Jään ja tulen maassa saarnataan kestävinä
ISLANTI sijaitsee Pohjois-Atlantissa suunnilleen yhtä lähellä Pohjois-Amerikkaa kuin Eurooppaakin. Vaikka se onkin aivan pohjoisen napapiirin alapuolella, sen ilmasto on lämmittävän Golfvirran ansiosta lauhkeampi kuin voisi olettaa. Islantia on sanottu jään ja tulen maaksi, koska siellä on Euroopan suurin jäätikkö ja se on myös tuliperäisesti maailman aktiivisimpia alueita. Se on kuuluisa kuumista lähteistään sekä kuumia höyryjä ja rikkipitoisia kaasuja purkavista tuliperäisistä solfatara-alueistaan.
Tämän Euroopan toiseksi suurimman saaren 260 000 asukasta ovat yli 1 100 vuotta sitten saarella asuneiden viikinkien jälkeläisiä. Islannin kieli on pohjimmiltaan sama kuin muinaisnorja, viikinkiaikainen skandinaavinen kieli. Se on säilynyt lähes muuttumattomana, koska islantilaiset ovat lukeneet mielellään vanhoja saagojaan, jotka on suurimmaksi osaksi kirjoitettu 1200-luvulla.
Raamattua alettiin kääntää islanniksi 1500-luvulla. ”Uusi testamentti” ilmestyi vuonna 1540 ja koko Raamattu vuonna 1584. Yli 90 prosenttia väestöstä kuuluu evankelisluterilaiseen kirkkoon, viralliseen valtionuskontoon. Vaikka melkein joka kodissa onkin Raamattu, vain harvat uskovat sen olevan Jumalan sana. Useimmat islantilaiset ovat uskonnollisilta käsityksiltään vapaamielisiä ja yleensä itsenäisesti ajattelevia.
Hyvä uutinen saavuttaa Islannin
Ensimmäiset islantilaiset, jotka kuulivat Valtakunnan hyvän uutisen, asuivat Kanadassa. Yksi heistä oli Georg Fjölnir Lindal. Hänen vanhempansa olivat kotoisin Islannista, ja hän osasi islantia. Vähän sen jälkeen, kun hän oli vihkinyt elämänsä Jehova Jumalalle, hänestä tuli hyvän uutisen kokoaikainen saarnaaja. Vuonna 1929, jolloin hän oli 40-vuotias, hän vei hyvän uutisen tuon jään ja tulen maan asukkaille.
Mikä suunnaton tehtävä yhdelle ihmiselle! Islanti on pohjois–etelä-suunnassa noin 320 kilometriä pitkä ja itä–länsi-suunnassa noin 500 kilometriä leveä. Rantaviiva on vuonot ja lahdelmat mukaan lukien noin 6 400 kilometriä pitkä. Siihen aikaan ei ollut kunnon teitä eikä oikeastaan autojakaan tai mitään muita nykyajan kulkuvälineitä. Veli Lindal kävi silti läpi koko Islannin kymmenen vuoden aikana ja levitti tuhansia kirjoja. Hän matkusti rannikkoa pitkin veneillä, ja sisämaan maatiloilla käydessään hän käytti kahta hevosta – toisella hän ratsasti itse ja toinen kantoi hänen kirjallisuutensa ja muut tavaransa.
Lähes 18 vuotta veli Lindal oli Islannin ainoa Jehovan todistaja. Kovista ponnisteluistaan huolimatta hän ei nähnyt kenenkään asennoituvan Valtakunnan puolelle tuona aikana. Hänen pitkä yksinolonsa päättyi 25. maaliskuuta 1947, jolloin ensimmäiset Vartiotornin raamattukoulun Gileadin käyneet lähetystyöntekijät saapuivat. Voit kuvitella, miten iloinen hän oli, kun Jehova vastasi vihdoinkin hänen rukouksiinsa, joissa hän oli pyytänyt lisää työntekijöitä elonkorjuuseen (Matteus 9:37, 38). Veli Lindal jatkoi palvelustaan Islannissa vuoteen 1953 saakka, jolloin hän palasi Kanadaan.
