Unohtumaton tilaisuus Ranskassa
”EI JEHOVA-CITYLLE!” huudettiin julisteissa joka puolella kaupunkia. ”Yhtenä miehenä Jehova-hanketta vastaan”, kannusti eräs vastustajaryhmä. Kirjaimellisesti sadat lehtiartikkelit saattoivat asian yleisön tietoon. Kansalaisadresseja allekirjoitettiin, ja paikkakunnan postilaatikoihin tulvi yli puoli miljoonaa hankkeesta laadittua lentolehtistä. Mikä oli tämä hanke, joka häiritsi uinuvan Louviers’n pikkukaupungin muutoin niin järkkymätöntä rauhaa Luoteis-Ranskassa? Ehdotus Jehovan todistajien uuden haaratoimiston ja asuntolan rakentamisesta.
Jehova saa aikaan kasvun
Jehovan todistajien toiminta alkoi Ranskassa 1800-luvun lopulla. Ensimmäinen raamatullisen kirjallisuuden varasto avattiin vuonna 1905 Beauvènessa Etelä-Ranskassa, ja vuonna 1919 Pariisissa toimi pieni toimisto. Kaupunkiin perustettiin virallisesti haaratoimisto vuonna 1930, ja seuraavana vuonna toimiston henkilökunta muutti asumaan Betel-kotiin Enghien-les-Bainsiin Pariisista pohjoiseen. Toisen maailmansodan jälkeen Betel-perhe muutti takaisin Pariisiin, ja vuonna 1959 haaratoimisto siirrettiin viisikerroksiseen rakennukseen Boulogne-Billancourtiin pääkaupungin länsilaidalle.
Kun Valtakunnan saarnaaminen laajeni, kirjapaino- ja lähetystilat siirrettiin vuonna 1973 Louviers’hen noin sadan kilometrin päähän Pariisista länteen, mutta toimistot jäivät Boulogne-Billancourtiin. Julistajien määrä Ranskassa kuitenkin kasvoi, ja Louviers’n tilat jäivät pieniksi huolimatta vuosien 1978 ja 1985 laajennuksista. Siksi päätettiin laajentaa ja yhdistää koko Betel-perhe saman katon alle. Tämä hanke ei ollut kaikkien mieleen, kuten alussa mainittiin. Vastustuksesta huolimatta paikka löytyi vain puolentoista kilometrin päästä kirjapainosta. Seurasi kuusi vuotta kovaa työtä, ja lopulta, 23 vuoden eron jälkeen, koko Betel-perhe oli Louviers’ssa elokuussa 1996.
Tunnelma oli sen vuoksi hyvin iloinen, kun 1 187 hengen onnellinen joukko – mukana Ranskan Betel-perheen 300 jäsentä ja 329 edustajaa 42 muusta haaratoimistosta – kokoontui lauantaina 15. marraskuuta 1997 kuuntelemaan vihkiäispuhetta, jonka esitti hallintoelimeen kuuluva veli Lloyd Barry. Mutta koska vihkiäiset pidettiin aikana, jolloin todistajiin suhtauduttiin vihamielisesti ja heitä vastaan suuntautui pitkäaikainen, panetteleva mediakampanja joka puolella Ranskaa, tuntui siltä, että kaikkien Ranskan todistajien pitäisi päästä mukaan juhlimaan tätä voittoa. Niinpä sunnuntaiksi marraskuun 16. päiväksi järjestettiin erikoiskokous, jonka teemana oli ”Pysy Kristuksen rakkaudessa”, ja se pidettiin Villepinten näyttelykeskuksessa Pariisin pohjoispuolella. Tilaisuuteen kutsuttiin Ranskan kaikki Jehovan todistajat samoin kuin ranskankieliset todistajat Belgiasta ja Sveitsistä sekä joitakin seurakuntia Alankomaista, Britanniasta, Luxemburgista ja Saksasta.
