Onko sielu kuolematon?

YSTÄVÄT ja perheenjäsenet kävelevät hiljaa avoimen arkun ohi. Heidän katseensa on kiinnittynyt 17-vuotiaan pojan ruumiiseen. Hänen koulutoverinsa tuskin tunnistavat häntä. Kemoterapia on ohentanut hänen hiuksiaan; syöpä on laihduttanut häntä kovasti. Voiko tämä todella olla heidän ystävänsä? Vasta muutama viikko sitten hän oli täynnä ideoita, kysymyksiä, energiaa – elämää! Pojan äiti toistaa yhä uudelleen kyynelsilmin: ”Tommy on nyt onnellisempi. Jumala halusi Tommyn luokseen taivaaseen.”

Tämä murheen murtama äiti saa vähän toivoa ja lohtua siitä ajatuksesta, että hänen poikansa on yhä jollakin tapaa elossa. Hänelle on opetettu kirkossa, että sielu on kuolematon, että se on persoonallisuuden, ajatusten ja muistojen – ihmisen ”itsensä” – tyyssija. Hän uskoo, että hänen poikansa sielu ei suinkaan ole kuollut; elävänä henkiolentona se on jättänyt pojan ruumiin kuolinhetkellä ja mennyt taivaaseen Jumalan ja enkelien luo.

Kuolemantapauksen yhteydessä ihmissydän takertuu epätoivoisesti mihin tahansa toivonkipinään, joten ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi tämä uskomus on hyvin vetoava. Ajatellaanpa esimerkiksi sitä, miten teologi J. Paterson-Smyth ilmaisee ajatuksensa kirjassa The Gospel of the Hereafter: ”Kuolema on varsin pientä verrattuna siihen, mitä tulee sen jälkeen – tuo ihana, ihana, ihana maailma, johon kuolema meidät johdattaa.”

Kautta maailman ja monissa uskonnoissa ja kulttuureissa uskotaan, että ihmisellä on sisällään kuolematon sielu, tietoinen henki, joka jatkaa elämää sen jälkeen kun ruumis kuolee. Tämä käsitys esiintyy lähes kaikissa kristikunnan tuhansissa uskonnoissa ja lahkoissa. Se on myös juutalaisuuden virallinen oppi. Hindut uskovat, että atman eli sielu luotiin aikojen alussa, että se joutuu ruumiin vangiksi syntymähetkellä ja että kuolinhetkellä se siirtyy toiseen ruumiiseen jälleensyntymisten jatkuvassa kiertokulussa. Muslimit uskovat, että sielu syntyy samaan aikaan ruumiin kanssa ja jää eloon ruumiin kuoltua. Jotkin muut uskonnot – Afrikan animismi, šinto ja jossain määrin jopa buddhalaisuus – opettavat eri muunnoksia tästä samasta aiheesta.

Pulmallisia kysymyksiä

Vaikka käsitys kuolemattomasta sielusta vetoaakin kiistatta lähes kaikkiin ihmisiin, se herättää kuitenkin hämmentäviä kysymyksiä. Ihmiset esimerkiksi pohtivat, mihin menee sellaisen läheisen ihmisen sielu, joka ei ole viettänyt kovin esimerkillistä elämää. Syntyykö hän uudelleen jonakin alhaisempana elämänmuotona? Vai joutuuko hän kiirastuleen, missä jokin tulinen käsittely puhdistaa häntä, kunnes hänet voidaan katsoa arvolliseksi menemään taivaaseen? Mikä vielä pahempaa, onko häntä määrä kiduttaa ikuisesti palavassa helvetissä? Vai onko hän monien animististen uskontojen opetuksen mukaisesti henki, jota täytyy lepyttää?

Tällaiset käsitykset kuormittavat eläviä. Pitäisikö meidän lepyttää kuolleiden omaistemme henkiä, jotteivät he kostaisi meille? Odotetaanko meidän auttavan heidät pois jostakin kauheasta kiirastulesta? Vai pitääkö meidän avuttomina vain vapista kauhusta ajatellessamme heidän kärsimyksiään helvetissä? Tai kohdella joitakin eläimiä ikään kuin niillä olisi kuolleiden ihmisten sielu?

Kysymykset, joita herää itse Jumalasta, lohduttavat tuskin yhtään enempää. Esimerkiksi monet vanhemmat, kuten alussa mainittu äiti, saavat aluksi lohtua siitä käsityksestä, että Jumala ”otti” heidän lapsensa kuolemattoman sielun luokseen taivaaseen. Monet kuitenkin alkavat ennen pitkää ihmetellä, millainen Jumala oikein aiheuttaisi viattomalle lapselle jonkin hirveän sairauden ja riistäisi tuon rakkaan lapsen murheen murtamilta vanhemmilta vain siirtääkseen hänet taivaaseen ennen aikojaan. Missä on sellaisen Jumalan oikeudenmukaisuus, rakkaus ja armo? Jotkut jopa epäilevät sellaisen Jumalan viisautta. He kysyvät, miksi viisas Jumala alun alkaenkaan panisi kaikki nämä sielut maan päälle, jos niiden kaikkien odotetaan joka tapauksessa päätyvän taivaaseen. Eikö se merkitsisi, että maan luominen oli todellisuudessa valtavaa tuhlausta? (Vrt. 5. Mooseksen kirja 32:4; Psalmit 103:8; Jesaja 45:18; 1. Johanneksen kirje 4:8.)

Oppi ihmissielun kuolemattomuudesta synnyttää selvästikin pulmallisia kysymyksiä, jopa ristiriitaisuuksia, opetettiinpa sitä missä muodossa tahansa. Miksi? Suuri osa vaikeuksista liittyy tämän opetuksen alkuperään. Voit havaita, että on valaisevaa tutkia lyhyesti tuota alkuperää – ja saatat hämmästyä saadessasi tietää, mitä itse Raamattu sanoo sielusta. Se tarjoaa paljon paremman toivon kuolemanjälkeisestä elämästä kuin maailman uskontojen yleiset opetukset.