Onko politiikkaan osallistuminen osa evankelioimistehtäväämme?
KÖLNIN arkkipiispan ja entisen Itä-Saksan huomattavan pappismiehen Joachim Meisnerin mukaan ”on harhaoppista sanoa politiikkaa likaiseksi, käsiä tahraavaksi toiminnaksi”. Vuonna 1989 tehdyssä haastattelussa hän sanoi: ”Politiikka on elämän realiteetti ja niin ollen osa evankelioimistehtäväämme. Meidän täytyy vastata haasteeseen. Meidän on myönteisellä tavalla soluttauduttava jokaiseen poliittiseen instituutioon, ammattiyhdistyksistä ja -liitoista aina poliittisiin puolueisiin asti, ja luotava näihin liikkeisiin ja puolueisiin kristillinen perusta, jolta yksilöt voivat nousta ottamaan johdon Saksan ja Euroopan politiikan edistämisessä.”
Seuraavat lainaukset johtavassa saksalaisessa Frankfurter Allgemeine Zeitung -sanomalehdessä osoittavat, että monet eurooppalaiset pappismiehet – sekä katolilaiset että protestantit – ovat Meisnerin kanssa samaa mieltä.
”Vain kuusi päivää valitsemisensa jälkeen [lokakuussa 1978] hän [paavi] ilmoitti, että itäeurooppalaisena hän ei aikonut hyväksyä Euroopassa vallinnutta tilannetta. – – Jotkut pitivät sitä saarnana, mutta se oli poliittinen toimintasuunnitelma.” – Marraskuu 1989.
”Joillakin paikkakunnilla [Tšekkoslovakiassa] kirkko sai osakseen suurta arvonantoa kumouksen esitaistelijana. Pohjoisböömiläisessä katedraalikaupungissa, Litomĕřicessä, toimivan pappisseminaarin opiskelijat – – johtivat viime marraskuista väkivallatonta vallankumousta.” – Maaliskuu 1990.
”[Protestanttisessa] Nikolain kirkossa rauhan puolesta esitetystä viikoittaisesta rukouksesta, joka ei kymmeneen vuoteen saanut osakseen juuri lainkaan huomiota, tuli yhtäkkiä tänä vuonna DDR:n [Saksan demokraattisen tasavallan] rauhaisan vallankumouksen symboli. – – Lukemattomat pappismiehet ja seurakunnan maallikot ottavat säännöllisesti osaa jälkeenpäin pidettäviin mielenosoituksiin.” – Joulukuu 1989.
Arkkipiispa Meisner sanoi edelleen haastattelussaan: ”Me emme voi odottaa kristillisten poliitikkojen putoavan taivaasta. – – En koskaan väsy kannustamaan nuoria kristittyjä – – osallistumaan poliittiseen elämään [tai] – – kertomaan vanhemmille asukkaille: Teidän ei pidä antaa yksienkään vaalien mennä ohi äänestämättä.”
Niinpä 19 niistä Itä-Saksan parlamentin jäsenistä, jotka äänestettiin virkaan maaliskuussa 1990, oli pappeja. Uskonto oli myös hyvin edustettuna kabinetissa. Sanomalehti Nassauer Tageblatt kirjoitti yhdestä sen kolmesta pappismiehestä, puolustusministeri Rainer Eppelmannista, joka on vannoutunut pasifisti, seuraavaa: ”Monet pitävät häntä yhtenä rauhaisan vallankumouksen isistä.”
Itä-Euroopassa asuvat Jehovan todistajat, joita on satojatuhansia, iloitsevat siitä lisääntyneestä uskonnollisesta vapaudesta, josta he saavat nyt nauttia. Mutta he eivät käytä sitä sekaantuakseen poliittisiin tai yhteiskunnallisiin kiistoihin. Sopusoinnussa Matteuksen 24:14:ssa esitetyn evankelioimistehtävän kanssa he seuraavat Jeesuksen esimerkkiä karttaen ihmisten politiikkaan osallistumista ja saarnaavat samanaikaisesti Jumalan valtakunnan hyvää uutista ihmiskunnan ainoana toivona. Kristikunnan papisto – Itä-Euroopassa tai muualla – tekisi viisaasti, jos se toimisi samalla tavalla. – Johannes 6:15; 17:16; 18:36; Jaakob 4:4.