Historiallinen kokoontuminen
Kokoontumista alettiin valmistella puoli vuotta aikaisemmin. Sitten ranskalaiset kuorma-autonkuljettajat menivät lakkoon vain kaksi viikkoa ennen vihkiäisiä, ja he tukkivat päätiet ja estivät bensiinikuljetukset. Ehtisivätkö tuolit ja laitteet perille ajoissa? Olisivatko tiesulut esteenä veljien tulolle? Kaikkien helpotukseksi lakko loppui viikon kuluttua ja tiet avautuivat taas liikenteelle. Perjantai-iltana ennen vihkiäisviikonloppua 38 kuorma-autoa toi 84 000 tuolia kahteen tilavaan halliin, jotka oli vuokrattu tilaisuutta varten. Yli 800 veljeä ja sisarta uurasti koko yön puoli kymmeneen asti lauantaiaamuna asentaen tuoleja, lavaa, äänilaitteita ja yhdeksää valtavaa videonäyttöä.
Ovet avattiin kuudelta sunnuntaiaamuna, ja väkeä alkoi virrata sisään. Kaikkiaan 17 tilausjunaa toi pääkaupunkiin runsaat 13 000 todistajaa. Yli kaksisataa paikallista veljeä ja sisarta oli rautatieasemilla vastassa matkustajia ja viemässä heitä ryhminä kokouspaikalle. Eräs sisar sanoi, että tämä rakkaudellinen järjestely antoi heille ”turvallisuuden ja hyvän olon tunteen”.
Toiset tulivat Pariisiin lentäen tai autolla. Useimmat saapuivat kuitenkin 953 linja-autolla, kun taas Pariisin alueen todistajat kulkivat näyttelykeskukseen julkisilla kulkuvälineillä. Monet olivat matkustaneet koko yön tai lähteneet aamulla liikkeelle hyvin varhain, mutta he olivat ilmeisen innostuneita tähän kokoukseen pääsemisestä. Ilohuudot ja lämpimät halaukset kertoivat ystävysten jälleennäkemisistä vuosikausien jälkeen. Värikkäät kansallispuvut toivat hyväntuuliseen väkijoukkoon kansainvälistä tuntua. Edessä oli selvästikin jotain harvinaislaatuista.
Ohjelman alkaessa kello kymmeneltä ei ollut enää yhtään paikkaa jäljellä, mutta joka minuutti saapui vielä satoja ihmisiä. Katsoipa minne tahansa, näki pelkkiä hymyileviä kasvoja. Tuhannet joko jäivät seisomaan tai istuutuivat betonilattialle. Kokoontumisen teeman hengessä monet nuoret jäivät rakkaudellisesti seisomaan antaakseen vanhemmille istumapaikkoja. ”Tuntui suurenmoiselta luovuttaa oma paikkansa veljille ja sisarille, joita emme tunteneet mutta jotka kuitenkin olivat meille niin läheisiä”, kirjoitti eräs pariskunta. Monet ilmaisivat hienoa uhrautuvuutta: ”Seisoimme koko päivän niiden tuolien vieressä, joita olimme olleet asentamassa perjantain ja lauantain välisenä yönä. Mutta jo se, että olimme paikalla, täytti meidät kiitollisuudella Jehovaa kohtaan.”
Väsymyksestä tai epämukavuudesta huolimatta vieraat kuuntelivat korva tarkkana raportteja muista maista ja puheita, joita pitivät Lloyd Barry ja Daniel Sydlik, hänkin hallintoelimen jäsen. Veli Barry tarkasteli aihetta ”Jehova antaa täyden väkevyyden runsaana” ja toi havainnollisesti esiin, miten Jehova on siunannut kansaansa kasvulla eri koettelemuksista huolimatta. Veli Sydlikin puhe oli nimeltään ”Onnellinen on se kansa, jonka Jumala on Jehova!”. Molemmat puheet olivat erityisen ajankohtaisia, kun ajatellaan vastustusta, joka Jehovan todistajiin parhaillaan kohdistuu Ranskassa. Veli Sydlik osoitti, että tosi onnellisuus ei riipu ulkoisista seikoista vaan suhteestamme Jehovaan ja elämänasenteestamme. Hän esitti yleisölle kysymyksen ”Oletteko onnellisia?”, ja siihen vastattiin myrskyisin suosionosoituksin.
Muuan sisar, joka kertoi kadottaneensa ilonsa, kirjoitti jälkeenpäin: ”Yhtäkkiä tajusin, että onnellisuus oli ulottuvillani. Olin yrittänyt korjata asian väärällä tavalla, ja nyt tuossa puheessa Jehova näytti minulle, mitä minun piti muuttaa.” Eräs veli ilmoitti: ”Nyt haluan taistella ilahduttaakseni Jehovan sydämen. En halua enää antaa minkään viedä minulta sitä iloa, jota olen alkanut tuntea syvällä sisälläni.”
