Anabaptistit ja ”terveellisten sanojen malli”

APOSTOLI Paavali varoitti aikanaan, että hänen kuolemansa jälkeen Jumalan lauman keskuuteen ilmaantuisi ”sortavien susien” kaltaisia luopiokristittyjä, jotka pyrkisivät ’vetämään opetuslapset mukaansa’. Miten he tekisivät tämän? Tuomalla mukanaan erilaisia perinteitä, traditioita ja vääriä opetuksia Raamatun totuuden vääristelemiseksi. – Apostolien teot 20:29, 30; 1. Timoteukselle 4:1.

Tästä syystä Paavali antoi nuorelle miehelle Timoteukselle seuraavan kehotuksen: ”Pidä jatkuvasti kiinni niiden terveellisten sanojen mallista, jotka olet minulta kuullut uskossa ja rakkaudessa, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä. Varjele tätä haltuusi uskottua hyvää omaisuutta pyhällä hengellä, joka meissä asuu.” Mitä ”terveellisten sanojen mallilla” tarkoitettiin? – 2. Timoteukselle 1:13, 14.

”Mallin” asettaminen

Kaikki Raamatun kreikkalaisten kirjoitusten kirjat saatiin valmiiksi ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Vaikka ne olivat monien eri kirjoittajien laatimia, Jumalan pyhä henki eli vaikuttava voima piti kuitenkin huolen siitä, että niistä tuli sopusointuisia ei vain toistensa kanssa, vaan myös Raamatun heprealaisten kirjoitusten kanssa, jotka oli laadittu aiemmin. Näin syntyi se terveellisen raamatullisen opetuksen ”malli”, jota kristittyjen täytyy noudattaa, samoin kuin Jeesuksesta Kristuksesta oli tullut ”malli” heidän seurattavakseen. – 1. Pietari 2:21; Johannes 16:12, 13.

Mitä ”terveellisten sanojen mallille” tapahtui apostolien kuolemaa seuranneina hengellisesti pimeinä vuosisatoina? Monet vilpittömät ihmiset koettivat löytää sen uudelleen, vaikka täydellistä takaisin saamista jouduttiinkin odottelemaan ”lopun ajalle” asti. (Daniel 12:4) Joskus ”mallia” etsi vain yksi ihminen, joskus taas pieni joukko ihmisiä.

Valdolaiset olivat ilmeisesti eräs tällainen vähemmistöryhmä.a Heitä oli Ranskassa, Italiassa ja muuallakin Euroopassa 1100–1300-luvuilla. Tämän liikkeen piiristä nousivat myöhemmin esiin anabaptistit. Keitä he olivat, ja millaisia olivat heidän käsityksensä?

Heidän käsityksensä pääpiirteissään

Anabaptistit herättivät ensi kerran huomiota vuoden 1525 paikkeilla Zürichissä Sveitsissä. Sieltä heidän käsityksensä levisivät nopeasti moniin osiin Eurooppaa. 1500-luvun alussa alkanut ns. luterilainen uskonpuhdistus oli tuonut tullessaan joitakin muutoksia, mutta anabaptistien mielestä se oli pysähtynyt puolitiehen.

Halutessaan palata ensimmäisen vuosisadan kristillisiin opetuksiin he hylkäsivät useampia roomalaiskatolisia opinkappaleita kuin Luther ja muut uudistajat olivat hylänneet. Esimerkiksi anabaptistit olivat lujasti sillä kannalla, että ainoastaan aikuiset saattoivat omistautua Kristukselle. Koska he harjoittivat aikuisten kastamista, he kastoivat sellaisiakin, jotka oli kastettu jo lapsena. Tämän johdosta heitä alettiin kutsua ”anabaptisteiksi” eli ”uudestikastajiksi” tai ”kasteen uudistajiksi”. – Matteus 28:19; Apostolien teot 2:41; 8:12; 10:44–48.

”Anabaptisteille merkitsi uskovien yhteisö tosi kirkkoa”, kirjoittaa R. J. Smithson anabaptistien vaiheista kertovassa kirjassaan (The Anabaptists – Their Contribution to Our Protestant Heritage). He pitivät itseään sellaisenaan yhteiskunnan sisällä elävänä uskovien yhteisönä, eikä heillä aluksi ollut lainkaan erityistä koulutusta saanutta, palkallista papistoa. Jeesuksen opetuslasten tavoin he olivat kiertäviä saarnaajia, jotka kävivät kaupungeissa ja kylissä ja puhuivat ihmisille toreilla, verstaissa ja kodeissa. – Matteus 9:35; 10:5–7, 11–13; Luukas 10:1–3.

