Jumalan työn tekeminen Jumalan tavalla Nigeriassa
SE OLI vaikuttava näky. Texasissa Yhdysvalloissa Houstonin satamassa kohosi valtavia teräskannatinpalkkipinoja – yhteensä yli 500 tonnia – ulottuen sataman toisesta päästä toiseen. Erään lastaajan tehtävänä oli tarkistaa laivoihin menevät suuret tavaraerät. Tehdessään työtä hän hämmästyi nähdessään kaikissa kannatinpalkkipinoissa nimen ”Vartiotorni”. Lopulta hän lähestyi miestä, joka vastasi tästä tavaralähetyksestä, ja kysyi: ”Kuinka korkea tämä vartiotorni oikein on?”
Lastaaja sai sitten tietää, ettei teräspalkeista tehtäisi kirjaimellista vartiotornia. Sen sijaan nuo palkit lähetettäisiin Igiedumaan Nigeriaan, jossa niitä käytettäisiin Vartiotorni-seuran uuden haaratoimistokompleksin rakentamiseen – kirjaimellisesti pienen kaupungin rakentamiseen Afrikan viidakon keskelle.
Kuusi vuotta sitten Igiedumassa kasvoi pääasiassa tiheätä pensaikkoa ja kumipuita. Nyt maa-alue on hyvin hoidettu ja kaunis: siellä kasvaa kukkia, siellä on puutarhoja ja jopa peurojen asuttama puisto! Silti samalla tontilla seisoo suurempi painorakennus kuin oli koko se maa-alue, jolla aikaisempi Lagosissa sijainnut haaratoimisto oli. Painossa toimii kolme painokonetta, joista yksi pystyy tuottamaan 17 000 lehteä tunnissa. Asuinrakennuksiin voidaan majoittaa yli 400 henkeä. Palvelurakennuksessa on suuri ruokasali ja keittiö sekä sairasosasto ja hammaslääkärin vastaanottotilat. Tontilla on myös oma vesivarasto ja viemärijärjestelmä jätevedenpuhdistamoineen. Tietokoneohjattu voimalaitos tuottaa sähköä. Siellä on valtakunnansali, toimistorakennus ja palolaitos sekä katuja ja katuvaloja. Ei ihme, että ihmiset kutsuvat Igiedumassa sijaitsevaa Beetelin rakennuskompleksia kaupungiksi. Lisäksi se rakennettiin kokonaan palkattomalla vapaaehtoistyövoimalla ja rahoitettiin vapaaehtoisilla lahjoituksilla.
Nopea kasvu
Vaikka tämä Beetel on suurin, joka koskaan on sijainnut Nigeriassa, niin se ei ole ensimmäinen. Ensimmäisen Beetelin perusti veli William R. Brown, joka muutti vaimonsa ja tyttärensä kanssa Lagosiin vuonna 1930. Ne useat vuokratut huoneet, joissa he asuivat, palvelivat Seuran Länsi-Afrikan haaratoimistona, joka huolehti Valtakunnan työstä Nigeriassa, Ghanassa ja Sierra Leonessa. Siihen aikaan Nigeriassa oli vain seitsemän aktiivista hyvän uutisen julistajaa.
Raamattu-Brown, jolla nimellä hänet tunnettiin laajalti, oli dynaaminen ja rohkea hyvän uutisen julistaja. Hän ei tyytynyt koskaan istumaan kauaa toimistotuolissa vaan matkusteli maaseudulle autolla ja junalla, piti julkisia puheita sekä levitti valtavat määrät kirjallisuutta.
Valtakunnan voimallisen sanoman juurtuessa ihmisten mieleen ja sydämeen yhä useammista tuli innokkaita Valtakunnan julistajia. Seuraava vuosikymmen oli kuin se ensimmäisen vuosisadan ajanjakso Jerusalemissa, jolloin ”Jumalan sana kasvoi kasvamistaan, ja opetuslasten luku lisääntyi – – hyvin paljon”. (Apostolien teot 6:7) Vuoteen 1940 mennessä Jehovan aktiivisten ylistäjien joukko oli kasvanut huimasti 7:stä 1 051:een!
