Kristillinen näkemys hautajaistavoista

OMAISEN kuolema on järkyttävä asia etenkin silloin kun se tapahtuu yllättäen, odottamatta. Se aiheuttaa šokin, jota seuraa voimakas tuskan tunne. Tilanne on erilainen, kun omainen nukahtaa kuolemaan pitkän ja kivuliaan sairauden päätteeksi, mutta suru ja syvä menetyksen tunne tulevat silloinkin.

Riippumatta siitä, miten omainen on kuollut, surevat tarvitsevat tukea ja lohdutusta. Sureva kristitty joutuu kenties kohtaamaan myös vainoa, jos jotkut muut haluavat ehdottomasti noudattaa epäraamatullisia hautajaistapoja. Tämä on tavallista monissa Afrikan maissa sekä paikoin muuallakin maailmassa.

Miten sureva kristitty voi välttää epäraamatulliset hautajaistavat? Miten uskonveljet voivat tukea tuona koettelevana aikana? Vastaukset näihin kysymyksiin ovat tärkeitä kaikille niille, jotka pyrkivät miellyttämään Jehovaa, sillä ”palvontamuoto, joka on Jumalamme ja Isämme näkökannalta puhdas ja saastumaton, on tämä: orvoista ja leskistä huolehtiminen heidän ahdistuksessaan ja itsensä suojeleminen maailman tahroilta” (Jaakobin kirje 1:27).

Yhteistä eräs uskomus

Monille hautajaistavoille on yhteistä sellainen uskomus, että kuolleet jatkavat elämää näkymättömässä esi-isien maailmassa. Jälkeen jääneet tuntevat velvollisuudekseen lepyttää heitä rituaaleilla. Tai he pelkäävät herättävänsä paheksuntaa niissä naapureissaan, jotka uskovat, että yhteisölle tapahtuu jotain pahaa, jos nuo rituaalit laiminlyödään.

Tosi kristitty ei saa antaa myöten ihmispelolle, niin että hän noudattaisi tapoja, jotka eivät miellytä Jumalaa (Sananlaskut 29:25; Matteus 10:28). Raamattu osoittaa, että kuolleet ovat tiedottomia, sillä siinä sanotaan: ”Elävät tietävät kuolevansa, mutta kuolleet eivät tiedä yhtään mitään – – ei ole työtä eikä suunnittelua eikä tietoa eikä viisautta Šeolissa, paikassa johon olet menossa.” (Saarnaaja 9:5, 10.) Siksi Jehova Jumala kielsi muinaista kansaansa yrittämästä lepyttää kuolleita tai olla näihin yhteydessä (5. Mooseksen kirja 14:1; 18:10–12; Jesaja 8:19, 20). Nämä Raamatun totuudet ja monet yleiset hautajaistavat menevät selvästi ristiin keskenään.

Miten on ”seksuaalisen puhdistautumisen” laita?

Joissakin Keski-Afrikan maissa surevan puolison odotetaan olevan sukupuolisuhteissa vainajan lähiomaisen kanssa. Ellei näin toimita, kuolleen uskotaan vahingoittavan jälkeen jäänyttä perhettä. Rituaalia sanotaan ”seksuaaliseksi puhdistautumiseksi”. Raamattu määrittelee kuitenkin kaikki avioliiton ulkopuoliset sukupuolisuhteet ”haureudeksi”. Koska kristittyjen on ’paettava haureutta’, he vastustavat rohkeasti tätä epäraamatullista tapaa (1. Korinttilaisille 6:18).

Ajatellaanpa Mercy-nimistä leskeä.a Kun hänen miehensä kuoli vuonna 1989, sukulaiset halusivat hänen suorittavan seksuaalisen puhdistautumisen erään sukulaismiehen kanssa. Mercy kieltäytyi ja selitti, että tuo rituaali on vastoin Jumalan lakia. Pettyneet sukulaiset lähtivät pois syydettyään hänelle solvauksia. Kuukauden kuluttua he tulivat ryöstämään kattopellit. ”Uskontosi saa luvan pitää sinusta huolen”, he sanoivat.

Seurakunta lohdutti Mercyä ja rakensi hänelle jopa uuden talon. Se teki naapureihin niin suuren vaikutuksen, että jotkut päättivät osallistua hankkeeseen: päällikön katolinen vaimo toi ensimmäisenä heinää kattoa varten. Mercyn uskollinen menettelytapa rohkaisi hänen lapsiaan. Neljä heistä on sittemmin vihkiytynyt Jehova Jumalalle, ja yksi oli hiljakkoin palvelijoiden valmennuskoulussa.

