”Se liikkuu sittenkin!”
”RAAMATTU opettaa, miten taivaaseen mennään eikä miten taivaat toimivat”, sanoi 1500-luvulla elänyt italialainen tiedemies ja keksijä Galileo Galilei. Tällaisten mielipiteiden vuoksi hän joutui ristiriitaan roomalaiskatolisen kirkon kanssa, joka uhkasi kiduttaa häntä ja vangita hänet. Noin 350 vuotta myöhemmin kirkko tarkasteli uudelleen sitä, miten se oli kohdellut Galileita. Sitä, mitä Galilein päivinä tapahtui, on sanottu ”empiirisen tieteen ja sokean dogmatismin väliseksi konfliktiksi”.
Totuuden etsijät nykyään voivat oppia Galilein kokemuksesta. Mutta miksi sellainen ristiriita ylipäänsä syntyi? Katsaus niihin tieteellisiin näkemyksiin, jotka olivat yleisesti tunnustettuja hänen aikanaan, antaa vastauksen.
1500-luvun puolivälissä maan ajateltiin olevan kaikkeuden keskus. Planeettojen otaksuttiin kiertävän radallaan täydellistä ympyrää. Vaikka näitä käsityksiä ei ollutkaan todistettu tieteellisin menetelmin, niitä pidettiin epäilyksettä vahvistettuina tosiasioina. Tiede ja sen ”mystiset käsitykset” liittyivät todellisuudessa erottamattomasti uskontoon.
Sellaiseen maailmaan syntyi vuonna 1564 Galileo Galilei Pisassa asuvaan arvossa pidettyyn perheeseen. Hänen isänsä halusi hänen opiskelevan lääketiedettä, mutta matematiikka kiehtoi tätä tiedonhaluista poikaa. Aikanaan hänestä tuli luonnontieteiden professori, ja hän sai selville joitakin vitkaan liittyviä periaatteita. Saatuaan kuulla kuvauksia ensimmäisistä hollantilaisista kaukoputkista hän paransi suuresti niiden rakennetta ja rakensi oman, hollantilaisia kaukoputkia paremman kaukoputken. Hän suuntasi sen kohti taivasta ja julkaisi oppimansa asiat ensimmäisessä kirjassaan Sidereus Nuncius (Sanansaattaja tähdistä), jossa hän kertoi aikalaisilleen neljästä Jupiterin kuusta. Vuonna 1611 hänet kutsuttiin Roomaan, missä hän teki selkoa havainnoistaan jesuiittojen Collegio Romanalle eli roomalaiselle kollegiolle. Se kunnioitti häntä järjestämällä kokouksen, jossa se ilmoitti hyväksyvänsä hänen havaintonsa.
Kirkon vastustamia opetuksia
Oli pahaenteistä, että ennen kuin Galilei lähti Roomasta, vaikutusvaltainen jesuiittakardinaali Bellarmin pani toimeen Galilein opetuksia koskevan tutkimuksen. Galilei uskoi, että luomakuntaa säätelevät lait, jotka ihmiset voivat oppia tuntemaan tutkimalla niitä. Katolinen kirkko oli tätä näkemystä vastaan.
Jotkut tähtitieteilijätkin vastustivat Galilein käsitystä. He olivat sitä mieltä, ettei kaukoputki voinut suurentaa todellisuutta ja että tämä keksintö oli huijausta. Eräs pappi jopa mainitsi, että linssissä näkyvät tähdet oli laitettu tuon linssin sisään! Kun Galilei havaitsi, että kuussa on vuoria ja vahvisti näin sen, etteivät taivaankappaleet olleet täysin pyöreitä, pappi Clavius esitti vastalauseen ja väitti, että kuun ympärillä oli kristallikuori. Vaikka siis sen läpi saatettiinkin nähdä vuoria, kuu oli silti täydellinen pallo! Vastaukseksi Galilei sanoi: ”Tämä on hyvä esimerkki siitä, mitä vilkas mielikuvitus saa aikaan.”
Galilein pakottava tarve lukea ”luonnon kirjaa” – näin hän luonnehti luomakunnan tutkimista – sai hänet tutustumaan puolalaisen tähtitieteilijän Nikolaus Kopernikuksen työhön. Kopernikus oli vuonna 1543 julkaissut kirjan, jossa väitettiin, että maa kiersi aurinkoa. Galilei näytti tämän toteen. Mutta se pani Galilein vastakkain sen tieteellisen, poliittisen ja uskonnollisen järjestelmän kanssa, joka oli vallalla hänen aikanaan.
