Tarvitseeko ihmiskunta todella messiasta?
”VIRKAILIJA TOTEAA: MAAILMA TARVITSEE MESSIASTA”
Tällainen otsikko oli Torontossa Kanadassa ilmestyvässä The Financial Post -lehdessä vuonna 1980. Kyseinen virkailija oli Aurelio Peccei, kuuluisan Rooman klubin, eri alojen asiantuntijoista koostuvan elimen, puheenjohtaja ja perustaja. Tuon Post-lehden mukaan Peccei uskoi, että ”ainoastaan karismaattinen johtaja – tieteen, politiikan tai uskonnon piiristä – voi pelastaa maailman siitä yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta kuohunnasta, joka uhkaa tuhota sivistyksen”. Mitä mieltä sinä olet? Onko ihmiskunta todellakin niin äärimmäisessä ahdingossa, että se tarvitsee messiasta? Pysähdyhän miettimään vain yhtä tämän maailman ongelmista – nälkää.
KAKSI suurta, ruskeaa silmää katsoo sinua sanoma- tai aikakauslehden valokuvasta. Ne kuuluvat lapselle, tuskin viittä vuotta täyttäneelle pikkutytölle. Nuo silmät eivät kuitenkaan saa sinua hymyilemään. Ne eivät loista lapsenomaisesti, eikä niissä ole onnellista ihmetystä, ei viatonta luottamusta. Sen sijaan ne ovat täynnä hämmentynyttä tuskaa, hiljaista kipua, toivotonta nälkää. Tuo lapsi on nääntymäisillään. Hän ei ole koskaan tuntenut mitään muuta kuin tuskaa ja nälkää.
Ehkä et halua viipyä tuollaisten kuvien äärellä, ja siksi teet niin kuin monet muutkin – käännät nopeasti sivua. Et ole välinpitämätön, mutta tunnet itsesi turhautuneeksi, koska sinusta tuntuu, että tuon tytön mahdollisuudet ovat jo menneet. Kuihtuneet jäsenet ja paisunut vatsa kertovat siitä, että hänen kehonsa on jo alkanut tuhoutua. Nähdessäsi hänen kuvansa hän on todennäköisesti jo kuollut. Ja mikä pahempaa, tiedät hyvin, ettei hän suinkaan ole mikään harvinainen tapaus.
Miten laajasta ongelmasta sitten on kysymys? Voitko kuvitella näkeväsi 14 miljoonaa lasta? Useimmat meistä eivät voi; luku on yksinkertaisesti liian suuri käsittää. Ajattelehan siksi stadionia, jossa on 40 000 istuinpaikkaa. Kuvittele sen olevan täynnä lapsia – rivi rivin jälkeen, kokonainen kasvojen meri. Siitäkään ei ole helppoa muodostaa mielikuvaa. Ja kuitenkin 14 miljoonaan tarvittaisiin 350 tuollaista lapsia täynnä olevaa stadionia. Unicefin (YK:n lastenavun rahaston) mukaan kehitysmaissa kuolee joka vuosi tuo kauhistuttava määrä alle viisivuotiaita lapsia aliravitsemukseen ja helposti ehkäistävissä oleviin sairauksiin. Se merkitsee sitä, että lapsia kuolee lähes yhden stadionin verran joka päivä! Kun tähän lisätään nälkäiset aikuiset, saadaan kroonisesti aliravittujen ihmisten maailmanlaajuiseksi kokonaismääräksi noin miljardi.
Miksi niin paljon nälkää?
Nykyisin planeettamme tuottaa enemmän ruokaa kuin ihmiset tällä hetkellä kuluttavat, ja se pystyy tuottamaan runsaamminkin. Kuitenkin joka minuutti kuolee 26 lasta aliravitsemukseen ja sairauksiin. Tuon saman minuutin aikana maailma käyttää noin yhdeksän miljoonaa markkaa sotavarusteluun. Voitko kuvitella, mitä tuolla rahamäärällä – tai vain murto-osalla siitä – voitaisiin tehdä noiden 26 lapsen hyväksi?
On selvää, ettei maailmassa vallitsevasta nälästä voida syyttää yksinomaan ruoan tai rahan puutetta. Ongelman syyt ovat paljon syvemmällä. Argentiinalainen professori Jorge E. Hardoy sanookin: ”Maailma kokonaisuutena on pysyvästi kykenemätön antamaan lohdutusta, valtaa, aikaa, varoja ja tietoa niille, jotka tarvitsevat niitä enemmän.” Ongelman ydin ei siis ole ihmisen mahdollisuuksissa vaan hänessä itsessään. Ahneus ja itsekkyys näyttävät olevan ihmisyhteiskunnan vallitsevia voimia. Maailman väestön rikkaimmalla viidenneksellä on noin 60 kertaa enemmän tavaroita ja palveluja kuin köyhimmällä viidenneksellä.
On totta, että jotkut yrittävät vilpittömästi hankkia ruokaa nälkäisille, mutta pääosin heidän ponnistelunsa valuvat tyhjiin sellaisten tekijöiden vuoksi, joille he eivät mahda mitään. Usein nälkä vitsaa sisällissodan tai kapinoiden repimiä maita, eikä ole epätavallista, että vastakkaiset osapuolet estävät avustustarvikkeiden pääsyn niitä tarvitseville. Molemmissa leireissä pelätään, että jos ruokakuljetukset vihollisalueen nälkiintyneille asukkaille sallitaan, niillä ruokitaan vihollisia. Itse hallituksetkin käyttävät nälkää poliittisena aseena.
Ratkaisematon ongelma?
Miljoonia nälkiintyviä koskeva ongelma ei ikävä kyllä ole ainoa nykyihmistä vaivaava kriisi. Laajalle levinnyt ympäristön tuhoaminen ja myrkyttäminen; hellittämätön sodan vitsaus, joka nielee miljoonia ihmishenkiä; raju rikosepidemia, joka kylvää pelkoa ja epäluottamusta kaikkialla; jatkuvasti rappeutuva moraalinen ilmapiiri, joka tuntuu olevan monien näiden vaikeuksien perussyitä – kaikki nämä maailmanlaajuiset kriisit lyövät ikään kuin kättä toisilleen ja vahvistavat kovan totuuden: ihminen ei kykene hallitsemaan itseään menestyksellisesti.
Epäilemättä juuri tämän vuoksi ovat monet ihmiset menettäneet toivonsa ratkaisun löytymisestä maailman ongelmiin. Toiset tuntevat samoin kuin Aurelio Peccei, alussa mainittu italialainen oppinut. He päättelevät, että jos ratkaisua on olemassakaan, sen täytyy tulla jostakin epätavallisesta – ehkä jopa yli-inhimillisestä – lähteestä. Messiaskäsitteellä on siksi suuri vetovoima. Mutta onko realistista toivoa messiasta? Vai onko se pelkästään toiveajattelua?
[Kuvien lähdemerkintä s. 2]
Kansikuvat: yllä: U.S. Naval Observatory; alla: NASAn kuva
[Kuvan lähdemerkintä s. 3]
Valokuva: WHO/P. Almasy
[Kuvien lähdemerkinnät s. 4]
Valokuva: WHO/P. Almasy
Valokuva: USA:n merivoimat