Intian valtameren saaret kuulevat hyvän uutisen

MADAGASKARIN pohjoispuolella levittäytyvät kaarimuodostelmassa lähes neljän miljoonan neliökilometrin alueella Intian valtameren länsiosan saaret Rodrigues, Mauritius, Réunion, Seychellit, Mayotte ja Komorit. Vaikka nämä saaret ovat näin laajalla alalla, niiden yhteenlaskettu maa-ala on vain noin 7 300 neliökilometriä. Saarilla asuu 2,3 miljoonaa ihmistä, joten ne ovat maailman tiheimmin asuttuja saaria.

Väestön keskuudessa on suunnilleen 2 900 Jehovan todistajaa, jotka ponnistelevat kertoakseen saarelaisille Jumalan valtakunnan hyvää uutista. Koska nämä todistajat asuvat näin syrjäisellä alueella, he arvostavat aivan erityisen paljon matkavalvojien vierailuja ja Vacoasissa Mauritiuksessa sijaitsevan Vartiotorni-seuran haaratoimiston vuosittain järjestämiä konventteja. Näissä tilaisuuksissa he voivat todella tuntea Jesajan 42:10:ssä olevien sanojen merkityksen: ”Veisatkaa Herralle uusi virsi, veisatkaa hänen ylistystänsä hamasta maan äärestä, te merenkulkijat ja meri täysinensä, te merensaaret ja niissä asuvaiset.”

Haaratoimiston edustajat matkustivat jokin aika sitten saarille vieraillakseen seurakunnissa ja pitääkseen jokavuotisen erikoiskonventtipäivien sarjan, jossa tähdennettiin Pietarin 1. kirjeen 1:15:een perustuvaa teemaa ”Tulkaa kaikessa käytöksessänne pyhiksi”. Koska matkakohteet sijaitsivat niin laajalla alueella valtameressä, veljet liikkuivat enimmäkseen lentäen – toisinaan moderneilla jumbojeteillä, mutta usein pienillä potkurikoneilla. Myös kuunareita ja pieniä kaksimastoisia purjealuksia käytettiin. Lähde mukaamme katsomaan, miten kaukaisilla Intian valtameren saarilla asuvat saavat kuulla hyvän uutisen.

Ensimmäinen pysähdys – Rodrigues

Lennettyämme puolitoista tuntia Mauritiuksesta näkyviimme tulee koralliriutta. Siellä on sen suuren laguunin ulkoreuna, joka ympäröi Intian valtameressä sijaitsevaa pientä maakaistaletta. Tämä on ensimmäinen pysähdyspaikkamme: Rodriguessaari.

Lentokenttä on rakennettu Point Coraille -nimiselle korallikielekkeelle. Tämän alueen korallimuodostumat ovat niin paksuja, että niistä voidaan sahata lohkareita rakennusmateriaaliksi. Pikkubussi vie meidät kapeaa, mutkaista tietä pitkin lentokentältä keskuspaikkaan, Port Mathurinin kaupunkiin. Matkalla voimme yhdestä kohdasta nähdä saaren toisella puolella siintävät koralliriutat, sinisen laguunin ja kallioisen rannan. Sadekausi on juuri päättynyt, kukkuloiden rinteet ovat tuoreen, pehmeän ruohon peitossa, ja siellä täällä rinteillä laiduntaa karjaa, lampaita ja vuohia.

Erikoiskonventtipäivämme pidetään Port Mathurinin keskustassa sijaitsevassa pienessä, siistissä valtakunnansalissa. Työ alkoi Rodriguesissa vuonna 1964. Nykyään 37 000 asukkaan joukossa on 36 hyvän uutisen julistajaa. On todella ilahduttavaa, kun läsnä on 53 henkeä ja 18-vuotias nuorimies käy kasteella. Hänen luku- ja kirjoitustaidoton äitinsä otti totuuden vastaan vuonna 1969, ja äiti on perheen vastustuksesta huolimatta jatkanut Jehovan palvelemista. Nyt kaksi hänen lapsistaan on vihkiytynyt Jehovalle.