Lisää työntekijöitä elonkorjuuseen
Vuonna 1947 tulleet lähetystyöntekijät olivat kaksi tanskalaista veljeä. Kaksi vuotta myöhemmin saapui lisää lähetystyöntekijöitä. Kun he jatkoivat saarnaamistyötä yhdessä muutaman muun Islantiin muuttaneen ystävän kanssa, he levittivät tuhansia julkaisuja. Useimmat islantilaiset ovat innokkaita lukemaan, mutta kovinkaan moni ei osoittanut vastakaikua hyvälle uutiselle. Istutettuaan ja kasteltuaan kärsivällisesti 27 vuotta, veljet alkoivat nähdä työnsä hedelmiä. Vuonna 1956 seitsemän uutta asennoitui Valtakunnan puolelle ja vihki elämänsä Jehovalle.
Kymmenen viime vuoden aikana on Valtakunnan julistajien määrä yli kaksinkertaistunut. Nykyään maassa on seitsemän seurakuntaa ja yksi erillään oleva ryhmä, ja hyvän uutisen julistajia niissä on yhteensä 280. Lähtekäämme kiertomatkalle saareen ja käykäämme näissä seurakunnissa.
Pääkaupunkiseutu
Niitä veljiä ja sisaria, jotka pysyivät kestävinä kaikki nuo vuodet, on siunattu runsaasti. Pääkaupungissa Reykjavíkissa on nyt kaksi kukoistavaa seurakuntaa. Kokoukset pidetään kauniissa valtakunnansalissa, joka on samassa rakennuksessa kuin vuonna 1975 vihitty haaratoimisto.
Friðrik ja Ada olivat niiden seitsemän joukossa, jotka kastettiin vuonna 1956. ”Muistan, kuinka pidimme kokouksia pienessä ullakkohuoneessa, jossa lähetystyöntekijät asuivat”, kertoo Friðrik. ”Tilaa oli 12 tuolille, mutta joskus, kun paikalle ilmaantui tavallista enemmän väkeä, avasimme viereisen pikkuhuoneen oven. Miten erilaista nykyään onkaan, kun kaksi seurakuntaa täyttää valtakunnansalin!”
Ensimmäisissä konventeissa Friðrik huolehti ruokapalveluosastosta. ”Tein suurimman osan työstä itse, ja oli aivan tavallista, että minulla oli samanaikaisesti kolme neljä ohjelmanosaa joka päivä. Käytin esiliinaa työskennellessäni keittiössä. Kun tuli aika pitää puhe, laitoin pikkutakin ylleni ja riensin saliin. Monta kertaa veljien täytyi muistuttaa minua riisumaan esiliina. Nykyään konventeissamme on läsnä 400–500 henkeä, ja heidän joukossaan on erinomaisia vanhimpia, jotka osallistuvat ohjelmien pitämiseen. Myös ruokapalveluosastossa on monia vapaaehtoisia auttajia.”
Reykjavíkia lähinnä oleva seurakunta – noin 50 kilometriä siitä länteen – on Keflavík. Matkareittimme kulkee laavakenttien läpi. Kymmenen prosenttia Islannista on laavan peitossa. Ensimmäiset näille kentille ilmaantuvat kasvit ovat jäkäliä ja sammalia, mutta vanhemmilla laavakentillä tavataan luonnonvaraisia marjoja ja matalakasvuisia pensaita.
Keflavíkin seurakunnassa on 19 julistajaa, ja se on perustettu vuonna 1965. Kansainvälinen lentokenttä on lähellä, ja täällä on myös Yhdysvaltain sotilastukikohta. Vaikka todistajat eivät ole koskaan voineet tehdä talostataloon-työtä itse tukikohdassa, siellä on johdettu monia raamatuntutkisteluja ja melko monet ovat oppineet totuuden.
Yksi seurakunta on Selfossissa, Reykjavíkista 55 kilometriä itään. Tällä vihannalla maanviljelysseudulla näemme karjaa ja lampaita sekä Islannin suurimman meijerin. Matkan varrella ohitamme Hveragerðin, maalauksellisessa laaksossa sijaitsevan pikkukaupungin. Jo kaukaa näemme höyrypatsaita, jotka nousevat kuumista lähteistä joka puolelta laaksoa. Tämä on yksi maan laajimmista kuumien lähteiden alueista, ja jotta tämä luonnonvara voitaisiin hyödyntää, alueelle on rakennettu monia kasvihuoneita, joista saadaan tomaatteja, kurkkuja ja monenlaisia kukkia.
