’Ihmisten kalastamista’ Belizessä
BELIZE on pieni subtrooppinen maa, jonka rajanaapureina ovat Meksiko ja Guatemala. Sen rannikolla turkoosinsinisessä Karibianmeressä on hajallaan atolleja ja koralliriuttoja, jotka muodostavat läntisen pallonpuoliskon pisimmän rannansuuntaisen koralliriutan. Suurin osa rannikkoalueesta on kuivaa ja tasaista. Mutta sisämaassa etelään päin mentäessä Mayavuoret saavuttavat 1 120 metrin korkeuden. Tälle aikoinaan tiheämetsäiselle vuoristoseudulle ovat tunnusomaisia rotkot, jokisolat ja kauniit vesiputoukset.
Alun perin mayat asuttivat maan, mistä ovat todisteena monet rauniot ja ihmiskäden tuotteet. 1600-luvulla sinne alkoi asettua asumaan entisiä merirosvoja, jotka olivat siirtyneet sini- ja mahonkipuun hakkuuseen. Myöhemmin siitä tuli Brittiläinen Honduras -niminen siirtokunta. Vuonna 1981 se sai aseman itsenäisenä kansakuntana.
Nykyään Belizessä on noin 175 000 asukasta. Väestö on todella monenkirjavaa: se koostuu afrobelizeläisistä (kreoleista), mestitseistä, mayoista, garinaguista (karibeista), aasialaisista, eurooppalaisista ynnä muista. Koska Belize on kuulunut Englannille, virallinen kieli on englanti; espanja on toinen vahva kieli. Myös kreolia puhutaan paljon sekä mayaa, garifunaa ja muita kieliä.
Kirkkaanvärisine koralleineen, linnan torneja muistuttavine sakaroineen ja luolineen lähes 300 kilometriä pitkä rantariutta antaa suojaa hyvin monille erilaisille merieläimille, jotka ovat kauniita katsella ja hyviä syödä. Nämä vähän matkan päässä rannasta sijaitsevat kalavedet ovat maan runsaimpia luonnonvaroja. Samoin Belizen hyvin monet erilaiset ihmiset ja kulttuurit ovat osoittautuneet tuottoisaksi ”kalastusalueeksi” niille, jotka vastaavat Jeesuksen kutsuun: ”Tulkaa minun perässäni, niin minä teen teistä ihmisten kalastajia.” – Matteus 4:19.
’Kalastaminen’ alkaa
Vuonna 1923 James Gordon, Jamaikassa vuonna 1918 kastettu Jehovan todistaja, muutti Belizeen. Hän alkoi heittää kuvaannollista verkkoaan naapureidensa keskuudessa Bomba-nimisessä kylässä ja sen ympäristössä Belizen piirikunnassa. Hänen ”kalastustarvikkeisiinsa” kuuluivat valtavan suuri, kirjoja sisältävä mahonkilaatikko, jota hän kantoi toisessa kädessään, ja toisessa kädessä oleva gramofoni.
Vuoden 1931 paikkeilla erään kiertomatkan aikana, jonka tarkoituksena oli levittää hyvää uutista Väli-Amerikan maihin, Belizeen tuli Texasista Freida Johnson -niminen kokoaikainen sananjulistaja. Puoli vuotta kestäneen oleskelunsa aikana hän tapasi Thaddius Hodgeson -nimisen leipurin, joka vuorostaan esitti totuutta leipuritoverilleen Arthur Randallille. Veli Hodgeson jatkoi työtä vuoteen 1945 saakka, jolloin ensimmäiset Gileadin käyneet lähetystyöntekijät, Charles Heyen ja Elmer Ihrig, saapuivat.
Seuraavana vuonna Vartiotorni-seuran silloisen presidentin N. H. Knorrin ja varapresidentin F. W. Franzin vierailun aikana perustettiin haaratoimisto. Siitä lähtien ”verkkoa” on heitetty Belizen kaikkiin osiin, ja työ on kasvanut tasaisesti. Vuonna 1989 ’ihmisten kalastukseen’ osallistuvien määrä saavutti 844 julistajan huipun.
”Verkon heittäminen” kauemmas
Nykyään Valtakunnan hyvän uutisen saarnaajat käyvät säännöllisesti Belize Cityssä ja muissa kaupungeissa, mutta monissa syrjäisissä kylissä ja saarissa ei käydä. Tämä piti paikkansa vielä muutama vuosi sitten Ambergrissaarella sijaitsevasta San Pedrosta.
Useiden vuosien ajan San Pedron asukkaiden ainoa yhteys totuuteen oli se, kun mantereen Jehovan todistajat tekivät lyhyitä vierailuja. Todistajat jättivät raamatullista kirjallisuutta kiinnostuneille, mutta he eivät voineet ruokkia kiinnostusta, koska heidän täytyi palata mantereelle. Myöhemmin eräs nelihenkinen perhe tuli Belizeen palvellakseen alueella, missä tarvittiin kipeästi julistajia. He tarjoutuivat vapaaehtoisesti muuttamaan saarelle, vaikka heidän täytyi asua asuntoautossa siihen asti, kun he pystyivät rakentamaan talon. Mutta ’kalastaminen’ luonnisti hyvin. He aloittivat monia raamatuntutkisteluja, ja nykyään saarella on yli 20 ’ihmisten kalastajaa’. Syyskuussa 1986 he rakensivat oman valtakunnansalin vain yhden viikonlopun aikana kaikkialta maasta tulleiden Jehovan todistajien avulla.
