Syntien tunnustaminen – onko jotain vialla?
”SYNNINTUNNUSTUS on hengellinen puhdistautuminen, keino aloittaa jälleen alusta, tapa kääntää lehteä. Pidän kovasti ripillä käymisestä, syntieni kertomisesta papille ja siitä, että hän suo minulle anteeksiannon, sekä sitä seuraavasta hyvänolontunteesta.” Näin kertoo muuan harras katolilainen. – Bless Me, Father, for I Have Sinned.
”Uuden katolisen tietosanakirjan” (New Catholic Encyclopedia) mukaan ”Kristus antoi ainoastaan papille vallan sitoa ja päästää, antaa anteeksi ja pidättää” syntejä. Sama hakuteos sanoo, että säännöllisen synnintunnustuksen tarkoitus on ”palauttaa vakavan synnin takia menetetty elämän pyhyys ja – – puhdistaa ihmisen omatunto”. Monissa maissa vallitseva moraalinen ilmapiiri osoittaa kuitenkin, että vaikka monet tunnustavat syntinsä säännöllisesti, se ei saa heitä ’välttämään pahaa ja tekemään hyvää’. (Psalmi 34:15) Onko jotain siis vialla?
Pelkkä rituaaliko?
Synnintunnustus saattaa olla aluksi pelkkä rituaali. Irlannissa ensimmäinen synnintunnustus tapahtuu juuri ennen ensimmäisellä ehtoollisella käyntiä. Onko mikään ihme, että 7-vuotias tyttö ajattelee enemmän sievää, pienoiskokoista morsiuspukuaan, joka hänellä tulee olemaan yllään, kuin ’vakavan synnin takia menetetyn elämän pyhyyden palauttamista’?
”Eniten olin innostunut puvusta ja siitä, että saisin rahaa sukulaisiltani”, myöntää Ramona, joka teki ensimmäisen synnintunnustuksensa 7-vuotiaana. ”Keidenkään tuntemieni tyttöjen keskuudessa”, hän jatkaa, ”ei ollut mitään hengellistä tunnetta. Kukaan meistä ei edes ajatellut Jumalaa tuolloin.”
Lasten velvoittaminen tunnustamaan säännöllisesti syntinsä voi itse asiassa johtaa mekaaniseen ajatusten toistamiseen. ”Käytin vain samoja sanoja yhä uudelleen”, sanoo Michael, joka myös alkoi esittää synnintunnustuksia 7-vuotiaana.
Joidenkuiden katolilaisten ajatuksia lainataan kirjassa Bless Me, Father, for I Have Sinned, ja ne osoittavat, että syntien tunnustamisella oli hyvin vähän hengellistä arvoa heille myöhemminkään elämässä. ”Synnintunnustus opettaa valehtelemaan, koska on joitain asioita, joita ei pysty kertomaan papille”, myönsi eräs heistä. Pappien epäjohdonmukaisuutta saatettaisiin käyttää hyväksi, jotta tehtäväksi saataisiin mahdollisimman vähän katumusharjoituksia. Jotkut etsivät ”hyvää” rippi-isää saadakseen sellaisia neuvoja, joita he halusivat kuulla. ”Kolmen kuukauden etsinnän jälkeen löysin rippi-isäni. Tapaan hänet joka kuukausi kasvoista kasvoihin ripittäytymishuoneessa, ja hän on verraton”, sanoi eräs nuori nainen. ”Jos oli kyllin nokkela, löysi kuuron papin, joka ei osannut sanoa englanniksi muuta kuin sanat ’kolmesti Ave Maria’”, sanoi muuan katolilainen.
Jotain on siis ilmeisesti vialla joidenkuiden esittämissä synnintunnustuksissa. Raamattu osoittaa kuitenkin, että syntien tunnustaminen on tarpeellista, sillä se sanoo: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” – Sananlaskut 28:13.
Merkitseekö tämä sitä, että kristityn pitäisi tunnustaa kaikki syntinsä? Jos hänen pitää, niin kenelle? Seuraavassa kirjoituksessa tarkastellaan näitä kysymyksiä.