Alueella on pieni mutta toimelias seurakunta, johon kuuluu 19 Valtakunnan julistajaa. Sigurður ja Guðrún Svava muuttivat Reykjavíkista tukeakseen tätä pientä ryhmää seurakunnan perustamisen aikoihin vuonna 1988. Sigurður on seurakunnan ainut vanhin. Ennen kuin hänestä lähes kymmenen vuotta sitten tuli Jehovan todistaja, hän oli kuuluisa muusikko ja soitti rumpuja eri yhtyeissä. Nykyään hän ansaitsee elantonsa ikkunanpesijänä ja lisäksi hän opettaa musiikkia. Viihdemuusikon elämäntapa toi mukanaan monia ongelmia: hän käytti huumeita, joi runsaasti alkoholia ja hänen avioliittonsa kariutui. Kuinka tyytyväinen hän onkaan nyt, kun hänen elämällään on tarkoitus ja hän palvelee Jehovaa!
Itärannikolle
Lähdemme Selfossista 680 kilometriä pitkälle matkalle ja ajamme pääasiassa kapeita ja epätasaisia sorateitä. Suuntaamme kulkumme kohti seuraavaa seurakuntaa, joka sijaitsee itärannikolla Reyðarfjörðurin kaupungissa. Puolen tunnin kuluttua näkyviin tulee Hekla, Islannin kuuluisin tulivuori. Se on purkautunut neljästi tällä vuosisadalla.
Vuonna 1973 Vestmannaeyjarassa (saariryhmä) sattui dramaattinen tulivuorenpurkaus. Koko väestö, noin 5 300 asukasta, siirrettiin turvallisesti mantereelle vain muutamassa tunnissa. Kaupungin uudelleen rakentamisen jälkeen suurin osa asukkaista palasi vähitellen sinne takaisin. Siellä asuu tätä nykyä kaksi Jehovan todistajaa, jotka saarnaavat hyvää uutista tuon pienen yhdyskunnan asukkaille. Kahden tunnin ajon jälkeen saamme ihailla majesteettista Vatnajökullia, Islannin verrattomasti suurinta jäätikköä, jonka pinta-ala on 8 300 neliökilometriä. Reittimme varrella on myös monia kauniita vesiputouksia ja jokia.
Matkustettuamme kymmenisen tuntia saavumme määränpäähämme. Reyðarfjörðurissa tapaamme Islannin nuorimman seurakunnan 12 julistajaa. Tällä alueella ei asunut yhtään todistajaa ennen lähetyskodin perustamista vuoden 1988 loppupuolella. Kjell ja Iiris, vuodesta 1963 lähtien Islannissa palvellut ruotsalainen lähetystyöntekijäpariskunta, on määrätty työskentelemään tämän maaseutualueen 15 000 asukkaan parissa. Monet asuvat pienissä kalastajakylissä, joita on noin 500 kilometriä pitkän rantaviivan tuntumassa.
Kjell kertoo: ”Ei ole epäilystäkään siitä, että Jehova on siunannut runsaasti Valtakunnan työtä tässä osassa Islantia. Tammikuun 1. päivänä 1993 perustettiin seurakunta, ja johdamme monia hyviä raamatuntutkisteluja ihmisille, jotka edistyvät hienosti. Vaikka matkustustavat ovatkin muuttuneet sitten hevoskyydillä liikkuneen veli Lindalin ajoista, aina ei ole helppoa ajaa vuorten yli jäisiä teitä pitkin pimeinä talvikuukausina, ei edes nelivetoisella maastoautolla. Kerran automme suistui jäiseltä tieltä ja pyöri pari kolme kertaa ympäri alas rinnettä. Miten onnellisia olimmekaan, kun selviydyimme loukkaantumatta!”
Takanaan 30 Islannin-vuotta Iiris sanoo: ”Muista maista on vuosien aikana tullut monia auttamaan. Vaikka useimpien on täytynyt eri syistä lähteä, heillä on varmasti ollut suuri osuus istutus- ja kastelutyössä. Olemme iloisia siitä, että me voimme jäädä tänne, koska meillä on nyt etu nähdä elonkorjuuajan koittaneen. Jehova jouduttaa työtään täälläkin.”
Kasvu on ollut suurelta osin sen ansiota, että uudet todistavat työtovereilleen. Atli oppi totuuden lähetystyöntekijöiltä ja alkoi puhua toisille rakennusalan yrityksessä, jossa hän työskenteli. Kaksi hänen työtovereistaan osallistuu nyt saarnaamistyöhön, ja toinen heistä kastettiin yhdessä vaimonsa kanssa marraskuussa 1992. Kolmas työtoveri on tutkinut Raamattua todistajien kanssa.
