Uskonnonvapautta tuettiin Intiassa

MILJOONAT ihmiset yllättyivät korkeimman oikeuden 11. elokuuta 1986 New Delhissä tekemästä päätöksestä. Vain harvat odottivat, että lähes tuntemattoman uskonnollisen vähemmistön uskonnonvapautta kunnioitettaisiin aikana, jolloin kansallistunne vallitsi voimakkaana. Mutta tutkittuaan tarkasti tosiasioita Intian korkein oikeus päätti, ettei Jehovan todistajien lapsia voida pakottaa laulamaan kansallislaulua. Virstanpylvääksi muodostuneessa oikeudenpäätöksessä sanottiin:

”Olemme vakuuttuneita tämän kyseessä olevan tapauksen suhteen siitä, että näiden kolmen lapsen erottaminen koulusta sen vuoksi, että he eivät omantunnontarkasti noudattamansa uskonnon takia yhdy laulamaan kansallislaulua aamuhartaudessa, vaikka he kyllä seisovat kunnioittavasti laulua laulettaessa, loukkaa heidän perusoikeuttaan ’omantunnonvapauteen ja uskonnon vapaaseen tunnustamiseen, harjoittamiseen ja levittämiseen’.”

Intian korkeimman oikeuden tuomarit O. Chinnappa Reddy ja M. M. Dutt käsittelivät tämän kuuluisaksi tulleen Jehovan todistajia koskeneen kansallislauluasian.

Miten kiistakysymys heräsi

Lähes puolet Intian 8 000:sta Jehovan todistajasta asuu pienessä Keralan osavaltiossa tämän suunnattoman maan eteläisimmässä osassa. Alueen useimmissa kouluissa kansallislaulu lauletaan päivittäin. Kyseisessä koulussa oli tapana, että kaikki oppilaat laulavat laulun kuorossa. Jehovan todistajien lapset kuitenkin vain seisoivat muiden laulaessa. Korkeimman oikeuden päätöksessä sanottiinkin: ”Se ei häirinnyt ketään. Se ei kiusannut ketään. Kukaan ei ajatellut sen olevan epäkunnioittavaa tai epäisänmaallista. Lapset jätettiin rauhaan eikä heidän uskonkäsityksiinsä puututtu.” Tilanne pysyi tällaisena vuosia.

Sitten tuli vuoden 1985 heinäkuu. Osavaltion lakia säätävän kokouksen eräs jäsen väitti sen olevan hänen mielestään epäisänmaallista, että joku kieltäytyi laulamasta kansallislaulua. Sen jälkeen asiasta keskusteltiin, ja keskusteluja ja niiden tuloksia julkaistiin monissa maan huomattavissa sanomalehdissä.

Keralan osavaltion useimpien koulujen viranomaiset, jotka siihen asti olivat suhtautuneet myönteisesti Jehovan todistajien lapsiin, rupesivat pelkäämään seurauksia lakia säätävässä kokouksessa esitettyjen syyttävien huomautusten ja asian saaman kielteisen julkisuuden vuoksi. Sen tähden Jehovan todistajien lapsia erotettiin koulusta toisensa perään.

Lapset osavaltiota vastaan

V. J. Emmanuel, jonka kolme alaikäistä lasta, Bijoe, Binu Mol ja Bindu, erotettiin koulusta, koetti saada asiaan korjausta oikeusteitse. Emmanuel oli lujasti vakuuttunut siitä, että laki oli hänen puolellaan. Hän tiesi, että Intian perustuslain 25. artiklan 1. pykälän mukaan ”kaikilla on yhtäläinen oikeus omantunnonvapauteen ja uskonnon vapaaseen tunnustamiseen, harjoittamiseen ja levittämiseen”.

Lopulta Keralan ylioikeuden tuomarit käsittelivät asian, mutta he hylkäsivät V. J. Emmanuelin valituksen. Tämä oli valtava isku, koska Intian perustuslaissa ei sanota, että kunnioituksen osoittamiseksi kansallislaulua kohtaan vaaditaan sen laulamista. Siinä sanotaan ainoastaan, että kansalaisten tulisi ”pitää kiinni perustuslaista ja kunnioittaa sen ihanteita ja instituutioita, kansallislippua ja kansallislaulua”. Ei ole olemassa myöskään mitään muuta lakia, jossa kaikkia Intian kansalaisia vaadittaisiin laulamaan kansallislaulua.

Asiasta valitettiin Intian korkeimpaan oikeuteen. Päätöksessään, joka kumosi Keralan ylioikeuden päätöksen, korkein oikeus sanoi: ”Ylioikeus ohjautui harhaan ja poikkesi väärille raiteille. Sen jäsenet tarkastelivat yksityiskohtaisen tarkasti kansallislaulun jokaista sanaa ja ajatusta ja päättelivät, ettei kansallislaulussa ollut ainoatakaan sanaa tai ajatusta, joka voisi loukata jonkun uskonnollisia tunteita.” Kuitenkaan, kuten korkein oikeus aivan oikein huomautti, ”siitä ei lainkaan ole kysymys”.

