Säilyttäkäämme silmämme ”viattomana” Valtakunnan työssä

SAKSAN demokraattinen tasavalta (DDR), joka tunnettiin aiemmin Itä-Saksana, pääsi hädin tuskin keski-ikään. Se lakkasi olemasta 41 vuoden jälkeen 3. lokakuuta 1990, jolloin sen suurin piirtein Liberian tai Bulgarian kokoinen alue yhdistettiin Saksan liittotasavaltaan, niin sanottuun Länsi-Saksaan.

Näiden kahden Saksan yhdistyminen jälleen on merkinnyt lukuisia uudistuksia. Maiden välisen rajan lisäksi näitä kahta valtiota oli erottanut toisistaan myös erilaiset ideologiat. Mitä tämä kaikki merkitsi sikäläisille asukkaille, ja miten se on muuttanut Jehovan todistajien elämää?

Aivan nelikymmenvuotisen ankaran sosialismin kannoilla puhkesi marraskuussa 1989 vallankumous (Wende), joka mahdollisti yhdistymisen jälleen. Noina vuosina Jehovan todistajien toiminta oli ollut kiellettyä, ja aika ajoin heitä vainottiin kiihkeästi.a Kun Itä-Saksalle koitti vapaus, sen väestö huoahti helpotuksesta. Mutta riemumielen laantuessa monet alkoivat tuntea hämmennystä ja pettymystä. Kahden Saksan yhdistäminen yhdeksi sosiaaliseksi, poliittiseksi ja taloudelliseksi kokonaisuudeksi onkin valtava tehtävä.

Der Spiegel -aikakauslehden julkaiseman erikoisraportin ”162 Tage Deutsche Geschichte” (162 päivää Saksan historiaa) mukaan yhdistämistä seurasi laajalle levinnyt työttömyyden, inflaation ja vuokrien kohoamisen pelko. ”Riittääkö eläkkeeni?” kysyivät monet entisen Itä-Saksan kansalaiset. Entä asuntotilanne? ”Kaikkialla DDR:ssä rappeutuu vanhoja rakennuksia, kokonaisista kaduista tulee asuinkelvottomia.” Saastuminen kasvoi kauhistuttaviin mittoihin.

Miten entisessä Itä-Saksassa asuvat Jehovan todistajat ovat selviytyneet joutuessaan tällaiseen sosiaaliseen ja taloudelliseen myllerrykseen?

Silmän kohdistaminen oikein jatkuvasti

Jehovan todistajia eivät ideologiat erota. Heillä on sama Raamattuun perustuva usko, asuvatpa he idässä tai lännessä. Yhteiskunnallisten olojen muuttuessa useimmat todistajat säilyttävät hengellisen tasapainon pitämällä silmänsä kiinnitettyinä päätavoitteeseen, Jehovan palvelemiseen. Miksi se on välttämätöntä?

Koska ”tämän maailman näyttämö on vaihtumassa” (1. Korinttolaisille 7:31). Muuan kristitty vanhin huomauttaa, että saarnaaminen kiellon alaisuudessa ennen olojen muuttumista vaati rohkeutta; se opetti todistajia luottamaan Jehovaan ja valmensi heitä käyttämään Raamattua. Mutta nykyään ”meidän täytyy varoa pikemminkin sitä, etteivät materialismi ja elämän huolet vie meitä pois asiasta”.

Vapautta ja edistystä mitataan usein aineellisten seikkojen mukaan. Monista tämän alueen ihmisistä tuntuu, että heidän täytyy korvata menetetty aika tai mahdollisesti menetetyt ilot. Tämän voi huomata selvästi ajellessaan etelässä Thüringenissä ja Saksissa sijaitsevien kaupunkien ja kylien mukulakivikatuja pitkin. Kadut saattavat olla korjauksen tarpeessa ja asumukset vaatimattomia, mutta miten valtavan paljon voikaan nähdä televisioantenneja! Ihminen on helppo saada uskomaan, että turvallisuuden- ja onnentunne seuraa kaiken sen saamisesta, minkä voi nähdä. Tämä on todella vaarallinen ansa!

