80 vuotta kestäneen kokoamisen onnellinen huipentuma
INTIA! Vastakohtien maa – niin kulttuurissa, uskonnoissa, tavoissa kuin ilmastossakin. Se on monille erilainen ja salaperäinen maa, ja kuitenkaan se ei jätä kylmäksi ketään, joka vierailee sen lumoavilla rannoilla.
Koko tässä suunnattoman suuressa maassa, jossa asustaa 775-miljoonainen kansa, Jehova Jumalaa rakastavat ihmiset ajattelivat erästä erikoistilaisuutta, joka pidettiin pienessä Lonavlan kaupungissa korkealla Länsi-Ghattien vuoristossa Maharashtran osavaltiossa. Oli sunnuntai 20. tammikuuta 1985.
Miksi niin monien ajatukset kohdistuivat juuri tuona nimenomaisena päivänä tähän yhteen ihastuttavaan vuoristokaupunkiin, joka sijaitsee noin 100 kilometrin päässä liikaväestöisestä Bombayn suurkaupungista? Vastaus löytyy 80 vuotta kestäneestä Jehovan kalleuksien – hänen kansansa – kokoamisesta Intiassa. Se on ilon aihe paitsi täkäläisille yli 7 000 Jehovan todistajalle, myös koko Jumalan kansan järjestölle kaikkialla maailmassa.
Mutta jotta tajuaisimme paremmin tämän erityisen tapahtuman merkityksen, tutkikaamme lyhyesti, miten totuuden perustukset on vahvistettu lujiksi kuluneiden kahdeksan vuosikymmenen aikana.
Totuuden valo loistaa Intiaan
Intialainen luonnontieteiden opiskelija S. P. Davey vieraili vuonna 1905 Yhdysvalloissa. Siellä ollessaan hän kävi kuuntelemassa Vartiotornin raamattu- ja traktaattiseuran silloisen presidentin, C. T. Russellin, pitämää raamatullista puhetta. Davey kiinnostui kovasti totuudesta, palasi kotiseudulleen Madrasiin Intian itärannikolle ja perusti lopulta 40 raamatuntutkisteluryhmää.
Samoihin aikoihin muuan nuori intialainen mies etsi vastauksia kolminaisuusoppia ja lapsikastetta koskeviin kysymyksiin. A. J. Joseph kuului silloin anglikaaniseen kirkkoon, mutta hän sai postitse Russellin kirjan Sovitus Jumalan ja ihmisen välillä. Tämä julkaisu auttoi Josephia näkemään totuuden Jehovan ylimmyydestä. Joseph, hänen isänsä ja serkkunsa levittivät pian Raamatun totuutta nykyään Keralan osavaltiona tunnetun alueen riisinviljelyskyliin ja kookospähkinäviljelmille. Sen jälkeen kun veli Russell oli vieraillut Intiassa vuonna 1912, Josephista tuli kokoaikainen Valtakunnan julistaja. Vuonna 1924 hän teki yksinään 5 800 kilometrin pituisen puhujamatkan ympäri Intiaa, minkä ansiosta monet kuulivat totuuden. Veli Joseph oli innokas työntekijä vuonna 1964 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.
Vartiotorni-seuran toinen presidentti, J. F. Rutherford, kävi Englannissa vuonna 1926. Siellä ollessaan hän kysyi Edwin Skinneriltä, joka oli kolporteeraaja (kokoajansaarnaaja): ”Mitä pitäisit siirtymisestä Intiaan?” Veli Skinner vastasi epäröimättä: ”Milloin haluat minun lähtevän?” Kolmen viikon kuluttua hän ja hänen toverinsa olivat jo matkalla Intiaan!
Seuraavat 50 vuotta Edwin Skinner palveli haaratoimistonpalvelijana, ja hänellä oli aluksi valvonnassaan työ Intiassa, Ceylonissa, Persiassa, Afganistanissa ja Burmassa. Hän matkusti junalla halki suuren osan Intiaa ja teki toverinsa kanssa vuorotellen toimistotyötä tai matka- ja saarnaamistyötä. Myöhemmin he hankkivat asuntoauton ja ulottivat todistusmatkansa alueille, jonne ei junalla päässyt. Veli Skinner on yhä, vielä 91 vuoden ikäisenäkin, innokas työntekijä Intian haaratoimistossa ja merkittävä hyvän uutisen julistaja.
