Niin paljon kärsimystä

”MIKSI yksilöt ja ihmisjoukot joutuvat kohtaamaan näin hirvittäviä kärsimyksiä – –? Jumalan uskotaan olevan kaiken tarkoituksen personoituma, ja silti maailmassa on hyvin paljon sellaista, missä ei ole mitään mieltä, paljon tarkoituksetonta kärsimystä ja järjetöntä syntiä. Onko tämä Jumala ehkä sellainen, miksi Nietzsche häntä syytti: despootti, petkuttaja, huijari, teloittaja?” (On Being a Christian, Hans Küngin saksankielisen alkuperäisteoksen käänt. Edward Quinn.)

Voimme nähdä, että katolinen teologi Hans Küng vain esittää ongelman, joka hämmentää monia: miksi kaikkivoipa, rakkaudellinen Jumala sallii kaiken tämän kärsimyksen? Etkö olekin kuullut ihmisten esittävän tämän kysymyksen? Kuka tahansa sääliväinen ihminen on murheissaan siitä, mitä Küng kuvaili seuraavasti: ”Loputon virta verta, hikeä ja kyyneleitä, tuskaa, surua ja pelkoa, yksinäisyyttä ja kuolemaa.” Kyse on todellisuudessa pikemminkin tulvavirrasta, kauhun ja ahdistuksen tulvasta, joka on tuhonnut miljoonien ihmisten elämän historian aikana. (Job 14:1.)

Täynnä ”vaivaa ja vahingollista”

Ajattele sitä kärsimystä, jonka aiheuttaa sota, sitä tuskaa, jota eivät tunne ainoastaan varsinaiset uhrit, vaan myös suremaan jääneet, kuten lasten ja muiden raakaa kohtelua kokeneiden vanhemmat ja sukulaiset. ”Kymmenen viime vuoden aikana aseellisissa selkkauksissa on kuollut 1,5 miljoonaa lasta”, sanoi Punainen Risti äskettäin. Se raportoi, että vuonna 1994 Ruandassa ”teurastettiin raa’asti ja systemaattisesti satojatuhansia miehiä, naisia ja lapsia”.

Ei pidä myöskään sivuuttaa sitä tuskaa, jota ovat aiheuttaneet pedofiilit, perverssit ihmiset. Eräs sureva äiti, joka kertoi poikansa tehneen itsemurhan lastenhoitoalan työntekijän kohdeltua tätä kaltoin, sanoi: ”Mies joka käytti hyväkseen poikaani – – tuhosi hänen ja joidenkin muiden poikien elämän systemaattisimmalla, kieroutuneimmalla kuviteltavissa olevalla tavalla.” Entä se painajaismainen tuska, jota tuntevat paatuneiden tappajien tai sarjamurhaajien uhrit, esimerkiksi niiden murhaajien, jotka saatiin kiinni Britanniassa ja jotka ”sieppasivat, raiskasivat, kiduttivat ja tappoivat ihmisiä rangaistuksetta 25 vuotta”? Kautta historian sillä, miten paljon tuskaa ja kärsimystä miehet ja naiset ovat toisilleen aiheuttaneet, ei ole näyttänyt olevan mitään rajaa. (Saarnaaja 4:1–3.)

Ei pidä myöskään unohtaa sitä kärsimystä, jota henkiset ja fyysiset sairaudet aiheuttavat, sekä sitä hirvittävää surun tuottamaa tuskaa, joka koettelee perheitä, kun läheisiä ihmisiä kuolee ennenaikaisesti. Lisänä tähän on nälänhädän ja luonnonkatastrofien uhrien ahdistus. Harvat asettavat kyseenalaiseksi niitä Mooseksen sanoja, joiden mukaan meidän 70 tai 80 elinvuottamme ovat täynnä ”vaivaa ja vahingollista” (Psalmit 90:10).

Osa Jumalan suunnitelmaa?

Voisivatko nämä loputtomat kärsimykset olla osa Jumalan jonkinlaista käsittämätöntä suunnitelmaa, kuten jotkut ovat väittäneet? Täytyykö meidän kärsiä nyt arvostaaksemme elämää ”seuraavassa maailmassa”? Pitääkö paikkansa, kuten ranskalainen filosofi Teilhard de Chardin uskoi, että ”kärsimys, joka tappaa ja hajottaa, on välttämätöntä ihmiselle, jotta hän voi elää ja hänestä voi tulla henki”? (La Pensée religieuse du Père Teilhard de Chardin; kursivointi meidän.) Varmasti ei!

Loisiko huomaavainen suunnittelija tarkoituksellisesti kuolemaa aiheuttavan ympäristön ja väittäisi sitten olevansa sääliväinen vapauttaessaan ihmiset sen vaikutuksesta? Tuskin! Miksi rakkaudellinen Jumala tekisi sellaista? Miksi sitten Jumala sallii kärsimystä? Päättyykö kärsimys koskaan? Näitä kysymyksiä tarkastellaan seuraavassa kirjoituksessa.

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Kuva: WHO/P. Almasy