’Pienestä oli tullut tuhat’, mutta tämä oli vasta alkua. (Jesaja 60:22, UM) Vuonna 1947 Seura lähetti Lagosiin kolme Gileadin käynyttä lähetystyöntekijää. Yksi näistä, Anthony Attwood, on yhä toimelias määräalueellaan. Hän muistelee senaikaista Beeteliä: ”Se oli kenkäkaupan yläpuolella oleva huoneisto. Siihen kuului kolme makuuhuonetta, olohuone/toimisto sekä ruokasali. Veli ja sisar Brown ja heidän lapsensa käyttivät kahta makuuhuonetta, ja me kolme lähetystyöntekijää ahtauduimme kolmanteen makuuhuoneeseen. Huoneessa oli tilaa vain kolmelle yhden hengen vuoteelle ja seinään upotetulle vaatekaapille.”
Lisätilan tarve sai heidät muuttamaan kolmikerroksiseen rakennukseen vuonna 1948. Silloin julistajien määrä Nigeriassa oli noussut 6 825:een. Kahdeksan vuotta myöhemmin tämä määrä oli kolminkertaistunut, joten Beetel muutti jälleen, tällä kertaa Shomoluun Lagosiin. Nyt kun haaratoimisto sijaitsi ensimmäistä kertaa Nigeriassa, Seura rakensi oman Beetel-kodin, jossa oli kahdeksan makuuhuonetta käsittävä rakennus runsaan puolen hehtaarin maa-alalla. Paikallinen hallitus nimesi sen ohi kulkevan tien Vartiotorni-kaduksi. Puutarhassa kasvoi monia puita, muun muassa kookospalmuja sekä sitrushedelmäpuita, leipäpuita, avokado- ja mangopuita. Mutta seuraavien 33 vuoden kuluessa rakennuksia laajennettiin. 1970-luvun puoliväliin mennessä rakennukset peittivät lähes koko tontin. Oli jälleen tarpeen muuttaa.
Muistoja rakentamisesta
Ensin löydettiin Pohjois-Lagosista Ottasta 31 hehtaarin suuruinen maapalsta. Mutta ongelmat estivät jatkuvasti edistymisen. Ennen pitkää kävi ilmeiseksi, että meidän muuttamisemme sinne ei ollut Jehovan tahto. Seuraavaksi tonttia etsittiin myös kautta koko maan eteläosan, ja vuonna 1983 Seura hankki Bendelin osavaltiosta Igiedumasta 57 hehtaarin maapalstan.
Seuraavien kuuden vuoden aikana pythonit ja kobrat muuttivat pois, kun veljet saapuivat tontille suurine koneineen. Työn suurimpia haasteita oli se, että täältä paikan päältä oli vaikeaa tai lähes mahdotonta hankkia suurinta osaa tarvittavista työkaluista ja rakennusaineista. Tarvitsimme apua maan rajojen ulkopuolelta. Niinpä eräitä todistajia Yhdysvalloissa pyydettiin etsimään, hankkimaan ja lähettämään materiaalit. Tämän suuren hankkeen koordinaattori Terry Dean kertoo: ”Hankkeesta tuli valtava sen vuoksi, että lähes kaikki täytyi lähettää. Nigerian veljet kertoivat meille, että heillä ei ollut mitään muuta rakennusmateriaalia kuin hiekkaa, sementtiä ja vettä!”
Oli hyvä, että perusrakennusaineita oli saatavissa, sillä rakentamiseen kului 7 500 tonnia sementtiä, 55 000 tonnia hiekkaa ja 35 000 tonnia soraa. Puutavaraa oli myös runsaasti saatavana. Siitä huolimatta seuraavien viiden vuoden aikana lähetettiin Yhdysvalloista 5 000 tonnia tarvikkeita, jotka täyttivät 347 tavarakonttia; jos ne asetettaisiin peräkkäin yhtäjaksoiseksi jonoksi, siitä tulisi 3,5 kilometrin pituinen.