Vuonna 1947 alkoi saapua Vartiotornin Raamattukoulusta Gileadista valmistuneita lähetystyöntekijöitä. Englantilaissyntyinen Richard Cotterill oli ensimmäisiä näistä, ja hän toimii yhä vielä 38 vuoden kuluttua. Hallitus on jo jonkin aikaa kieltänyt ketään uutta ulkolaista lähetystyöntekijää saapumasta Intiaan. Mutta siellä palvelee uskollisesti 17 veljeä ja sisarta, joista kukin on ollut lähetystyössä keskimäärin 30 vuotta.
Intialaisissa veljissä itsessään on tapahtunut erinomaista hengellistä edistystä, ja monet heistä ovat nykyään päteviä erikoistienraivaajiksi ja matkavalvojiksi. Vuonna 1983 haaratoimistossa järjestettiin kaksi kymmenen viikon pituista Vartiotornin Raamattukoulun kurssia. Kursseilla olleita 46 erikoistienraivaajaa kannustettiin ja valmistettiin täyttämään paremmin Intian kokoamistyön asettamat suuret vaatimukset. He ovat olleet apuna työn viemisessä uusille alueille.
Hedelmää esteistä huolimatta
Huolimatta Intian laajan alueen asettamista monenlaisista haasteista – suurista ja liikaväestöisistä kaupungeista, kokonaisista ihmisyhteiskunnista, jotka elävät elossasäilymisen rajoilla, syvään juurtuneista uskonnollisista perinnäistavoista, jotka hallitsevat päivittäisiä toimia syntymästä kuolemaan asti – kokoamistyö jatkuu. Jotkut ihmiset Intian monista miljoonista etsivät ratkaisua ihmiskunnan ongelmiin ja haluavat saada syvemmän käsityksen Jumalasta.
Yksi sellainen ihminen on Dadu. Nuorena miehenä Dadun mieltä oli vaivannut se, että lukemattomat ihmiset palvovat niin monia eri jumalia. Hän alkoi lukea Raamattua, mutta hän ei ymmärtänyt siitä paljoakaan. Sitten hän meni hindulaisiin temppeleihin ja alkoi lukea hindulaisia kirjoja.
”Minulle kerrottiin, että Krišna-jumala valvoo kaikkia uskontoja ja että kukin uskonto on edustettuna hänen kaulanauhansa helmissä”, muistelee Dadu. ”Ajattelin, että jos asia on niin, niin miksi sitten eri uskontojen välillä vallitsee vihamielisyys, joka johtaa hyvin usein verenvuodatukseen?” Islamilaisuuden tutkiminen myöhemmin sai Dadun uskomaan, että hän oli yhteydessä useisiin kuolleisiin esi-isiinsä. Mutta tutkittuaan Raamattua Jehovan todistajien kanssa Dadu ja hänen vaimonsa saivat tietää maailman monien uskontojen alkuperän ja oppivat, että ne niin sanotut hyvät henget, joihin he olivat olleet yhteydessä, olivat petkuttajia, demoneita. ”Olemme kiitollisia Jehova Jumalalle siitä tiedosta, joka vapautti meidät niiden vaikutusvallasta”, sanoo Dadu. Nyt sekä hän että hänen vaimonsa ovat kokoaikaisia evankeliuminpalvelijoita.
Eräs äiti hankki seitsemän vuotta sitten Raamatun ja raamatullista kirjallisuutta Jehovan todistajilta. Vaikka hän perheineen muutti alueille, joissa ei ollut todistajia, hän jatkoi tutkimistaan yksin. Kun todistajat hiljattain tapasivat hänet jälleen, hän kertoi: ”Kaikkina näinä vuosina en ole voinut unohtaa totuuksia, jotka olin oppinut Raamatusta. Minun oli mahdotonta palata entiseen palvontatapaani.”
