Perhe hätätilassa!

”JA HE elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka.” Tämä satujen onnellinen loppu sopii yhä harvempiin avioliittoihin nykyään. Puolisoiden lupaus rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä aina kuolemaan asti on aivan liian usein pelkkää korupuhetta. Avioituminen näyttää olevan uhkapeliä, jossa onnellisuuden todennäköisyys on häviävän pieni.

Vuosina 1960–90 avioeroluvut kasvoivat yli kaksinkertaisiksi useimmissa läntisissä teollisuusmaissa. Joissakin maissa ne nelinkertaistuivat. Esimerkiksi Ruotsissa solmitaan vuosittain noin 35 000 avioliittoa ja noin puolet niistä hajoaa, mikä koskettaa yli 45 000:ta lasta. Vihkimättöminä yhdessä elävät pariskunnat eroavat sitäkin useammin, mikä vaikuttaa vielä kymmeniintuhansiin muihin lapsiin. Tilanne on kehittymässä samansuuntaiseksi eri maissa joka puolella maailmaa, kuten sivulla 5 olevasta tekstiruudusta voi nähdä.

Hajonneet perheet ja avioliittojen purkautuminen eivät tosin ole mitään uutta historiassa. Hammurabin lakikokoelmassa 1700-luvulla eaa. oli lakeja, jotka mahdollistivat avioeron Babyloniassa. Jopa Mooseksen laki, joka tuli voimaan 1500-luvulla eaa., salli avioeron Israelissa (5. Mooseksen kirja 24:1). Perhesiteet eivät kuitenkaan ole koskaan olleet heikommat kuin nyt 1900-luvulla. Eräs sanomalehden kolumnisti kirjoitti runsaat kymmenen vuotta sitten: ”Viidenkymmenen vuoden kuluttua meillä ei ehkä enää edes ole perheitä sanan perinnäisessä merkityksessä. Ne on kenties korvattu erityyppisillä yhteisöillä.” Ja kuluneiden vuosien kehityssuunta näyttää vahvistavan hänen ajatuksensa. Perheinstituutio on rappeutunut niin nopeasti, että kysymys ”tuleeko se säilymään?” käy yhä tähdellisemmäksi.

Miksi niin monien pariskuntien on kovin vaikea pysyä yhdessä ja pitää perhe koossa? Mikä on niiden salaisuus, jotka ovat pysyneet yhdessä läpi pitkän elämän ja viettäneet onnellisesti hopea- ja kultahäitään? Vuonna 1983 kerrottiin sattumoisin, että entisessä neuvostotasavallassa Azerbaidžanissa eräs pariskunta vietti 100. hääpäiväänsä – mies oli 126-vuotias ja nainen 116-vuotias.

Mikä sitä uhkaa?

Monissa maissa laillisen avioeron perusteita ovat aviorikos, henkinen tai fyysinen väkivalta, hylkääminen, alkoholismi, yhdyntäkyvyttömyys, mielenvikaisuus, kaksinnaiminen ja riippuvuus huumeista. Syy on kuitenkin yleisemmin se, että perusasenne avioliittoa ja perinnäistä perhe-elämää kohtaan on muuttunut radikaalisti etenkin viime vuosikymmenien aikana. Kunnioitus instituutiota kohtaan, jota pitkään pidettiin pyhänä, on heikentynyt. Musiikin, elokuvien, sentimentaalisten televisiosarjojen sekä viihdekirjallisuuden ahneet tuottajat ovat nostaneet ihanteiksi niin sanotun seksuaalisen vapauden, moraalittomuuden, irstauden ja itsekeskeisen elämäntyylin. He ovat edistäneet sellaista kulttuuria, joka on turmellut niin nuorten kuin vanhojenkin mielen ja sydämen.

Vuonna 1996 tehdyn mielipidetutkimuksen mukaan 22 prosenttia amerikkalaisista sanoo, että avioliiton ulkopuolinen suhde voi joskus tehdä hyvää avioliitolle. Ruotsin suurimpiin sanomalehtiin kuuluvan Aftonbladetin erikoisnumerossa naisia kannustettiin hankkimaan avioero, koska ”tilanne voi muuttua vain paremmaksi”. Jotkut suositut psykologit ja antropologit ovat jopa järkeilleet, että evoluutio olisi ”ohjelmoinut” ihmisen vaihtamaan puolisoa muutaman vuoden välein. Toisin sanoen he esittävät, että avioliiton ulkopuoliset suhteet ja avioerot ovat luonnollisia. Jotkut peräti väittävät, että vanhempien avioero voi olla hyväksi lapsille, sillä se valmistaa näitä selviytymään omasta avioerostaan jonain päivänä!

Monet nuoret eivät enää halua viettää perinnäistä perhe-elämää, johon kuuluisivat isä, äiti ja lapset. ”En voi kuvitellakaan, että eläisin koko elämäni saman kumppanin kanssa”, ajatellaan yleisesti. ”Avioliitto on kuin joulu: pelkkää satua. Minä en usko siihen”, sanoi eräs 18-vuotias tanskalaispoika. ”Ajatellaan, että miksi vaivautua elämään – – [miesten] kanssa ja pesemään heidän sukkiaan”, julisti Irlannin naisasialiiton edustaja Noreen Byrne. ”Ei heidän kanssaan tarvitse muuta kuin leikkiä . . . Monet naiset tulevat siihen tulokseen, että he selviävät ilman miehiäkin.”