Jäämme konventin jälkeen viikoksi saarelle saarnaamaan. Voimme puhua Mauritiuksen kreolia, koska sitä puhutaan myös täällä Rodriguesissa. Matkustamme ensin bussilla ja sitten jalkaisin alueellemme – ylänkötieltä mereen viettävään vihreään laaksoon. Näkymä on todella silmää hivelevä: turkoosinsininen laguuni, valkoinen koralliriutta ja taustalla syvän sininen valtameri! Puhdas, raikas ilma virkistää meitä, ja olemme valmiita lähtemään liikkeelle.

Kuljemme pieniä polkuja peltojen poikki ja tuon tuostakin ylitämme rämeisen joen päästäksemme laakson moniin pieniin taloihin. Joka talossa meidät otetaan sydämellisesti vastaan, ja saamme puhua pian tulevista Valtakunnan siunauksista talojen asukkaille. Ennen pitkää olemme alhaalla laaksossa, ja on tullut aika palata kotiin. Meidän on siis jälleen kavuttava ja käveltävä tuntikausia. Paikallinen vieraanvaraisuus koituu kuitenkin pelastukseksemme – saamme kyydin maastoautossa.

Tuon rasittavan kävelyretken jälkeen meistä on mukava palata Vacoasissa sijaitsevaan kauniiseen Beetel-kotiin. On suunniteltu, että kaksi erikoiskonventtipäivää pidetään kaupungintalossa. Ensimmäisenä päivänä saapuu 760 henkeä. He ovat kuudesta saaren kaikkiaan 12 seurakunnasta. Seuraavana päivänä kuulemme saman ohjelman kuudesta muusta seurakunnasta tulleen 786 läsnäolijan kanssa. Viikonlopun aikana kastetaan neljä uutta. 30 erikoistienraivaajaa ja 50 vakituista tienraivaajaa osallistuvat hyvän uutisen kertomiseen saarelaisille.

Kaukaiset Seychellit

Pian meidän on jälleen aika lentää aavan meren yllä runsaat 1 600 kilometriä suoraan pohjoista kohti Seychelleihin kuuluvalle Mahén saarelle. Kreoliksi Seychellien nimi on Zil Elwannyen Sesel eli ’kaukaiset Seychellien saaret’. Koska tänne on niin pitkä matka, haaratoimisto voi järjestää ainoastaan kaksi vierailua vuodessa. Erikoiskonventtipäivä ja kierroskonventti pidetään keväällä kolmena peräkkäisenä päivänä. Piirikonventti pidetään myöhemmin samana vuonna. Nyt on lokakuun puoliväli, ja olemme tulleet tänne piirikonventtia varten. Sen jälkeen on viikon vierailu seurakuntaan. Täälläkin tulemme toimeen Mauritiuksen kreolilla.

Läheisten Praslinin ja La Diguen saarten veljet ovat jo saapuneet. On todella jännittävää, kun 12 eri kansallisuutta on edustettuina. Konventti pidetään paikallisessa valtakunnansalissa, joka on tehty erään todistajan talon takaosassa sijaitsevasta suuresta autotallista. Koska ohjelmaa esittämässä on vain kuusi pätevää veljeä, vierailevat veljet mukaan lukien, joillakuilla on etu pitää useita puheita tuon neljän päivän aikana. 81 julistajaa on innoissaan, kun konventin viimeisenä päivänä on läsnä 216 henkeä.

Konventin jälkeen lähdemme 18 metriä pitkällä kuunarilla Prasliniin, 40 kilometriä Mahén saaresta koilliseen. Tuo viehättävä takamahak-puinen alus voi kuljettaa 50 matkustajaa ja noin 40 tonnia lastia. Lähtiessämme Mahén satamasta ja suunnatessamme keulamme kohti kaukana horisontissa häämöttävää Praslinia saatamme tuntea dieselmoottorin kuljettavan meitä eteenpäin kahdessa mastossa pullistuvien valkoisten purjeiden vielä antaessa lisävauhtia.

