Elonkorjuuaika jään ja lumen maassa
GRÖNLANTI, maailman suurin saari, on todella jään ja lumen maa. Suurin osa tästä lähes 2 700 kilometriä pitkästä saaresta on napapiirin pohjoispuolella, ja sitä peittää noin puolentoista kilometrin paksuinen ikuinen jää. Muu osa Grönlantia on lumen peitossa 5–8 kuukautta tai kauemminkin vuodesta. Kerrotaan, että muinaiset viikingit antoivat tutkimusmatkoillaan saarelle nimen Grønland, ’vihreä maa’, houkutellakseen saarelle asukkaita. Lyhyen kesän aikana nimi sopiikin joihinkin rannikkoalueisiin.
Keväällä Koillis-Grönlannin puoleisen meren jää halkeilee ja syntyy ahtojäätä. Tämä jää ajelehtii itärannikkoa etelään Kap Farvel -niemen ympäri ja osittain länsirannikon puolelle, niin että matkustaminen meritse on äärimmäisen vaikeaa monien kuukausien ajan. Talvella meri jäätyy lähes kaikkialla saaren rannikolla, niin että asutuskeskukset jäävät eristyksiin. Jää kirjaimellisesti hallitsee maata, merta ja ihmisten elintapoja. On vaikea kuvitella, millaista satoa tässä maassa voisi korjata.
Alku
Inuit-kulttuureiden eskimot ovat eläneet Grönlannissa metsästäjinä vuosisatoja. Vuonna 1721 luterilainen pappi Hans Egede tuli Grönlantiin lähetystyöntekijänä. Myöhemmin herrnhutilaisten lähetystyöntekijät toimivat melko aktiivisesti useissa asutuskeskuksissa. Jotkut heidän lähetystyöntekijöistään käänsivät joitakin Raamatun kirjoja grönlannin kielelle ja säilyttivät käännöksessään Jumalan persoonanimen Jehova. Mutta vuodesta 1900 lähtien on Grönlannissa toiminut ainoastaan Tanskan luterilainen kirkko.
Vuonna 1953, kun Grönlanti oli yhä Tanskan siirtomaa, sattui merkittävä tapahtumain käänne. Tuona vuonna voimaan astuneen Tanskan uuden perustuslain mukaan Grönlannissa saivat toimia muutkin uskonnolliset ryhmät kuin vain luterilainen kirkko. Niinpä tammikuussa vuonna 1955 Tanskasta saapui kaksi Jehovan todistajaa toimimaan siellä lähetystyöntekijöinä. Heidän määräalueensa oli 2 000 kilometriä pitkä kaistale saaren lounaisrannikolla, jolla suurin osa grönlantilaisista asui – noin 27 000 asukasta, joista useimmat olivat suurimmaksi osaksi metsästäjiä ja kalastajia.
Kristen Lauritsen, toinen näistä kahdesta todistajasta, muistelee: ”Grönlannin kielen taitomme oli olematon, mutta meillä oli valtava halu opettaa grönlantilaisille Jumalan sanan totuutta. Meillä oli muutamia grönlanninkielisiä traktaatteja, ja myöhemmin tuona ensimmäisenä vuonna saapui kirjanen ’Tämä hyvä uutinen Valtakunnasta’.” Miten he tekivät saarnaamistyötä?
”Ensin käytimme painettuja kortteja, joissa selitimme käyntimme tarkoituksen. Mutta myöhemmin opimme joitakin lauseita ulkoa. Kaupunkien väliset matkat taitettiin aina laivoilla ja hyvin epäsäännöllisin ajoin, koska siellä aikataulut olivat käytännöllisesti katsoen tuntemattomia. Oli tavallista tulla merisairaaksi. Meidän oli lisäksi vaikea löytää majapaikkoja. Meidän oli usein tyydyttävä siihen telttaan, jota kannoimme aina matkatavaroissamme.”