Anabaptistit katsoivat, että jokainen heistä oli henkilökohtaisesti tilivelvollinen Jumalalle. Samoin kaikilla oli tahdonvapaus ja heidän tuli todistaa uskonsa teoillaan, mutta silti he tunnustivat, ettei pelastus tule yksistään teoista. Jos joku teki syntiä, hänet voitiin poistaa seurakunnasta. Takaisinottaminen tapahtui vasta sen jälkeen, kun asianomainen oli osoittanut oikealaatuista katumusta. – 1. Korinttolaisille 5:11–13; vrt. 2. Korinttolaisille 12:21.

Heidän suhtautumisensa maailmaan

Anabaptistit ymmärsivät, että he eivät pysty uudistamaan maailmaa. Vaikka kirkko oli ollut 300-luvulla eläneen Rooman keisarin Konstantinuksen päivistä lähtien liitossa valtion kanssa, se ei merkinnyt heille sitä, että valtio olisi näin muuttunut kristilliseksi. He tiesivät sen perusteella mitä Jeesus oli sanonut, että kristityt eivät saa olla ”osa maailmasta”, vaikka heitä sen johdosta jopa vainottaisiin. – Johannes 17:15, 16; 18:36.

Anabaptistit tunnustivat, että valtiota tulee oikeutetusti kunnioittaa ja totella aina silloin, kun kristillisen omantunnon ja maallisen esivallan etujen välille ei synny ristiriitaa. Anabaptisti ei kuitenkaan osallistunut politiikkaan, ottanut vastaan valtionhallinnon virkaa, toiminut tuomarina eikä tehnyt valaa. Koska hän oli hylännyt kaikenlaisen väkivallan ja voimankäytön, hän myös kieltäytyi menemästä sotapalvelukseen. – Markus 12:17; Apostolien teot 5:29; Roomalaisille 13:1–7; 2. Korinttolaisille 10:3, 4.

Anabaptistit elivät yksinkertaista, vaatimatonta elämää ja noudattivat korkeaa moraalia, eikä heillä ollut paljon omaisuutta eikä aineellisia tavoitteita. Rakkaus, jota he tunsivat toisiaan kohtaan, sai heidät usein perustamaan omia tuotanto- ja asuinyhteisöjään, vaikka useimmat torjuivat ajatuksen täydellisessä yhteistaloudessa elämisestä. Sen perusteella, että kaikki kuuluu Jumalalle, he kuitenkin auliisti käyttivät omaisuuttaan köyhien auttamiseksi. – Apostolien teot 2:42–45.

Tutkittuaan huolellisesti Raamattua, varsinkin sen kreikkalaisia kirjoituksia, jotkut anabaptistit hylkäsivät kolminaisuusopin, kuten ilmenee joistakin heidän omista kirjoituksistaan. Heidän palvontatapansa olivat yleensä hyvin yksinkertaisia, ja Herran ehtoollisella oli niissä erityisasema. He hylkäsivät perinteiset roomalaiskatoliset, luterilaiset ja kalvinilaiset käsitykset Herran ehtoollisesta ja ymmärsivät sen Jeesuksen kuoleman muistojuhlaksi. ”Heille se oli juhlallisin toimitus, mihin kristitty voi osallistua, ja se merkitsi sen liiton uudistamista, jolla uskova oli varauksitta omistautunut Kristuksen palvelukseen”, kirjoittaa R. J. Smithson.

Vainot – ja niiden jälkeen

Varhaiskristittyjen tavoin anabaptistienkin tarkoitusperät ymmärrettiin väärin. He olivat samanlaisia myös siinä, että heidän katsottiin järkyttävän vakiintunutta yhteiskuntajärjestelmää, ’saattavan asutun maan pois tolaltaan’. (Apostolien teot 17:6) Zürichissä viranomaiset, joilla oli yhteyksiä uskonpuhdistaja Ulrich Zwingliin, ottivat anabaptistit hampaisiinsa sen takia, että nämä olivat hylänneet lapsikasteen. Eräs anabaptistien johtajista, Felix Manz, hukutettiin raa’asti vuonna 1527, ja anabaptisteja vainottiin Sveitsissä niin kiihkeästi, että lopulta heidät oli hävitetty sieltä lähes tyystin.