Vaikka katolinen kirkko käyttikin kopernikaanista tähtitiedettä päivien, esimerkiksi pääsiäisen, määräämiseen, Kopernikuksen käsityksiä ei ollut virallisesti hyväksytty. Kirkon hierarkia tuki Aristoteleen teoriaa, että maa on kaikkeuden keskus. Galilein uudet ajatukset kuitenkin asettivat kyseenalaiseksi kirkon maineen ja vallan.
Vaikka eri puolilla Eurooppaa yksityiset tiedemiehet työskentelivät vahvistaakseen todeksi kopernikaanisen järjestelmän, he tyytyivät keskustelemaan siitä akateemisessa maailmassa. Tämän vuoksi katolinen kirkko jätti heidät rauhaan. Galilei ei kirjoittanut latinaksi, vaan tavallisen kansan kielellä, italiaksi, ja näin hänen havaintonsa tulivat yleisesti tunnetuiksi. Pappien mielestä hän ei asettanut kyseenalaiseksi ainoastaan heitä, vaan myös Jumalan sanan.
Ei tieteen oppikirja
Kaikkeutta koskeviin tosiasioihin perehtyminen ei tietenkään todellisuudessa saata Jumalan sanaa kyseenalaiseksi. Tuota Sanaa tutkivat ihmiset ymmärtävät, ettei Raamattu ole tieteen oppikirja, vaikka se onkin täsmällinen käsitellessään tieteellisiä asioita. Se kirjoitettiin, jotta uskovat voisivat kehittää itseään hengellisesti, eikä siksi, että heille opetettaisiin fysiikkaa tai muita luonnontieteitä. (2. Timoteukselle 3:16, 17) Galilei ajatteli näin. Hän esitti, että on olemassa kaksi erilaista kieltä: tieteen täsmälliset termit ja henkeytettyjen kirjoittajien käyttämät tavalliset sanat. Hän kirjoitti: ”Raamatussa on tarpeellista – – esittää aineisto siten, että tavalliset ihmiset ymmärtävät sen, sanoa monia asioita, jotka näyttävät poikkeavan (sanojen merkityksen ollessa kyseessä) ehdottomasta totuudesta.”
Monissa raamatunkohdissa on tästä esimerkkejä. Muun muassa Jobin 38:6:ssa Raamattu sanoo, että maalla on ”perustukset” ja ”kulmakivi”. Jotkut sovelsivat tätä kohtaa väärin tarkoittamaan sitä, että maa on liikkumaton. Näiden ilmausten tarkoitus ei ole kuvailla maata tieteellisesti, vaan pikemminkin verrata maan luomista runollisesti rakennuksen pystyttämiseen Jehovan ollessa Rakennusmestarina.
Galilein elämäkerran kirjoittaja L. Geymonat huomauttaakin kirjassaan Galileo Galilei: ”Ahdasmieliset teologit, jotka halusivat rajoittaa tieteen harjoittamista raamatullisten todistelujen perusteella, saattoivat vain itse Raamatun epäilyksen alaiseksi.” Itsekkäistä syistä omapäiset ihmiset tekivät juuri näin. Inkvisitiolle lähetettiin kirje, jossa vaadittiin Galilein asettamista tutkittavaksi.
Helmikuun 19. päivänä 1616 katolisille teologeille esitettiin kaksi väitettä: 1) ”aurinko on kaikkeuden keskus” ja 2) ”maa ei ole kaikkeuden keskus”. Helmikuun 24. päivänä he päättivät, että nämä käsitykset olivat typeriä ja kerettiläisiä. Galileita kiellettiin pitämästä kiinni sellaisista teorioista tai opettamasta niitä.
Galilei vaiennettiin. Katolinen kirkko siis vastusti häntä, eivätkä hänen ystävänsäkään olleet pystyneet auttamaan häntä. Niinpä hän omistautui vain tutkimustyöhön. Ellei paavi olisi vaihtunut vuonna 1623, hänestä ei ehkä olisi sen koommin kuultu. Uusi paavi Urbanus VIII kuului kuitenkin älymystöön ja tuki Galileita. Galilei sai kuulla, ettei paavi vastustaisi uutta kirjaa. Hän jopa pääsi viralliselle vastaanotolle paavin luo. Saatuaan näin selvän osoituksen paavin ennakkoluulottomuudesta Galilei ryhtyi työhön.
Vaikka Galilein Dialogo sopra i due Massimi Sistemi del Mondo (Dialogi kahdesta suuresta maailmanjärjestelmästä) julkaistiinkin ensin katolisen kirkon luvalla vuonna 1632, paavin innostus laantui nopeasti. 70-vuotiaana Galilei kutsuttiin toistamiseen inkvisition eteen. Koska Galileita syytettiin kerettiläisyydestä epäiltynä, ensiksi oli selitettävä syy siihen, miksi kirkko oli antanut luvan julkaista kirjan. Niinpä Galilein väitettiin petollisesti salanneen sen, että häntä oli aiemmin kielletty opettamasta Kopernikuksen teoriaa. Koska Dialogo vertaili astronomisia järjestelmiä toisiinsa – ja sisälsi myös kopernikaanisen järjestelmän – sen väitettiin rikkovan kiellon.