Mutta joskus kävi hyvinkin. Grönlantilaiset ovat ystävällistä ja vieraanvaraista väkeä. He uskovat luonnostaan Jumalaan ja kunnioittavat Raamattua. Lähes joka kodissa on koko Raamattu heidän äidinkielellään. Kristen muistaa, että kerran eräs pikkutyttö tuli heidän luokseen mukanaan lappunen, jossa luki: ”Jos ei teillä ole vielä mitään majapaikkaa, voitte tulla yöksi meille.” Tämä perhe auttoi heitä myös löytämään paikan, jossa he järjestivät Seuran erään elokuvan esityksen.
Apujoukkoja saapuu
Vuonna 1961 alkoi Tanskasta muuttaa perheitä Grönlantiin palvelemaan siellä, missä tarve todistajista oli suurempi. He tekivät erinomaisen työn opetellessaan äärimmäisen vaikean grönlannin kielen ja kestäessään erossa olon toisista uskovista. He pitivät kokouksia säännöllisesti ja pysyivät vahvoina uskossa ja kristillisessä toiminnassa. Heidän työnsä ei varmasti mennyt hukkaan. Tuona vuonna perustettiin Grönlantiin kaksi seurakuntaa: yksi pääkaupunkiin Nûkiin (Godthȧbiin) ja toinen seurakunta Qaqortoqiin (Julianehȧbiin), joka sijaitsee aivan etelässä. Jehovan todistajat iloitsivat suuresti siitä, kun jotkut grönlantilaiset, jotka olivat muuttaneet Skandinaviaan, menivät kasteelle.
1970-luvulla Grönlantiin saapui useita nuoria ja innokkaita erikoistienraivaajapariskuntia, jotka ottivat johdon todistamistyössä. Vuoteen 1973 mennessä Vartiotorni-lehti sekä kirja Totuus joka johtaa ikuiseen elämään olivat saatavana grönlannin kielellä. Näin varustettuina tienraivaajat risteilivät edestakaisin pitkin rannikkoa ja kävivät kaupungeissa ja kylissä levittäen runsaasti totuuden siemeniä. Ensimmäistä kertaa saarnaamistyötä oli tehty eristyksissä olevalla itärannikolla Ammassalikin (Angmagssalikin) ympäristössä. Miten iloinen uutinen olikaan, kun eräs alkuperäinen grönlantilainen lopulta otti totuuden vastaan Grönlannissa tuona vuonna!
Lopultakin korjattavaa satoa!
Sitä mukaa kun toisia Raamatun tutkimisen apuvälineitä julkaistiin paikallisella kielellä, levitettiin paljon kirjallisuutta. Esimerkiksi ei ollut lainkaan harvinaista, että todistajapariskunta, joka työskenteli vapaalla alueella muutaman viikon, levitti 300–400 kirjaa, aivan saman verran kirjasia ja 1 000 lehteä sekä hankki 60–70 tilausta.
Kaiken kylvämisen ja kastelemisen jälkeen ’Jumala on saanut aikaan kasvun’ sekä alkuperäisten grönlantilaisten että Grönlannissa asuvien tanskalaisten keskuudessa. (1. Korinttolaisille 3:5–7) Nykyään seitsemässä seurakunnassa ja yhdessä eristyksissä olevassa ryhmässä palvelee 117 Valtakunnan julistajaa hajaantuneena kaikkialle tänne jään ja lumen maahan. Tavatkaamme joitakuita näistä ahkerista työntekijöistä.
Vierailemme Grönlannin kentällä
Hyvä paikka aloittaa on eteläisin seurakunta Qaqortoqissa (Julianehȧbissa). Viisi perhettä Tanskasta on tullut palvelemaan täällä. Jotkut heistä ovat ponnistelleet kovasti oppiakseen grönlannin kielen, niin että he voivat todistaa niille grönlantilaisille, jotka eivät ymmärrä tanskaa. Flemming, yksi tämän seurakunnan perheellinen mies ja tienraivaaja (kokoaikainen Valtakunnan julistaja), kertoo: ”Alueemme on laaja. Siihen sisältyy monia kalastajakyliä ja lammasfarmeja, jotka sijaitsevat monien pikkuvuonojen perukoilla kaikkialla eteläisellä rannikolla.” Jehovan todistajat käyttävät omia moottoriveneitään tehdessään jopa 640 kilometriä pitkiä matkoja tavatakseen näillä syrjäisillä seuduilla asuvat ihmiset.
