’Ihmisten kalastamista’ pohjoisella napapiirillä
Joka kesä monet Jehovan todistajat saarnaavat ns. ”vapailla alueilla”, syrjäseuduilla, joilla ei ole pysyviä seurakuntia. Monet heistä ovat ansiotyötä tekeviä tai koululaisia, jotka käyttävät näin lomansa. Toiset ovat kokoaikaisia tienraivaajia, jotka näin laajentavat palvelustaan. He kokevat sen ilon, mikä tulee hyvän uutisen viemisestä syrjäseudulla asuville ihmisille ja läheisemmän suhteen luomisesta oman perheen jäseniin ja hengellisiin veljiin. Tämä kirjoitus kertoo juuri tällaisesta matkasta, joka tehtiin kaukana pohjoisessa.
KALASTAJAKUTTERI Skagstein irtautui hitaasti satamalaiturista. Oli alkukesän ilta. Vieno itätuuli sai meren väreilemään ja toi tervetullutta helpotusta kalan ja silliöljyn lemuun. Seisoimme aluksen kannella ja vilkutimme hyvästejä Båtsfjordille, suurimmalle Itä-Ruijassa Norjassa sijaitsevalle kalastajakylälle.
Meitä oli aluksella kahdeksan henkeä. Øivind ja Åshild olivat tulleet Båtsfjordiin 11 vuotta aikaisemmin auttamaan saarnaamistyössä tällä vapaalla alueella. Nyt kun he olivat muuttamassa toiselle alueelle, täällä kukoisti lähes 40:n Valtakunnan julistajan seurakunta. Ryhmään kuuluivat lisäksi kapteeni Jarle (ammattikalastaja ja ”kausiluonteinen” tienraivaaja), kaksi tienraivaajasisarta, yksi kaivinkoneenkuljettaja, yksi tehdastyöläinen sekä yksi toimistotyöntekijä Norjan Beetel-kodista. Mikä oli saanut tämän ryhmän jäsenet kokoontumaan yhteen, ja millaiselle merimatkalle he olivat lähdössä?
Saarelta saarelle
Tällä kertaa Jarle ei havitellut turskaa. Suunnitelmamme oli poiketa saarelta saarelle ja asutusalueelta toiselle purjehtiessamme Skagsteinilla kaukana pohjoisessa sijaitsevasta Båtsfjordista Nordlandin läänissä sijaitsevaan Brønnøysundiin. Matkamme kattaisi yli puolet Norjan rantaviivasta. Miksi tällainen matka? Moniin näistä paikoista voidaan päästä vain yksityisveneellä, ja siksi Jehovan todistajat käyvät niissä kertomassa Valtakunnan sanomaa vain useiden vuosien väliajoin. Me olimme päättäneet lähteä näihin kaukaisiin kolkkiin ’kalastamaan ihmisiä’. – Matteus 4:18, 19.
Aluksemme suuntasi kulkunsa ulos Båtsfjordenista ja jatkoi sitten matkaansa länteen koko seuraavan yön rantaviivaa myötäillen. Oli ensimmäinen päivä heinäkuuta. Pehmeän pilviharson takana häämöttävä keskiyön aurinko loisti harmahtavaa, pehmeätä valoa. Jyrkillä rantakallioilla näkyi tuhansia lokkeja ja pikkukajavia. Kapteenin mielestä merenkäynti oli juuri sopivan voimakasta, mutta meistä joistakuista maakravuista se tuntui hiukan liian rajulta.
Seuraavana aamuna laskimme laituriin Honningsvågissa. Täällä meidän oli määrä aloittaa ”kalastuksemme” eli saarnaamistyömme. Pohjoisnorjalaiset ovat tunnetusti vieraanvaraisia. Kerrottuamme lyhyesti asiamme meitä yleensä pyydettiin istumaan keittiön jakkaralle ja meille tarjottiin kahvia. Sitten meidän oli tehtävä täydellinen selvitys siitä, keitä olimme, mistä olimme tulleet, mikä on ammattimme, minkä niminen ja kokoinen veneemme on, olimmeko siihen mennessä saaneet yhtään kalaa, sekä siitä, mitä suunnitelmia meillä oli loppumatkaksi. Vasta kun kaikki tuo oli saatu käsiteltyä, saatoimme mennä käyntimme varsinaiseen asiaan – kertoa Jumalan valtakunnan hyvää uutista.
