Harvinaislaatuinen vihkimistilaisuus
POHJOIS-MOSAMBIKISSA on vehmas laakso, jota ympäröivät kauniit vuoret, osa niistä kallioisia, osa vehreän kasvillisuuden peittämiä. Siellä sijaitsee Fíngoèn kylä. Kuulaina talviöinä tähdet tuikkivat taivaalla ja kuu on niin kirkas, että se valaisee kyläläisten olkikattoiset kodit. Tässä ihastuttavassa ympäristössä pidettiin ainutlaatuinen vihkimistilaisuus.
Sadat ihmiset kävelivät tuntikausia, jopa useita päiviä, päästäkseen tähän erikoistilaisuuteen. Jotkut kulkivat läpi kolkkojen ja vaarallisten seutujen, joilla asui hyeenoja, leijonia ja norsuja. Henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi monet vieraat toivat mukanaan kanoja, vuohia ja vihanneksia. Saavuttuaan kylään he suuntasivat kulkunsa aukealle, jolla tavallisesti pidetään kristillisiä konventteja. Matkan rasituksista huolimatta he olivat onnellisia, ja heidän hymyilevistä kasvoistaan heijastui edessä olevien tapahtumien innokas odotus.
Ketkä olivat menossa naimisiin? Heitä oli monia – lukemattomia pareja! He eivät olleet tulleet mihinkään sensaatiomaiseen massavihkimiseen. Päinvastoin he olivat vilpittömiä, motivoituneita pariskuntia, jotka eivät aiemmin olleet pystyneet rekisteröimään avioliittoaan sen tähden, että he asuivat syrjäseuduilla kaukana rekisteröintitoimistoista. Kaikki nämä parit saivat tietää avioliittoa koskevista Jumalan normeista tutkiessaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa. He oppivat, että heidän täytyi avioitua maan lakien mukaisesti miellyttääkseen Luojaansa, avioliiton Alkuunpanijaa, aivan kuten Joosef ja Maria mukautuivat henkikirjoitusvaatimuksiin Jeesuksen syntymän aikoihin (Luukas 2:1–5).
Valmistautumista tapahtumaan
Jehovan todistajien Mosambikin-haaratoimisto päätti auttaa. Ensin otettiin yhteyttä pääkaupungissa Maputossa sijaitseviin oikeus- ja sisäasiainministeriöihin, jotta saataisiin selville, millaisia toimia laki vaati. Sitten Teten provinssin pääkaupungissa asuvat lähetystyöntekijät olivat yhteydessä paikallisiin viranomaisiin viedäkseen järjestelyjä eteenpäin. Sovittiin päivä, jolloin lähetystyöntekijät sekä julkisen notaarin ja henkilörekisterin virkailijat matkustaisivat Fíngoèn kylään. Samaan aikaan haaratoimisto lähetti kirjeitse ohjeita kaikille niille seurakunnille, joita asia koski. Sekä todistajat että paikalliset viranomaiset odottivat innokkaasti tätä ainutlaatuista tapahtumaa.
Sunnuntaina 18. toukokuuta 1997 kolme lähetystyöntekijää ja eräät valtion virkamiehet saapuivat Fíngoèen. Paikalliset viranomaiset olivat järjestäneet virkamiehille miellyttävän majoituksen hallintorakennuksen liepeille. Jehovan todistajien vieraanvaraisuus teki vieraileviin virkamiehiin kuitenkin niin suuren vaikutuksen, että he majoittuivat mieluummin lähetystyöntekijöiden kanssa majoihin, jotka oli tehty saatavilla olevista tarvikkeista. Heille oli yllätys kuulla, että yksi ruoanlaittajista oli paikallisen seurakunnan vanhin ja että matkavalvoja hoiti muiden talkoolaisten rinnalla vihkiäisten valmisteluun liittyviä käytännön askareita. He panivat myös merkille, miten hyväntuulisia olivat lähetystyöntekijät, jotka nurkumatta yöpyivät yksinkertaisessa majassa ja peseytyivät pienen kannun avulla. He eivät olleet milloinkaan nähneet yhtä vahvaa sidettä niin erilaisista oloista tulleiden ihmisten välillä. Suurimman vaikutuksen heihin teki kuitenkin se usko, joka sai ihmiset tekemään tuntuvia uhrauksia saattaakseen elämänsä sopusointuun maan lain ja Jumalan järjestelyn kanssa.
