Ovatko sodat väistämättömiä?

SOTA on masentava uutisaihe. Epäilemättä nuo raakuudesta kertovat raportit tympäisevät sinua, mutta ehkä ne myös panevat miettimään, miksi lukuisat riidat täytyy ratkaista aseilla. Oppivatko ihmiset milloinkaan elämään rauhassa?

Tuntuu siltä, että sodan vitsaukseen on vielä vaikeampi löytää lääkettä kuin aidsiin. 1900-luvulla on kokonaisia kansoja pantu liikekannalle, miljoonia miehiä syösty taisteluun ja satoja kaupunkeja murskattu maan tasalle. Verenvuodatuksen lopusta ei näy merkkiäkään. Tuottoisa asekauppa pitää huolen siitä, että maailman armeijat – ja sissit – pysyvät armottoman tehokkaina.

Samalla kun sota-aseet ovat muuttuneet entistä tappavammiksi, kaatuneiden ja haavoittuneiden määrä on kasvanut jyrkästi. Yli puolet ensimmäisen maailmansodan 65 miljoonasta sotilaasta tapettiin tai haavoittui. Kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin pyyhkäistiin yli 150 000 japanilaista siviiliä hengiltä vain kahdella atomipommilla. Konfliktit ovat toisen maailmansodan jälkeen olleet paikallisempia, mutta ne ovat siitä huolimatta saattaneet hengenvaaraan varsinkin siviiliväestön, jonka osuus kaatuneista ja haavoittuneista on nykyisin 80 prosenttia.

On ironista, että tämä joukkoteurastus on ollut käynnissä samaan aikaan kun ihmiset ovat vertaansa vailla olevin ponnisteluin yrittäneet kieltää sodan keinona ratkaista kansojen välisiä riitoja. Kun kylmä sota päättyi hiljattain, toiveet uuden, rauhaisan maailmanjärjestyksen koitosta olivat korkealla. Maailmanlaajuinen rauha näyttää kuitenkin epävarmemmalta kuin koskaan. Miksi näin on?

Biologinen välttämättömyyskö?

Jotkut historioitsijat ja antropologit väittävät, että sodat ovat väistämättömiä – jopa välttämättömiä – siitä yksinkertaisesta syystä, että ne kuuluvat evoluution mukaiseen taisteluun elossa säilymisestä. Tämän käsityksen vaikutuksesta sotatieteilijä Friedrich von Bernhardi esitti vuonna 1914, että sodat taistellaan ”biologisen, yhteiskunnallisen ja moraalisen edistyksen hyväksi”. Tuon teorian mukaan sota on keino karsia heikot yksilöt tai kansat pois samalla kun sopivimmat jätetään eloon.

Tällainen väite tuskin lohduttaa miljoonia sotaleskiä ja -orpoja. Sen lisäksi että käsitys on moraalisesti vastenmielinen, se sulkee silmänsä nykyaikaisen sodankäynnin kovalta todellisuudelta. Konekivääri ei kunnioita sopivinta, ja pommi tuhoaa vahvan siinä missä heikonkin.

Adolf Hitler sivuutti ensimmäisen maailmansodan vakavoittavat opetukset ja uneksi herrakansan jalostamisesta sotilaallisten valloitusten kautta. Kirjassaan Taisteluni hän kirjoitti: ”Ihmiskunta on kasvanut suureksi ikuisessa kamppailussa ja se tuhoutuu vain ikuisen rauhan vallitessa. – – Vahvemman on hallittava heikompaa eikä yhdyttävä tähän.” Mutta sen sijaan, että Hitler olisi nostanut ihmiskunnan tasoa, hän uhrasi miljoonia henkiä ja aiheutti hävitystä kokonaisella mantereella.

Jos sota ei ole biologinen välttämättömyys, niin mikä sitten ajaa ihmiskuntaa itsetuhoon? Mitkä voimat pakottavat kansat tähän ”barbaarien puuhaan”?a Seuraavassa luettelo muutamista pohjimmaisista syistä, jotka tekevät parhaatkin rauhanponnistelut tyhjiksi.

Sodan syitä

Kansallismielisyys. Poliitikot ja kenraalit vetoavat usein kansallismielisyyteen, ja se on yksi tehokkaimpia sotaa edistäviä voimia. Monesti sotaan on lähdetty ”kansallisten etujen” suojelemiseksi tai ”kansallisen kunnian” puolustamiseksi. Kun vallalla on ”oikein tai väärin, minun maani” -mentaliteetti, voidaan puhdasta hyökkäystäkin puolustella ehkäisevänä iskuna.

Kansallisuuksien välinen vihamielisyys. Rotujen, heimojen ja kansallisuuksien välinen sitkeä viha sytyttää ja ruokkii monia paikallisia sotia. Tuoreita esimerkkejä tästä ovat entisen Jugoslavian sekä Liberian ja Somalian järkyttävät sodat.

Taloudellinen ja sotilaallinen kilpailu. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneinä ulkonaisesti rauhanomaisina päivinä rakensivat Euroopan vallat todellisuudessa suunnattomia sotavoimia. Saksa ja Englanti valmistivat kilpaa sotalaivoja. Kukin niistä tärkeimmistä maista, jotka lopulta sekaantuivat verilöylyyn, uskoi saavansa sodan avulla lisää valtaa ja runsaasti taloudellisia etuja, ja niin tilanne oli kypsä konfliktille.

Uskonnolliset vihollisuudet. Uskonnolliset eroavuudet voivat olla kuin ruutitynnyri, varsinkin kun niitä vahvistaa rodullinen jakautuneisuus. Libanonin ja Pohjois-Irlannin konfliktit sekä Intian ja Pakistanin väliset sodat ovat juontaneet juurensa uskonnollisesta vihollisuudesta.

Näkymätön sodanlietsoja. Raamattu paljastaa, että ”tämän asiainjärjestelmän jumala” Saatana Panettelija on nykyään aktiivisempi kuin koskaan (2. Korinttolaisille 4:4). Koska hän on suuren vihan vallassa eikä hänellä ole jäljellä kuin ”lyhyt aika”, hän kuohuttaa olosuhteita muun muassa villitsemällä kansoja sotaan, niin että maan surkuteltava tila vain pahenee (Ilmestys 12:12).

Näitä sodan pohjimmaisia syitä ei ole helppo juuria pois. Platon sanoi yli 2 000 vuotta sitten, että ”vain kuolleet ovat nähneet sotien lopun”. Onko hänen kolkko lausuntonsa katkera totuus, joka meidän vain on opittava hyväksymään? Vai onko meillä perusteita toivoa, että jonain päivänä koittaa sodaton maailma?

[Alaviitteet]

[Kuvan lähdemerkintä s. 2]

Kansikuva: John Singer Sargentin maalaus Gassed (yksityiskohta), Imperial War Museum, Lontoo

[Kuvan lähdemerkintä s. 3]

Instituto Municipal de Historia, Barcelona