Lämmin vastaanotto kylmällä napaseudulla
Vetoaisiko sanoma näihin ihmisiin, jotka asuvat 500 kilometrin päässä napapiiristä pohjoiseen sijaitsevalla saarella? Mistä he olivat todella huolissaan? Aivan samoista asioista kuin ihmiset kaikkialla muuallakin: yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, työttömyydestä, rahasta ja sekä perhe- että henkilökohtaisista ongelmista. He olivat lisäksi huolissaan kireästä maailmantilanteesta – pohjoisen ja etelän suhteista sekä idän ja lännen välisestä ristiriidasta.
Meidän oli helppo viitata Raamatun esittämään ratkaisuun: Jumalan valtakuntaan. Oli todella palkitsevaa nähdä pessimismin ja epäilyksen väistyvän ilon ja toivon tieltä! Monet näissä kaukaisissa paikoissa elävät ihmiset ovat lapsuudestaan asti rukoilleet Valtakuntaa, mutta he eivät ole todellisuudessa koskaan ymmärtäneet tuon rukouksen merkitystä. (Matteus 6:9–13) Me jätimme raamatullista kirjallisuutta monille saarelaisille ja lupasimme kirjoittaa heille voidaksemme pitää yllä heidän kiinnostustaan.
Vaikka oli kesä, Rolvsøyssä oli vain noin kaksi astetta lämmintä, ja tuuli kovasti. Hytisten ja puristaen takkiaan tiukemmin ympärilleen yksi ryhmämme veljistä lähestyi erästä rannalla seisovaa miestä.
”Onkos teillä vilu?” mies kysyi.
”No-o, ....”, veli epäröi.
”Tulkaa, niin saatte jotakin kuumaa syödäksenne ja juodaksenne!”
Sisällä talossa veli vietiin keittiöön, jossa miehen vaimo puuhaili kiireisenä.
”Onkos sinulla kahvia tälle miehelle?” isäntä kysyi.
Veljelle tarjottiin kuumaa kahvia paksujen leivänviipaleitten, kotitekoisen lakkahillon ja lohen kera. Miellyttävän keskustelun jälkeen veli jätti heille raamatullista kirjallisuutta ja meni seuraavaan paikkaan tuntien olonsa lämpimäksi ja rohkaistuneeksi. Tällaisia kokemuksia saimme todistaessamme näillä kaukaisilla, eristetyillä alueilla asuville ystävällisille ja vieraanvaraisille ihmisille.
Rikastuttava kokemus
Skagsteinin kyntäessä merta saarelta toiselle joukkomme sattumalta yhteen joutuneet jäsenet huomasivat lähentyvänsä toisiaan monella eri tavalla. Kahdeksan ihmistä, jotka asuvat lähellä toisiaan 12 metrin pituisessa veneessä päivien ja viikkojen ajan, tulevat pian tuntemaan toistensa erityispiirteet. Opimme tulemaan toimeen toistemme kanssa ja olemaan huomaavaisia. Terävät särmät hioutuivat pois ja kristillinen persoonallisuutemme kaunistui. (Kolossalaisille 3:9, 10) Kokemuksemme oli siis hyvin palkitseva.
Me keskustelimme yhdessä kullekin päivälle varatusta Raamatun tekstistä sekä päivän kokemuksista. Me kertasimme, mitä olimme sanoneet ja tehneet, ja mietimme, mitä olisimme voineet sanoa ja tehdä. Tämä kannusti meitä ponnistelemaan enemmän ollaksemme tehokkaampia puhuessamme ihmisille. Nuoremmat ja uudemmat saivat hyviä neuvoja ja rohkaisua laajentaa palvelustaan.
”Olen harkinnut kokoajanpalvelusta aina kasteestani asti”, kertoi 27-vuotias Bjørn. ”Matkan aikana halu ja rohkeus ’koetella’ Jehovaa kasvoi sisälläni vähitellen. Tulin tuntemaan, miten suuresti voimme luottaa Jehovaan. Matka teki minulle helpommaksi ryhtyä tienraivaustyöhön.” – Malakia 3:10.
