Espanjankielisen Raamatun taistelu olemassaolosta

ERÄÄNÄ lokakuun päivänä vuonna 1559 kerääntyi noin 200 000 katolilaista Pohjois-Espanjassa sijaitsevaan Valladolidin kaupunkiin. Heitä veti sinne autodafee, jossa ”kaksi uhria poltettiin elävältä ja kymmenen kuristettiin kuoliaaksi”. He olivat ”kerettiläisiä”.

Tapahtumaa valvoi itse kansan suosima nuori kuningas Filip II. Kun eräs tuomittu mies anoi armoa, kuningas tiuskaisi takaisin: ”Vaikka oma poikani olisi sinunlaisesi lurjus, kantaisin polttopuut omin käsin.” Mikä oli tuon onnettoman uhrin rikos? Hän oli vain lukenut Raamattua.

Samaan aikaan oli katolisen inkvisition koneistolla kova kiire Sevillan kaupungissa Andalusiassa. Joukko San Isidro del Campon luostarin munkkeja oli juuri vastaanottanut siellä salaisen lähetyksen espanjankielisiä Raamattuja. Annettaisiinko heidät ilmi? Tajutessaan olevansa hengenvaarassa osa heistä pakeni maasta. Mutta jäljelle jääneistä 40 ei ollut yhtä onnekkaita: heidät sekä Raamatut maahan salakuljettanut mies poltettiin roviolla. 1500-luvun Espanja oli vaarallinen paikka niille, jotka lukivat Raamattua. Vain harvat heistä välttyivät joutumasta inkvisition kynsiin.

Näiden harvojen joukossa oli entinen munkki Casiodoro de Reina (n. 1520–94), joka pakeni Lontooseen mutta ei löytänyt sieltäkään turvaa. Inkvisitio tarjosi hänestä palkkiota, ja Espanjan Englannin-suurlähettiläs punoi juonia houkutellakseen hänet takaisin Espanjan valvomalle alueelle keinolla millä hyvänsä. Lyhyen ajan kuluttua hänet pakotettiin lähtemään Englannista aviorikosta ja homoseksuaalisuutta koskevien väärien syytösten nojalla.

Reina, jolla oli niukalti varoja ja jatkuvasti kasvava perhe elätettävänään, löysi suojan aluksi Frankfurtista. Uskonnollista turvapaikkaa etsiessään hänen tiensä kulki myöhemmin Ranskaan, Hollantiin ja lopulta Sveitsiin. Koko tämän ajan hän kuitenkin työskenteli uutterasti. ”Paitsi aikaa, jolloin olin sairaana tai matkustin, – – en laskenut kynää kädestäni”, hän selitti. Työn alla oli useita vuosia Raamatun espanjankielinen käännös, jota lopulta sen valmistuttua painettiin 2 600 kappaletta Sveitsissä vuosina 1568–69. Yksi Reinan käännöksen huomattava piirre oli se, että hän käänsi tetragrammin, Jumalan persoonanimeä edustavat neljä heprealaista kirjainta, sanalla Iehoua (Jehová) mieluummin kuin sanalla Señor.

Espanjankielinen Raamattu tekeillä

On paradoksaalista, että Raamatusta tuli Espanjassa harvinaisuus aikana, jolloin se kirjapainotaidon keksimisen ansiosta levisi nopeasti muualla Euroopassa. Näin ei ollut aina ollut. Raamattu oli vuosisatojen ajan ollut Espanjan laajalevikkisin kirja. Käsinkirjoitettuja jäljennöksiä oli saatavissa latinaksi ja muutaman vuosisadan ajan jopa gootin kielellä. Muuan historioitsija selitti, että keskiajalla ”Raamattu – innoituksen ja arvovallan lähteenä, uskon ja käytöksen normina – oli tunnetumpi Espanjassa kuin Saksassa tai Englannissa”. Erilaisista raamatunhistorioista, psalttareista (eli psalmikokoelmista), sanastoista, opettavista kertomuksista ja muista vastaavista kirjoista tuli aikansa menekkiteoksia.

Harjaantuneet jäljentäjät tekivät tunnollista työtä valmistaessaan erinomaisia käsikirjoituksia. Vaikka pelkästään yhden ensiluokkaisen käsikirjoituksen tekemiseen kului 20 jäljentäjältä kokonainen vuosi, Espanjassa kiersi 1400-luvulle tultaessa monia latinankielisiä Raamattuja ja tuhansia niitä selittäviä teoksia.

Kun espanjan kieli alkoi kehittyä, heräsi myös kiinnostusta Raamatun saattamiseen kansankielelle. Se käännettiinkin jo 1100-luvulla muinaisespanjaksi, jota tavallinen kansa puhui.

Lyhytikäinen herääminen

Tästä heräämisestä ei kuitenkaan tullut pitkäaikaista. Kun valdolaiset, lollardit ja hussilaiset puolustivat näkemyksiään Raamatun avulla, siihen reagoitiin nopeasti ja rajusti. Katoliset viranomaiset suhtautuivat Raamatun lukemiseen epäluuloisesti, ja nuoret kansankieliset käännökset tuomittiin suoralta kädeltä.