Seksuaalista puhdistautumista koskevan tavan vuoksi ovat jotkut kristityt antaneet painostaa itsensä avioliittoon ei-uskovan kanssa. Esimerkiksi eräs leskimies meni yli 70-vuotiaana hätäisesti naimisiin nuoren tytön kanssa, joka oli sukua hänen edesmenneelle vaimolleen. Näin hän saattoi väittää suorittaneensa seksuaalisen puhdistautumisen. Tällainen menettelytapa on kuitenkin ristiriidassa sen Raamatun neuvon kanssa, että kristittyjen tulee avioitua ”vain Herrassa” (1. Korinttilaisille 7:39).

Valvojaiset

Surevat kokoontuvat monissa maissa vainajan kotiin ja valvovat koko yön. Tällaisiin valvojaisiin kuuluu usein juhlintaa ja äänekästä musiikkia. Sen uskotaan lepyttävän kuollutta ja suojelevan jälkeen jäänyttä perhettä noituudelta. Vainajan suosio saatetaan yrittää voittaa imartelevilla puheilla. Yhden puheen jälkeen surevat laulavat ehkä uskonnollisen laulun ennen seuraavan puhujan vuoroa. Tätä voi jatkua aamunkoittoon asti.b

Tosi kristitty ei osallistu tällaisiin valvojaisiin, koska Raamattu osoittaa, että kuolleet eivät pysty sen enempää auttamaan kuin vahingoittamaankaan eläviä (1. Mooseksen kirja 3:19; Psalmit 146:3, 4; Johannes 11:11–14). Raamattu tuomitsee spiritismin harjoittamisen (Ilmestys 9:21; 22:15). Kristityn lesken voi kuitenkin olla vaikea estää muita noudattamasta spiritistisiä tapoja tässä tilanteessa. Nämä haluavat ehkä välttämättä pitää valvojaiset hänen kotonaan. Miten uskonveljet voivat auttaa surevia kristittyjä, joilla on kaiken muun lisäksi tämä koettelemus?

Seurakunnan vanhimmat ovat usein voineet tukea surevaa kristittyä perhettä puhumalla sukulaisille ja naapureille. Nämä ovat sen jälkeen saattaneet suostua poistumaan talosta rauhallisesti ja kokoontumaan uudelleen hautajaisiin jonain toisena päivänä. Mutta entä jos jotkut eivät halua mukautua tähän? Toistuvat yritykset puhua järkeä saattavat johtaa väkivaltaan. ’Herran orjan ei tarvitse taistella, vaan hänen täytyy hillitä itsensä pahaa kärsiessään.’ (2. Timoteukselle 2:24.) Jos siis yhteistoimintaan haluttomat sukulaiset ottavat kovakouraisesti komennon, kristitty leski lapsineen ei ehkä pysty estämään sitä. Nämä eivät kuitenkaan osallistu mihinkään väärän uskonnon seremoniaan, joka heidän kotonaan toimitetaan, sillä he tottelevat Raamatun käskyä: ”Älkää iestykö epäsuhtaisesti yhteen ei-uskovien kanssa.” (2. Korinttilaisille 6:14.)

Sama periaate pätee hautajaisiin. Jehovan todistajat eivät osallistu lauluihin, rukouksiin eivätkä menoihin, kun niitä johtaa väärää uskontoa edustava pappi. Jos lähisukuun kuuluvat kristityt katsovat välttämättömäksi mennä tuollaiseen tilaisuuteen, he eivät ota siellä osaa mihinkään. (2. Korinttilaisille 6:17; Ilmestys 18:4.)

Arvokkaat hautajaismenot

Jehovan todistajien järjestämissä hautajaisissa ei ole kuolleen lepyttämiseksi tarkoitettuja menoja. Raamattuun perustuva puhe esitetään valtakunnansalissa, siunauskappelissa, vainajan kotona tai haudalla. Puheen tarkoitus on lohduttaa surevia selittämällä, mitä Raamattu sanoo kuolemasta ja ylösnousemustoivosta (Johannes 11:25; Roomalaisille 5:12; 2. Pietarin kirje 3:13). Läsnäolijat voivat laulaa Raamattuun perustuvan laulun, ja tilaisuus päättyy lohduttavaan rukoukseen.

Tällaiset hautajaiset järjestettiin taannoin eräälle Jehovan todistajalle, joka sattui olemaan Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan nuorin sisko. Tilaisuuden jälkeen presidentti kiitti puhujaa vilpittömästi. Läsnä oli monia arvohenkilöitä ja korkeita viranomaisia. ”Nämä ovat arvokkaimmat hautajaiset, missä olen koskaan ollut”, sanoi eräs ministeri.

