Olen ”uskon säilyttänyt”

KERTONEET BRUNELLA INCONDITIN YSTÄVÄT

”LAUANTAI oli hyvin pitkä ja yksinäinen päivä. Olin aivan yksin huoneessa ja tunsin oloni toivottomaksi. Minusta tuntui kuin olisin ollut kävelemässä käytävää pitkin. Kaikki meni hyvin, ja sitten yhtäkkiä joku paiskasi oven suoraan kasvoilleni, enkä päässyt minnekään, vaikka kuinka olisin yrittänyt.”

Viisitoistavuotias Brunella Inconditi tunsi syvää pettymystä sydämessään. Hänen nuoren elämänsä tärkein päivä oli liukumassa ohitse. Aiemmin tuona vuonna hänen kasvava rakkautensa Jehovaa ja Raamattua kohtaan oli saanut hänet vihkimään elämänsä Jehovalle. Hänen piti mennä heinäkuussa 1990 kasteelle Jehovan todistajien ”Puhtaan kielen” piirikonventissa Montrealissa Kanadassa. Sen sijaan Brunella oli nyt kohtaamassa uskonsa koetuksen, joka kestäisi hänen elämänsä loppuun saakka.

Kaksi päivää ennen kuin Brunella uskoi menevänsä vesikasteelle vihkiytymisensä vertauskuvaksi, hän sai tietää sairastavansa leukemiaa. Paikallisen lastensairaalan lääkärit halusivat aloittaa hoidon heti, joten Brunella jäi sairaalaan.

Hänen omat sanansa koskettavat lääkäreitä

Brunella tiesi, että veri on pyhää Jehova Jumalalle (3. Mooseksen kirja 17:11). Hänen vanhempansa, Edmondo ja Nicoletta, olivat sopineet siitä, ettei heidän tytärtään hoidettaisi verensiirroin. ”Brunella halusi lääkäreiden kuulevan sen myös häneltä itseltään, vaikka hän olikin alaikäinen”, muistelee hänen isänsä. ”Hän kertoi heille päättäväisesti, ettei hän halunnut hoitoa, joka rikkoisi veren karttamista koskevaa Raamatun käskyä.” (Apostolien teot 15:20.)

Kolme lääkäriä ja sosiaalityöntekijä tapasivat Brunellan vanhemmat ja kaksi paikallisen Jehovan todistajien seurakunnan sananpalvelijaa 10. heinäkuuta 1990. Kokeet vahvistivat sen, että Brunellalla oli akuutti imusolmukesyöpä. Lääkärit selittivät, miten he aikoivat ryhtyä taistelemaan tautia vastaan. He kertoivat tahdikkaasti, että sitä olisi hyvin vaikeaa hoitaa. ”Brunellan käytös ja päättäväisyys totella Jumalaa olivat koskettaneet lääkäreitä ja sosiaalityöntekijää. Hänen vanhempiensa rakkaus ja kristilliseen seurakuntaan kuuluvien ystäviensä tuki olivat tehneet heihin vaikutuksen. He arvostivat myös sitä, että me ymmärsimme heidän asemansa ja arvostimme sitä”, muistelee yksi seurakunnan vanhimmista.

Lääkärit aikoivat karttaa verensiirtoja. Brunella saisi laajaa kemoterapiaa, mutta se olisi tavallista lievempää. Näin hoito ei aiheuttaisi niin paljon vahinkoa hänen verisoluilleen. ”Lääkärit ajattelivat Brunellan fyysisiä, tunneperäisiä ja hengellisiä tarpeita”, selittää Nicoletta. ”Kun pyysimme heitä neuvottelemaan erään spesialistin kanssa, jolla oli kokemusta lasten leukemian verettömästä hoidosta, he suostuivat.” Brunellan ja sairaalahenkilöstön välille kehittyi lämmin kiintymys.

Hengellisiä tavoitteita

Vaikka hoidon alussa saatiinkin hyviä tuloksia, Brunellan koettelemus oli vasta alkamassa. Vuoden 1990 marraskuuhun mennessä hänen sairautensa oireet oli saatu lievittymään, ja hän kävi kasteella viipymättä. Muutamia menneitä kuukausia ajatellessaan Brunella myönsi: ”Se ei suinkaan ollut helppoa aikaa. Täytyy olla paljon voimaa ja täytyy ajatella positiivisesti. – – Uskoani koeteltiin, mutta pysyin lujana, ja suunnittelen yhä vakituisen tienraivaajan [kokoaikaisen sananpalvelijan] uraa.”