Haaratoimiston alueeseen kuuluu myös useita syrjäisiä mayakyliä Toledon piirikunnan eteläosassa, missä puhutaan ketchiä ja erästä mayakieltä. Kerran vuodessa kuivana kautena, kun jokien ja vuorten yli voidaan päästä, todistajien ryhmällä oli tapana käydä näissä kylissä. He kantoivat kaikki tarvitsemansa tavarat selässään, kävelivät kyliin, antoivat asukkaille todistusta ja palasivat käydäkseen niiden luona, jotka osoittivat kiinnostusta.
Vuonna 1968 eräällä tällaisella vuosittaisella ”maastoretkellä” veljet kävivät Crique Sarco -nimisessä kylässä. Muuan nuori tyttö löysi kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään, jonka eräs veli oli epähuomiossa pudottanut. Hän kertoo, mitä seurasi.
”Pidin arvossa tuota kirjaa, mutta katselin vain muutamia siinä olevia kuvia, enkä koskaan lukenut sitä. Veljien joka vuosi isäni luo tekemät vierailut painoivat mieleeni nimen Jehova, ja opin tietämään, että Hänellä on järjestö. Aloitettuani lukion Punta Gordan kaupungissa tuo kysymys tuli esille luokassa eräänä päivänä: ’Mikä on Jumalan nimi?’ Kun vastasin: ’Jehova’, sain ilman muuta rangaistuksen (joka oli viisi miinuspistettä sekä rangaistustehtävä, esimerkiksi WC:n peseminen). Sitten pappi kutsui minut luokseen ja sanoi minulle, että en saa enää käyttää tuota nimeä, tai muutoin minut voitaisiin erottaa koulusta. Lähdin tuolloin koulusta vapaaehtoisesti, enkä enää koskaan palannut sinne.
”Seuraava kosketukseni totuuteen oli useita vuosia myöhemmin, kun olin naimisissa ja asuin pohjoisessa sijaitsevassa Corozalin kaupungissa. Näin paperinpalan lentävän tuulen mukana, poimin sen maasta ja huomasin, että se oli kirjasen Jehovan todistajat ja verikysymys kansilehti. Mainitsin eräälle ystävälle, että tämä oli yksi Jehovan todistajien käsityksistä, josta en voinut olla samaa mieltä. Hän sanoi, että ehkä jonain päivänä olisin yhtä mieltä heidän kanssaan. Seuraavana päivänä muuan veli tuli käymään ja sanoi kuulleensa, että minua kiinnostaisi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa. Vaikka kerroin hänelle, etten ollut todellisuudessa kiinnostunut, hän selitti, ettei se veisi paljon aikaa, ja niinpä suostuin. Vihdoinkin tuo Totuus-kirja, jota olin säilyttänyt hyvässä tallessa kahdeksan vuotta, otettiin käyttöön!
”Pian mieheni sukulaiset kehottivat häntä lopettamaan tutkisteluni. Sitten muutimme erääseen syrjäiseen kylään, ja yhteydenpitoni Jehovan todistajiin katkesi. Vihdoin viimein eräs sisar kävi luonani ollessaan talosta-taloon-palveluksessa, ja aloin taas tutkia. Aviomieheni teki kaiken voitavansa lopettaakseen tutkisteluni. Hän joi itsensä humalaan, piti kovaa meteliä, ajoi minut ulos talosta tai uhkasi hankkia naisystävän. Mutta minä pysyin lujana ja turvauduin täysin Jehovaan rukouksessa. Kaksi vuotta sitten Jehova vastasi rukouksiini tavalla, joka ylitti kaikki odotukseni.
”Eräänä päivänä mieheni tuli kotiin kasvot aivan ruhjottuina, ja hän meni suoraan vuoteeseen. Myöhemmin tuona samana päivänä hän sanoi: ’Minäkin haluan tutkia Raamattua!’ Tuo muutos ilahdutti minua suuresti, mutta hänen sukulaisiaan se vihastutti. ’Uskonnon vaihtaminen on samaa kuin vanhempien vaihtaminen’, he sanoivat hänelle, ’niinpä sinä et ole enää meidän poikamme!’ Nyt, kun aviomieheni ja minä olimme yksimielisiä, me edistyimme nopeasti. Meidät kastettiin ensimmäisenä erikoiskonventtipäivänämme 5. joulukuuta 1987.”
”Kaloja” siis pyydetään jopa Belizen syrjäisiltä alueilta. Kirjanen Nauti elämästä maan päällä ikuisesti! on käännetty ketchin kielelle siinä toivossa, että vielä monia muita näissä kylissä asuvia voitaisiin auttaa ottamaan vastaan hyvä uutinen. Ne, jotka on pelastettu Saatanan järjestelmän saastuneista vesistä, nauttivat kristallinkirkkaista totuuden vesistä Jehovan hengellisessä paratiisissa.
