”Lintujen joen” varrella lauletaan uutta laulua
INTIAANIT kutsuivat sitä Lintujen joeksi. Tämän joen partaalla voi yhä kuulla leivosen kaunista liverrystä, kyyhkysen kujerrusta, varpusen kaltaisen chincolin viidestä sävelestä muodostuvaa laulua sekä keltavatsaisen keltatyrannin eli bentevin omaa sovitusta samasta teemasta. Aikanaan alettiin kuitenkin koko joen itäpuolelle jäävää aluetta kutsua Lintujen joeksi, mikä nimi tupi-intiaanien kielellä kuuluu URUGUAY.
Lintujen joella lauletaan nyt kuitenkin ”uutta laulua”. Jesaja ennusti tämän kauan sitten sanoen: ”Laulakaa Jehovalle uusi laulu, hänen ylistystään maan äärestä, te jotka menette alas merelle ja siihen, mikä sen täyttää, te saaret ja niissä asuvat.” (Jesaja 42:10, UM) Entä miten tämä Jumalan valtakunnan perustamista koskeva ”uusi laulu” tuli Uruguayhin?
”Uuden laulun” saapuminen
Voimakasta Valtakunnan sanomaa alettiin kuulla Uruguayssa heikosti vuonna 1923. Tuona vuonna muuan Jehovan todistaja kulki maan halki ja levitti sata kirjasta. Syyskuussa vuonna 1924 saapui Juan Muñiz. Hän oli kotoisin Espanjasta ja entinen katolinen pappi, joka oli pettynyt uskontoonsa ja lopettanut sen harjoittamisen. Kuitenkin hänen muutettuaan Yhdysvaltoihin Jehovan todistajina tunnetut ihmiset kertoivat hänelle Valtakunnan sanomaa vuonna 1916, mikä sytytti uudelleen hänen rakkautensa Raamattua kohtaan. Muñiz palasi Espanjaan kertomaan toisille oppimastaan, mutta hän kohtasi niin voimakasta vastustusta, että hän Vartiotorni-seuran presidentin ehdotuksesta muutti Etelä-Amerikkaan. Juan Muñizille annettiin tehtäväksi kantaa vastuu Valtakunnan saarnaamistyöstä Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.
Veli Muñiz oli erinomainen puhuja. Kerrotaan, että hän pystyi vangitsemaan yleisönsä huomion tuntikausiksi käyttämällä pelkästään Raamattua ilman muistiinpanoja tai jäsennystä. Huomattuaan, että Uruguayn asukkaat osoittivat melkoista kiinnostusta, Juan Muñiz pyysi Seuraa lähettämään lisäapua.
Vastaukseksi pyyntöön Carlos Ott lähti Saksasta vuonna 1925 ja saapui Uruguayhin jonkin ajan kuluttua. Hän keskittyi työhön siellä seuraavien kahdeksan vuoden ajan. Koska veli Ott tajusi, että on tärkeää tavoittaa Valtakunnan sanomalla mahdollisimman monet ihmiset, hän käytti hyväkseen radiota ja yksi asema lupasi jopa lähettää levytettyjä puheita ilmaiseksi. Tästä pienestä alusta työ laajeni Uruguayn kaikkiin 19 departementtiin (maakuntaan).
Jotkin totuuden siemenet putosivat ulkomaalaisten siirtolaisten sydämeen. Esimerkiksi Pohjois-Uruguayssa asui joitakin venäläisiä perheitä, jotka olivat jättäneet kotimaansa ensimmäisen maailmansodan raivotessa. Yksi näistä ulkomaalaisista, Nikifor Tkatšenko, sai kirjasen Missä ovat kuolleet? ja tunnisti siitä heti totuuden selvän soinnin. Hän pyrki empimättä kertomaan vastalöytämästään uskosta toisille venäläisille. Melko monet heistä ottivat vastaan totuuden, ja näin heistä tuli kahden muun suuren kaupungin, Salton ja Paysandún seurakuntien perustus.
Vuonna 1939 määrättiin kuusi saksalaista tienraivaajaa palvelemaan Uruguayssa. Kului kuitenkin kuusi vuotta, ennen kuin he pääsivät määräalueelleen, sillä natsi-vainoojat metsästivät heitä kautta Euroopan. Kun he lopulta saapuivat Uruguayhin, he ryhtyivät heti työhön. Aivan ensiksi he yrittivät löytää saksalaisia perheitä ja todistaa heille. Sitten samalla kun he oppivat lisää paikallista kieltä, he kantoivat mukanaan espanjankielistä ”todistuskorttia”, jossa selitettiin lyhyesti heidän asiansa.