Onko sopivaa käyttää surupukua?

Jehovan todistajat surevat omaisten kuolemaa. He saattavat vuodattaa kyyneliä niin kuin Jeesus (Johannes 11:35, 36). He eivät kuitenkaan pidä tarpeellisena ilmaista suruaan julkisesti jollain ulkoisella merkillä (vrt. Matteus 6:16–18). Leskien odotetaan monissa maissa pukeutuvan erityiseen surupukuun kuolleen miellyttämiseksi. Pukua täytyy käyttää useita kuukausia tai jopa vuoden ajan hautajaisten jälkeen, ja sen pois ottaminen antaa aiheen uudelle juhlalle.

Surun ilmaisematta jättämistä pidetään loukkauksena kuollutta kohtaan. Siitä syystä ovat joidenkin Swazimaan alueiden heimopäälliköt ajaneet Jehovan todistajia pois näiden kotoa ja mailta. Näiden uskollisten kristittyjen muualla asuvat hengelliset veljet ovat kuitenkin aina pitäneet heistä huolta.

Swazimaan ylioikeus on antanut Jehovan todistajille myönteisen päätöksen, jonka mukaan heidät tulisi päästää takaisin koteihinsa ja mailleen. Erään toisen kerran sai kristitty leski jäädä tilalleen sen jälkeen, kun hän oli esittänyt kirjeen ja ääninauhan, joissa hänen edesmennyt miehensä ilmoitti selvästi, ettei vaimon tarvinnut käyttää surupukua. Näin leski pystyi todistamaan, että hän kunnioitti tällä tavalla aviomiestään.

Hautajaisia koskevien selvien ohjeiden antamisella ennen kuolemaa on hyvin suuri merkitys etenkin siellä, missä epäraamatulliset tavat ovat yleisiä. Otetaanpa esimerkiksi kamerunilainen Victor. Hän esitti kirjallisesti, miten hänen hautajaisensa oli määrä pitää. Hänen sukuunsa kuului monia vaikutusvaltaisia henkilöitä, ja heidän kulttuurissaan kuolleiden kunnioittamiseen liittyy vahvoja perinteitä, muun muassa vainajien pääkallon palvontaa. Koska Victor oli kunnioitettu jäsen suvussaan, hän tiesi, että tällainen menettely odotti todennäköisesti hänenkin pääkalloaan. Sen vuoksi hän antoi selvät ohjeet siitä, miten Jehovan todistajien tuli hoitaa hänen hautajaisensa. Tilanne oli tämän ansiosta helpompi leskelle ja lapsille, ja yhteisössä annettiin hyvä todistus.

Älä jäljittele epäraamatullisia tapoja

Jotkut, joilla on Raamatun tuntemusta, ovat pelänneet olla erilaisia. Vainon välttämiseksi he ovat yrittäneet miellyttää naapureitaan antamalla sellaisen vaikutelman, että he pitävät valvojaiset kuolleelle. Jos onkin kiitettävää käydä surevan luona lohduttamassa tätä henkilökohtaisesti, se ei vaadi pienen hautajaistilaisuuden järjestämistä vainajan kotona joka ilta ennen varsinaisia hautajaisia. Tämä voi kompastuttaa tarkkailijoita, sillä heistä voi näyttää siltä kuin osanottajat eivät todella uskoisi siihen, mitä Raamattu sanoo kuolleiden tilasta (1. Korinttilaisille 10:32).

Raamattu kehottaa kristittyjä panemaan Jumalan palvonnan ensimmäiseksi elämässään ja käyttämään aikansa viisaasti (Matteus 6:33; Efesolaisille 5:15, 16). Seurakunnan toiminta on kuitenkin paikoin pysähtynyt viikoksi tai pitemmäksikin aikaa hautajaisten takia. Tämä ei ole yksinomaan Afrikan ongelma. Eräässä Etelä-Amerikasta tulleessa hautajaisia koskevassa raportissa sanottiin: ”Läsnäolijoita oli tavattoman vähän kolmessa kristillisessä kokouksessa. Kenttäpalvelusta ei tuettu noin kymmeneen päivään. Jopa ulkopuoliset ja raamatuntutkisteluoppilaat olivat yllättyneitä ja pettyneitä nähdessään joidenkin veljiemme ja sisariemme osallistuvan [hautajaisiin liittyvään toimintaan].”

