Sykähdyttäviä tietoja Neuvostoliitosta
Iloinen huipennus sata vuotta kestäneelle todistamiselle
”’SNTL:n Jehovan todistajien’ uskonnollisten järjestöjen hallintokeskuksen peruskirjan rekisteröimiseksi.”
Tämä on käännös tälle sivulle painetun venäjänkielisen asiakirjan ensimmäisistä sanoista. Nämä ovat totisesti vastaus moniin rukouksiin. Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan oikeusministeriön korkea-arvoinen virkailija Moskovassa allekirjoitti ja sinetöi asiakirjan. Se merkitsee sitä, että Jehovan todistajat tunnustetaan uskonnolliseksi järjestöksi Neuvostoliitossa. He ovat näin saavuttaneet käännekohdan satavuotisessa historiassaan tuossa suuressa maassa.
Hyvin pieni alku
Satavuotisessa historiassaan? Niin. Varhaisin nykyajoilta tunnettu hyvän uutisen saarnaaja tuossa maassa oli Charles Taze Russell, joka kertoi käyneensä siellä vuonna 1891. Hän kertoo ”Siionin Vartiotornin ja Kristuksen läsnäolon airuen” vuoden 1891 syyskuun numerossa, että hän matkusti Euroopan-matkansa aikana Kišinjoviin Venäjälle. Hän tapasi siellä Joseph Rabinowitchin, joka uskoi Kristukseen ja yritti saarnata alueen juutalaisille perheille. Russell kertoo paljon käynnistään Rabinowitchien luona ja heidän syvällisistä, kiinnostavista keskusteluistaan, joita he kävivät Valtakunnasta.
Hyvää uutista kuullaan jälleen
Russellin vierailun jälkeen ei kuultu paljoakaan todistamisesta alueella, joka kuuluu nyt Neuvostoliittoon, mutta se ei merkitse sitä, ettei siellä tehty mitään. Vuonna 1927 Neuvostoliitosta lähetti kolme seurakuntaa Seuralle raportin muistonviettokokouksistaan. Mutta edistys ei näytä olleen nopeaa toiseen maailmansotaan mennessä. Sota johti dramaattisiin väestönsiirtoihin Euroopassa. Yksi näiden siirtojen odottamaton tulos oli monien Valtakunnan saarnaajien kulkeutuminen Neuvostoliittoon.
Esimerkiksi vuoden 1946 helmikuun 1. päivän Vartiotorni (engl.) kertoo: ”Yli tuhat julistajaa, jotka aiemmin saarnasivat ukrainan kielellä Puolan itäosassa, on nyt siirretty syvälle Neuvostoliittoon. – – Sen lisäksi satoja aiemmin Romaniaan kuuluvassa Bessarabiassa asuneita veljiä asuu nyt Neuvostoliitossa, ja he jatkavat työtään tehden opetuslapsia kaikista kansoista.”
Toisen maailmansodan aikaan monet Neuvostoliiton kansalaiset joutuivat olemaan natsien keskitysleireissä. Joillekuille tästä ankarasta kokemuksesta koitui odottamattomia siunauksia. Eräs raportti kertoo useista nuorista venäläisnaisista, jotka olivat vangittuina Ravensbrückissa. He tapasivat siellä Jehovan todistajia, osoittivat vastakaikua totuudelle ja edistyivät kasteeseen saakka. Samanlaista tapahtui muissa leireissä. Kun nämä vastakastetut todistajat vapautettiin sodan jälkeen, he veivät Valtakunnan hyvän uutisen mukanaan palatessaan Neuvostoliittoon. Näin toinen maailmansota johti Valtakunnan saarnaajien määrän nopeaan kasvuun Neuvostoliiton alueella. Vuonna 1946 arvioitiin, että siellä toimi 1 600 julistajaa.
Saarnaaminen vankilassa
Vankiloilla oli edelleenkin tärkeä asema hyvän uutisen levittämisessä Neuvostoliitossa. Sodan jälkeen viranomaiset virheellisesti pitivät Jehovan todistajia uhkana, ja monia vangittiin. Mutta se ei lopettanut heidän saarnaamistaan. Miten se olisi voinutkaan, kun he todella uskoivat, että Jumalan valtakunnan sanoma on paras uutinen ihmiskunnalle? Vankilasta tuli siksi monille heistä heidän alueensa, ja lukuisat heitä kuunnelleet vangit osoittivat vastakaikua. Vuodelta 1957 oleva raportti kertoo: ”Arvellaan, että 40 prosenttia kaikista niistä, joiden nykyään tiedetään olevan totuudessa Neuvostoliitossa, on saanut totuuden vankilassa ja leireissä.”
