Hyvä uutinen paratiisista Tahitissa
TAHITI! Tuohon nimeen näyttää liittyvän jotain eksoottista viehätystä. Sen tekivät kuuluisaksi taiteilijat ja kirjailijat, esimerkiksi Paul Gauguin, Robert Louis Stevenson ja Herman Melville, joiden kuvaukset Etelämeren saarten trooppisesta kauneudesta ja rauhasta kiehtoivat monen ihmisen mielikuvitusta.
Tahiti on suurin Tyynenmeren eteläosassa sijaitsevan Ranskan Polynesian yli 120 saaresta. Vaikka useimmat samastavat tämän Etelämeren saaren mielessään lähes paratiisiin, tahitilaisten on silti tarpeellista kuulla toisesta paratiisista, jonka on määrä tulla pian (Luukas 23:43). Jehovan todistajat, joita on nyt Tahitissa yhteensä 1918, kertovat uutterasti tuon alueen 220 000 asukkaalle hyvää uutista siitä, että Jumalan valtakunta tuo pian todelliset paratiisiolot paitsi Tahitiin myös koko maailmaan (Matteus 24:14; Ilmestys 21:3, 4).
Tahitissa tehtävää saarnaamistyötä johti monta vuotta Vartiotorni-seuran Fidžin-haaratoimisto, joka sijaitsee noin 3 500 kilometrin päässä. Suuri etäisyys vaikeutti työtä, ja edistys oli hidasta. Niinpä 1. huhtikuuta 1975 perustettiin haaratoimisto Tahitiin, ja se merkitsi käännekohtaa tosi kristittyjen toiminnassa tällä alueella. Mikä johti tällaiseen kehitykseen, ja miten saarnaamistyö alkoi Tahitissa?
Pieni alku
Valtakunnan hyvää uutista kuultiin Tahitissa ensi kerran 1930-luvulla, ja monet saarelaiset, jotka tuntevat tervettä kunnioitusta Raamattua kohtaan, osoittivat suurta kiinnostusta. Mutta hallituksen asettaman kiellon ja muiden rajoitusten vuoksi saaressa ei ollut 1950-luvun loppuun mennessä lainkaan todistajia. Tuolloin Agnès Schenck, Yhdysvalloissa asunut syntyperäinen tahitilainen, päätti palata miehensä ja poikansa kanssa Tahitiin. Hän selittää, miten kaikki kävi.
”Vuonna 1957 Los Angelesin piirikonventissa veli Knorr [Vartiotorni-seuran silloinen presidentti] selitti, että Tahitissa kaivattiin kipeästi Valtakunnan julistajia. Minä, joka olin käynyt kasteella vuotta aiemmin, huudahdin: ’No, mennään sitten Tahitiin!’ Kaksi perhettä, Neillit ja Caranot, hyviä ystäviämme, sattuivat kuulemaan sanani. He sanoivat meille, että heistä olisi hienoa tulla kanssamme. Meillä ei kuitenkaan ollut paljon varoja. Mieheni oli ollut pitkään sairaana, ja poikani oli hyvin nuori. Siksi meidän oli vaikea lähteä. Lähiseurakuntien ystävät kuulivat tavoitteestamme ja lähettivät meille varoja ja taloustarvikkeita. Sitten toukokuussa 1958 matkustimme laivalla Tahitiin mukanamme muun muassa 36 lakanaa!
Kun saavuimme Tahitiin, tunsin olevani täysin vieras, sillä olin ollut poissa saarelta 20 vuotta. Aloimme saarnata, mutta meidän piti olla varovaisia, sillä kristillinen työmme oli kiellettyä. Meidän piti piilottaa lehdet, ja käytimme vain Raamattua. Aluksi todistimme vain niille, jotka olivat jo tilanneet Vartiotorni- ja Herätkää!-lehdet.
New Yorkissa vuonna 1958 pidetyn kansainvälisen konventin jälkeen Clyde Neill ja David Carano perheineen tulivat avuksemme. Saarnasimme yhdessä ja kutsuimme ihmisiä kuuntelemaan puheita, joita pidettiin veljien kodeissa. Vähitellen asioita saatiin organisoitua, ja perustimme raamatuntutkisteluryhmän, jossa oli 15 henkeä. Kolmen kuukauden kuluttu Neillien ja Caranoiden piti lähteä, koska heidän turistiviisuminsa voimassaoloaika umpeutui. Siksi veljet päättivät, että he kastaisivat ennen näiden perheiden lähtöä kaikki kiinnostuneet, jotka olivat kastekelpoisia. Minä sain toimia tulkkina ensimmäistä kastepuhetta pidettäessä. Tässä tilaisuudessa kahdeksan syntyperäistä saarelaista meni kasteelle Jehovalle vihkiytymisensä vertauskuvaksi. Sitten Neillit ja Caranot palasivat Yhdysvaltoihin.