Alkuvuodesta 1991 Brunellan sairaudessa tapahtui käänne huonompaan suuntaan. Hän oli kuolla saadessaan kemoterapiahoitoa, mutta kaikkien hämmästykseksi ja iloksi hän toipui. Elokuussa hän oli niin hyvässä kunnossa, että saattoi käyttää tuon kuukauden julkiseen sananpalvelukseen osa-aikaisena tienraivaajana. Hänen tautinsa paheni jälleen, ja marraskuussa 1991 syöpä oli iskenyt hänen kehonsa moniin osiin. Erään toisen sairaalan lääkäriryhmä alkoi antaa hänelle sädehoitoa.

Näinkin vaikeissa oloissa Brunella pysyi lujana ja asetti itselleen hengellisiä tavoitteita. Kun hän sai ensimmäisen kerran tietää sairastavansa leukemiaa, hänelle sanottiin, että hän saattaisi elää vain puoli vuotta. Nyt lähes puolitoista vuotta myöhemmin Brunella suunnitteli yhä tulevaisuutta. ”Hän työskenteli tavoitteidensa hyväksi hetkeäkään haaskaamatta”, sanoi eräs seurakunnan vanhin. ”Brunellan usko Jumalan lupaamaan paratiisiin antoi hänelle voimaa kestää koettelemuksensa. Hän kasvoi kristilliseen kypsyyteen nuoresta iästään huolimatta. Hänen käytöksensä ja asenteensa innostivat seurakuntaa, ja hän voitti puolelleen ne, jotka tunsivat hänet, myös sairaalahenkilöstön.” Hänen äitinsä muistelee: ”Hän ei koskaan valittanut. Kun joku kysyi hänen vointiaan, hän vastasi tavallisesti: ’Voin hyvin’ tai ’En hullummin. Entä miten sinä voit?’”

Varma tulevaisuus

Brunella aikoi olla läsnä Jehovan todistajien ”Valon kantajien” piirikonventissa heinäkuussa 1992. Konventin aikoihin Brunella kuitenkin joutui sairaalaan, ja hänen elämänsä oli luisumassa pois käsistä. Siitä huolimatta hän tuli konventtiin pyörätuolissa, koska hän halusi nähdä näytelmän Sen tekeminen mikä on oikein Jehovan silmissä.

Hän palasi kotiin perheensä luo muutamiksi elämänsä viimeisiksi päiviksi. ”Hän oli loppuun saakka kiinnostuneempi toisista kuin itsestään”, sanoo Nicoletta. ”Hän kannusti heitä tutkimaan Raamattua sanoen: ’Tulemme olemaan yhdessä paratiisissa.’”

Brunella kuoli 27. heinäkuuta 1992 uskoen lujasti siihen, että hänellä on ylösnousemuksen välityksellä toivo päästä elämään paratiisiin maan päälle. Hän oli päässyt vasta alkuun tavoitteidensa saavuttamisessa, mutta hän aikoi jatkaa vihkiytynyttä elämäänsä ylösnousemuksensa jälkeen. Vain muutamaa päivää ennen kuolemaansa Brunella kirjoitti seuraavan kirjeen, joka luettiin hänen muistotilaisuudessaan.

”Rakkaat Ystävät!

Kiitos siitä, että olette tulleet tänne. Läsnäolonne merkitsee paljon perheelleni.

Läheiseni ja minä olemme joutuneet kestämään paljon. Meillä on ollut rankkaa, mutta on meillä ollut hauskojakin hetkiä. Taistelu oli ankara ja pitkä, mutta en tunne epäonnistuneeni. Raamatussahan sanotaan: ’Olen taistellut sen hyvän taistelun, olen juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.’ (2. Timoteukselle 4:7.)

Olen myös oppinut paljon ja kasvanut paljon, ja ystäväni sekä ne, jotka olivat seurassani, näkivät minun muuttuvan. Haluan kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka tukivat minua.

Te, jotka uskotte uuteen järjestelmään ja Jehovaan, tiedätte, että tulee ylösnousemus, niin kuin Johanneksen 5:28, 29:ssä sanotaan. Pysykää siksi lujina totuudessa, niin saamme nähdä toisemme jälleen.

Haluan kiittää niitä, jotka tietävät, mitä olen joutunut kestämään. Annan teille kaikille kunnon halauksen ja suukon. Rakastan teitä kaikkia.”

Brunella ei antanut nuoruutensa eikä sairautensa estää häntä vihkiytymästä Jumalalle. Hänen esimerkkinsä uskosta ja päättäväisyydestä kannustaa sekä nuoria että vanhoja panemaan pois kaiken, mikä saattaisi estää heitä juoksemasta elämän kilpajuoksua (Heprealaisille 12:1).