Ranskassa vuonna 1229 pidetyssä katolisessa Toulousen kirkolliskokouksessa julistettiin: ”Kansankielisen Vanhan tai Uuden testamentin omistaminen on kaikilta maallikoilta kielletty. Harras kristitty voi halutessaan pitää psalttarin tai breviaarion [rukouskäsikirjan] – –, mutta hänellä ei tule missään olosuhteissa olla yllä mainittuja espanjaksi käännettyjä kirjoja.” Neljä vuotta myöhemmin antoi Aragonian kuningas Jaakko I (joka hallitsi laajaa osaa Pyreneiden niemimaasta) kansankielisen Raamatun omistaneille vain kahdeksan päivää aikaa luovuttaa se paikalliselle piispalle poltettavaksi. Muussa tapauksessa omistajaa, olipa hän pappi tai maallikko, epäiltäisiin kerettiläisyydestä.

Huolimatta näistä kielloista – joita ei aina kovin tarkasti noudatettu – saattoivat jotkut myöhäiskeskiajan espanjalaiset ylpeillä omalla espanjankielisellä Raamatulla. Tämä sai äkillisen lopun vuonna 1478, kun kuningatar Isabellan ja kuningas Ferdinandin alaisuudessa perustettiin Espanjan inkvisitio. Vuonna 1492 poltettiin pelkästään Salamancan kaupungissa 20 arvokasta käsin kirjoitettua Raamattua. Espanjankielisistä käsikirjoituksista säilyivät vain ne, jotka oli arkistoitu kuninkaan tai muutaman vaikutusvaltaisen, epäilysten yläpuolella olevan aatelismiehen yksityisiin kirjastoihin.

Seuraavien kahdensadan vuoden aikana ei Espanjassa julkaistu muuta virallista katolista Raamattua – latinankielisen Vulgatan lisäksi – kuin Complutensis-raamattulaitos, ensimmäinen monikielinen eli polyglottiraamattu, jonka kustansi kardinaali Cisneros. Se oli ennen kaikkea oppineen työtä, jota ei todellakaan ollut tarkoitettu kadunmiehelle. Siitä tehtiin vain 600 jäljennöstä, joita ei monikaan kyennyt ymmärtämään, koska Raamatun teksti oli niissä hepreaksi, arameaksi, kreikaksi ja latinaksi – ei espanjaksi. Lisäksi hinta oli kohtuuton: kolme kultadukaattia (tavallisen työläisen puolen vuoden palkkaa vastaava summa).

Espanjankielinen Raamattu katoaa maan alle

1500-luvun alussa nousi Francisco de Enzinas, rikkaan maanomistajan poika, Espanjan ”Tyndaleksi”. Hän alkoi kääntää Raamatun kreikkalaisia kirjoituksia espanjaksi ollessaan vielä nuori opiskelija. Käännös painettiin myöhemmin Hollannissa, ja vuonna 1544 hän yritti urheasti saada kuninkaan luvan sen levittämiseen Espanjassa. Kuningas Kaarle I oli tuolloin käymässä Brysselissä, ja Enzinas käytti tilaisuutta hyväkseen pyytääkseen hänen suostumustaan hankkeelleen.

Kerrotaan että näiden kahden miehen välillä käytiin seuraavanlainen erikoinen keskustelu: ”Mikä kirja tämä on?” kysyi kuningas. Enzinas vastasi: ”Se on Pyhän Raamatun osa, jota kutsutaan Uudeksi testamentiksi.” ”Kuka sen on kirjoittanut?” häneltä kysyttiin. ”Pyhä henki”, hän vastasi.

Kuningas antoi luvan julkaisemiselle yhdellä ehdolla: hänen yksityisen rippi-isänsä, erään espanjalaisen munkin, tuli myös antaa suostumuksensa. Valitettavasti sitä ei koskaan tullut, ja ennen pitkää Enzinas huomasi olevansa inkvisition vankina. Kahden vuoden kuluttua hän pääsi pakenemaan.

Muutamaa vuotta myöhemmin painettiin Enzinaksen käännöksen tarkistettu laitos Venetsiassa Italiassa, ja juuri tämän raamattulaitoksen Julián Hernández toi salaa Sevillaan Espanjaan. Hänet saatiin kuitenkin kiinni, ja kaksi vuotta kestäneen kidutuksen ja vankeuden jälkeen hänet teloitettiin yhdessä hänen Raamattua tutkineiden tovereidensa kanssa.a

Trenton kirkolliskokouksessa (1545–63) katolinen kirkko kielsi toistamiseen Raamatun kääntämisen kansankielelle. Se julkaisi kiellettyjen kirjojen luettelon, johon kuuluivat kaikki ne raamatunkäännökset, jotka oli valmistettu ilman kirkon siunausta. Tämä merkitsi käytännössä sitä, että kaikki espanjankieliset Raamatut olivat laittomia ja että pelkkä sellaisen hallussapito saattoi johtaa kuolemantuomioon.

