Suhtaudu oikein Jumalan armoon
LÄÄKÄRI oli huomaavainen ja hyvin huolissaan. Hänen huolellisen arvionsa mukaan potilas oli ehdottomasti leikattava, jotta tämä säilyisi hengissä. Tämän naisen epäröidessä ja ottaessa puheeksi verensiirrot lääkäri oli ihmeissään. Kun nainen selitti, ettei hän uskonnollisista syistä voinut suostua leikkaukseen, jonka aikana annettaisiin verensiirto, lääkäri joutui täysin ymmälle. Hän mietti kovasti keksiäkseen keinon potilaansa auttamiseksi. Lopulta hän uskoi löytäneensä sen. Hän sanoi: ”Tehän tiedätte kuolevanne, ellette suostu verensiirtoon. Ettehän toki halua kuolla?”
”En tietenkään”, vastasi hänen potilaansa.
”Mutta jos suostutte verensiirtoon, toimitte kaikesta päättäen vastoin uskonnollista vakaumustanne, joka myös on teille tärkeä. Kuunnelkaapa siksi ehdotustani. Miksi ette suostuisi verensiirtoon ja säilyisi sen avulla hengissä. Tunnustakaa sitten Jumalalle tehneenne syntiä ja katukaa. Sillä tavoin voitte jälleen harjoittaa uskontoannekin.”
Tämä hyvää tarkoittava lääkäri ajatteli keksineensä täydellisen ratkaisun. Hän tiesi potilaansa uskovan armolliseen Jumalaan. Nyt oli varmastikin oiva tilaisuus hyötyä Jumalan armosta! Oliko hänen ehdotuksensa kuitenkaan niin järkevä kuin miltä se kuulosti?
Järkeilemmekö joskus niin?
Saatamme toisinaan huomata järkeilevämme samalla tavoin kuin tuo lääkäri. Ehkä säikähdämme koulussa tai työpaikalla odottamatta puhjennutta vastustusta. Tai kenties huomaamme joutuneemme hämmentävään tilanteeseen, jossa meitä painostetaan tekemään jotakin omaatuntoamme loukkaavaa. Meistä voi yllättäen tuntua siltä, että haluaisimmekin valita helpoimman menettelyn ja toimia vääräksi tietämällämme tavalla aikomuksenamme pyytää anteeksi myöhemmin.
Tai joitakuita saattavat houkutella heidän omat väärät taipumuksensa. Esimerkiksi nuori mies voi huomata joutuneensa tilanteeseen, jossa hän tuntee voimakasta houkutusta harjoittaa moraalittomuutta. Sen sijaan että hän taistelisi väärää halua vastaan, hän saattaa antaa periksi ja ajatella oikaisevansa tilanteen Jumalan kanssa myöhemmin. Jotkut ovat menneet jopa niin pitkälle, että he ovat syyllistyneet vakavaan syntiin, vaikka ovatkin tienneet tulevansa todennäköisesti erotetuiksi kristillisestä seurakunnasta. He ovat nähtävästi järkeilleet seuraavasti: Antaa ajan ensin kulua. Kadun sitten, ja minut otetaan takaisin seurakuntaan.
Kaikissa näissä tilanteissa on kaksi yhteistä seikkaa. Ensinnäkin nämä ihmiset pikemminkin antavat periksi kuin ponnistelevat toimiakseen oikein. Toiseksi heistä tuntuu siltä, että heidän tehtyään jotain väärää Jumala antaa heille automaattisesti anteeksi, kunhan he vain pyytävät sitä.
Mikä on oikea näkemys?
Osoittaako tämä asianmukaista arvostusta Jumalan armoa kohtaan? Ajattelehan hetki tuota armoa. Jeesus sanoi: ”Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä.” (Johannes 3:16.) Apostoli Johannes selitti, miten tämä armo toimii, sanoessaan: ”Kirjoitan teille näitä asioita, jottette tekisi yhtäkään syntiä. Ja jos joku tekeekin synnin, niin meillä on auttaja Isän luona, Jeesus Kristus, vanhurskas.” (1. Johanneksen kirje 2:1.) Jos siis epätäydellisyytemme vuoksi lankeamme syntiin, voimme lähestyä Jumalaa rukouksessa ja anoa anteeksiantoa Jeesuksen uhrin perusteella.