Matka auttoi meitä myös näkemään selvemmin aikamme kiireellisyyden. Monet yhdyskunnat, joissa vierailimme, olivat vähitellen kuolemassa. Kalanjalostustehtaat olivat lopettamassa toimintaansa. Postitoimistot ja kaupat olivat samoin sulkemassa oviaan pysyvästi. Ihmisiä huolestutti se, että he näkivät nuorten muuttavan kaukaisiin kaupunkeihin etsimään työtilaisuuksia ja jättävän taakseen uusia hienoja taloja ja perinteisen elämäntavan. Kaikkialla maailmassa on miljoonia kodittomia ja nälkää näkeviä ihmisiä. Täällä on tyhjiä koteja ja runsaasti meren antimia. Kuitenkin verrattain harvat haluavat niitä. Kaikki tämä on hiljainen todiste siitä, että maailman tasapaino on järkkynyt.
Matka jatkuu
Matka jatkui Sørøyan pohjoispuolelta Kvænangeniin. Joissakin pysähdyspaikoissa pääsimme rantaan vain soutuveneellä. Mutta muualla Skagstein saattoi laskea aivan laituriin asti. Monet paikkakuntalaiset kerääntyivät luoksemme katsomaan, keitä nämä muukalaiset oikein olivat, koska emme totisesti näyttäneet heistä kalastajilta. Kun he saivat tietää, että olimme Jehovan todistajia ja halusimme kertoa heille Raamatun hyvää uutista, seurasi yleensä vilkkaita keskusteluja.
Käytyämme tämän alueen suuntasimme kulkumme kohti Tromssaa, jossa jotkut meistä olivat läsnä ”Jumalan rauhan” piirikonventissa. Matkan tämä osa oli todella merkittävä kokemus. Oli yö, mutta keskiyön aurinko paistoi kirkkaasti aivan horisontin yläpuolella. Oikealla piirtyivät varjoon jääneet suuret ja pienet saaret taivasta vasten tummana siluettina. Vasemmalla kimaltelivat lumihuippuiset vuoret auringon kilossa. Sää oli leuto, ja merenpinta vain väreili hiukan. Oli aivan tyyntä ja hiljaista lukuunottamatta moottorin tasaista jurinaa ja radiostamme hiljaisesti kuuluvaa rauhallista musiikkia. Mikä miellyttävä tunnelma!
Tromssan konventin jälkeen jotkut ryhmämme jäsenet vaihtuivat. Sitten matka jatkui seuraillen Senjan rantaviivaa ja edeten Vesterålenin saariryhmän läpi Bodøhön ja sen jälkeen alas Brønnøysundiin, lopulliseen määränpäähämme. Monissa matkan varrella käymissämme paikoissa, kuten Rødøyssä, tapasimme ihmisiä, jotka eivät olleet koskaan aikaisemmin keskustelleet Jehovan todistajien kanssa. Edellisestä saarnaamismatkasta oli kulunut jo vuosia, ja uusi sukupolvi oli nyt kasvanut aikuiseksi.
Unohtumaton merimatka
Saapuessamme Brønnøysundiin elokuu oli jo lopuillaan. Muistellessamme Skagsteinilla viettämiämme viikkoja meistä tuntui, että se oli todella unohtumaton merimatka. Olimme tällä matkalla käyttäneet yhteensä 880 tuntia hyvän uutisen saarnaamiseen ja jättäneet 126 kirjaa ja 1 026 lehteä sekä saaneet 12 Vartiotornin ja Herätkää!-lehden tilausta. Valtakunnan sanomaa oli kylvetty runsaasti näille harvaanasutuille seuduille.
”Se oli elämäni paras loma!” huudahti eräs matkalla ollut nuori julistaja. Me, joilla oli etu olla mukana tällä matkalla, yhdyimme sydämestämme tähän ajatukseen. Meistä tuntui, että se ei ollut vain paras lomamme vaan jotakin hengellisesti hyödyllisintä ja palkitsevinta, mitä olimme koskaan tehneet.
[Kartat s. 25]
(Ks. painettu julkaisu)
RUOTSI
SUOMI
SNTL
Brønnøysund
Rødøy
Bodø
NORJA
Senja
Tromssa
Kvænangen
Sørøya
Rolvsøy
Honningsvåg
Båtsfjord