Kahden ja puolen tunnin kuluttua kierrämme kallioisen niemenkärjen päästäksemme kauniin Saint Anne -lahdelman tyyniin vesiin. Astuessamme pitkälle laiturille näemme veljiämme odottamassa meitä. Tällä pikkusaarella on 13 julistajaa, ja 8 vierasta on tullut muualta. Meistä on siksi erittäin innostavaa havaita pienen salin olevan täynnä, kun 39 ihmistä on tullut kuuntelemaan tätä erikoispuhetta. Kasvun mahdollisuudet vaikuttavat todella lupaavilta.

Kun kerran olemme täällä Praslinissa, meidän on käytävä kauniissa Vallée de Maissa. Siellä kasvaa seychellinpalmuja, joiden siemenet ovat maailman suurimpia; yksi siemen voi painaa jopa parikymmentä kiloa. Metsän vehreässä, vilpoisessa siimeksessä näemme eri-ikäisiä ja -kokoisia palmuja. Polun opasteissa kerrotaan, että korkein puu oli 31-metrinen, kun se viimeksi mitattiin vuonna 1968. Joidenkin näistä korkeista puista on arvioitu olevan 800 vuotta vanhoja. Kestää 25 vuotta ennen kuin puu alkaa kantaa hedelmää ja seitsemän vuotta ennen kuin pähkinät kypsyvät. Ei ole siksi mikään ihme, että esitteessä neuvotaan: ”Ota vain valokuvia, jätä vain jalanjälkiä.”

Seitsemän aikaan seuraavana aamuna lähdemme veneellä pienelle La Diguen saarelle. Satamalaiturin ympärillä on paljon pieniä veneitä. Niiden avulla saaren 2 000 asukasta voivat pitää yhteyttä ulkomaailmaan. Tapaamme iäkkään sveitsiläispariskunnan, joka on ollut näillä saarilla vuodesta 1975 lähtien. Emme pysäytä ”härkätaksia”, vaan kävelemme pitkin merenrantaa, jota reunustavat vaikuttavat vaaleanpunaiset, meren ja sateen sileiksi kuluttamat graniittikalliot. Retkiaamiaisen jälkeen lähdemme muutamien kiinnostuneiden luo. Kuljemme pienen suojelualueen poikki, missä harvinainen seychellienparatiisimonarkki pesii. Kreoliksi esitettyä puhetta kuuntelemaan on kokoontunut 13 ihmistä. Tapaamme pariskunnan, joka on tehnyt kaikki tarvittavat järjestelyt saadakseen avioliittonsa laillistettua, niin että he voivat edistyä hengellisesti. Jehova tosiaan kokoaa kansojen kalleudet jopa näiltä hyvin kaukaisilta saarilta.

Takaisin Réunioniin

Réunion on teollistunein näistä saarista, joilla olemme tämän matkan aikana käyneet. Maata lähestyessämme voimme nähdä, kuinka pääkaupungista Saint-Denis’stä soljuva liikenne on tukkinut nelikaistaisen valtatien. Monikerroksiset rakennukset kohoavat meren ja vuoren välissä. Tällä saarella asuu likimain 580 000 ihmistä, ja se on osoittautunut tuottoisaksi pelloksi, jolla on voitu antaa todistusta Valtakunnasta. (Matteus 9:37, 38) Saarella on nyt noin 2 000 innokasta hyvän uutisen julistajaa 21 seurakunnassa.

Erikoiskonventtipäivä pidetään suurella katetulla stadionilla. Läsnä on ilahduttavat 3 332 henkeä, ja peräti 67 ilmaisee haluavansa tulla kastetuksi. Vietettyämme mukavan hetken saarella palvelevien lähetystyöntekijöiden kanssa jatkamme matkaamme seuraavaan määränpäähämme.

Mayotte – Tuoksusaari

Kiidettyään ilmojen halki kaksi tuntia 40-paikkainen suihkukoneemme alkaa laskeutua luodolla sijaitsevalle Pamanzin lentokentälle. Pari kilometriä pitkä pengertie yhdistää luodon Mayotten pääkaupunkiin Dzaoudziin. Sininen taivas, valkoiset pilvet, rehevät vuorenrinteet ja syvän sininen valtameri luovat yhdessä kuvan rauhallisesta, trooppisesta paratiisista. Ylang-ylangin levittämän ihastuttavan tuoksun mukaan Mayotte onkin sopivasti saanut lempinimekseen Tuoksusaari. Tuosta puulajista saatavaa kukkauutetta lähetetään Ranskaan, missä sitä käytetään maailmankuulujen hajuvesien pohjana.

