksi se, että hän tuomitsi suorasukaisesti pappien keskuudessa vallitsevan moraalisen turmeluksen ja paljasti kirkon opit, saattoi hänet tämän tästä törmäyskurssille katolisten lähetystyöntekijöiden kanssa. Nämä ristiriidat huipentuivat vuonna 1661, jolloin Goassa Intiassa toimiva inkvisitiotuomioistuin tuomitsi Almeidan kuolemaan kerettiläisenä. Koska hän itse ei ollut paikalla, hänen sijastaan poltettiin hänen kuvansa. Pian tämän jälkeen hollantilainen kenraalikuvernööri kutsui Almeidan takaisin Bataviaan kenties siksi, että Almeidan hyökkäävä tyyli huolestutti häntä.

Almeida oli innokas lähetystyöntekijä, mutta hän ei koskaan unohtanut, miten suuresti portugalinkielistä Raamattua olisi tarvittu. Hänen kantansa vain vahvistui, kun hän näki, mihin sekä papiston että maallikoiden keskuudessa vallitseva Raamatun tuntemuksen puute johti. Vuodelta 1668 olevan uskonnollisen lehtisen esipuheessa Almeida ilmoitti lukijoilleen: ”Toivon – – voivani pian kunnioittaa teitä saattamalla käsiinne koko Raamatun omalla kielellänne, suurimman lahjan ja kallisarvoisimman aarteen, mitä kukaan on voinut teille antaa.”

Almeida ja tarkistuskomitea vastakkain

Vuonna 1676 Almeida esitti tarkistusta varten Uuden testamentin käännöksestään viimeisimmän luonnoksen Bataviassa toimivalle kirkon konsistorille. Kääntäjän ja tarkistajien välit olivat alusta saakka kireät. Elämäkerran kirjoittaja J. L. Swellengrebel selittää, että Almeidan hollanninkielisten kollegoiden on ehkä ollut vaikea ymmärtää joitakin merkityksen ja tyylin vivahteita. Kiistaa oli myös kielestä. Pitikö Raamatussa käyttää paikallisesti puhuttua vai hienostuneempaa portugalia, jota monien olisi vaikea ymmärtää? Ja kaiken kukkuraksi Almeidan palava into nähdä työnsä valmiina aiheutti alituisesti hankausta.

Hanke edistyi hyvin hitaasti, mikä johtui mahdollisesti tarkistajien erimielisyyksistä tai kiinnostuksen puutteesta. Neljä vuotta myöhemmin tarkistajat painiskelivat edelleen Luukkaan ensimmäisten lukujen kimpussa. Viivyttelystä turhautuneena Almeida lähetti tarkistajien tietämättä käsikirjoituksestaan kopion Alankomaihin julkaistavaksi.

Vaikka konsistori yritti estää hänen Uuden testamenttinsa julkaisemisen, se meni painoon Amsterdamissa vuonna 1681, ja ensimmäiset kappaleet saapuivat Bataviaan seuraavana vuonna. Kuvittele, miten pettynyt Almeidan onkaan täytynyt olla, kun hän huomasi tarkistajien Alankomaissa peukaloineen hänen käännöstään! Almeida havaitsi, että koska tarkistajat eivät osanneet kunnolla portugalia, he olivat sisällyttäneet tekstiin ”kömpelöitä ja ristiriitaisia käännöksiä, jotka hämärsivät Pyhän Hengen merkityksen”.

Hollannin hallituskin oli tyytymätön ja määräsi koko painoksen hävitettäväksi. Almeida onnistui kuitenkin suostuttelemaan viranomaiset säästämään muutamia kappaleita sillä ehdolla, että pahimmat virheet korjattaisiin käsin. Näitä kappaleita käytettäisiin, kunnes tarkistettu laitos saataisiin valmiiksi.

Bataviassa tarkistajat kokoontuivat jatkamaan työtään Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten parissa ja alkoivat käydä käsiksi Heprealaisten kirjoitusten kirjoihin sitä mukaa kuin Almeida sai niitä valmiiksi. Konsistori pelkäsi, että kääntäjän kärsivällisyys pettäisi, ja päätti tallettaa lopullisen käännöksen nimikirjoituksella vahvistetut sivut kirkon säilöön. On tarpeetonta sanoakaan, että Almeida harasi heidän päätöstään vastaan.

Tässä vaiheessa kymmenien vuosien kova työ ja trooppisessa ilmastossa vietetty kuluttava elämä olivat vaatineet veronsa. Vuonna 1689 Almeidan terveys oli siinä määrin heikentynyt, että hän vetäytyi pois kirkon toiminnoista voidakseen omistautua kokonaan Heprealaisten kirjoitusten kääntämiseen. Ikävä kyllä hän kuoli vuonna 1691, kun hän oli kääntämässä Hesekielin kirjan viimeistä lukua.