Reinan käännöksen tarkisti muutaman vuoden kuluttua sen julkaisemisesta Cipriano de Valera, entinen munkki, joka oli ollut Sevillasta inkvisition vihaa paenneiden joukossa. Tämä laitos painettiin Amsterdamissa vuonna 1602, ja joitakin jäljennöksiä vietiin salaa Espanjaan. Reinan-Valeran Raamattu – sen ensimmäinen ja tarkistettu laitos – on yhä laajimmin käytetty käännös espanjaa puhuvien protestanttien keskuudessa.

Esteet väistyvät

Vihdoin vuonna 1782 inkvisitiotuomioistuin laati säädöksen, jonka mukaan Raamattua saatiin julkaista, jos siihen liitettiin historiaa ja opinkappaleita koskevia selityksiä. Vuonna 1790 käänsi Segovian katolinen piispa Felipe Scio de San Miguel Raamatun espanjaksi latinankielisen Vulgatan pohjalta. Valitettavasti se oli kallis – 1 300 realia, kohtuuttoman korkea hinta tuohon aikaan – ja sanamuodoltaan jopa niin vaikeatajuinen, että muuan espanjalainen historioitsija kuvasi sitä ”surkeaksi”.

Joitakin vuosia myöhemmin Espanjan kuningas Ferdinand VII määräsi Astorgan piispan Félix Torres Amatin tekemään parannetun, edelleen latinalaiseen Vulgataan pohjautuvan käännöksen. Se julkistettiin vuonna 1823, ja sen levikki oli suurempi kuin Scion käännöksellä. Koska se ei kuitenkaan perustunut alkuperäisiin hepreaan ja kreikkaan, siinä oli käännöksestä tehdyn käännöksen tavanomaiset heikkoudet.

Tästä edistyksestä huolimatta eivät kirkko eivätkä maalliset hallitsijat olleet vieläkään vakuuttuneita siitä, että tavallisen kansan pitäisi lukea Raamattua. Kun Britannian ja ulkomaan raamattuseuran edustaja George Borrow pyysi 1830-luvulla lupaa saada painaa Raamattuja Espanjassa, hän sai hallituksen ministeriltä Mendizábalilta seuraavanlaisen vastauksen: ”Hyvä Herra, me emme suinkaan tarvitse Raamattuja vaan aseita ja ruutia, joilla tukahduttaa kapinat, sekä ennen kaikkea rahaa, jolla maksaa joukoille.” Borrow siirtyi kääntämään Luukkaan evankeliumia Espanjan romaanien kielelle ja joutui siitä hyvästä vuonna 1837 vangituksi!

Lopulta ei kehitystä voinut pidättää enää mikään. Espanjan kirkko painatti ensimmäisen alkuperäisiin kieliin perustuvan Pyhän Raamatun käännöksen vuonna 1944 – noin 375 vuotta Casiodoro de Reinan käännöksen jälkeen; kyseessä oli katolisten oppineiden Nácarin ja Colungan käännös. Sitten vuonna 1947 valmistui Boverin ja Canteran käännös, ja siitä lähtien on espanjankielisiä raamatunkäännöksiä ilmestynyt tulvimalla.

Voitto varmistuu

Espanjankielinen Raamattu joutui vuosisatojen ajan taistelemaan olemassaolostaan, mutta lopulta taistelu voitettiin. Reinan kaltaisten rohkeiden kääntäjien suuret uhraukset eivät varmasti menneet hukkaan. Kuinkahan moni ihminen nykyään pysähtyy Raamattua ostaessaan ajattelemaan aikaa, jolloin Raamatun hallussapito oli kielletty?

Nykyisin Raamattu on Espanjassa ja espanjankielisissä maissa menekkiteos, josta on saatavilla monia käännöksiä. Niitä ovat muun muassa Versión Moderna (nykykielinen käännös, 1893), jossa käytetään johdonmukaisesti Jumalan nimeä Jehová; Paulinan raamattulaitos (1964), jonka heprealaisissa kirjoituksissa käytetään nimeä Yavé; Nueva Biblia Española (Uusi espanjalainen Raamattu, 1975), jossa ei valitettavasti käytetä kumpaakaan Jumalan nimen muodoista Jehová tai Yavé; sekä Vartiotorni-seuran julkaisema Traducción del Nuevo Mundo (Uuden maailman käännös, 1967), jossa käytetään nimeä Jehová.

Jehovan todistajat vierailevat miljoonien espanjankielisten ihmisten kodeissa joka viikko auttaakseen heitä ymmärtämään Pyhän Raamatun arvon – kirjan jonka vuoksi kannattaa kuolla ja jonka mukaan kannattaa elää. Kertomus espanjankielisen Raamatun olemassaolotaistelusta on todellisuudessa yksi lisätodiste siitä, että ”meidän Jumalamme sana pysyy iankaikkisesti” (Jesaja 40:8).

[Alaviitteet]

[Kuva s. 10]

”Complutensis”-polyglottiraamattu on painettu uudelleen, joten sitä on nyt helppo tutkia (ks. sivu 8).

[Lähdemerkintä]

Madridin Biblioteca Nacionalin luvalla