Kirjallisuutta monilla kielillä
Intiassa puhutaan 15:tä pääkieltä ja käytetään yhdeksää erillistä kirjaimistoa. Hengellisen ravinnon jakaminen kaikilla näillä kielillä on ollut haaste. Jo vuonna 1912 veli Russell järjesti niin, että raamatullisia aiheita käsitteleviä kirjasia käännettiin hindustaniksi, gudžaratiksi, malajalamiksi, marathiksi, teluguksi ja tamiliksi. Myöhemmin tähän lisättiin vielä muita kansankieliä, ja pääosa kirjallisuudesta painettiin ulkomailla ja lähetettiin tänne. Sitten 1960-luvun alussa vallassa ollut hallitus kielsi kaikkien Intian kansankielisten julkaisujen maahantuonnin.
Koska haaratoimiston ei ollut taloudellisesti mahdollista alkaa itse painaa, Seura teki sopimuksia kaupallisten painojen kanssa. Valittiin tienraivaajia, jotka opetettiin huolehtimaan julkaisemisesta omalla paikkakunnallaan. Tätä nykyä painetaan 11 eri paikassa raamatullista kirjallisuutta 16 kielellä, mukaan luettuina Vartiotornin yhdeksän erikielistä painosta. Kun MEPS (Seuran monikielinen elektroninen valoladontajärjestelmä) pian asennetaan Intiaan, julkaisujen ladonta ja taitto voidaan tehdä haaratoimistossa, mikä vapauttaa monet tienraivaajat käyttämään enemmän aikaa kokoamistyöhön.
80 vuoden tuottama hedelmä
Intia on maa, jonka väkiluku on maailman toiseksi suurin, joten siellä riittää vielä suunnattomasti työtä. Tähän mennessä hyvä uutinen on tavoittanut vain 6,6 prosenttia väestöstä. Useimpiin maihin verrattuna Jehovan kansan kasvu on Intiassa ollut hidasta. Kesti 53 vuotta, ennen kuin saavutettiin vain 1 000 julistajan raja. Mutta lähetystyöntekijät ja paikalliset veljet ovat jatkaneet sitkeästi ja kärsivällisesti Isänsä tahdon tekemistä. (Jesaja 60:22) Nyt me iloitsemme siitä, että olemme saaneet 10 prosentin kasvun viime vuodesta ja uuden 7 410 julistajan huipun maan 340 seurakunnassa ja erillisessä ryhmässä.
Tämä tasainen kasvu on tiennyt sitä, että haaratoimistossa on tarvittu suurempia tiloja. Bombayssa sijainneen Intian haaratoimiston laajentaminen oli kuitenkin mahdotonta. Maata tuossa kaupungissa oli niukasti ja se oli kallista. Bombayn ilman sanotaan myös vähentävän ihmisen odotettua elinikää kymmenellä vuodella. Niinpä vuonna 1978 hankittiin tontti Lonavlan vuoristokaupungista, joka on Bombayn eteläpuolella ensimmäinen maantien ja rautatien risteyspaikka. Kaupunki sijaitsee 610 metrin korkeudessa, joten sen ilma on suhteellisen puhdasta.
Kuuden vuoden työ
Esivalmisteluihin sisältyi paikoin lähes viiden metrin korkeuteen nousevan aidan rakentaminen maan suojelemiseksi ja sen estämiseksi valumasta jyrkillä rinteillä sijaitseville naapuritonteille. Syvät painaumat täytyi täyttää ja maa täytyi raivata tiheästä aluskasvillisuudesta, joka kuhisi myrkyllisiä käärmeitä, esimerkiksi silmälasikäärmeitä ja kyykäärmeitä. Useat tontilla sijainneet asuintalot ja muut rakennukset vaativat laajoja korjaustöitä, jotta niitä voitiin käyttää asuinrakennuksina ja väliaikaisina toimistotiloina.