Kysymys on uskonnosta, nimittäin yksilöiden oikeudesta ylläpitää palvontavapauttaan. On tosiasia, että Jehovan todistajat eivät laula kansallislaulua missään maassa. Sellaiset laulut ovat itse asiassa musiikkiin sovitettuja hymnejä tai rukouksia, ja Jehovan todistajat eivät omantunnonsyistä hyväksy niiden laulamista. ”He pidättyvät itse laulamisesta”, selitettiin Intian korkeimman oikeuden päätöksessä ymmärtäväisesti, ”sen rehellisen uskonsa ja vakaumuksensa vuoksi, että heidän uskontonsa ei salli heidän yhtyä mihinkään muihin seremonioihin kuin Jehovalle, heidän Jumalallensa, esitettäviin rukouksiin.”

On merkittävää, että Intian perustuslaki takaa ”sananvapauden ja ilmaisuvapauden”, mihin sisältyy vapaus olla vaiti. Juuri sillä tavoin lapset toimivat, kun kansallislaulua laulettiin koulun aamuhartauden aikana – he pysyivät vaiti. Keralan kouluviranomaiset olivat kuitenkin itse asiassa kieltäneet vaitiolon. Sen vuoksi heräsi kysymys, vastasiko sellainen kielto perustuslaissa taattuja oikeuksia.

Korkein oikeus teki tässä asiassa seuraavan johtopäätöksen: ”Voimme heti sanoa, ettei laissa ole mitään säädöstä, joka pakottaa jonkun laulamaan kansallislaulua, eikä meidän mielestämme ole epäkunnioittavaa kansallislaulua kohtaan, jos joku, joka seisoo kunnioittavasti kansallislaulua laulettaessa, ei yhdy itse laulamiseen.”

Kuten aiemmin huomautettiin, perustuslain mukaan jokaisen kansalaisen velvollisuus on ’kunnioittaa kansallislaulua’. Vuodelta 1971 oleva laki kansallisten kunnioitusten kohteiden loukkaamisen ehkäisystä sanoo sellaisesta kunnioituksesta: ”Kuka tahansa, joka tahallisesti estää kansallislaulun laulamisen tai aiheuttaa häiriötä mille tahansa sitä laulavalle ryhmälle, tuomittakoon vankeuteen määräajaksi, jonka pituus voi olla enintään kolme vuotta, tai sakkoihin tai molempiin.” Jehovan todistajien lapset eivät kuitenkaan koskaan estäneet ketään laulamasta kansallislaulua. He eivät olleet koskaan aiheuttaneet mitään häiriötä millekään sitä laulaneelle ryhmälle.

Ovatko he uhka kansalliselle ykseydelle?

Yksi osavaltion perusteluista oli se, että kansallislaulun laulaminen oli tärkeää maan ykseyden ja yhtenäisyyden kannalta. Mutta edistääkö kansallislaulun laulaminen pakolla tosiaan maan ykseyttä ja sen kansalaisten yhtenäisyyttä?

On kiinnostavaa, että Intian kansallislaulu on vain yhden osavaltion kielellä, ja niinpä suurin osa sitä laulavista intialaisista ei ymmärrä sitä. Siten suurimmalle osalle kansallislaulun laulamisella ei ole luultavasti mitään merkitystä; se on heille pääasiassa sisällyksetön seremonia. Jehovan todistajat eivät yhdy sellaisiin seremonioihin. He rukoilevat vain Jumalaansa Jehovaa.

Väitettiin myös, että jos korkein oikeus tekee päätöksen Jehovan todistajien hyväksi, se voisi uhata maan turvallisuutta. Mutta Jehovan todistajat ovat Intiassa pieni vähemmistö; heitä on vain noin 8 000 henkeä. Olisiko sellainen pieni ryhmä uhkana kansakunnalle, johon kuuluu yli 800 miljoonaa ihmistä? Lisäksi Jehovan todistajien rehellisyys ja heidän tottelevaisuutensa sen hallituksen laeille, jonka alaisuudessa he asuvat, pannaan merkille kaikkialla maailmassa.

Nigeriassa muuan lakimies sanoi: ’Todistajat maksavat veronsa ja ovat lainkuuliaisia kansalaisia. Kuka tahansa todistaja, joka voi olla rehellinen uskontonsa suhteen niin pitkälle, että noudattaa sitä joidenkin etujen menettämisen uhallakin, on yhtä rehellinen useimmissa muissa asioissa. Syy, jonka vuoksi hän kieltäytyy varastamasta valtion rahaa samalla kun hänen muut virkatoverinsa laulavat kansallishymniä ja kuitenkin kavaltavat varoja, on se, että hänen Raamattunsa, joka pyytää häntä olemaan laulamatta kansallishymniä, on myös sanonut, ettei hänen tulisi varastaa.’

Korkeimman oikeuden virstanpylvääksi muodostuneen päätöksen viimeinen lause on huomionarvoinen. Siinä sanotaan: ”Haluamme vielä lisätä: perinteemme opettaa suvaitsevaisuutta, filosofiamme opettaa suvaitsevaisuutta, perustuslakimme toteuttaa suvaitsevaisuutta; älkäämme me väheksykö sitä.” Ymmärtävätkö hallitus ja johtajat tämän erinomaisen ajatuksen arvon? Pysyykö korkeimman oikeuden päätös lopullisena? Sen saamme selville vasta ajan myötä.

[Kuvat s. 21]

Kolme lasta jotka kieltäytyivät kunnioittavasti osallistumasta isänmaalliseen seremoniaan

Näiden kolmen lapsen antaumuksellinen perhe

Tämä perhe luki oikeustapauksesta, tutki Raamattua ja meni kasteelle