Purjehdittuamme noin kolme tuntia pitkin kuvankauniita vuonoja saavumme seuraavaan seurakuntaan, joka sijaitsee Narsaqissa. Täällä asuu vain yksi nelihenkinen perhe, jonka kaikki jäsenet ovat Valtakunnan julistajia. Vaikka he ovatkin erossa toisista todistajista, he pystyvät kannustamaan ja rohkaisemaan toisiaan hengellisesti hyvien tutkimistapojen ja säännöllisten kokousten avulla sekä osallistumalla säännöllisesti kenttäpalvelukseen.
Nyt astumme rannikolla kulkevaan matkustajalaivaan, joka tulee tänne joka viikko kesäkuukausina. 24 tuntia kestävä matka vie meidät Paamiutiin (Frederikshȧbiin), jossa asuu 10 todistajaa. Matkan puolessavälissä ohitamme kuitenkin kylän, jossa toimii kaksi eristyksissä asuvaa julistajaa. Toisella heistä, Ane Mariella, on poika Nûkissa, ja tämä oppi totuuden muutama vuosi sitten ja alkoi todistaa äidilleen puhelimitse ja kirjeitse. Ane Marie arvosti kuulemaansa. Luettuaan kaiken grönlannin kielisen kirjallisuuden ja kuunneltuaan grönlantilaisten todistajien kokemuksia sisältäviä ääninauhoja Ane Marie on asennoitunut totuuden puolelle. Yli 60-vuotiaana ja ilman paikallisen seurakunnan tukea hänen onnistui päästä eroon 50 vuotta kestäneestä tupakointitottumuksesta sekä joulun ja syntymäpäivien vietosta, ja nyt hän on alkanut antaa todistusta kaikkialla kylässä. Hänen kärsivällisten ponnistelujensa ja hyvän esimerkkinsä tuloksena noin kymmenen kiinnostunutta kokoontuu säännöllisesti tutkimaan Raamattua ja kuuntelemaan äänitettyjä kokouksia.
Jätettyämme Paamiutin 14 tuntia kestävä laivamatka myrskyisellä avomerellä vie meidät Nûkiin. Tässä 13 000 asukkaan pääkaupungissa on 43 julistajan seurakunta, ja kolmasosa heistä on alkuperäisiä grönlantilaisia. Viikoittaiset kokoukset pidetään osittain tanskaksi ja grönlanniksi, mikä on melkoinen haaste molemmille kieliryhmille.
Astumme takaisin rannikkoa kyntävään matkustajalaivaan ja kahdeksan tunnin kuluttua saavumme Maniitsoqiin (Sukkertoppeniin). Täällä neljä Tanskasta tullutta perhettä työskentelee yhdessä muutamien paikallisten Valtakunnan julistajien kanssa. He ovat käyneet kaupunkialueensa niin hyvin ja ovat levittäneet niin paljon raamatullista kirjallisuutta, että joka toisessa kodissa on grönlanninkielinen Kirjani Raamatun kertomuksista. Hekin tekevät moottoriveneillään säännöllisiä todistusmatkoja kaempana oleviin kyliin.
Jatkamme edelleen kohti pohjoista, ja seuraavana pysähdyspaikkana on kymmenen tunnin päässä sijaitseva Sisimiut (Holsteinsborg). Täällä seurakunta koostuu viidestä tanskalaisesta perheestä ja muutamasta paikallisesta julistajasta. Muuan erikoistienraivaajapariskunta tekee täältä käsin aika ajoin vierailuja itärannikolle. Matkaan sisältyy puolen tunnin helikopterimatka lentokentälle, kahden tunnin lentomatka saaren keskellä olevan mannerjäätikön yli ja vielä lyhyt huraus helikopterilla lahden yli Ammassalikiin, joka sijaitsee itärannikolla. Näkymät ovat siellä todella vaikuttavat: ylempänä korkeuksiin nousevia jylhiä vuoria ja alempana rotkot täyttäviä jäätiköitä. Ihmiset ovat melko vastaanottavaisia Valtakunnan sanomalle, mutta harvat ovat vielä asennoituneet totuuden puolelle.