Lannistiko alituinen vangitsemisen uhka Jehovan todistajia? Ei suinkaan! Vuodelta 1964 oleva raportti kertoo: ”Noissa leireissä on Jehovan todistajia, jotka ovat siellä toista tai kolmatta kertaa, koska he eivät lakanneet saarnaamasta sanomaa vapautumisensa jälkeen.” Raportin mukaan muut olivat rikollisia, jotka oli passitettu vankilaan tai leiriin ja jotka tapasivat siellä Jehovan todistajia. He ottivat totuuden vastaan ja edistyivät kasteeseen saakka ennen vapautumistaan.
Painostus hellittää
1960-luvun puolivälissä viranomaisten asenne Jehovan todistajiin lientyi. Todennäköisesti he ymmärsivät, että Jehovan kansa ei millään tavoin uhannut yleistä lakia ja järjestystä. Vaikkei näiden nöyrien kristittyjen toiminta siis vieläkään ollut laillista, heidän pidätyksensä ja heidän luokseen tehdyt kotietsinnät harvenivat, ja he olivat kiitollisia tästä painostuksen lientymisestä. Heidän päähalunsa oli jatkaa kristillistä elämäänsä ja toimintaansa hiljaisella ja rauhallisella tavalla, sikäli kuin se heistä riippui. – Roomalaisille 12:17–19; 1. Timoteukselle 2:1, 2.
Vuonna 1966 kaikki Siperiaan pitkäksi aikaa karkotetut vapautettiin, ja he saivat mennä tuossa maassa mihin tahansa halusivat. Monet palasivat kotiin oltuaan poissa useita vuosia, mutta jotkut päättivät jäädä tuolle hedelmälliselle kentälle. Eivätkä kaikki nekään, jotka palasivat kotiseudulleen, päättäneet jäädä aloilleen. Eräs sisar, joka oli nuorena tyttönä karkotettu perheensä mukana Siperiaan, oli palannut Neuvostoliiton länsiosaan vanhempiensa kanssa. Mutta hän viipyi siellä vain vähän aikaa. Hän rakasti Siperian nöyriä ja vieraanvaraisia asukkaita niin paljon, että hän jätti perheensä ja muutti takaisin itään jatkamaan saarnaamista noille vastaanottavaisille ihmisille.
Eräässä tältä ajalta peräisin olevassa kokemuksessa kerrotaan veljestä, joka muutti kaupungista toiseen. Jonkin ajan kuluttua hän löysi kaksi muuta Jehovan todistajaa. Nämä kolme rukoilivat apua, ja pian he saivat yhteyden nuoreen naiseen, jolla oli ortodoksinen tausta. Hän hyväksyi nopeasti totuuden ja vei veljet kahden muun kiinnostuneen – äitinsä ja nuoren sisarensa – luo. Raportissa kerrotaan lopuksi: ”Nykyään näiden veljien yhteydessä on 40 henkeä, joista 30 oppi totuuden kuuden viime kuukauden aikana.”
Kaikesta huolimatta laillisen tunnustuksen puuttuminen haittasi Jehovan todistajien toimintaa. Kokousten pidossa ja saarnaamisessa oltiin hyvin varovaisia. Oli yhä mahdollista joutua vankilaan, eikä siksi voitu avoimesti todistaa talosta taloon. Tästä huolimatta nämä uskolliset neuvostokristityt jatkoivat kuitenkin Jumalansa palvelemista uskollisesti ja pysyivät maansa hyvinä kansalaisina. (Luukas 20:25) Yksi heistä ilmaisi heidän asenteensa kirjoittaessaan: ”On suurenmoinen etu kestää kaikki koetukset ja pysyä uskollisena Jehova Jumalalle, ylistää Jumalaa ikuisesti koko elinaikansa saadakseen ikuisen elämän Jehovalta Jeesuksen Kristuksen kautta.” Miten erinomaisia kestävyyden ja uskollisuuden esimerkkejä nämä Neuvostoliiton Jehovan todistajat ovatkaan olleet!
Lopultakin laillistus!
Vuonna 1988 tilanne Neuvostoliittoa lähellä olevissa maissa alkoi muuttua. Vapaammat tuulet alkoivat puhaltaa, ja Jehovan todistajien toimintaa rajoittaneet maat alkoivat muuttaa suhtautumistaan. Puola, Unkari, Romania ja muut maat antoivat näille vilpittömille kristityille laillisen tunnustuksen ja sallivat heidän toimia avoimesti pelkäämättä vastatoimia. Miten onnellisia nämä kolme viime vuotta ovatkaan olleet Itä-Euroopassa! Miten erinomaisella tavalla veljet siellä ovatkaan käyttäneet hyväkseen vasta saamaansa vapautta levittää Valtakunnan rauhaisaa sanomaa! Ja miten muualla maailmassa asuvat Jehovan todistajat ovatkaan iloinneet heidän kanssaan!