Galilei puolestaan sanoi, että hänen kirjansa kritisoi Kopernikusta. Se oli heikko puolustus, sillä kirjan vakuuttavimmat todistelut oli esitetty Kopernikuksen puolesta. Paavin sanat oli lisäksi pantu kirjan tyhmimmän henkilön, Simplicion, suuhun, mikä näin ollen loukkasi paavi Urbanus VIII:ta.
Galilei tuomitaan kerettiläisyydestä
Galilei todettiin syylliseksi. Koska Galilei oli jo sairas ja häntä uhattiin kiduttaa, ellei hän luopuisi mielipiteistään, hän antoi periksi. Polvillaan hän vannoi: ”Minä tuomitsen – – mainitut erehdykset ja harhaopit, – – enkä koskaan enää puhu – – sellaista, mikä saattaisi herättää samanlaista epäilyä minua kohtaan.” Kiinnostavaa kyllä, perimätiedon mukaan hänen kerrotaan noustessaan kopauttaneen maahan ja mumisseen: ”Eppur si muove! [Se liikkuu sittenkin!]”
Galilei tuomittiin loppuiäkseen vankeuteen ja katumusharjoituksiin. Hän kuoli yhdeksän vuotta myöhemmin. Vuonna 1634 kirjoittamassaan kirjeessä hän sanoi: ”Kiistaa ei aloittanut mikään minun mielipiteeni, vaan se, että olin huonoissa väleissä jesuiittojen kanssa.”
Hänen teoksiaan koskeva kielto kumottiin vuonna 1822. Mutta vasta vuonna 1979 paavi Johannes Paavali II otti uudelleen esiin tämän kysymyksen ja myönsi, että ”kirkon miehet ja järjestöt – – aiheuttivat [Galileille] paljon kärsimyksiä”. Mario D’Addio – sen erikoiskomitean huomattava jäsen, jonka paavi Johannes Paavali II asetti tutkimaan Galilein vuonna 1633 saamaa tuomiota – sanoi Vatikaanin sanomalehdessä L’Osservatore Romano: ”Galilein niin kutsutulla kerettiläisyydellä ei näytä olevan mitään perusteita, ei teologisesti eikä kirkkolain perusteella.” D’Addion mukaan inkvisition tuomioistuin ylitti valtuutensa – Galilein teoriat eivät rikkoneet mitään uskonkappaletta. Vatikaanin sanomalehti myönsi, että Galilein tuomitseminen kerettiläisyydestä oli perusteetonta.
Mitä Galilein kokemuksesta voidaan oppia? Kristityn tulisi ymmärtää, ettei Raamattu ole tieteen oppikirja. Kun Raamattu ja tiede näyttävät olevan keskenään ristiriidassa, ei ole tarpeen yrittää sovittaa yhteen jokaista ”eroavuutta”. Kristillinen uskohan ei nojaudu tieteeseen vaan ”Kristusta koskevaan sanaan”. (Roomalaisille 10:17) Sitä paitsi tiede muuttuu jatkuvasti. Joku teoria, joka näyttää olevan ristiriidassa Raamatun kanssa ja jota kannatetaan laajalti tänään, saatetaan huomenna havaita vääräksi, ja se hylätään.
Mutta kun tiedemiehet viittaavat Galilein tapaukseen osoittaakseen, kuinka uskonto on rajoittanut tieteellistä tutkimustyötä, heidän olisi hyvä muistaa, että Galilein aikainen tiedeyhteisö ei hyväksynyt hänen keksintöään. Vastoin silloista käsitystä Raamattu oli sopusoinnussa tuon totuuden kanssa. Jumalan sanaa ei tarvinnut muuttaa. Ongelma syntyi siitä, että katolinen kirkko tulkitsi virheellisesti Raamattua.
Kaikkeudessa vallitsevan suurenmoisen sopusoinnun ja siinä vaikuttavien luonnonlakien tulisi saada kaikki ihmiset arvostamaan syvästi Luojaa, Jehova Jumalaa. Galilei kysyi: ”Onko [Luojan] työ vähemmän arvokas kuin [Luojan] sana?” Apostoli vastaa: ”Hänen [Jumalan] näkymättömät ominaisuutensa ovat selvästi nähtävissä maailman luomisesta lähtien, koska ne havaitaan siitä, mikä on tehty.” – Roomalaisille 1:20.