Tuleeko aina olemaan sotia?
PICARDIEN viehättävällä maanviljelysalueella Pohjois-Ranskassa alkoi Sommen taistelu 1. heinäkuuta 1916. Valtavan tykistötulituksen ja ilmahyökkäysten jälkeen englantilaiset ja ranskalaiset joukot ryhtyivät ratkaisevaan läpimurtoon – niin toivottiin – vastassaan olevia linnoittautuneita saksalaisia sotajoukkoja vastaan. Mutta läpimurto ei onnistunut. Sen sijaan taistelun ensimmäisenä päivänä tapettiin 20 000 englantilaista sotilasta. Viikkojen madellessa eteenpäin taistelu jatkui edelleen eikä läpimurtoa vain tullut. Lokakuussa rankkasateet muuttivat taistelukentän mutalammeksi. Marraskuun puoliväliin mennessä liittoutuneet olivat edenneet vajaat kymmenen kilometriä. Sillä välin 450 000 saksalaista, 200 000 ranskalaista ja 420 000 englantilaista oli saanut surmansa. Yli miljoona sotilasta, joista useimmat olivat nuoria miehiä, menehtyi tuossa taistelussa!
Tämä oli ainoastaan yksi ensimmäisen maailmansodan välikohtaus. Ja ensimmäinen maailmansota oli vain yksi – vaikkakin pahin siihen mennessä – niistä lukemattomista sodista, joita on käyty läpi historian. Miten järjetöntä ihmiselämän tuhoamista!
Miksi ihmiset jatkavat sinnikkäästi toistensa tappamista tällä tavalla? Asiaan liittyy monia tekijöitä, joista voisimme mainita esimerkiksi itsekkyyden, kunnianhimon, ahneuden sekä halun saada valtaa ja mainetta. Myös kansallismielisyys on aiheuttanut sotia. Sotiminen tosiaankin kuvastaa Raamattuun tallennetun, ihmisen historiasta kertovan havainnon täsmällisyyttä: ”Ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” – Saarnaaja 8:9.
Myös uskonto on usein lietsonut sotaa. Uskonnollismieliset kansat tekivät ristiretkiä keskiajalla mielessään näennäisesti uskonnollinen tarkoitus: Palestiinan saaminen takaisin kristikunnalle. Kummassakin tällä vuosisadalla käydyssä maailmansodassa erilaisten kirkkokuntien papit yrittivät käyttää hyväkseen sotilaiden uskonnollisia tunteita saadakseen heidät halukkaammin tappamaan toisella puolella olevia tovereitaan. Ja joihinkin parhaillaan raivoaviin selkkauksiin liittyy vahvasti uskonnollisia näkökohtia.
Toivon pilkahduksia
Onko mitään toivoa siitä, että jonain päivänä sodat lakkaavat? Kyllä toivoa on. Jeesusta Kristusta kutsutaan ”Rauhanruhtinaaksi”. Kun hän tuli maan päälle, hän eli tämän nimensä mukaisesti ja opetti ihmisiä rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään. Hän käski heitä rakastamaan jopa vihollisiaan. (Jesaja 9:5; Matteus 5:44; 22:39) Sen vuoksi ne, jotka ottivat vaarin hänen opetuksistaan ensimmäisellä vuosisadalla, muodostivat rauhaisan, kansainvälisen veljesseuran. He eivät voineet ajatellakaan sotimista toisiaan vastaan. Mutta valitettavasti näiden varhaiskristittyjen puhdas usko saastutettiin myöhemmin. Aikanaan kirkot sekaantuivat politiikkaan ja niiden kädet kastuivat läpeensä kansojen käymissä sodissa vuodatetusta verestä.
Paljon myöhemmin muutoksen tuulet alkoivat puhaltaa Euroopan yli. Näytti siltä kuin ihmiskunta olisi väsymässä alituiseen sotimiseen. Vuonna 1899 ja uudelleen vuonna 1907 pidettiin kansainvälisiä konferensseja Haagissa Alankomaissa. Vuoden 1899 konferenssissa hyväksyttiin sopimus ”kansainvälisten kiistojen sovitteluratkaisusta”. Niinpä 1900-luvun sarastaessa monet toivoivat, että maailma vähitellen pääsisi eroon mieltymyksestään sodankäyntiin. Mutta ensimmäisen maailmansodan tykinlaukaukset murskasivat sellaiset toiveet. Merkitsikö tämä sitä, etteivät ihmiskunnan toiveet rauhan aikaansaamisesta toteutuisi milloinkaan?