Jeesus puhui vuorisaarnassaan siitä, miten vaarallista on kiinnittää ylen määrin huomiota aineelliseen ja elämän huoliin. ”Lakatkaa keräämästä itsellenne aarteita maan päälle”, hän varoitti. Hän lisäsi: ”Ruumiin lamppu on silmä. Jos siis silmäsi on viaton, niin koko ruumiisi on valoisa.” (Matteus 6:19, 22.) Mitä hän tarkoitti? Viaton silmä taittaa oikein ja välittää mieleen selviä kuvia. Hengellinen silmä, joka on viaton, säilyttää selvän kuvan Jumalan valtakunnasta. Se että kristitty päättää pitää silmänsä viattomana, kohdistettuna suoraan Jumalan valtakuntaan ja työntää huolet taka-alalle, auttaa häntä siksi säilyttämään hengellisen tasapainon.

Tätä havainnollistaa Zwickausta Saksista kotoisin olevan pariskunnan kokemus. He kiinnostuivat Raamatusta juuri niihin aikoihin, kun olot muuttuivat. Heidän liikeyrityksensä vei heiltä runsaasti aikaa, mutta he asettivat hengelliset asiat ensi sijalle ja kävivät kaikissa kristillisissä kokouksissa. ”Liikeyritykseltämme ei liikene meille lainkaan aikaa”, he myönsivät, ”mutta hengelliseltä kannalta katsoen me tarvitsemme sitä.” Todella viisas ratkaisu!

Ajatellaanpa myös erästä Plauenissa Saksissa asuvaa perhettä. Aviomies oli kelloseppä, taitava ammattimies, jolla oli oma liike. Olojen muuttumisen jälkeen hänen liikehuoneistonsa vuokra kohosi rajusti. Mitä hänen pitäisi tehdä? ”Se olisi niellyt paljon rahaa, ja opin totuuden elääkseni totuuden mukaan.” Hän muutti siksi liikehuoneistoon, jonka sijainti ei ollut entisen veroinen, mutta jonka vuokra oli alhaisempi. Tämä kelloseppä oppi tosiaan hyvin nopeasti pitämään silmänsä viattomana.

Muutamat oppivat sen kuitenkin liian myöhään. Muuan kristitty vanhin, jonka mielestä vasta alulle pantu markkinatalousjärjestelmä vaikutti varsin lupaavalta, perusti liikeyrityksen. Matkavalvoja varoitti häntä ystävällisesti siitä, ettei hän antaisi liiketoimiensa työntää syrjään hengellisyyttä. Ikävä kyllä juuri niin kuitenkin kävi. Muutamaa kuukautta myöhemmin veli jätti vanhimman tehtävänsä. Hän kirjoitti myöhemmin: ”Oman kokemukseni perusteella haluan neuvoa jokaista palvelusetuja tavoittelevaa veljeä olemaan perustamatta omaa yritystä.” Tämä ei tarkoita sitä, että kristityn on väärin toimia yksityisyrittäjänä. Mutta onpa meillä oma liikeyritys tai ei, niin liiallisen huomion kiinnittäminen taloudellisiin huoliin voi tehdä meistä huomaamattamme rikkauden orjia. Jeesus osoitti, mitä siitä seuraa: ”Kukaan ei voi olla kahden isännän orja, sillä hän on joko vihaava toista ja rakastava toista tai liittyvä toiseen ja halveksiva toista.” (Matteus 6:24.) Saksalainen runoilija Goethe sanoi: ”Toivottomimmassa orjuudessa ovat ne, jotka luulevat väärin olevansa vapaita.”

Ollessamme kirjaimellisen myrskyn kourissa voimme joutua siristämään tai varjostamaan käsillä silmiämme säilyttääksemme päämäärämme näkyvissä. Kun meitä ympäröi poliittinen, taloudellinen tai yhteiskunnallinen sekasorto, meidän on keskityttävä pitämään hengellinen päämäärämme näköpiirissä. Mitä jotkut kristityt tekevät säilyttääkseen silmänsä viattomana Valtakunnan työssä?