Lähdemme pohjoista kohti
Lähdemme Reyðarfjörðuristä ja suuntaamme matkamme länteen. Seuraava seurakunta on 300 kilometrin päässä Akureyrin kaupungissa. 1950-luvun alussa sinne määrättiin työskentelemään kokoaikaisia saarnaajia. Muutamat papit alkoivat heti alusta alkaen vastustaa työtä voimakkaasti. Paikallisessa sanomalehdessä julkaistiin kirjoituksia, joissa ihmisiä varoitettiin Jehovan todistajista. Lisäksi useat kaupunkilaisista olivat sekaantuneet spiritismiin. Monien tienraivaajien ja lähetystyöntekijöiden kestävyyden ja kärsivällisyyden ansiosta siellä on kuitenkin nykyään 35 Valtakunnan julistajan toimelias ja rakkaudellinen seurakunta.
Friðrik, yksi täällä toimivista vanhimmista, oli kalastaja. Osallistuttuaan vuoden 1982 piirikonventtiin hän oli vakuuttunut siitä, että se, mitä hän oppi, oli totuus. Palatessaan Akureyriin hän oli päättänyt todistaa perheelleen, ystävilleen ja työtovereilleen. Friðrik suunnitteli luopuvansa kalastajan työstään voidakseen olla enemmän seurakunnan kanssa. Hän sanoi tyttöystävälleen Helgalle, etteivät he enää voisi asua yhdessä ennen kuin menisivät naimisiin, koska hän aikoi tulla Jehovan todistajaksi. Friðrik halusi myös Helgan tutkivan Raamattua, sillä hän ei menisi naimisiin ei-uskovan kanssa (1. Korinttolaisille 7:39). Hänen hämmästyksekseen Helga alkoi tutkia. He avioituivat helmikuussa 1983, ja pian sen jälkeen heidät kastettiin. Aikanaan myös Friðrikin äiti ja sisar omaksuivat totuuden.
Viimeinen pysähdyspaikkamme on 350 kilometriä Akureyristä sijaitseva Akranes, jonne menemme kolmen vuorijonon yli ja monien kauniiden laaksojen läpi. Täällä kulkeva tie on päällystetty, ja sitä on siksi paljon mukavampi ajella kuin niitä kuoppaisia ja kapeita sorateitä, joita olemme kulkeneet suurimman osan matkasta. Akranesissa on Islannin pienin seurakunta: viisi julistajaa, joista kaksi palvelee vanhimpina. Seurakunta koostuu kahdesta perheestä, jotka vastaukseksi kutsuun tulla Makedoniaan lähtivät yhdestä Reykjavíkin suurehkoista seurakunnista ja muuttivat tähän pieneen kaupunkiin palvellakseen siellä, missä tarvittiin kipeästi julistajia (Apostolien teot 16:9, 10). He ovat saarnanneet nyt yli kaksi vuotta kärsivällisesti hyvää uutista tällä alueella luottaen siihen, että Jehova saa aikaan kasvun (1. Korinttolaisille 3:6).
Valoisat kasvunäkymät
Geotermisellä energialla ja keinovalolla lämmitettävissä kasvihuoneissa ovat islantilaiset maanviljelijät voineet kasvattaa monenlaisia hedelmiä, vihanneksia ja muita kasveja. Jehovan todistajatkin ovat hengellisen totuuden, lämpimän ja ystävällisen todistelun ja Jehovan pyhän hengen siunauksen avulla saaneet suurenmoisia tuloksia Islannin elopellolla.
Kristuksen kuoleman muistojuhlassa oli tänä vuonna läsnä 542 henkeä, ja tällä hetkellä johdetaan lähes 200:aa Raamatun kotitutkistelua. Lisäksi kannustus palvella vapailla alueilla herättää vastakaikua, ja se saa meidät luottamaan siihen, että kaikki tämän suuren saaren lampaankaltaiset ihmiset kuulevat hyvän Paimenen, Jeesuksen Kristuksen, äänen (Johannes 10:14–16). Miten riemullinen lopputulos se onkaan näille uskollisille Valtakunnan julistajille, jotka ovat saarnanneet kärsivällisesti ja kestävinä hyvää uutista tässä jään ja tulen maassa kuluneiden 64 vuoden aikana!
[Kartta s. 24]
(Ks. painettu julkaisu)
Akureyri
Akranes
Keflavík
Selfoss
Vestmannaeyjar
Reyðarfjörður
Hekla
Geysir
VATNAJÖKULL
REYKJAVÍK
[Lähdemerkintä]
Perustuu Jean-Pierre Biardin karttaan