Iloinen tilaisuus
Saavuttuaan paikalle pariskunnat valmistautuivat heti avioliiton ensimmäiseen askeleeseen: heidän piti hankkia syntymätodistus. Kaikki odottivat kärsivällisesti jonossa siviilirekisteriviranomaisten edessä ilmoittaakseen henkilötietonsa. Sitten he siirtyivät toiseen jonoon valokuvattavaksi, minkä jälkeen he menivät henkilörekisteriviranomaisten luo hakemaan henkilötodistuksensa. Seuraavaksi he palasivat siviilirekisteriviranomaisten eteen suuresti halutun vihkitodistuksen valmistelua varten. Tämän jälkeen he seisoivat kärsivällisesti odottamassa, että heidän nimensä kuuluisi megafonista. Vihkitodistuksen luovuttaminen oli tunteellinen hetki. Ilo oli ylimmillään, kun avioparit pitelivät vihkitodistustaan kuin kallisarvoista palkintoa.
Koko ajan aurinko porotti ankarasti taivaalta. Mutta kuumuus ja pöly eivät häirinneet iloista tilaisuutta.
Miehet olivat pukeutuneet siististi, monet takkiin ja solmioon. Naisilla oli perinteiseen tapaan lanteillaan pitkä, värikäs vaate nimeltä capulana. Jotkut kantoivat pikkulasta samanlaiseen kankaaseen käärittynä.
Asiat etenivät hyvin, mutta rekisteröitäviä oli liikaa yhdelle päivälle. Kun ilta pimeni, valtion virkamiehet päättivät ystävällisesti jatkaa pariskuntien palvelemista. He sanoivat, etteivät he voineet jättää ”veljiämme” odottamaan, kun nämä olivat tehneet niin suuria uhrauksia päästäkseen paikalle. Yhteistyön ja uhrautuvuuden henki tullaan muistamaan aina.
Illan tullen ilma kylmeni. Muutamilla oli yöpymispaikka majoissa, mutta useimmat pariskunnat olivat ulkosalla, kerääntyneinä tiiviisti nuotioiden ympärille. Se ei vähääkään latistanut tilaisuuden iloista tunnelmaa. Tulen rätinän yli kantautui naurua ja neliäänistä laulua. Monet kertoilivat matkastaan, vastasaadut todistukset tiukasti kädessään.
Aamunkoitteessa jotkut suuntasivat kulkunsa kylän keskustaan myymään kanojaan, vuohiaan ja vihanneksiaan voidakseen antaa jotakin niiden kustannusten peittämiseksi, joita avioliittojen rekisteröimisestä oli tullut. Monet todella ”uhrasivat” nuo eläimet, kun he myivät ne paljon niiden todellista arvoa halvemmalla. Vuohi on köyhille arvokasta ja kallista omaisuutta, mutta nämä ihmiset halusivat tehdä tämän uhrauksen päästäkseen vihille ja miellyttääkseen Luojaansa.
Kova matka
Osa pariskunnista oli taivaltanut pitkän matkan. Sellaisia olivat Chamboko ja hänen vaimonsa Nhakulira. He kertoivat tarinansa tapahtuman toisena iltana lämmitellessään jalkojaan nuotion äärellä. Vaikka Chamboko oli 77-vuotias ja hänen toinen silmänsä oli sokea ja toinen huononäköinen, hän käveli paljain jaloin kolme päivää koko seurakunta mukanaan, sillä hän oli päättänyt laillistaa 52-vuotisen liittonsa.
72-vuotias Anselmo Kembo oli elänyt Nerin kanssa jo viitisenkymmentä vuotta. Muutama päivä ennen matkaa hän oli loukannut säärensä pahasti suureen piikkiin ollessaan pellollaan työssä. Hänet vietiin nopeasti hoitoon lähimpään sairaalaan. Siitä huolimatta hän päätti lähteä liikkeelle jalan ja nilkutti koko matkan Fíngoèen saakka, vaikka sääri oli kipeä. Siihen meni kolme päivää. Anselmo ei pystynyt peittelemään iloaan, kun hän piteli kädessään vihkitodistusta.
Merkille pantava vastanainut oli myös Evans Sinóia, jolla oli aiemmin ollut monta vaimoa. Opittuaan Jumalan sanan totuuden hän päätti laillistaa liittonsa ensimmäisen vaimonsa kanssa, mutta tämä kieltäytyi ja jätti hänet toisen miehen takia. Hänen toinen vaimonsa, joka itsekin tutki Raamattua, suostui menemään hänen kanssaan naimisiin. He molemmat kävelivät halki vaarallisen seudun, jolla liikkui leijonia ja muita villieläimiä. Kolmipäiväisen matkansa päätteeksi hekin pääsivät laillisesti naimisiin.
Perjantaina, viisi päivää lähetystyöntekijöiden ja viranomaisten saapumisesta, työ oli tehty. Kaikkiaan oli kirjoitettu 468 henkilötodistusta ja 374 syntymätodistusta. Vihkitodistusten määrä oli 233! Tunnelma oli korkealla. Väsymyksestä huolimatta tapahtuma oli kaikkien mielestä ollut vaivan arvoinen. Tuo tilaisuus jää epäilemättä pysyvästi kaikkien asianosaisten mieleen ja sydämeen. Se oli tosiaan harvinaislaatuinen vihkimistilaisuus!