Saksassa anabaptisteja vainosivat ankarasti sekä katolilaiset että protestantit. Vuonna 1528 annetun keisarillisen käskyn perusteella kenelle tahansa, josta oli tullut anabaptisti, voitiin langettaa kuolemantuomio – ilman minkäänlaista oikeudenkäyntiä. Kokemansa vainon takia useimmat Itävallan anabaptisteista pakenivat Määriin, Böömiin ja Puolaan ja myöhemmin Unkariin ja Venäjälle.

Monien alkuperäisten johtajien kuoltua tapahtui väistämättä se, että esiin nousi erilaisia äärimmäisyysmiehiä. Heidän tasapainottomuutensa synnytti paljon hämmennystä ja johti niistä normeista luopumiseen, joista anabaptistit oli aiemmin tunnettu. Muuttuneesta linjasta saatiin murheellista näyttöä vuonna 1534, jolloin äärimmäisyysainekset valtasivat Münsterin, Westfalenin herttuakunnan pääkaupungin. Seuraavana vuonna kaupunki kukistettiin verisesti, ja vangiksi joutuneita kidutettiin. Tämä välikohtaus oli kaukana anabaptistien alkuperäisistä opetuksista, ja se saattoi heidät huonoon huutoon. Jotkut anabaptistit koettivat päästä eroon nimestään vaihtamalla sen nimeen ”baptistit”. Mutta heitä ei auttanut tämä eikä mikään muukaan nimi, sillä heitä vainottiin edelleen katolisen inkvisition ollessa heidän päävihollisensa.

Lopulta anabaptisteja lähti suurin joukoin etsimään turvaa ja vapautta muista maista. Nykyään heitä on Pohjois- ja Etelä-Amerikassa ja edelleen myös Euroopassa. Anabaptistien alkuperäiset opetukset ovat vaikuttaneet moniin kirkkokuntiin, kuten kveekareihin, nykyisiin baptisteihin ja ”Plymouthin veljiin”. Anabaptistien tavoin kveekarit kieltäytyvät sotapalveluksesta ja katsovat, että heitä ohjaa ”sisäinen valo”.

Anabaptistien säilyminen nykypäiviin asti on selvimmin nähtävissä kahdesta eri ryhmästä. Ensimmäinen koostuu ”hutterilaisista veljistä”, jotka ovat saaneet nimensä 1500-luvulla eläneestä johtajastaan Jakob Hutterista. He ovat perustaneet omia yhteisöjään Englantiin, Kanadan länsiosiin, Paraguayhin ja Yhdysvaltain Etelä-Dakotaan. Toisen ryhmän muodostavat mennoniitat. He ovat saaneet nimensä Menno Simonis -nimisestä papista. Hän pyrki parhaansa mukaan pyyhkimään pois Hollannissa joukkonsa huonoa mainetta, joka oli onnettoman Münsterin seikkailun peruja. Simonis kuoli vuonna 1561. Nykyään mennoniittoja on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, samoin mennoniitoista eronneen amish-lahkon jäseniä.

”Malli” nykyään

Vaikka anabaptistit ovat saattaneet etsiä ”terveellisten sanojen mallia”, heidän ei onnistunut löytää sitä. Sitä paitsi K. S. Latourette toteaa: ”Alun alkaen he olivat olleet innokkaita evankeliumin julistajia, mutta vaino sai useimmat vetäytymään omiin oloihinsa ja turvaamaan joukkojensa kasvun ja tulevaisuuden paremminkin lasten hankkimisella kuin käännynnäisten tekemisellä.” (A History of Christianity) Sama pitää paikkansa nykyäänkin niistä pienistä ryhmistä, jotka juontavat juurensa anabaptistien liikkeestä. Heidän halunsa pysytellä erossa maailmasta ja sen tavoista on saanut heidät käyttämään aivan erikoislaatuista vaatepartta, ja tätä käytäntöä edistää se, että he elelevät usein omina yhteisöinään, erossa muista.

Onko ”terveellisten sanojen malli” varmasti löydettävissä nykyään? Kyllä on, mutta se vaatii aikaa ja edellyttää totuuden rakkautta. Mikset tarkistaisi itse, pitävätkö uskonkäsityksesi yhtä Jumalan ilmoittaman ”mallin” kanssa? Ei ole vaikeaa havaita, mikä on perimmältään ihmisten keksintöä ja mikä taas perustuu Raamattuun. Paikalliset Jehovan todistajat mielellään auttavat sinua, sillä he itse arvostavat sitä apua, jota ovat saaneet voidakseen oppia ”terveellisten sanojen mallin”.

[Alaviitteet]

[Kuva s. 21]

Jehovan todistajat auttavat monia oppimaan ”terveellisten sanojen mallin”