Mitä on tapahtunut moraaliselle rehtiydelle?

HIEMAN yli sata vuotta sitten jalokivikeinottelija Barney Barnato palasi Etelä-Afrikasta Englantiin. Perillä Englannissa hän oli eri mieltä eräästä häntä koskevasta sanomalehtiartikkelista. Niinpä hän antoi päätoimittajalle muutamia käsin kirjoitettuja huomautuksia toista kirjoitusta varten, jossa ”asioita vain vähän oikaistaisiin”, sekä šekin, joka oli kirjoitettu suurelle rahasummalle.

Päätoimittaja J. K. Jerome heitti paperit roskakoriin ja antoi šekin takaisin. Tästä yllättyneenä Barnato tarjosi heti kaksinkertaista summaa. Sekin hylättiin. ”Kuinka paljon te haluatte?” hän kysyi. Muistellessaan tuota tapausta Jerome sanoo: ”Selitin hänelle, ettei näin ollut tapana toimia – ei Lontoossa.” Hänen rehtiytensä toimittajana ei missään nimessä ollut myytävänä.

Nuhteettomuus on moraalista rehtiyttä, rehellisyyttä. Rehti ihminen on luottamuksen arvoinen. Nykyään nuhteettomuuden puute jäytää kuitenkin kaikkia elämänaloja.

Niinpä The Independent -sanomalehti kertoi, että Britanniassa tällainen nuhteettomuuden puute näkyy ”kaikkialla rakkaussuhteista ja paikallishallinnon viranomaisten vilpillisestä juonittelusta suurten vientihankkeiden voitelurahoihin”. Siltä ei säästy yksikään elämänalue.

Rehtiyden häilyvät normit

Rehtiys ei tietenkään merkitse täydellisyyttä, mutta se kyllä kertoo jotakin ihmisen perusluonteesta. Tässä maailmassa, jossa tavoitellaan nopeaa rikastumista, voidaan rehtiyttä pitää haittana, ei hyveenä. Esimerkiksi tenteissä opiskelijat lunttaavat pitkälle kehitettyjen laitteiden avulla yhä enemmän, ja näitä uutuuksia on valvojan lähes mahdotonta havaita. Eräs englantilainen yliopistonopettaja väittää, että yli puolet kaikista Britannian opiskelijoista on luntannut, eikä Britannia varmasti ole ainoa laatuaan.

Ei pidä unohtaa sitä hintaa, jonka viattomat joutuvat maksamaan, kun epäluotettavat ihmiset valehtelevat ja pettävät. Otetaan esimerkiksi intialainen kaupunki Bhopal, jossa vuonna 1984 myrkkykaasu tappoi yli 2 500 miestä, naista ja lasta sekä aiheutti vammoja sadoilletuhansille muille. The Sunday Times -lehdessä kerrottiin: ”Uhrien hyväksi laaditut avustussuunnitelmat ovat korruption kyllästämiä. – – Todellisten tapausten seulomista ovat vaikeuttaneet tuhannet tekaistut vaateet, väärennetyt asiakirjat ja valetodisteet.” Tämän takia avun tarvitsijoille oli kymmenen vuotta myöhemmin maksettu vahingonkorvauksina tuskin 15:tä miljoonaa markkaa tarkoitukseen varatuista kahdesta miljardista markasta.

Entä uskonnot? Millaista on niiden moraalinen rehtiys? Valitettavasti niiden normit eivät monestikaan ole korkeampia kuin maallisissa piireissä. Otetaan esimerkiksi roomalaiskatolinen piispa Eamon Casey, joka tunnusti olevansa erään nykyään jo teini-ikäisen aviottoman pojan isä. Englannissa ilmestyvän The Guardian -sanomalehden mukaan Caseyn tapaus oli ”kaikkea muuta kuin harvinainen”. Samaan sävyyn kirjoitti The Times: ”Tosiasiassa piispa Caseyn tapauksen häpeällisyys ei ole siinä, että hänen rikoksensa olisi poikkeuksellinen, vaan siinä, että selibaatin rikkominen ei ole uutta eikä harvinaista.” Tätä väitettä tukee Skotlannissa ilmestyvä The Glasgow Herald -lehti, jonka mukaan vain kaksi prosenttia Yhdysvaltojen roomalaiskatolisista papeista on karttanut sekä hetero- että homoseksuaalisia suhteita. Vastaapa tämä luku todellisuutta tai ei, se osoittaa, millainen maine katolisilla papeilla on moraalisissa asioissa.

Kun mallit ovat tällaisia, niin voiko yksilö pysyä moraalisesti rehtinä, nuhteettomana? Maksaako se vaivan? Mitä se vaatisi, ja mitä siitä saa palkaksi?