Lennettyämme takaisin mannerjäätikön yli käymme viimeisessä pysähdyspaikassamme Ilulissatissa (Jakobshavnissa), jossa sijaitsee saaren pohjoisin seurakunta. Ilulissat on grönlannin kieltä ja merkitsee ’jäävuoria’, ja se on sopiva nimi. Lähistöllä on vuolain jäätikkövirta pohjoisella pallonpuoliskolla, ja jäävuoria ajelehtii kaikkialla lahdessa ja vuonoissa, mikä saa maiseman näyttämään melko lumoavalta. Kuusi tanskalaista perhettä ja grönlantilainen pariskunta muodostavat tämän hyvin toimeliaan seurakunnan. Ilulissatin kaupungin sekä koko Diskolahden alueen lisäksi heillä on todennäköisesti maailman pohjoisin alue todistamista varten, sillä se ulottuu aina Kullorsuaqin (Paholaisen peukalon) kylään asti, joka on lähellä 75:ttä astetta pohjoista leveyttä.
Ilulissatissa asuvat erikoistienraivaajat käyvät säännöllisesti tällä kaukaisella alueella ja todistavat ihmisille Upernavikissa ja Uummannaqissa. Bo ja Helen kertovat: ”Nämä avoimet pohjoiset alueet ovat yhä yhtä koskematonta arktista paratiisia. Alueella asuu ihmisiä hyvin harvassa, ja he elävät ennemminkin metsästyksellä kuin kalastuksella. Heidän elintapansa ovat hyvin yksinkertaisia, eivätkä he paljoakaan huolehdi huomisesta. Monet heistä ovat kiinnostuneita hengellisistä asioista. He kuuntelevat mielellään meidän tuomaamme sanomaa.” Vain aika näyttää, kootaanko tällaiset lampaankaltaiset ihmiset siihen tosi ”laumaan”, joka on ”yhden paimenen”, Jeesuksen Kristuksen, alaisuudessa. – Johannes 10:16.
Ainoastaan tanskalaiset tienraivaajat ovat käyneet tätä aluetta, mutta noin kahdeksan grönlantilaista Nûkissa asuvaa todistajaa valmisti videonauhoituksen antaen siinä yleistä todistusta uskomuksistamme ja elämäntavoistamme. Kun tienraivaajat näyttivät tätä nauhaa ovelta-ovelle-työssään, se totisesti herätti paljon keskustelua ja sai ihmiset tekemään monia kysymyksiä varsinkin siitä, miksi emme vietä joulua emmekä kasta pikkuvauvoja. Voidaan vielä lisätä, että juuri kuvaillun kaiken kaikkiaan neljä viikkoa kestäneen matkan aikana levitettiin noin 200 kirjaa.
Elonkorjuu jatkuu
Karuista oloista ja kielimuurista huolimatta Valtakunnan elonkorjuu jatkuu. Monet grönlantilaiset ovat opetelleet tanskaa voidakseen hyötyä seurakunnankokouksista. Tosin yhä useampia kokouksia johdetaan grönlannin kielellä, niin että aina vain useammat voivat osallistua hengellisen ravinnon nauttimiseen.
Esimerkiksi vaikka vuonna 1988 Nûkissa pidetyssä ”Jumalallisen oikeuden” piirikonventissa ohjelma esitettiin tanskaksi, niin noin kolmasosa puheista käännettiin grönlannin kielelle. Konventissa oli läsnä yhteensä 163. Ilulissatissa sijaitsevasta pohjoisimmasta seurakunnasta sekä Qaqortoqissa sijaitsevasta eteläisimmästä seurakunnasta tulleiden konventin osanottajien oli täytynyt matkustaa kaksi päivää yhteen suuntaan. Tuossa konventissa kastettiin neljä uutta.
Millaisia ovat odotteet elonkorjuulle tulevaisuudessa? Tosiaankin varsin hyvät! Vuonna 1989 oli ilo nähdä, että 205 oli läsnä Kristuksen kuoleman muistojuhlassa. Tällä hetkellä johdetaan yli sataa Raamatun kotitutkistelua. Jehova todellakin siunaa runsaasti hänen palvelijoittensa ahkeraa työtä tässä jään ja lumen maassa.