Kokouksen lähestyessä loppuaan puheenjohtaja ilmoitti hyvin innostuneena läsnäolijamäärän: 95 888 henkeä – Ranskan Jehovan todistajien kaikkien aikojen suurin kokoontuminen!
Kun viimeinen laulu oli laulettu – monilla ilonkyyneleet silmissään – ja loppurukous pidetty, veljet lähtivät kotimatkalle monenlaiset tunteet mielessään. Kokoontumisen lämmin, ystävällinen ilmapiiri ei jäänyt huomaamatta. Linja-autojen kuljettajat esittivät monia myönteisiä kommentteja vieraiden asenteesta. Heihin oli tehnyt vaikutuksen myös järjestyksellisyys, jonka ansiosta kaikki 953 linja-autoa pääsivät lähtemään näyttelykeskuksesta kahdessa tunnissa ilman ensimmäistäkään sumaa! Vieraiden käyttäytymistä arvostivat paljon myös rautateiden ja julkisten kulkuneuvojen työntekijät. Syntyi monia antoisia keskusteluja, ja annettiin hyvä todistus.
”Keidas erämaassa”
Apostoli Paavali kehotti toisia kristittyjä: ”Ottakaamme huomioon toinen toisemme kannustaaksemme rakkauteen ja hyviin tekoihin, – – rohkaisten toisiamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näette sen päivän lähestyvän.” (Heprealaisille 10:24, 25.) Tämä erikoiskokous rohkaisi varmasti paljon kaikkia – se oli ”keidas erämaassa”, kuten muuan sisar sitä kuvaili. ”Lähdimme virkistyneinä, rohkaistuneina ja vahvistuneina ja tunsimme suurempaa päättäväisyyttä kuin koskaan iloita Jehovan palveluksessa”, kirjoittivat Togon haaratoimiston veljet. ”Ne jotka olivat olleet allapäin, palasivat kotiin onnellisina”, sanoi eräs kierrosvalvoja. ”Veljet piristyivät ja saivat tarmoa”, ilmoitti toinen kierrosvalvoja. ”Koskaan ennen emme ole tunteneet olevamme yhtä lähellä Jehovan järjestöä”, kirjoitti eräs pariskunta.
”Minun jalkani on oleva tasaisella paikalla; kokoontuneiden joukkojen keskuudessa minä siunaan Jehovaa”, julisti psalmista (Psalmit 26:12). Tällaisten kristillisten kokoontumisten ansiosta voivat kaikki saada taas tukevan hengellisen jalansijan esteiden edessä. ”Olivatpa koettelemukset millaisia tahansa”, vahvisti eräs sisar, ”nämä ainutlaatuiset hetket on kaiverrettu syvälle sydämeemme, ja siellä ne ovat aina lohduttamassa meitä.” Muuan matkavalvoja kirjoitti samassa hengessä: ”Kun tulee vaikeita hetkiä, muisto tästä tilaisuudesta, joka oli esimakua paratiisista, auttaa meitä menemään niiden yli.”
”Antakaa Jehovalle, oi te kansojen suvut, antakaa Jehovalle kunnia ja voima”, kehotetaan psalmissa 96:7. Ranskan uusien haaratoimistotilojen vihkiminen on epäilemättä raikuva voitto Jehovalle. Vain hän saattoi toteuttaa tämän hankkeen hyvin määrätietoisen ja laajan vastustuksen edessä. Ranskan Jehovan todistajat tuntevat suurempaa päättäväisyyttä kuin koskaan ’pysyä Kristuksen rakkaudessa’ ja ’antaa valonsa loistaa’ (Johannes 15:9; Matteus 5:16). Kaikki vihkiäisohjelmassa mukana olleet tuntevat varauksetta samoin kuin psalmista: ”Jehovalta tämä on tullut, se on ihmeellinen meidän silmissämme.” (Psalmit 118:23.)
[Kuva s. 26]
Lloyd Barry
[Kuva s. 26]
Daniel Sydlik
[Kuva s. 26]
Erikoisohjelmassa Villepinten näyttelykeskuksessa oli läsnä 95 888 henkeä
[Kuvat s. 28]
Tuhannet läsnäolijat seurasivat ohjelmaa joko seisten tai lattialla istuen