Neuvostoliitossa asuvat todistajat ovat jo hyötyneet lisääntyneestä vapaudestaan. Tuhannet todistajat – jotkut jopa Aasian Tyynenmeren rannikolta – olivat läsnä käänteentekevissä konventeissa Puolassa vuonna 1989 ja jälleen vuonna 1990, jolloin Varsovassa oli 17 454 Jehovan todistajaa Neuvostoliitosta. Millaisia muistoja heillä olikaan kotiin palatessaan! Useimmilla heistä oli ollut vain kourallinen kristittyjä palvojatovereita. Nyt he olivat olleet kymmeniätuhansia käsittävissä joukoissa.
He palasivat Neuvostoliittoon, joka muuttui yhä suvaitsevaisemmaksi. Eri puolilla maailmaa Jehovan todistajat seurasivat tilannetta ja pohtivat: milloin Jehovan todistajien työ laillistetaan Neuvostoliitossa? Se tapahtui vuonna 1991 – täsmälleen sata vuotta Charles Taze Russellin siellä tapahtuneesta vierailusta. 27. maaliskuuta 1991 ”SNTL:n Jehovan todistajien uskonnollisten järjestöjen hallintokeskus” rekisteröitiin asiakirjassa, jonka Venäjän oikeusministeri allekirjoitti Moskovassa. Millainen vapaus todistajille annettiin?
Vasta rekisteröidyn järjestön laillinen peruskirja sisältää seuraavan julistuksen: ”Kyseisen uskonnollisen järjestön tarkoitus on suorittaa uskonnollista työtä tehdäkseen tunnetuksi Jehova Jumalan nimen ja ne rakkaudelliset järjestelyt, jotka hän on tehnyt ihmiskunnan hyväksi Jeesuksen Kristuksen hallinnassa olevan taivaallisen Valtakuntansa välityksellä.”
Miten tämä tehdään? Lueteltuihin keinoihin sisältyy saarnaaminen julkisesti ja ihmisten kodeissa käyminen; Raamatun totuuksien opettaminen niille ihmisille, jotka haluavat kuunnella; ilmaisten raamatuntutkistelujen pitäminen heille raamatuntutkistelujulkaisujen avulla; ja Raamattujen kääntämisen, maahantuonnin, julkaisemisen, painamisen ja levittämisen järjestäminen.
Asiakirjassa hahmotellaan myös hallintoelimen alaisuudessa oleva Jehovan todistajien järjestö mukaan lukien seurakunnat vanhimmistoineen, maan seitsenjäseninen johto[haaratoimisto]komitea ja kierros- ja piirivalvojat.
Jehovan todistajat voivat nyt toimia Neuvostoliitossa yhtä vapaasti ja avoimesti kuin he toimivat monissa muissa maissa. Kuvittele sitä iloa, jota tunsivat ne viisi seitsemästä johtokomitean jäsenestä ja viisi pitkään seurakunnan vanhimpina toiminutta, joilla oli etu allekirjoittaa tämä historiallinen asiakirja ja nähdä, miten julkisten ja uskonnollisten yhdistysten rekisteröintiviraston johtaja pani siihen leiman! Sopivasti Jehovan todistajien hallintoelimeen kuuluvat Milton Henschel ja Theodore Jaracz olivat myös läsnä todistamassa tätä merkityksellistä tapahtumaa. Venäjän federaation hyväksymistä ryhmistä Jehovan todistajat saivat ensimmäisinä virallisen rekisteröintiasiakirjansa. Millainen palkinto se olikaan noille uskollisille venäläisille veljille niin monien vuosien kärsivällisestä kestämisestä!
Jehovan todistajat ovat kaikkialla kiitollisia neuvostoviranomaisille, jotka soivat tämän laillistamisen. Erityisesti he kiittävät koko sydämestään Jehovaa Neuvostoliitossa asuvien veljiensä uudesta vapaudesta. He iloitsevat Neuvostoliitossa ja muissa Itä-Euroopan maissa olevien todistajatoveriensa kanssa, jotka voivat nyt palvella Jehova Jumalaa paljon avoimemmin. Siunatkoon Jehova heitä runsaasti, kun he käyttävät tätä vapautta täysin määrin hänen pyhän nimensä ylistämiseksi.
[Kuva s. 9]
Moskovan Kreml
[Kuva s. 10]
Venäläisiä osanottajia Neuvostoliiton ulkopuolella vuonna 1990 pidetyssä konventissa