Merkitseekö tämä kuitenkaan sitä, ettei sillä, teemmekö syntiä vai emme, ole mitään merkitystä, kunhan vain pyydämme jälkeenpäin anteeksi? Tuskinpa. Muista äskeisen lainauksen ensimmäiset sanat: ”Kirjoitan teille näitä asioita, jottette tekisi yhtäkään syntiä.” Tuon jakeen jälkiosassa olevat Johanneksen sanat osoittavat, mihin rakkaudelliseen järjestelyyn Jehova on ryhtynyt epätäydellisyytemme vuoksi. Meidän täytyy kuitenkin yrittää kaikkemme välttääksemme tekemästä syntiä. Muutoin osoitamme valitettavaa epäkunnioitusta Jumalan rakkautta kohtaan, jokseenkin samoin kuin ne Juudaan kuvailemat ihmiset, jotka käyttivät Jumalan ansaitsematonta hyvyyttä irstauden puolusteluna (Juudas 4).
Jumalan armon pitäminen ikään kuin turvaverkkona, jonka varaan voimme aina jättäytyä, teimmepä mitä hyvänsä, latistaa armon merkitystä ja saa näyttämään siltä, ettei synti olekaan niin kovin paha asia. Tämä on kaukana totuudesta. Apostoli Paavali sanoi Tiitukselle: ”Jumalan ansaitsematon hyvyys, joka tuo pelastuksen kaikenlaisille ihmisille, on tullut ilmeiseksi ja opettaa meitä torjumaan jumalattomuuden ja maailmalliset halut ja elämään nykyisessä asiainjärjestelmässä tervemielisesti ja vanhurskaasti ja jumalista antaumusta osoittaen.” (Tiitukselle 2:11, 12.)
Se miten Paavali taisteli omaa epätäydellisyyttään vastaan, osoitti hänen arvostavan Jumalan armoa. Hän sanoi: ”Minä kuritan lyönnein ruumistani ja johdatan sitä kuin orjaa, etten itse toisille saarnattuani tulisi mitenkään kelpaamattomaksi.” (1. Korinttolaisille 9:27.) Paavali ei vain pitänyt huolettomasti selviönä sitä, että hän tekisi aika ajoin syntiä. Miten on meidän laitamme?
Jeesuksen kanta
Jeesus osoitti erään kerran, miten hän suhtautui sovittelemiseen siinä, mikä on oikein, ja helpomman tien valitsemiseen kärsimyksen välttämiseksi. Kun hän alkoi kertoa opetuslapsilleen tulevasta uhrikuolemastaan, Pietari yritti estellä häntä sanoen: ”Ole huomaavainen itseäsi kohtaan, Herra; ethän sinä toki saa lainkaan tällaista kohtaloa.” Miten Jeesus reagoi? ”Väisty taakseni, Saatana! Sinä olet minulle kompastumisen aihe, koska sinä et ajattele Jumalan ajatuksia, vaan ihmisten.” (Matteus 16:22, 23.)
Jeesus nuhteli ankarasti Pietaria ja osoitti siten havainnollisella tavalla, että hän kieltäytyi valitsemasta helppoa menettelytapaa, joka olisi merkinnyt toimimista Jumalan tahdon vastaisesti. Kertomus osoittaa, että hän seurasi järkähtämättä oikeaa tietä ja kesti jatkuvaa kiusaamista Saatanan käsissä. Lopuksi häntä pilkattiin ja lyötiin ankarasti, ja hän joutui kärsimään tuskallisen kuoleman. Hän ei kuitenkaan sovitellut ja saattoi siksi uhrata elämänsä lunnaiksi meidän puolestamme. Hän ei varmastikaan kestänyt kaikkea tätä, jotta me voisimme olla ”huomaavaisia itseämme kohtaan”, kun syntyy vaikeuksia tai kiusauksia.
Jeesuksesta sanotaan: ”Sinä rakastit vanhurskautta ja vihasit laittomuutta.” (Heprealaisille 1:9.) Helpon menettelyn valitsemiseen liittyy tavallisesti laittomuus. Jos näin ollen todella vihaamme sitä – niin kuin Jeesus vihasi – kieltäydymme aina sovittelemasta. Jehova sanoo Sananlaskujen kirjassa: ”Viisastu, poikani, ja ilahuta minun sydämeni, niin minä voin antaa herjaajalleni vastauksen.” (Sananlaskut 27:11.) Jeesuksen tasapainoinen mutta ehdoton vanhurskaus ilahdutti suuresti Jehovan sydäntä. Voimme tuottaa Jehovalle samanlaista mielihyvää jäljittelemällä Jeesuksen nuhteetonta menettelytapaa. (1. Pietarin kirje 2:23.)
Kestävyys valmentaa
Apostoli Pietari kirjoitti: ”Tästä te iloitsette suuresti, vaikka monenlaiset koettelemukset ovatkin, jos niitä täytyy olla, vähäksi aikaa nykyään murehduttaneet teitä, jotta uskonne koeteltu laatu, paljon suuriarvoisempi kuin kulta joka tuhoutuu huolimatta siitä että se koetellaan tulella, todettaisiin ylistyksen ja kirkkauden ja kunnian aiheeksi Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.” (1. Pietarin kirje 1:6, 7.) Koska olemme epätäydellisiä ja elämme Saatanan maailman keskellä, kohtaamme jatkuvasti koetuksia ja kiusauksia. Kuten Pietari osoittaa, niistä voi olla hyötyä. Ne koettelevat uskoamme, osoittavat, onko se heikko vai vahva.