Valtakunnan työn kasvu

Kaikkialla entisessä Itä-Saksassa Jehovan todistajat omistavat saarnaamiseen enemmän aikaa kuin koskaan aiemmin. Kahtena viime vuotena kenttäpalvelukseen keskimäärin käytetty aika lisääntyi 21 prosenttia. Tästä on ollut seurauksena se, että Raamatun kotitutkistelujen määrä on kasvanut huomattavasti: 34 prosenttia. Lisäksi vakituisia tienraivaajia on nykyään neljä kertaa enemmän kuin vain kaksi vuotta sitten! Samalla kun toiset hermoilevat ja valittavat, entisen Itä-Saksan alueella toimivat yli 23 000 kristittyä selviytyvät tilanteesta säilyttämällä silmänsä viattomana. Valtakunnan työ on kasvanut merkittävästi tämän ansiosta. (Vrt. Joosua 6:15.)

Toiminnan tehostuminen merkitsee sitä, että alueesta huolehditaan hyvin etelässä, missä suurin osa todistajista asuu. Monilla paikannimillä on historiallinen kaiku. Se joka pitää kauniista posliinista, huomaa, että Dresdenin lähellä sijaitsevassa Meissenin kaupungissa on alun perin valmistettu maailman hienoimpiin kuuluvaa posliinia. Meissenissa asuu nykyään noin 130 Valtakunnan julistajaa. Tai ajatellaanpa Weimaria, ”Saksan vanhaa pääkaupunkia”. Kaupungin keskustassa sijaitseva Goethen ja Schillerin muistomerkki todistaa Weimarin kunniakkaista siteistä näiden kahden kirjailijan elämään, ja on monien siellä asuvien ylpeydenaihe. Weimar voi nykyään olla ylpeä siitä, että siellä toimii yli 150 hyvän uutisen julistajaa.

Pohjoisessa kaikki on kuitenkin toisin, sillä siellä on vähemmän julistajia ja seurakuntia harvemmassa. Varsinkin työpaikat ovat kiven takana. Monia työssä käyviä painostetaan tekemään ylitöitä, jotta he voisivat pitää työpaikkansa. Muuan maan pohjoisosassa asuva kokoaikaisena saarnaajana palveleva veli selittää: ”Kiellon alaisuudessa jokainen veli tarvitsi Jehovan suojelusta kenttäpalveluksessa, mutta työpaikan saaminen ei ollut vaikeaa. Nykyään tilanne on päinvastainen. Meillä on vapaus saarnata, mutta tarvitsemme hänen opastustaan työn saamisessa. Tällainen muutos vaatii melkoisesti totuttelua.”

Ovatko julistajat iloisia siitä, että he voivat saarnata useammin? Wolfgang on sitä mieltä, että ”saman julistajan on hyvä käydä samaa aluetta yhä uudelleen. Ihmiset oppivat luottamaan häneen, ja heistä tulee avoimempia.” Tämän lisäksi puhuteltavia ”ei enää ujostuta puhua uskonnosta ovella silloinkaan, kun ohikulkijat liikkuvat kuuloetäisyyden päässä. Uskonto ei ole enää kielletty puheenaihe.” Ralf ja Martina ovat samaa mieltä. ”Nautimme siitä, että voimme käydä aluettamme läpi useammin. Opimme tuntemaan ihmiset, ja myös monipuolinen kirjallisuusvalikoima innostaa meitä.”

Kirjallisuutemme arvostaminen

Ralf ja Martina arvostavat erityisesti kirjaa Elämä maan päällä – kehityksen vai luomisen tulos?. Tämä kirja on ollut erinomainen Raamatun tutkimisen apuväline monille niille entisen Itä-Saksan asukkaille, jotka kannattivat ateismia. He toivoivat myös saavansa jonkin samanlaista aineistoa sisältävän suppeamman julkaisun. ”Olimme todella innoissamme, kun vuonna 1992 ’Valon kantajien’ piirikonventissa Dresdenissä julkaistiin kirjanen Välittääkö Jumala todella meistä?. Se oli vastaus rukouksiimme.”