Joissakin yhteisöissä sureva perhe voi kutsua muutamia läheisiä ystäviä kotiinsa ja tarjota heille jotain pientä hautajaisten jälkeen. Mutta monin paikoin Afrikassa sadat hautajaisvieraat tulevat joukolla vainajan kotiin ja odottavat juhlaa, jossa usein uhrataan eläimiä. Jotkut kristillisen seurakunnan yhteydessä olevat ihmiset ovat jäljitelleet tätä tapaa antaakseen sellaisen vaikutelman, että heillä pidetään tavanomaiset juhlat kuolleen lepyttämiseksi.

Jehovan todistajien järjestämät hautajaiset eivät aiheuta suuria kustannuksia sureville. Siksi ei pitäisi olla tarpeen tehdä varta vasten sellaista järjestelyä, että vieraat osallistuvat valtaviin hautajaiskuluihin. Jos köyhät lesket eivät selviydy välttämättömistä menoista, seurakunnan muut jäsenet auttavat heitä epäilemättä mielellään. Ellei tämä apu riitä, vanhimmat voivat järjestää aineellista tukea arvollisille (1. Timoteukselle 5:3, 4).

Hautajaistavat eivät aina ole ristiriidassa Raamatun periaatteiden kanssa. Kun ne ovat, kristityt toimivat päättäväisesti Raamatun mukaisesti (Apostolien teot 5:29).c Vaikka tämä saattaa tuoda mukanaan lisää ahdistusta, monet Jumalan palvelijat voivat todistaa läpäisseensä koetukset hyvin. Se on onnistunut Jehovan, ”kaiken lohdutuksen Jumalan”, voimalla ja niiden uskonveljien rakkaudellisella tuella, jotka ovat lohduttaneet heitä heidän ahdistuksessaan (2. Korinttilaisille 1:3, 4).

[Alaviitteet]

[Tekstiruutu s. 23]

Luja kanta tuo siunauksia

Sibongili on rohkea kristitty leski, joka asuu Swazimaassa. Kun hänen miehensä hiljattain kuoli, hän kieltäytyi noudattamasta tapoja, jotka monien mielestä lepyttävät kuolleen. Hän ei esimerkiksi ajanut päätään paljaaksi (5. Mooseksen kirja 14:1). Kahdeksan sukulaista suuttui tästä ja teki sen hänelle väkisin. Lisäksi he estivät Jehovan todistajia käymästä Sibongilin luona lohduttamassa tätä. Toiset Valtakunnan sanomasta kiinnostuneet kävivät kuitenkin mielellään katsomassa häntä mukanaan rohkaisevia kirjeitä vanhimmilta. Sinä päivänä, jona Sibongilin odotettiin pukeutuvan surupukuun, tapahtui jotain yllättävää. Eräs vaikutusvaltainen sukulainen kutsui koolle kokouksen, jossa käsiteltiin hänen kieltäytymistään mukautumasta perinteisiin suremistapoihin.

Sibongili kertoo: ”He kysyivät, salliko uskonnollinen vakaumukseni minun ilmaista surua käyttämällä mustaa surupukua. Selitettyäni kantani he ilmoittivat, etteivät aikoneet pakottaa minua. Yllätyksekseni he kaikki pyysivät minulta anteeksi sitä, että he olivat kohdelleet minua huonosti ja ajaneet pääni paljaaksi vastoin tahtoani. He kaikki pyysivät minua antamaan sen anteeksi.” Sibongilin sisko kertoi myöhemmin olevansa vakuuttunut siitä, että Jehovan todistajilla on tosi uskonto, ja hän pyysi raamatuntutkistelua.

Otetaan toinen esimerkki: eteläafrikkalainen Benjamin oli 29-vuotias kuullessaan isänsä äkillisestä kuolemasta. Benjamin oli siihen aikaan sukunsa ainoa todistaja. Kaikkien odotettiin hautajaisissa kulkevan haudan ohi ja heittävän kourallisen maata arkun päälle.d Hautaamisen jälkeen kaikki lähiomaiset ajattivat päänsä paljaaksi. Koska Benjamin ei noudattanut näitä rituaaleja, naapurit ja sukulaiset ennustivat, että hänen kuolleen isänsä henki rankaisisi häntä.

”Minulle ei tapahtunut mitään, koska panin luottamukseni Jehovaan”, sanoo Benjamin. Sukulaiset tarkkailivat, miten hänelle kävi. Aikanaan moni heistä alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa ja kävi kasteella vertauskuvaksi vihkiytymisestään Jumalalle. Entä Benjamin? Hän aloitti kokoaikaisen evankelioimistyön. Muutamat viime vuodet hän on saanut palvella Jehovan todistajien seurakuntia matkavalvojana.

[Alaviite]