Saarnaamistyö jatkui. Järjestäydyimme pieniksi ryhmiksi ja kävimme ihmisten luona iltaisin. Usein keskustelut kiinnostuneiden kanssa kestivät puoleen yöhön. Toisinaan keskusteluihin liittyi jopa protestanttisia pappeja. Vuonna 1959 muodostettiin ensimmäinen seurakunta. Sitten vuonna 1960 hallitus suureksi iloksemme tunnusti virallisesti Jehovan todistajien yhdistyksen. Nuo varhaiset vuodet olivat täynnä iloa ja hengellisiä kohokohtia. Jehova tosiaan siunasi päätöstämme muuttaa sinne, missä oli suurempi tarve.” Sisar Schenck on nyt 87-vuotias, ja hän palvelee yhä uskollisesti Jehovaa seurakunnassaan.
Työ eteni
Vuonna 1969 kaksi todistajaa Ranskasta, Jacques ja Paulette Inaudi, määrättiin Tahitiin erikoistienraivaustyöhön. Jacques muistelee: ”Kun saavuimme Tahitiin, siellä oli vain 124 julistajaa, yksi seurakunta Papeetessa, ja kaksi erikoistienraivaajaa Vairaossa, niemimaalla.” Kannas yhdistää tuon niemimaan Tahitiin. Pian oli määrä pitää kansainvälinen ”Rauha maassa” -konventti. ”Olin ensimmäistä kertaa järjestämässä konventtia”, Jacques jatkaa. ”Meidän piti suunnitella englanninkielinen ohjelmajakso vierailijoille, muodostaa orkesteri soittamaan Valtakunnan lauluja ja harjoitella kaksi näytelmää. Kaiken tämän työn teki vain 126 julistajaa. Olen varma, että Jehova teki siitä suurimman osan.” Saarelaiset olivat innoissaan, kun läsnä oli 488 henkeä. Monet heistä tapasivat nyt ensi kertaa muista maista olevia todistajatovereita.
Pian sen jälkeen Jacques Inaudi määrättiin matkavalvojaksi. Käydessään eri saarilla hän näki, että oli paljon kiinnostuneita mutta vähän Valtakunnan julistajia huolehtimassa heistä. ”Kannustin siksi monia perheitä muuttamaan näille saarille palvelemaan siellä, missä heitä tarvittiin enemmän”, selittää Jacques. ”Vähitellen hyvä uutinen levisikin noihin saaristoihin.” Veli Inaudi palveli matkavalvojana vuosina 1969–74, ja nykyään hän on vanhimpana yhdessä Tahitin seurakunnista.
Niiden joukossa, jotka noudattivat veli Inaudin kehotusta, oli Auguste Temanaha, yksi niistä kahdeksasta, jotka kastettiin vuonna 1958. Hän kertoo, mitä tapahtui. ”Vuonna 1972 kierrosvalvoja Jacques Inaudi kannusti meitä harkitsemaan muuttamista palvelemaan Huahineen, yhteen Seurasaarten ryhmään kuuluvista Leewardsaarista. Epäröin, koska minulla oli ollut seurakunnassa vain raamatunlukutehtäviä enkä tuntenut itseäni päteväksi ottamaan kannettavakseni tällaista vastuuta. Siitä huolimatta veli Inaudi sanoi minulle yhä uudelleen: ’Älä ole huolissasi, kyllä sinä pystyt siihen!’ Jonkin ajan kuluttua päätimme lähteä. Niinpä vuonna 1973 myimme kaiken ja muutimme kolmen pienen lapsemme kanssa Huahineen.
Päästyämme perille totesin, että minun piti panna alulle kaikki: Vartiotornin tutkistelu, teokraattinen palveluskoulu ja niin edelleen. Se ei ollut helppoa, mutta tunsimme, että Jehova suojeli ja auttoi meitä. Monesti hän auttoi meitä löytämään paikan, missä asua. Kun sitten eräs vastustajien ryhmä yritti häätää todistajat pois saaresta, muuan paikallinen poliitikko nousi puolustamaan meitä. Jehova totisesti piti huolta meistä koko tuon ajan.” Tätä nykyä Huahinessa on kaksi seurakuntaa: ranskankielisessä seurakunnassa on 23 julistajaa ja tahitinkielisessä seurakunnassa 55 julistajaa.