Monet sellaiset, jotka eivät itse ole todistajia, ovat oppineet pitämään Vartiotorni-seuran julkaisuista. Heinäkuussa 1992 muuan yhteiskunnallisista asioista luennoiva nainen kirjoitti kiittääkseen ja kertoakseen, miten syvästi hän arvostaa näitä julkaisuja, joita hän käyttää valmistaessaan luentoja. Tammikuussa 1992 muuan Rostockissa asuva nainen otti kirjan Sinä voit elää ikuisesti paratiisissa maan päällä kahdelta todistajalta, jotka olivat tulleet hänen ovelleen. Hän kirjoitti Saksan haaratoimistoon: ”Kuulun luterilaiseen kirkkoon. Arvostan suuresti Jehovan todistajien järjestön työtä. Todistajat tuovat päättäväisesti julki sen, ettei ihminen voi enää kauan jatkaa olemassaoloaan ilman Jumalan ohjausta.”

Kuinka paljon hengellistä opastusta kristikunnan kirkot ovat antaneet jäsenilleen? Arvossa pidetyssä Die Zeit -sanomalehdessä sanottiin joulukuussa 1991, että luterilaisen kirkon ”paistateltua kunnian loisteessa rauhanomaisen vallankumouksen äitinä hetken aikaa sen kansansuosio näyttää nyt laskevan romahdusmaisesti”. Luterilaisen kirkon edustaja valittikin: ”Ihmiset sekoittivat elämän markkinatalousjärjestelmässä paratiisiin.” Muuan magdeburgilaisen kirkon jäsen pyysi kirjeitse lisätietoja. Miksi? ”Hymyiltyäni epäuskoisena vuosikausia”, kirjoitti tämä mies, ”olen nyt täysin varma siitä, että tämä maailma on loppumaisillaan ja että kohtaamme suuria ongelmia lähitulevaisuudessa.” (2. Timoteukselle 3:1–5.)

Rakentamista kasvun myötä

Ennen olojen muuttumista Itä-Saksassa ei saanut olla valtakunnansaleja. Nyt niitä tarvitaan kipeästi; niiden rakentamista pidetään ensiarvoisen tärkeänä. Tämäkin tosi palvonnan piirre on muuttunut merkittävästi. Erään veljen kokemus havainnollistaa sitä, miten nopea tämä muutos on ollut.

Maaliskuussa 1990, vain muutamaa tuntia ennen kuin Jehovan todistajat tunnustettiin laillisesti Itä-Saksassa, erästä veljeä pyydettiin puhumaan todistajajoukolle käyttäen mikrofonia ensi kertaa elämässään. Kaksi ja puoli vuotta myöhemmin se seurakunta, jossa hän palvelee, vihki käyttöön upouuden valtakunnansalin. Vuoden 1992 loppuun mennessä 16 seurakunnan käyttöön oli rakennettu seitsemän valtakunnansalia. Lisäksi ollaan suunnittelemassa vielä yli 30:tä salia samoin kuin kaunista konventtisalia.

Jumalan valtakuntaan kohdistettu silmä

”Pian muutosten jälkeen”, huomauttaa muuan kristitty vanhin, ”monet ihmiset hylkäsivät Raamatun. He panivat toivonsa uuteen hallitukseen, joka lupasi viimeinkin kohentaa oloja.” Toteutuiko heidän toiveensa? ”Heidän mielensä muuttui kahdessa vuodessa. Ihmiset ovat nyt kanssamme samaa mieltä siitä, etteivät ihmishallitukset voi milloinkaan saada aikaan rauhaa ja vanhurskautta.”

Lukuisat ihmiset iloitsivat, kun kankea sosialismi väistyi, ja julistivat länsimaisen ideologian kulta-ajan koittavan – niin he luulivat. Mutta he pettyivät. Onpa vallassa millainen hallitus tahansa, Jehovan todistajat säilyttävät silmänsä viattomana ja tiukasti kohdistettuna Jumalan valtakuntaan, joka loistaa kuin tähti taivaalla. Tällainen toivo ei koskaan johda pettymykseen (Roomalaisille 5:5).

[Alaviitteet]

[Kuvat s. 26]

Saksan Jehovan todistajat käyttävät vapauttaan voidakseen uppoutua yhä täydemmin Valtakunnan työhön