Pääsaarelle on vain 15 minuutin matka proomussa. Haukattuamme lähetyskodissa vähän välipalaa meidät kutsutaan mukaan parinkymmenen kilometrin päässä saaren toisella puolella pidettävään kirjantutkisteluun. Saamme siis heittää hyvästit haaveillemme leppoisasta vierailusta! Kiipeämme maastoautoon ja lähdemme huikealle ajomatkalle kapeille teille. Tuntuu siltä, että onnistumme vain täpärästi väistelemään ihmisiä, lehmiä ja toisia kulkuneuvoja. Ranskalainen kuljettajamme tuntee kuitenkin tien. Pian saavumme Chiconiin, missä tapaamme sen perheen, jonka luona tutkistelu pidetään.

Isä, joka on entinen islamilainen, esittelee kahdeksan lastaan. Hänen nuorin, nelivuotias poikansa tervehtii meitä, niin kuin myöhemmin saamme tietää, perinteiseen tapaan. Hän panee toisen käden kämmenselän toisen käden kämmeneen ja seisoo kädet yhteen puristettuina edessämme. Yritämme ensin kätellä häntä, ja sitten vaimoni yrittää panna pojan kädet päänsä päälle. Silmät suurina pikkupoika odottaa kärsivällisesti epäilemättä ihmetellen, mitä me oikein teemme. Vihdoin viimein tajuamme, mitä meidän pitää tehdä – panemme pojan kädet hänen päänsä päälle. Tutkistelun alkaessa on 14 henkeä läsnä. Kun on päästy puoliväliin, muuan kiinnostunut tulee sisään ja kättelee kaikkia. Tämäkin on ilmeisesti tapana täälläpäin.

Palatessamme nyt jo pimenevän maaseudun läpi näemme vilaukselta valtavan suuria lentäviäkoiria, jotka ovat matkalla puihin öiselle aterialleen. Tunnemme sieraimissamme myös mutkaiselle tielle pudonneen leipäpuun hedelmän pistävän aromin sekä mangojen, papaijoiden ja guavojen makean tuoksun. Täällä asustaa makeja, pieniä kettukasvoisia apinankaltaisia eläimiä, joilla on pitkä, kiertyvä tarttumahäntä. Kun kuljemme kukkulan laella, eteemme avautuu henkeäsalpaava näky. Oranssinpunainen täysikuu on juuri noussut lahden ylle, ja sen kimmeltävä kuvajainen heijastuu tyvenistä vesistä. Jopa kuljettajamme hiljentää vauhtia voidakseen ihailla sitä. Loppumatkan tähyilemme sitä jokaisessa tienmutkassa.

Seuraavana aamuna lähdemme kentälle lähetystyöntekijöiden kanssa. Käymme ensiksi nuoren miehen luona, joka on opettaja ja puhuu hyvää ranskaa. Hän istuu lattialla, ja me istumme hänen sänkynsä päällä. Seuraavaksi tutkimme myös erään nuoren miehen kanssa. Hän pyytää meitä istumaan pienen huoneensa lattialla olevalle patjalle. Jonkin ajan kuluttua alamme vääntelehtiä, vaikka koetamme olla välittämättä krampeista jaloissamme ja pitkin selkäämme valuvista hikinoroista. Ei ole helppo keskittyä tähän tutkisteluun, jota pidetään osittain ranskaksi ja osittain mahoriksi, samalla kun naapurin radiosta raikuvat viimeisimmät iskelmät.

Lopuksi käymme läheisiltä Komoreilta tulleen nuoren miehen luona. Hän pyytelee anteeksi huonoa ranskan kielen taitoaan, ottaa esiin kirjasensa ja on valmiina aloittamaan. Kun lähetystyöntekijä vielä selittää minulle jotain, nuori mies keskeyttää sanoen, että hän aikoo nyt lukea ensimmäisen kappaleen. Hän käskee kohteliaasti meitä olemaan hiljaa. Nämä kaikki ovat islamilaisia, mutta he todella arvostavat sitä, mitä he oppivat Raamatusta.