Lisäksi ne valmentavat meitä. Jeesus ”oppi tottelevaisuuden siitä, mitä hän kärsi” (Heprealaisille 5:8). Mekin voimme oppia olemaan tottelevaisia samoin kuin luottamaan Jehovaan, jos kestämme koetuksessa. Ja tämä oppiminen jatkuu loppuun saakka, kuten Pietari sanoi: ”Jumala – – saattaa itse päätökseen valmennuksenne, hän tekee teidät lujiksi, hän tekee teidät vahvoiksi.” (1. Pietarin kirje 5:10.)
Jos kuitenkin sovittelemme koetuksessa, osoitamme, että olemme arkoja ja heikkoja, että meiltä puuttuu voimakas rakkaus Jehovaa ja vanhurskautta kohtaan tai ettei meillä ole itsehillintää. Mikä tahansa tällainen heikkous vaarantaa vakavasti suhteemme Jumalaan. Meidän tapauksessamme saattaisi tosiaan pitää paikkansa Paavalin varoitus: ”Jos tahallamme harjoitamme syntiä saatuamme totuuden täsmällisen tuntemuksen, ei ole enää jäljellä uhria syntien edestä.” (Heprealaisille 10:26.) Kuinka paljon parempi onkaan, ettei syyllisty syntiin lainkaan, kuin että antaisi perään heikkoudelle ja joutuisi vaaraan menettää kokonaan elämän!
Ehdotonta nuhteettomuutta
Profeetta Danielin päivinä kolmea heprealaista uhattiin kuolemalla tulisessa pätsissä, elleivät he palvoisi epäjumalaa. Mitä he vastasivat? ”Jos niin käy, voi meidän Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta, jonka sinä olet pystyttänyt.” (Daniel 3:17, 18.)
He asennoituivat näin, koska he halusivat tehdä sitä, mikä oli oikein. Jos se johtaisi kuolemaan, niin käyköön sitten niin. He luottivat ylösnousemukseen. Jos Jumala kuitenkin pelastaisi heidät, niin sitä parempi. Mutta heidän vakaa kantansa oli ehdoton. Sellainen tulee Jumalan palvelijoiden kannan olla aina.
Meidän päivinämme on vangittu, kidutettu ja jopa tapettu joitakuita, jotka ovat kieltäytyneet sovittelemasta. Toiset ovat tehneet aineellisia uhrauksia ja pitäneet parempana pysyä köyhinä kuin rikastua oikeiden periaatteiden uhraamisen kustannuksella. Miten tämän kirjoituksen alussa mainitulle kristitylle naiselle kävi? Hän kyllä arvosti lääkärin ystävällistä joskin erheellistä vaikutinta, muttei sovitellut uskossaan. Hänen kunnioituksensa Jehovan lakia kohtaan sai hänet sitä vastoin kieltäytymään leikkauksesta. Onneksi hän kuitenkin toipui ja saattoi jatkaa Jehovan aktiivista palvelusta. Mutta kun hän ilmaisi vakaumuksensa, hän ei tiennyt, mikä lopputulos olisi. Hän oli siitä huolimatta valmis jättämään koko asian Jehovan käsiin.
Mikä auttoi häntä pysymään lujana hänen kohdatessaan painostusta? Hän ei yrittänyt selviytyä omin voimin, eikä yhdenkään Jumalan palvelijan tule yrittää sitä. Muista, että ”Jumala on meidän turvamme ja väkevyytemme, apumme hädässä aivan vahva” (Psalmit 46:2). Miten paljon parempi meidän onkaan kääntyä Jumalan puoleen avun saamiseksi ollessamme koetuksessa kuin tehdä syntiä ja sitten kääntyä hänen puoleensa pyytämään armoa!
Älkäämme siis koskaan suhtautuko kevyesti Jumalan suureen armoon. Kehittäkäämme sen sijaan aitoa halua oikein tekemiseen, silloinkin kun kohtaamme vaikeuksia. Se syventää suhdettamme Jehovaan, antaa meille tarvittavaa valmennusta ikuista elämää varten ja ilmaisee asianmukaista kunnioitusta Jumalan armoa kohtaan. Tällainen viisas käytös ilahduttaa taivaallisen Isämme sydäntä.
[Kuva s. 24]
Täydellinen luottamus ylösnousemukseen auttoi kolmea heprealaista säilyttämään nuhteettomuuden