Työhön palkattiin kaupallisia rakennusurakoitsijoita, mutta pätevät veljet valvoivat jokaista rakennusvaihetta, ja monet muut antoivat apuaan, missä vain voivat. Eräs urakoitsija, joka oli palkattu päällystämään tontilla oleva tie, päätti, että työtä olisi lykättävä puolella vuodella, koska karkean tienpinnan vaatimaa kastelua ei voitaisi järjestää. Oli mahtava näky, kun koko Beetel-perhe kantoi ämpäreittäin vettä tielle ilta illan perään, jotta työ voitaisiin tehdä aikataulun mukaisesti.
Raivaustraktoreiden ääntä ei kuultu lainkaan, sillä suurin osa työstä tehdään Intiassa käsin. Niinpä työ edistyi tasaista vauhtia, ja päärakennuksen ensimmäinen kerros valmistui vihdoin. Juuri siihen aikaan oli vakava sementtipula. Mutta onneksi Vartiotorni-seuran Korean haaratoimisto järjesti 10 000 säkin lähetyksen, minkä ansiosta koko rakennus saatiin valmiiksi suunnitelmien mukaan. Niinpä vuonna 1984 kaunis uusi haaratoimistorakennus seisoi valmiina paikallaan – Jehovan ylistykseksi.
Lopputulos
Seuran lähes kahden hehtaarin suuruisella aidatulla alueella on nyt kahdeksan rakennusta, ja siellä kasvaa banaania, mango- ja viikunapuita ja papaijaa eli melonipuita sekä monia kukkakasveja ja pensaita.
Haaratoimiston päärakennuksessa on kaksi kerrosta sekä kellarikerros, jossa on autotalli ja pesula. Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevassa painossa on tilaa kolmelle pienelle painokoneelle sekä leikkurille, taitto- ja nitomakoneelle. Tässä kerroksessa on myös tietokonehuoneet MEPSiä varten sekä lähetysosasto, josta lähetetään Intiassa tuotettua kirjallisuutta 56 muuhun maahan. Toimistot, kirjasto ja makuuhuoneet täyttävät toisen kerroksen.
Uusi valtakunnansali sijaitsee tontin etuosassa. Nurkassa olevan käsin veistetyllä tiikillä paneloidun puhujalavan edessä on sali, johon mahtuu 250 ihmistä. Lähellä sijaitsevissa korjatuissa rakennuksissa on asuntola, keittiö ja ruokasali haaratoimiston 31 hengen perheelle. Lisäksi tontilla on vielä käyttämätöntä maata, jos lisälaajennus tulee tarpeelliseksi.
Erikoistilaisuus
Niin siis 80 vuotta kestäneen Jehovan kalleuksien kokoamisen jälkeen huomio kohdistui tuona ihastuttavana tammikuun päivänä Intian uusien haaratoimistotilojen vihkiäisiin.
Vihkiäisohjelmassa palattiin taaksepäin 80 vuotta jatkuneessa saarnaamistoiminnassa. Rakennustyön kohokohtia esitettiin myös. Vyöhykevalvoja Günter Künz huomautti vihkiäispuheessaan, että viiden viime vuoden aikana Jehovan kansassa on koko maailmassa tapahtunut 30 prosentin kasvu. Mutta hän oli iloinen voidessaan ilmoittaa, että Intia oli ylittänyt sen 34 prosentin kasvullaan, ja hän muistutti kuulijoita siitä, että kun tehtäisiin paljon kovaa työtä, Intiassa mentäisiin edelleen eteenpäin.
Tämä todiste Jehovan siunauksesta sävähdytti kaikkia läsnäolijoita. Intialaiset veljemme ovat päättäneet työskennellä ahkerasti, jotta vielä useita muita voidaan auttaa osoittamaan vastakaikua Valtakunnan hyvälle uutiselle.
[Kuva s. 25]
Edwin Skinner (toinen oikealta) sekä asuntoauto
[Kuva s. 25]
Uusi haaratoimistorakennus Bombayn eteläpuolella