Mikä pyhä henki on
TIESITKÖ, että pyhä henki vaikuttaa meidän kaikkien elämään? Olitko selvillä siitä, että se voi saada aikaan valtavia parannuksia elämässäsi? Voit olla yllättynyt tästä. Itse asiassa sinä ehkä kysyt: ’Kuka tai mikä pyhä henki on?’
Jos kuulut johonkin kristikunnan kirkkokuntaan, olet luultavasti kuullut papin kastavan pikkulapsen ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen”. (Matteus 28:19, KR) Kun pappeja pyydetään kertomaan, mikä pyhä henki on, monet heistä vastaavat nopeasti: ’Pyhä henki on kolminaisuuden kolmas persoona, joka suhteessa yhdenvertainen Isän, Jumalan, ja Herran, Jeesuksen Kristuksen, kanssa.’
Näin ei kuitenkaan ajateltu ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina. Havainnollistamme asiaa. Noin 300 vuotta Jeesuksen Kristuksen apostoleiden kuoleman jälkeen Gregorios Nazianzilainen kirjoitti: ”Jotkut otaksuvat, että [pyhä henki] on voima (energeia); jotkut, että luomus; jotkut, että hän on Jumala, ja jotkut eivät osaa päättää, mikä näistä.”
Nykyään suurin osa kristikunnan kirkkokunnista hyväksyy kolminaisuusopin mukaisen käsityksen pyhästä hengestä. Mutta tukeeko Raamattu sitä? Vai onko se vain traditioon perustuva mielipide? Raamattu ei itse asiassa koskaan puhu pyhästä hengestä samalla tavalla kuin se puhuu Jumalasta tai Jeesuksesta. Raamatussa pyhällä hengellä ei ole esimerkiksi persoonanimeä.
Onko tämä vain merkityksetön pikkuseikka? Ei, sillä nimet ovat tärkeitä Raamatussa. Jumala tähdensi oman nimensä tärkeyttä sanoessaan: ”Minä, Herra [”Jehova”, UM], se on minun nimeni, minä en anna kunniaani toiselle enkä ylistystäni epäjumalille.” (Jesaja 42:8) Jeesuksen Kristuksen nimen tärkeyttä korostettiin ennen hänen syntymäänsä, kun enkeli sanoi Marialle: ”Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus.” (Luukas 1:31) Jos kerran Isän ja Pojan nimet ovat näin tärkeitä, miksei pyhällä hengellä ole persoonanimeä? Varmasti pelkästään tämän yksityiskohdan pitäisi saada ihminen miettimään, onko pyhä henki todella yhdenvertainen Isän ja Pojan kanssa.
Raamattu ja pyhä henki
Raamatun heprealaisissa kirjoituksissa eli ”Vanhassa testamentissa” on viittauksia ”Pyhään Henkeen” ja ”Henkeeni [Jumalan henkeen]”. (Psalmi 51:13; Jooel 2:28, 29) Luemme, että pyhä henki voi täyttää ihmisen, tulla hänen päälleen ja verhota hänet. (2. Mooseksen kirja 31:3; Tuomarien kirja 3:10, UM; 6:34, UM) Jumalan henkeä voidaan ottaa toisesta ihmisestä ja antaa toiselle. (4. Mooseksen kirja 11:17, 25) Pyhä henki voi alkaa vaikuttaa jossakussa niin, että hän pystyy suorittamaan yliluonnollisia voimatekoja. – Tuomarien kirja 14:6; 1. Samuelin kirja 10:6.
Mitä tällaisista lausunnoista voidaan järkevästi päätellä? Ei varmastikaan sitä, että pyhä henki on persoona. Miten osa persoonaa voidaan ottaa jostakusta yksilöstä ja antaa toiselle? Lisäksi ei ole mitään todisteita siitä, että silloin kun Jeesus oli maan päällä, uskolliset juutalaiset olisivat pitäneet pyhää henkeä Isän vertaisena persoonana. He eivät varmasti palvoneet pyhää henkeä. Heidän palvontansa oli pikemminkin kohdistettu yksinomaan Jehovalle, Sille, jota Jeesus itse kutsui ’Isäkseen’ ja ’Jumalakseen’. – Johannes 20:17.
Samoin kuin niin kutsutussa Vanhassa testamentissa, myös Kreikkalaisiksi kirjoituksiksi eli ”Uudeksi testamentiksi” kutsutussa Raamatun osassa sanotaan, että pyhä henki voi ’täyttää’ ihmisen tai olla hänen ”päällään”. (Apostolien teot 2:4; Luukas 2:25–27) Pyhää henkeä ’annettiin’, ”vuodatettiin” ja ’jaeltiin’. (Luukas 11:13; Apostolien teot 10:45; Heprealaisille 2:4) Helluntaina vuonna 33 opetuslapset saivat Jumalan ”henkeä”. (Apostolien teot 2:17) Raamatussa puhutaan myös pyhällä hengellä kastamisesta ja sillä voitelemisesta. – Matteus 3:11; Apostolien teot 1:5; 10:38.
Tällaiset raamatulliset lausunnot osoittavat, ettei pyhä henki ole persoona. Tätä päätelmää vahvistaa se havainto, että pyhä henki luetellaan toisten persoonattomien asioiden joukossa. Raamattu kertoo esimerkiksi, että Stefanus oli ”täynnä uskoa ja pyhää henkeä”. (Apostolien teot 6:5) Apostoli Paavali suositteli itseään Jumalan palvelijana ”puhtaudessa, tiedossa, pitkämielisyydessä, huomaavaisuudessa, pyhässä hengessä, rakkaudessa jossa ei ole ulkokultaisuutta”. – 2. Korinttolaisille 6:4–6.
On totta, että toisinaan Raamattu personoi pyhän hengen. Esimerkiksi Jesaja sanoi, että jotkut kapinalliset ’saattoivat murheelliseksi Jumalan Pyhän Hengen’. (Jesaja 63:10) Paavali sanoi, että sitä voitaisiin ’murehduttaa’. (Efesolaisille 4:30) Monissa raamatunkohdissa mainitaan, että pyhä henki opettaa, opastaa, puhuu ja antaa todistusta. (Johannes 14:26; 16:13, 14; 1. Johannes 5:7, 8) Mutta Raamattu personoi myös muita elottomia käsitteitä, esimerkiksi viisauden, kuoleman ja synnin. (Sananlaskut 1:20; Roomalaisille 5:17, 21) Tämä on itse asiassa värikäs tapa, jolla asioita toisinaan ilmaistaan Raamatussa.
Nykyään me puhumme Raamatusta samalla tavalla, kun sanomme, että se sanoo jotakin tai opettaa jotakin oppia. Tällaisia ilmauksia käyttäessämme emme toki tarkoita, että Raamattu on persoona. Ei Raamattukaan tarkoita pyhän hengen olevan persoona, kun se käyttää samanlaisia ilmaisutapoja.
Mikä sitten pyhä henki on? Se ei ole persoona. Sen sijaan se on Jumalan oma vaikuttava voima, jota hän käyttää tahtonsa toteuttamiseksi. (1. Mooseksen kirja 1:2) Mutta miten pyhä henki vaikuttaa meidän elämäämme? Miten me voimme henkilökohtaisesti hyötyä enemmän sen toiminnasta?