Muutkin haaratoimistot lahjoittivat anteliaasti tarvikkeita. Englannista saimme koko sähköjärjestelmän, mukaan luettuina kuusi suurta generaattoria voimanlähteiksi. Ruotsin haaratoimisto lahjoitti nosturin, traktoreita, kaivinkoneen, kuorma-auton, työkaluja, keittiövälineitä sekä puhelinkeskuksen. Kun muuan rautakauppa oli myytävänä, ruotsalaiset veljet ostivat sen ja lähettivät kaikki sen tavarat Nigeriaan. Lähes ainoat tavarat, joita he eivät lähettäneet, olivat lumilapiot, sillä niiden ajateltiin olevan tarpeellisempia Ruotsissa kuin Afrikassa!
Tietenkin myös paikalliset Jehovan todistajat lahjoittivat varoja mahdollisuuksiensa mukaan. Yli 125 000 henkeä tuki rakennushanketta tulemalla rakennuspaikalle töihin. Monet auttoivat taloudellisesti. Yksi noin markan suuruinen lahjoitus tuli seitsemänvuotiaalta pojalta. Mistä hän sai rahan? Hänen isänsä antoi hänelle palan bataattia keitettäväksi ja syötäväksi; sen sijaan poika säästi sen ja istutti sen oikeaan vuodenaikaan. Myöhemmin hän korjasi bataattinsa sadon, myi sen ja lahjoitti rahan Igieduman rakennushankkeeseen.
Toiset Jehovan todistajat lahjoittivat asiantuntemustaan ja jopa opettivat muita hallitsemaan rakentamisen taidon. Monet, aina 500 kerrallaan, lahjoittivat kovaa työtä ahertaessaan paahtavassa auringossa ja trooppisessa sateessa saadakseen hankkeen päätökseen. Ajattelehan vain, millainen työ oli pelkästään rakennuskompleksia ympäröivän muurin rakentamisessa. Tuon kolme kilometriä pitkän muurin valmiiksi saamiseen kului seitsemän kuukautta, ja veljet valmistivat ja muurasivat yksitellen paikalleen yli 57 000 betoniharkkoa! Muuan veli laski leikkiä sanoen: ”Minut piti liikkeellä pääni yläpuolella kiertelevät korppikotkat, jotka vain odottivat minun lysähtävän maahan!” Todellisuudessa hänet piti liikkeellä Jehovan kestävyyttä antava pyhä henki aivan niin kuin tuhansia muita, jotka tekivät osansa Igieduman hyväksi.
Virallinen tunnustus
Hallituksen virkailijat tukivat yhteistuumin työtä. Presidentin toimisto suostui siihen, että maahan tuoduista rakennustarvikkeista ei tarvinnut maksaa tullia. Paikalliset viranomaiset vapauttivat hankkeen kaavoitusmaksuista. Vaadittiin vain nimellinen rakennuslupamaksu. Kerran kun syntyi maapalstaa koskeva kiista, koko alueen Omo N’oba eli kuningas puuttui asiaan ja määräsi: ”Työtä ei saa pysäyttää, koska se on Jumalan työtä.”
Muutkin, jotka eivät olleet Jehovan todistajia, tunnustivat, että Jumala tuki tätä rakennushanketta. Kun eräs amerikkalainen yhtiö myi terästä autokorjaamon rakentamista varten, he lähettivät yhden miehistään, erään katolilaisen, auttamaan sen pystyttämisessä. Oltuaan kaksi viikkoa Igieduman rakennustyömaalla hän tunsi olonsa jo hyvin kotoisaksi ja jopa kutsui toisia työntekijöitä veljiksi ja sisariksi. Palattuaan kotiin hän kirjoitti Nigerian haaratoimistollemme: ”En ole koskaan nauttinut työnteosta niin paljon kuin silloin, kun olin siellä Jumalan työssä, jota tehtiin Jumalan tavalla.”