Meitä ihmetyttää se, miksi näin monet nuoret miehet mutta vain harvat naiset tai tytöt tutkivat. Meille kerrotaan, että tämä johtuu yhteisöön ja perheeseen liittyvistä perinteistä. Koska uskonto ja yhteiskunta hyväksyvät moniavioisuuden ja kullakin vaimolla on oma koti, isällä ei ole juuri vaikutusvaltaa; äidillä on hallitseva asema. Saamme tietää myös, että tyttärillä on tapana asua äitinsä luona avioitumiseensa saakka. Toisaalta taas pojat lähtevät kotoa murrosiässä ja rakentavat oman bangan eli majan tai asuvat toisten poikien kanssa bangassa. Näin ollen nuorilla miehillä on vapaus halutessaan tutkia, mutta vain harvoilla tytöillä on tällaista vapautta.

Sunnuntaina on erikoiskonventtipäivä. Päivä valkenee kauniina, mutta keskipäivään mennessä taivas vetäytyy pilveen, ja pian alkaa sataa kaatamalla. Kukaan ei näytä välittävän siitä paljoakaan, koska sehän vain viilentää. Havaitsemme, että täälläkin on runsaasti hengellisiä rikkauksia: 36 julistajaa ja tienraivaajaa iloitsevat siitä, että läsnä on 83 ja 3 uutta kastetaan.

Kirjasen Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! julkaiseminen heidän omalla kielellään on suuri tapaus. Se on ainoa Vartiotorni-seuran julkaisu mahoriksi, eikä tuolla kielellä ole julkaistu tätä ennen mitään muutakaan. Siinä latinalaisin kirjaimin kirjoitetun tekstin alapuolella on sama teksti arabialaisella kirjoituksella. Koulussa opitaan arabialainen kirjaimisto muttei arabian kieltä. Ihmiset osaavat lausua rukouksia arabiaksi ja lukea arabiankielistä Koraania, mutta he eivät ymmärrä, mitä he sanovat. Kun he lukevat arabialaista kirjoitusta kirjasesta, he ovat yllättyneitä siitä, että pystyvät ymmärtämään sitä. He lukevat tosiaankin omaa mahorin kieltään, joka on kirjoitettu foneettisesti arabialaisin kirjaimin. On ilo nähdä heidän kasvojensa kirkastuvan, kun he tajuavat lukemansa merkityksen.

Kirjasia on helppo levittää ihmisille. Eräässä syrjäkylässä muuan mies lähestyy meitä, kun saarnaamme eräälle naiselle. Hän alkaa puhua veljellemme erittäin pontevasti mahorin kielellä. Meistä tuntuu siltä, että hän suhtautuu hyvin kielteisesti. Mies jatkaa puhumistaan jonkin aikaa ja elehtii paljon. Veli selittää meille myöhemmin, että mies valitti: ”Miten ihmeessä voitte olettaa meidän muistavan sen, mitä kerrotte meille, kun käytte luonamme vain kerran vuodessa? Teidän pitäisi tulla useammin puhumaan meille näistä asioista.”

Nuo sanat ilmaisevat sen, mitä mekin tunnemme. Jehova kokoaa varmasti kaikkien kansojen kalleudet Valtakunnan hyvän uutisen välityksellä. Vaikka näillä saarilla asuvat ovat eristyksissä keskellä suurta valtamerta, he liittävät äänensä siihen mahtavaan ylistyshuutoon, joka esitetään heidän Tekijälleen ja taivaalliselle Isälleen Jehova Jumalalle. – Haggai 2:7.

[Kartta s. 21]

(Ks. painettu julkaisu)

SEYCHELLIT

INTIAN VALTAMERI

KOMORIT

MAYOTTE

MADAGASKAR

MAURITIUS

RÉUNION

RODRIGUES

[Kuva s. 23]

Kallioniemeke Praslinin Saint Anne -lahdelmassa

[Kuva s. 24]

”Härkätaksi” La Diguessa Seychelleillä

[Kuva s. 25]

Uutta kirjasta käytetään saarnattaessa Mayottessa