Estääkö puolueettomuus osoittamasta kristillistä rakkautta?

KRISTITTYNÄ olemiseen liittyy muutakin kuin Raamatun lukeminen, rukoileminen ja virsien laulaminen sunnuntaisin. Siihen liittyy toiminta sekä Jumalan että ihmisten hyväksi. Raamatussa sanotaan: ”Älkäämme rakastako sanoin tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa.” (1. Johanneksen kirje 3:18.) Jeesus oli vilpittömästi kiinnostunut toisista, ja kristityt haluavat jäljitellä häntä. Apostoli Paavali kehotti uskovia olemaan sellaisia, joilla on aina ”runsaasti tehtävää Herran työssä” (1. Korinttilaisille 15:58). Mikä sitten on Herran työtä? Sisältyykö siihen se, että yritämme muuttaa hallituksen politiikkaa köyhien ja sorrettujen hyväksi? Tekikö Jeesus niin?

Pyynnöistä huolimatta Jeesus kieltäytyi ottamasta kantaa poliittisiin kysymyksiin tai asettumasta kenenkään puolelle. Hän hylkäsi Saatanan tarjouksen kaikkien maailman valtakuntien herruudesta, kieltäytyi osallistumasta verojen maksamista koskevaan väittelyyn ja poistui paikalta, kun eräs kansanliike halusi tehdä hänestä kuninkaan (Matteus 4:8–10; 22:17–21; Johannes 6:15). Hänen puolueettomuutensa ei kuitenkaan estänyt häntä työskentelemästä toisten hyväksi.

Jeesus keskittyi sellaiseen, mistä olisi toisille pysyvää hyötyä. Se että hän ruokki viisituhatta ihmistä ja paransi sairaita, toi hetkellistä helpotusta tuolle rajalliselle ihmisjoukolle, mutta hänen opetuksensa saattoivat ikuiset siunaukset kaikkien ihmisten ulottuville. Jeesusta ei tunnettu avustuskampanjoiden järjestäjänä, vaan yksinkertaisesti ”Opettajana” (Matteus 26:18; Markus 5:35; Johannes 11:28). Hän sanoi: ”Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten olen tullut maailmaan, että todistaisin totuudesta.” (Johannes 18:37.)

Jotakin parempaa kuin politiikka

Totuus, jota Jeesus opetti, ei ollut poliittista teoriaa. Se keskittyi Valtakuntaan, jonka Kuningas hänestä itsestään oli määrä tulla (Luukas 4:43). Tämä Valtakunta on taivaallinen hallitus, ja se tulee korvaamaan kaikki ihmisten hallintojärjestelmät ja tuomaan ihmiskunnalle pysyvän rauhan (Jesaja 9:6, 7; 11:9; Daniel 2:44). Siksi se on ihmiskunnan ainoa todellinen toivo. Eikö olekin rakkaudellisempaa julistaa tällaista varmaa tulevaisuudentoivoa kuin kannustaa toisia luottamaan siihen, että ihmiset saavat aikaan paremman maailman? Raamatussa sanotaan: ”Älkää panko luottamustanne jalosukuisiin älkääkä ihmisen poikaan, jolle pelastus ei kuulu. Hänen henkensä lähtee, hän palaa maaperäänsä; sinä päivänä hänen ajatuksensa häviävät. Onnellinen on se, jolla on apunaan Jaakobin Jumala, jonka toivo on Jehovassa, hänen Jumalassaan.” (Psalmit 146:3–5.) Jeesus ei siis lähettänyt opetuslapsiaan julistamaan poliittisia uudistuksia, vaan hän opetti heitä saarnaamaan ”valtakunnan hyvää uutista” (Matteus 10:6, 7; 24:14).

Tämä on se ”Herran työ”, joka on annettu kristittyjen sananjulistajien tehtäväksi. Jumalan valtakunta kykenee poistamaan köyhyyden, koska sen alamaisia vaaditaan rakastamaan toisiaan ja ihmiskunnan resurssit tullaan jakamaan tasaisesti (Psalmit 72:8, 12, 13). Tämä on hyvä uutinen, joka on totisesti julistamisen arvoinen.

Nykyään Jehovan todistajat tekevät tätä ”Herran työtä” 235 maassa. Jeesuksen käskyn mukaisesti he kunnioittavat kaikkia hallituksia (Matteus 22:21). Mutta he noudattavat myös seuraavia Jeesuksen sanoja, jotka hän osoitti seuraajilleen: ”Ette ole osa maailmasta, vaan minä olen valinnut teidät maailmasta.” (Johannes 15:19.)