Vihkiäispäivä
Tammikuun 20. päivänä 1990 nämä kauniit Beetelin rakennukset vihittiin Jehova Jumalalle, jonka hengen avulla ne saatiin valmiiksi. Vieraita tuli Nigerian kaikista osista, vaikka kutsu täytyikin rajoittaa vain niihin, jotka olivat olleet kastettuja vähintään 35 vuotta tai jotka olivat olleet kokoajanpalveluksessa ainakin 20 vuotta. Sisaret olivat pukeutuneet liehuviin, värikkäisiin pukuihin, joihin kuului samanvärinen päähine, ja monet veljet olivat pukeutuneet komeisiin afrikkalaisiin viittoihin. Vihkiäisissä oli kaiken kaikkiaan läsnä 4 209 henkeä 29 maasta. Näiden joukossa oli ainakin 80 lähetystyöntekijää, joista useimmat olivat tulleet toisista Länsi-Afrikan maista. Ohjelmaan sisältyi viiden toisista haaratoimistoista tulleen edustajan raportit, joissa he tähdensivät Jehovan kansan keskuudessa vallitsevaa tarkoituksen ykseyttä ja veljeyttä. Sähkeitä ja tervehdyksiä saapui veljiltä 21 maasta, muun muassa liikuttava sanoma ”400 veljeltä ja sisarelta Moskovasta Neuvostoliitosta”.
Paikalla oli myös kaksi Jehovan todistajien Brooklynissa New Yorkissa toimivan hallintoelimen jäsentä. Albert Schroeder puhui teemasta ”Odotetaan, että kukin todetaan uskolliseksi” ja tähdensi, miten tärkeää kaikkien Jumalan kansaan kuuluvien on pysyä jatkuvasti uskollisina. (1. Korinttolaisille 4:2) Vihkiäispuheen piti Lyman Swingle, joka käsitteli Salomon päivien loistoisan temppelin rakentamista. Vaikka Jumala tuki temppelin rakentamista ja hyväksyi sen, Jehova teki kuitenkin selväksi, että rakennusta paljon tärkeämpää oli hänen vihkiytyneen kansansa uskollisuus ja tottelevaisuus. Tällä tavalla veli Swingle osoitti, että Igiedumassa sijaitsevat kauniit haaratoimistorakennukset eivät itsessään merkitse päätöstä työssä, vaan ne ovat vain väline, jonka avulla voimme edistää tosi palvontaa.
Seuraavana päivänä pidettiin vihkiäisiin liittyviä erikoiskokouksia kolmessa Nigerian eri kaupungissa. Näissä kokouksissa oli yhteensä läsnä yli 60 000 henkeä.
Muinaisina aikoina, kun edoa puhuvat nigerialaiset tulivat kunnioittamaan suurta päällikköä, he pitivät suuret juhlat ja riemuitsivat. Sanaa Igieduma (alun perin ugie dunai) käytettiin kuvailemaan tällaisen iloisen yhteenkokoontumisen menestyksellistä päätöstä. Jehovan kansaan kuuluville, jotka tulivat tuona vihkiäispäivänä kunnioittamaan Kaikkeuden Suurta Päällikköä, Jehova Jumalaa, harvat sanat olisivat kuvailleet tilannetta paremmin. Sana ”Igieduma” tuo Nigerian 139 150:lle Valtakunnan julistajalle mieleen paikan, josta virtaavat teokraattinen ohjaus ja neuvonta sekä painotuotteet, jotka auttavat heitä jatkamaan Jumalan työn tekemistä Jumalan tavalla Nigeriassa.
[Kuvat s. 24, 25]
1 Asuinrakennukset
2 Valtakunnansali
3 Palvelurakennus
4 Toimisto
5 Paino
6 Autokorjaamo
7 Sähkövoimalaitos
[Kuvat s. 26]
Veli ja sisar Brown haaratoimiston edessä 1940-luvulla
Uuden haaratoimiston painorakennuksen sisääntuloaula
Beetelin asuinhuone
[Kuvat s. 27]
Kaksivärinen offset-painokone
Kirjallisuuden lastaamista
Valtakunnansali
Palvelusosasto