Tosi uskonnon avain

TÄLLÄ 1900-luvulla useammat ihmiset väittävät kuuluvansa kristilliseen uskontoon kuin mihinkään muuhun. Tämä on kuitenkin ollut ihmishistorian levottomin vuosisata. Mistä tällainen paradoksi johtuu?

Yksi syy on siinä, että monet eivät suhtaudu uskontoonsa vakavasti. Heille kristillisyys ei ole määräävä voima heidän elämässään. Ja nekin, jotka suhtautuvat uskontoonsa vakavasti, kannattavat monia ristiriitaisia uskomuksia ja jopa toisistaan poikkeavia moraalimittapuita. Lisäksi heitä jakavat kansalliset, rodulliset ja taloudelliset erimielisyydet. He ovat myös pettäneet ja vainonneet toinen toistaan, sotineet toisiaan vastaan ja jopa tappaneet toisiaan. Niinpä historian kaksi suurinta sotaa käytiinkin pohjimmiltaan ”kristittyjen” kansojen kesken.

Minkä johtopäätöksen voimme tämän perusteella tehdä? Joko kristillisyys ei ole tosi uskonto tai sitten on aivan eri asia vain väittää olevansa kristitty ja todella olla sitä. Kristillisyyden perustajan, Jeesuksen Kristuksen, mukaan jälkimmäinen johtopäätös on oikea. Erään kerran hän puhui niistä, jotka puhuttelisivat häntä sanoen ”Herra, Herra”. Toisin sanoen he väittäisivät olevansa kristittyjä ja hyväksyvänsä Jeesuksen Herrakseen. Lisäksi he tekisivät erittäin ahkerasti näennäisen tärkeitä tekoja hänen nimessään. Kuitenkin Jeesus sanoisi heille: ”En ole koskaan tuntenut teitä! Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.” – Matteus 7:22, 23.

Kukaan meistä ei varmaankaan haluaisi olla tuossa tilanteessa! Miten me siis voimme saada selville, olemmeko tosi kristittyjä vai emme? Onko tosi uskontoon olemassa avainta?

Avain

Kyllä on. Kristillisyyteen sisältyy tietenkin monia asioita. Tosi kristityllä täytyy esimerkiksi olla vahva usko Jumalaan, sillä ”ilman uskoa on mahdotonta miellyttää [Jumalaa] hyvin”. (Heprealaisille 11:6) Kristityn on lisäksi tehtävä oikeita tekoja. Opetuslapsi Jaakob muistutti siitä, että ”usko ilman tekoja on kuollut”. (Jaakob 2:26) Apostoli Paavali tähdensi myös Jumalan ”tahdon täsmällistä tuntemusta kaikessa viisaudessa ja hengellisessä käsityskyvyssä”. (Kolossalaisille 1:9) Mutta mikään näistä seikoista ei ole kristillisyyden avain.

Meillä saattaa tosin olla hyvä Raamatun tuntemus ja vahva usko ja me saatamme olla ahkeria hyvissä teoissa, mutta voimme silti olla tekokristittyjä. Miten se on mahdollista? Apostoli Paavali selitti: ”Jos puhun ihmisten ja enkelien kielellä, mutta minulla ei ole rakkautta, minusta on tullut soiva messinkipala tai kalskahteleva symbaali. Ja jos minulla on profetoimisen lahja ja olen perehtynyt kaikkiin pyhiin salaisuuksiin ja kaikkeen tietoon ja jos minulla on kaikki usko siirtääkseni vuoria, mutta minulla ei ole rakkautta, en ole mitään. Ja jos annan kaiken omaisuuteni ravitakseni toisia ja jos luovutan ruumiini voidakseni kerskua, mutta minulla ei ole rakkautta, en hyödy mitään.” – 1. Korinttolaisille 13:1–3.

Avain tosi uskonnon tunnistamiseen on siis sen ymmärtämisessä, että se perustuu aidolle rakkaudelle. Uskomme, hyvät tekomme ja täsmällinen tieto ovat tietenkin elintärkeitä ja välttämättömiä. Mutta jos meillä ei ole niiden ohella rakkautta, niistä ei ole meille paljoakaan hyötyä. Miksi on näin? Mikä tekee rakkauden ominaisuudesta ylivoimaisesti tärkeimmän vaatimuksen?