Jotkut, jotka ovat aiemmin olleet mukana politiikassa, ovat tehneet muutoksia tutkittuaan Raamattua huolellisesti. Muuan italialainen poliitikko, joka oli Katolisen aktion, erään kirkon valvonnassa olevan liikkeen, jäsen, sanoi: ”Menin mukaan politiikkaan, koska minusta tuntui, että ihmisen pitäisi vaikuttaa aktiivisesti yhteiskunnan poliittiseen ja sosiaaliseen kehitykseen.” Erottuaan kaupunginjohtajan virasta voidakseen saarnata Jumalan valtakuntaa Jehovan todistajana hän selitti, miksi vilpittömien ihmisten ponnistukset politiikassa eivät tuota tulosta. ”Maailman tila ei johdu siitä, etteivät kunnolliset ihmiset olisi yrittäneet parantaa yhteiskunnallisia oloja, vaan siitä, että monien pahuus on vienyt voiton noiden harvojen vilpittömistä yrityksistä.”

Se että tosi kristityt pysyvät erossa politiikasta voidakseen saarnata ihmiskunnan ainoaa todellista toivoa, ei estä heitä antamasta toisille käytännöllistä apua. Ne joita he auttavat tulemaan Jumalan valtakunnan alamaisiksi, oppivat pääsemään eroon vahingollisista asenteista, kunnioittamaan valtaa, parantamaan perhe-elämäänsä ja suhtautumaan aineelliseen omaisuuteen tasapainoisemmin. Mikä vielä tärkeämpää, Jehovan todistajat auttavat ihmisiä saamaan läheisen suhteen Jumalaan.

Jumalan valtakunnan julistajat hyödyttävät yhteiskuntaansa. Mutta ennen kaikkea he kannustavat ihmisiä panemaan luottamuksensa todelliseen hallitukseen, joka tuo pysyvän rauhan kaikille Jumalaa rakastaville. Puolueettomuutensa vuoksi nämä kristityt ovat siis vapaita antamaan kaikkein kauaskantoisinta ja käytännöllisintä apua, mitä nykyään on mahdollista antaa.

[Tekstiruutu/Kuva s. 7]

Hän vaihtoi politiikan Jumalan valtakunnan saarnaamiseen

Seurakuntapapit opettivat Átilalle lapsena Belémissä Brasiliassa vapautuksen teologiaa. Hän kuunteli mielellään ajatuksia siitä, miten ihmiskunta vapautetaan lopulta sorrosta, ja liittyi myöhemmin erääseen aktivistien yhteisöön, jonka jäsenenä hän oppi järjestämään mielenosoitusmarsseja ja kansalaistottelemattomuuskampanjoita.

Átila kuitenkin opetti mielellään ryhmän lapsia saamansa kirjan Suuren Opettajan kuunteleminena avulla. Siinä puhuttiin hyvästä käytöksestä ja tottelevaisuudesta esivallalle. Tämä sai Átilan ihmettelemään, miksi vapautuksen teologian kannattajat eivät noudata Jeesuksen opettamia korkeita moraalinormeja ja miksi jotkut valtaan päästyään unohtavat sorretut ihmiset. Hän jätti yhteisön. Myöhemmin Jehovan todistajat tulivat hänen ovelleen ja kertoivat hänelle Jumalan valtakunnasta. Hän alkoi pian tutkia Raamattua ja sai tietoa ainoasta todellisesta apukeinosta ihmiskunnan ahdinkoon.

Noihin aikoihin Átila osallistui katolisen kirkon järjestämään seminaariin, jossa käsiteltiin uskontoa ja politiikkaa. ”Nämä ovat saman mitalin kaksi eri puolta”, seminaarin vetäjät selittivät. Átila kävi myös eräässä kokouksessa valtakunnansalissa. Mikä ero! Valtakunnansalissa kukaan ei esimerkiksi tupakoinut, juonut eikä kertonut säädyttömiä vitsejä. Hän päätti liittyä Jehovan todistajien riveihin tekemään saarnaamistyötä ja kävi pian kasteella. Nykyään hän ymmärtää, miksi vapautuksen teologia ei ole todellinen ratkaisu köyhien ongelmiin.

[Alaviite]

[Kuvat s. 6]

Kristittyjen sananjulistajien puolueettomuus ei estä heitä auttamasta toisia