Vuonna 1969 Hélène Mapu määrättiin työskentelemään niemimaalla erikoistienraivaajana. ”Niemimaalla oli paljon kiinnostusta, ja lyhyessä ajassa aloitin useita raamatuntutkisteluja”, sanoo Hélène. Pian muodostettiin pieni seurakunta Vairaoon, mutta tarvittiin vanhimpia. Aikanaan Colson Deane, joka asui 35 kilometrin päässä Paparassa, pystyi antamaan apua. ”Vairaossa palveleminen vaati hyvää organisointia”, veli Deane muistelee. ”Työpaikkani oli Faaassa, 70 kilometriä Vairaosta saaren toisella puolella. Työn jälkeen minun piti kiiruhtaa kotiin, ottaa perheeni mukaan ja mennä sitten Vairaoon. Myöhemmin jouduimme työni vuoksi muuttamaan Faaahan. Pystyisimmekö siitä huolimatta tukemaan Vairaon seurakuntaa? Halusimme todella auttaa sikäläisiä veljiä, ja päätimme siksi jatkaa. Kokousiltoina olimme harvoin kotona ennen puoltayötä, koska jouduimme tekemään useita matkoja viedäksemme kotiin ne, joilla ei ollut autoa. Teimme näin viisi vuotta. Nyt meille tuottaa paljon iloa nähdä tässä saaren osassa neljä seurakuntaa, ja meillä on noilta päiviltä lämpimiä muistoja.”
Tahitiin tulee haaratoimisto
Vuoteen 1974 mennessä Valtakunnan julistajien määrä oli kasvanut Tahitissa 199:ään. Seuraavana vuonna kun N. H. Knorr ja F. W. Franz, Vartiotorni-seuran silloinen presidentti ja varapresidentti, vierailivat Ranskan Polynesiassa, he totesivat, että olisi käytännöllisempää johtaa saarnaamistyötä Tahitista eikä yli 3 500 kilometrin päästä Fidžisaarilta. Niinpä Tahitin haaratoimisto perustettiin 1. huhtikuuta 1975, ja kierrosvalvoja Alain Jamet nimitettiin haaratoimistonvalvojaksi.
Muutama vuosi sitten veli Jamet saattoi muistella Jehovalta tulleita suurenmoisia siunauksia. ”Vuodesta 1975 lähtien on ponnisteltu kovasti hyvän uutisen viemiseksi kaikkiin saariin ja saaristoihin alueellamme, joka vastaa pinta-alaltaan Länsi-Eurooppaa. Tulokset ovat olleet ilahduttavia. Vuoteen 1983 mennessä julistajamäärä oli kasvanut 538:aan. Tuona vuonna pystytettiin Paeaan rakennus haaratoimistoa ja Betel-kotia varten. Tätä nykyä alueella on noin 1 900 julistajaa, jotka ovat 30 seurakunnassa Seurasaarilla, yhdessä seurakunnassa ja yhdessä ryhmässä Australsaarilla, yhdessä seurakunnassa ja kahdessa ryhmässä Marquesassaarilla ja useissa ryhmissä Tuamotu- ja Gambierinsaarilla. Rakenteilla on paljon uusia valtakunnansaleja – kolme Marquesassaarilla ja seitsemän Tahitissa – jotta kokouksiin tulevista yhä lukuisammista uusista voidaan huolehtia. 20:nä viime vuonna Jehova on tosiaan siunannut ponnistelujamme viljellessämme Tahitin peltoa.”
Vielä paljon tehtävää
Ranskan Polynesiassa on erinomaiset kasvumahdollisuudet. 23. maaliskuuta 1997 kokoontui noin 5 376 henkeä Jehovan todistajien kanssa eri puolilla Ranskan Polynesiaa viettämään Jeesuksen Kristuksen kuoleman muistoa. Näiden kiinnostuneiden ihmisten hengellisten tarpeiden tyydyttämiseksi tuotetaan raamatullisia julkaisujamme useilla paikallisilla kielillä. Tahitin kielen lisäksi kirjallisuutta on valmistettu paumotuksi, jota puhutaan Tuamotun saaristossa, sekä pohjoisen ja etelän marquesiksi.
Vakaa kasvu ja erinomaiset kokemukset ovat auttaneet Valtakunnan julistajia Tahitissa arvostamaan täydemmin Jehovan rakkautta ja kärsivällisyyttä, hänen, ”jonka tahto on, että kaikenlaiset ihmiset pelastuisivat ja tulisivat totuuden täsmälliseen tuntemukseen”, jopa kaukaisilla Etelämeren saarilla (1. Timoteukselle 2:4). Tahitin ja muiden Ranskan Polynesian saarten Jehovan todistajat uskovat koko sydämestään Jehovan lupaukseen: ”Minuun saaretkin panevat toivonsa, ja minun käsivarttani ne odottavat.” (Jesaja 51:5.)
[Kartta s. 26]
Tahitin haaratoimisto huolehtii Ranskan Polynesian tarpeista
AUSTRALIA
[Kuva s. 25]
Vasemmalta oikealle: Alain Jamet, Mary-Ann Jamet, Agnès Schenck, Paulette Inaudi ja Jacques Inaudi
[Kuva s. 27]
Tahitin haaratoimisto