Esimerkiksi Belize Cityssä asuva nuorimies sai tietää Raamatussa olevista Jehovan puhtaista normeista. Hän lakkasi käyttämästä marihuanaa ja muita huumeita, ja hänet kastettiin. Vähän tämän jälkeen hänestä tuli kokoaikainen ’ihmisten kalastaja’. Hänellä on myös etu toimia avustavana palvelijana omassa seurakunnassaan. Satoja on autettu puhdistamaan elämänsä laillistamalla avioliittonsa ja rekisteröimällä se virallisesti. Monia muita on opetettu lukemaan ja kirjoittamaan, jotta he voivat tutkia Jumalan sanaa itse. Niinpä sen lisäksi, että Jehovan todistajien Belizessä suorittama opetustyö tyydyttää ihmisten hengelliset tarpeet, siitä on lisäksi muutakin hyötyä yhteisölle.
Verkon vetäminen
Erään kerran Jeesuksen opetuslapset noudattivat hänen ohjeitaan ja heittivät verkkonsa veneen toiselle puolelle. Kävi niin, että he ”eivät enää jaksaneet vetää sitä takaisin kalojen paljouden takia”. (Johannes 21:6) Samalla tavoin hyvän uutisen saama vastakaiku on ollut niin valtavaa Belizessä, että Jehovan todistajat havaitsevat järjestöön tulevista ihmisjoukoista huolehtimisen olevan haastavaa.
Kypsiä veljiä tarvitaan kipeästi ottamaan johto seurakunnissa. Jokaisessa seurakunnassa on keskimäärin vain yksi tai kaksi vanhinta. Sitä paitsi hyvän uutisen kertominen säännöllisesti maan kaikissa osissa on haaste. Monille alueille voidaan päästä teitä pitkin, mutta koska yleisiä kulkuneuvoja ei ole, Jehovan todistajien on vaikea ylläpitää löydettyä kiinnostusta ja kiinnostuneiden on vaikea päästä kokouksiin säännöllisesti. Käveleminen tai puunrungosta koverretun kanootin käyttäminen on yhä ainoa käytännöllinen tapa päästä joillekin syrjäisille alueille.
Belizen Jehovan todistajien on myös ollut vaikea löytää sopivia tiloja viikoittaisia seurakunnankokouksiaan ja vuosittaisia kierros- ja piirikonventtejaan varten. Vuoden 1987 ”Luota Jehovaan” -piirikonventeissa oli yhteensä läsnä yli 2 200, mikä on noin kolme kertaa maan julistajamäärä. Veljet pystyttivät noita konventteja varten tilapäisen rakennelman lähellä Ladyvilleä sijaitsevalle tontille. Nyt he ottavat selvää mahdollisuudesta rakentaa pysyvä konventtisali tuolle paikalle.
Vaikka haaste on suuri, Jehovan todistajat vastaavat siihen innostuneesti. He ovat osoittaneet tämän lisäämällä osallistumistaan kenttäpalvelukseen. Vuonna 1979 julistajat käyttivät saarnaamistyöhön keskimäärin 8,3 tuntia joka kuukausi. Nyt he käyttävät keskimäärin 11,3 tuntia kuukausittain. Tienraivaajien riveissä on myös ollut erinomaista kasvua. Vuonna 1979 oli keskimäärin 10 osa-ajan tienraivaajaa ja 12 vakituista tienraivaajaa kuukaudessa. Nykyisin on 51 osa-ajan tienraivaajaa ja 42 vakituista tienraivaajaa joka kuukausi, ja heidän ikänsä vaihtelee 14:stä 74 vuoteen.
Kasvun mahdollisuudet ovat suuret, mikä voidaan päätellä 22. maaliskuuta 1989 pidetyn Kristuksen kuoleman muistonvieton huomattavan läsnäolijamäärän perusteella. Veljet työskentelivät kovasti kutsuakseen kiinnostuneita. Mikä oli tuloksena? Yhteensä läsnä oli 3 834 – yli neljä kertaa julistajahuippu! Oli sykähdyttävää nähdä monien etnisten ryhmien – kreolien, mestitsien, mayojen, eurooppalaisten, kiinalaisten, libanonilaisten ja muiden – kokoontuvan näin yhteen sulassa sovussa.
Lisäksi maan 844 julistajaa johtavat yli 1 000:ta Raamatun kotitutkistelua. Luottamalla edelleen Jeesuksen Kristuksen, seurakunnan Pään, ohjaukseen epäilemättä monet muut vastaavat vielä kutsuun tulla ”ihmisten kalastajiksi” Belizessä.
[Kartat s. 22]
(Ks. painettu julkaisu)
MEKSIKONLAHTI
MEKSIKO
BELIZE
Belize City
Punta Gorda
GUATEMALA
HONDURASINLAHTI
[Kuvat s. 24, 25]
Valtakunnansalia rakennetaan San Pedrossa Ambergrissaarella