Vähän ennen hänen kuolemaansa valmistunut Uuden testamentin toinen laitos meni painoon vuonna 1693. Näyttää kuitenkin siltä, että hänen työnsä kärsi jälleen epäpätevien tarkistajien käsissä. Guilherme L. Santos Ferreira sanoo kirjassaan ”Raamattu Portugalissa”: ”Tarkistajat – – tekivät merkittäviä muutoksia Almeidan erinomaiseen työhön. He pilasivat ja turmelivat kaiken kauneuden, mitä ensimmäisen painoksen tarkistajilta oli jäänyt jäljelle.” (A Biblia em Portugal.)

Portugalinkielinen Raamattu valmistuu

Almeidan kuoltua kukaan Bataviassa ei enää kiirehtinyt portugalinkielisen Raamatun tarkistamista ja julkaisemista. Lontoolainen Kristillisen tiedon edistämisen seura rahoitti vuonna 1711 Almeidan Uuden testamentin kolmannen laitoksen Tranquebarissa Etelä-Intiassa toimivien tanskalaisten lähetystyöntekijöiden pyynnöstä.

Tuo seura päätti painattaa Raamatun Tranquebarissa. Matkalla Intiaan laiva, joka kuljetti painomateriaaleja ja portugalinkielistä Raamattu-lähetystä, joutui kuitenkin ranskalaisten merirosvojen käsiin ja jäi lopulta hylättynä Rio de Janeiron satamaan Brasiliaan. Santos Ferreira kirjoittaa: ”Jostakin selittämättömästä syystä ja monien mielestä kuin ihmeen kaupalla nämä painomateriaaleja sisältävät laatikot löytyivät koskemattomina lastiruuman pohjalta, ja ne jatkoivat matkaansa samassa aluksessa Tranquebariin.” Tanskalaiset lähetystyöntekijät tarkistivat huolellisesti käännöksen, jonka Almeida oli tehnyt lopuista Raamatun kirjoista, ja julkaisivat sen. Viimeinen osa portugalinkielistä Raamattua julkaistiin vuonna 1751, lähes 110 vuotta siitä, kun Almeida aloitti raamatunkääntäjän uransa.

Pysyvä perintö

Jo nuorena Almeida ymmärsi, että Raamattu piti saada portugaliksi, jotta tavallinen kansa voisi ottaa selvää totuudesta omalla kielellään. Hän pyrki tähän tavoitteeseen sitkeästi läpi elämänsä huolimatta katolisen kirkon vastustuksesta, kumppaniensa välinpitämättömyydestä, loputtomilta tuntuvista tarkistusongelmista ja oman terveytensä heikkenemisestä. Hänen peräänantamattomuutensa tuotti tulosta.

Monet portugalia puhuvat yhdyskunnat, joissa Almeida saarnasi, ovat kutistuneet ja kuihtuneet pois, mutta hänen Raamattunsa on säilynyt. Britannian ja ulkomaan raamattuseura ja Amerikan raamattuseura levittivät 1800-luvulla tuhansia kappaleita Almeidan käännöstä Portugalissa ja Brasilian rannikkokaupungeissa. Niinpä hänen tekstiinsä pohjautuvat Raamatut ovat olleet tähän päivään saakka suosituimpia ja levinneimpiä portugalia puhuvassa maailmassa.

Monet ovat epäilemättä kiitollisuudenvelassa Almeidan kaltaisille varhaisille raamatunkääntäjille. Mutta meidän pitäisi tuntea vielä enemmän kiitollisuutta Jehovaa, tietoa jakavaa Jumalaa, kohtaan, jonka ”tahto on, että kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen” (1. Timoteukselle 2:3, 4). Loppujen lopuksi juuri hän on huolehtinut Sanansa säilymisestä ja saattanut sen käsiimme, niin että voimme hyötyä siitä. Arvostakaamme aina tätä taivaalliselta Isältämme saatua ”kallisarvoisinta aarretta” ja tutkikaamme sitä ahkerasti.

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu/Kuva s. 21]

JUMALAN NIMI

Huomattava esimerkki Almeidan uskollisuudesta kääntäjänä on se, että hän käytti heprealaisen tetragrammin vastineena Jumalan nimeä.

[Lähdemerkintä]

Cortesia da Biblioteca da Igreja de Santa Catarina (Igreja dos Paulistas)

[Kartta s. 18]

(Ks. painettu julkaisu)

ATLANTIN VALTAMERI

PORTUGALI

Lissabon

Torre de Tavares

[Kuva s. 18]

Batavia 1600-luvulla.

[Lähdemerkintä]

Oud en Nieuw Oost-Indiën, Franciscus Valentijn, 1724

[Kuva s. 18, 19]

Vuonna 1681 julkaistun ensimmäisen portugalinkielisen Uuden testamentin nimiösivu.

[Lähdemerkintä]

Biblioteca Nacional, Portugal