Kielilläpuhuminen – yleistyvä ilmiö

”JOKIN voima oli ottanut kieleni hallintaansa, ja sanat pulppusivat ulos suustani kuin vesi. Kuinka iloinen olinkaan! Tunsin itseni aivan erityisen puhtaaksi. Siitä lähtien olen ollut kuin eri ihminen”, huudahti eräs, jolla oli ollut erikoinen kokemus ”tuntemattomalla kielellä” puhumisesta.

Tällä tavalla muuan henkilö kuvaili ensimmäistä kokemustaan ”tuntemattomalla kielellä” puhumisesta. ”Mitä kielilläpuhuminen on?” voi joku aiheellisesti kysyä. Se viittaa joissakin kirkkokunnissa vallitsevaan tapaan tai käsitykseen, jonka mukaan Jumalan henki panisi miehiä ja naisia puhumaan vierailla tai oudoilla kielillä, joita he eivät ennestään ole osanneet.

Tuo uskonnollinen ilmiö yleistyy. Aikaisemmin ajateltiin, että kielilläpuhumista esiintyy yksinomaan helluntailaisten keskuudessa, mutta nykyään se on ylittänyt uskontokuntien rajat niin, että sitä tapahtuu myös baptistien, episkopaalien, luterilaisten, metodistien, presbyteriaanien ja roomalaiskatolilaisten keskuudessa. Tätä tilaa on kuvailtu sanoilla ekstaasi, kiihko, transsi ja hypnoosi. Jotkut kutsuvat sitä jopa hysteeriseksi kokemukseksi. Kielilläpuhumiseen eli glossolaliaan liittyy jotakin mystistä ja karismaattista.

Miksi nykyään halutaan kielten lahjaa?

Kirjassaan Tongues of the Spirit Cyril G. Williams sanoo olevan mahdollista, että ”epäonnistumisen tunne ja ’kielten’ haluaminen liittyvät toisiinsa”. Hän kuvailee kielilläpuhumista vapautumismekanismiksi, jolla on ”terapeuttista arvoa jännityksen vähentämisessä” ja ”sisäisen ristiriidan selvittämisessä”. Turhautumisen kirkon työssä, tunneperäisen paineen, uralla epäonnistumisen, omaisen kuoleman, kotona ilmenevien paineiden tai perheenjäsenen sairauden sanotaan olevan osasyynä hurmokselliseen puheeseen.

Samalla tavoin John P. Kildahl sanoo kirjassaan The Psychology of Speaking in Tongues, että ”ahdistuneisuus on kielilläpuhumiskyvyn kehittämiselle välttämätön edellytys”. Kun kielilläpuhujien elämää tutkittiin ja heitä haastateltiin perusteellisesti, saatiin selville, että ”yli 85 prosenttia kielilläpuhujista oli käynyt läpi selvästi määriteltävän ahdistuneisuuden kauden juuri ennen kokemustaan kielilläpuhumisesta”. Esimerkiksi muuan äiti halusi puhua kielillä voidakseen rukoilla syöpää sairastavan poikansa puolesta. Eräs mies alkoi puhua kielillä ollessaan epätietoinen siitä, ottaako vastaan hänelle tarjottu ylennys työssä. Muuan toinen nainen alkoi puhua kielillä viikon kuluessa siitä, kun hänen miehensä oli liittynyt AA-liikkeeseen.

Millainen kokemus kielilläpuhuminen on?

Eräs, joka oli puhunut kielillä ensi kertaa elämässään, kertoi: ”Sisälläni oli polttava tunne, värisin vilusta ja hikosin suuria hikipisaroita, vapisin ja jäseniäni heikotti.” Kielilläpuhumiskokemukseen liittyy usein epätavallista käyttäytymistä, joka häiritsee joitakuita. Esimerkiksi ”muuan tyttö melkein tukehtui omaan sylkeensä oiettuaan suoraksi tuolissaan siten, että niska nojasi vasten selkänojaa, kantapäät olivat lattiassa ja jalat sojottivat jäykkinä”. Erään seurakunnankokouksen aikana ”muuan mies teki kuperkeikkoja kirkon toisesta päästä toiseen”.

Professori William J. Samarin kirjoittaa: ”Joillekuille kielilläpuhuminen on Pyhässä Hengessä kastamisen ehto.” Jos ihminen ei saa tätä kokemusta, hänet ”saadaan tuntemaan itsensä hieman vaillinaiseksi”. Sitä pidetään myös ”vastauksena rukoukseen ja vakuutena Jumalan rakkaudesta ja hyväksymyksestä”. Toisten mielestä se jättää heille sisäisen sopusoinnun, ilon ja rauhan tunteen, ja he tuntevat itsensä ”voimakkaammiksi” ja heidän ”identiteettinsä kasvaa”.

Onko hurmioitunut puhe tosiaan todiste pyhän hengen toiminnasta? Voidaanko ihmisen sanoa tuon kokemuksen perusteella olevan tosi kristitty? Kuuluuko kielilläpuhuminen nykyään hyväksyttävään palvontaan? Nämä kysymykset ansaitsevat pinnallista syvällisemmän vastauksen. Miksi? Sen vuoksi, että me haluamme palvontamme saavan Jumalan hyväksymyksen ja siunauksen.