Yksinhuoltajaperheiden määrä kasvussa

Tämä asenne on johtanut kaikkialla Euroopassa yksinhuoltajaäitien määrän nopeaan lisääntymiseen. Jotkut näistä naimattomista äideistä ovat murrosikäisiä, jotka eivät näe mitään vikaa suunnittelemattomassa raskaudessa. Muutamat haluavat kasvattaa lapsensa yksin. Useimmat elävät lapsen isän kanssa jonkin aikaa ilman aikomustakaan avioitua. Newsweek-lehdessä oli viime vuonna kansikirjoitus kysymyksestä ”Avioliiton kuolema?”. Siinä sanottiin, että avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten määrä kasvaa nopeasti Euroopassa eikä kukaan näytä välittävän siitä. Kärjessä saattaa olla Ruotsi, missä tällaisia lapsia on puolet kaikista vastasyntyneistä. Tanskassa ja Norjassa avioliiton ulkopuolella syntyy lähes joka toinen lapsi ja Ranskassa, Englannissa ja Suomessa noin joka kolmas.

Yhdysvalloissa sellaisten perheiden määrä, joissa on molemmat vanhemmat, on pudonnut jyrkästi muutaman vuosikymmenen aikana. Eräässä raportissa sanotaan: ”Vuonna 1960 – – 9 prosenttia kaikista lapsista asui yksinhuoltajaperheissä. Vuoteen 1990 tultaessa tuo luku oli hypännyt 25 prosenttiin. Nykyään 27,1 prosenttia kaikista amerikkalaisista lapsista syntyy yksinhuoltajaperheisiin, ja määrä on nousussa. – – Yksinhuoltajaperheiden määrä on vuoden 1970 jälkeen kasvanut yli kaksinkertaiseksi. Perinnäinen perhe on niin uhanalainen nykyään, että joidenkin tutkijoiden mielestä se voi olla kuolemassa sukupuuttoon.”

Maissa, joissa roomalaiskatolinen kirkko on menettänyt paljon moraalista arvovaltaansa, yksinhuoltajaperheiden määrä kasvaa. Italialaisista perheistä vajaassa puolessa on äiti, isä ja lapsia, ja perinnäisen perheen tilalle ovat astumassa lapsettomat pariskunnat ja yksinhuoltajaperheet.

Joidenkin maiden sosiaaliturvajärjestelmä todellisuudessa kannustaa ihmisiä pysymään naimattomina. Jotkut yhteiskunnan tukea saavat naimattomat äidit menettäisivät tuon tuen, jos he avioituisivat. Tanskassa naimattomat äidit saavat ylimääräisiä lapsilisiä, ja joissakin yhteiskunnissa alaikäiset äidit saavat ylimääräistä käteistä ja heidän vuokransa maksetaan heidän puolestaan. Asiaan liittyy siis raha. Alf B. Svensson väittää, että avioero maksaa veronmaksajille Ruotsissa yli miljoonasta kahteen miljoonaan markkaa avustuksina, asumistukina ja muuna sosiaaliapuna.

Kristikunnan kirkot eivät juuri näytä yrittävän kääntää tätä perhe-elämän tuhoisaa suuntausta. Monilla papeilla on täysi työ omissa perhe-elämän kriiseissään, eivätkä he siksi tunne kykenevänsä auttamaan muita. Jotkut näyttävät jopa puolustavan avioeroa. Aftonbladetissa 15.4.1996 kerrottiin, että Englannissa bradfordilainen pastori Steven Allen on laatinut erityisen avioeroseremonian, jota hän ehdottaa viralliseksi toimitukseksi kaikkiin Britannian kirkkoihin. ”Kyseessä on parantava palvelus, jonka tarkoitus on auttaa eronneita sopeutumaan tapahtuneeseen. Se auttaa heitä tajuamaan, että Jumala rakastaa heitä yhä, ja vapauttaa heidät kivusta.”

Mitä kohti perheinstituutio on siis kulkemassa? Onko toivoa sen säilymisestä? Voivatko yksittäiset perheet pysyä eheinä näin suuren uhan alaisena? Katso seuraavaa kirjoitusta.

[Taulukko s. 5]

VUOSITTAIN SOLMITTUJEN AVIOLIITTOJEN MÄÄRÄ VERRATTUNA AVIOEROJEN MÄÄRÄÄN JOISSAKIN MAISSA

MAA VUOSI AVIOLIITOT AVIOEROT

Australia 1993 113 255 48 324

Iso-Britannia 1992 356 013 174 717

Japani 1993 792 658 188 297

Kanada 1992 164 573 77 031

Kuuba 1992 191 837 63 432

Norja 1993 19 464 10 943

Puerto Rico 1992 34 222 14 227

Ranska 1991 280 175 108 086

Ruotsi 1993 34 005 21 673

Saksa 1993 442 605 156 425

Suomi 1993 24 660 12 284

Tanska 1993 31 507 12 991

Tšekin tasavalta 1993 66 033 30 227

Venäjän federaatio 1993 1 106 723 663 282

Viro 1993 7 745 5 757

Yhdysvallat 1993 2 334 000 1 187 000

(Perustuu YK:n julkaisemaan teokseen 1994 Demographic Yearbook, New York 1996.)