Tämä pieni ryhmä kävi ahkerasti läpi koko maan kulkien polkupyörillä, vaihtaen kirjallisuutta ruokaan ja nukkuen pienissä teltoissa tien varrella, kun kukaan ei pyytänyt heitä kotiinsa. Heidän polkupyöriinsä oli lastattu tarpeeksi vuodenaikaan sopivia vaatteita, pieni paloöljykeitin, keittoastioita sekä gramofoni ja raamatullisia puheita sisältäviä levyjä. He uhmasivat kylmyyttä, kuumuutta, tuulta ja tulvia. Mutta tällä tavoin totuuden siemeniä kylvettiin koko maahan. Pian monet muut liittivät äänensä ”uuden laulun” laulajien kuoroon.
Lähetystyöntekijät jouduttavat kasvua
Maaliskuussa 1945 Vartiotorni-seuran virkailijat N. H. Knorr ja F. W. Franz vierailivat Uruguayssa ensimmäisen kerran. Rakentavien neuvojen lisäksi he toivat Uruguayhin ensimmäisen Gileadin käyneen lähetystyöntekijän, Russell S. Corneliuksen. Vaikkei hän aluksi osannutkaan espanjaa kuin muutaman sanan, niin jo puolentoista kuukauden kuluttua hän pystyi pitämään yleisöesitelmän. Hän edistyi jatkuvasti ja oli suureksi avuksi Valtakunnan työn johtamisessa. Pian saapui lisää nuoria lähetystyöntekijöitä, kunnes 27 heistä – lähes yhtä monta kuin maassa oli julistajia – ahtautui vuokrattuun haaratoimisto-lähetyskotiin. Luonnollisesti ulkomaalaisten lähetystyöntekijäsisarten ilmaantumisella oli melkoinen vaikutus yhdyskuntaan. Eräässä sanomalehdessä jopa letkautettiin, että ”vaaleat enkelit” olivat valloittaneet Montevideon!
Mabel Jones oli yksi heistä. Ollessaan Saltossa vuonna 1950 pidetyssä konventissa hän kertoi Valtakunnan toivosta Carola Beltramellille ja Catalina Pomponille, kahdelle ystävälliselle naapurille. Molemmat tulivat tuohon konventtiin, ja kuukautta myöhemmin he matkustivat 500 kilometriä ollakseen läsnä toisessa konventissa Montevideossa. He edistyivät nopeasti hengellisesti. Myös Carolan pojat osoittivat myönteistä vastakaikua totuudelle. Yksi heistä, Delfos, aloitti kokoajanpalveluksen ja pääsi Gileadista vuonna 1965. Hän palvelee nykyään haaratoimistokomitean koordinaattorina. Nuorempi poika, Luis, on vanhin eräässä seurakunnassa. Sisar Pomponi aloitti tienraivauksen vuonna 1953 ja on auttanut yli 80:tä ihmistä vihkimään elämänsä Jehovalle.
Uruguayssa on kaiken kaikkiaan palvellut 82 Gileadin käynyttä lähetystyöntekijää. Vaikka joidenkuiden heistä on ollut välttämätöntä palata kotiin syystä tai toisesta, heidät muistetaan aina heidän hedelmällisestä toiminnastaan. Vielä nykyään kuulee Uruguayn veljien keskuudessa olevien veteraanien sanovan: ”Minun lapseni olivat nuorempia kuin lapsenlapseni ovat nyt, kun Mary Batko tuli opettamaan minulle Raamattua”, tai: ”Olin vielä alakoulussa, kun Jack ja Jane Powers ottivat minut mukaansa saarnaamaan sunnuntaisin.”
Kasvua ja laajennusta
”Uusi laulu” kaikui monille vastaanottavaisille korville. Vuonna 1949 Gerardo Escribano, nuori ateisti, kutsuttiin raamatulliseen kokoukseen. Hän lupasi tulla sillä ehdolla, että jos siellä olisi kuvia tai jos hänen täytyisi lausua uskonnollisia rukouksia, hän ei koskaan enää tulisi uudestaan. Hänen kuulemansa teki häneen niin syvän vaikutuksen, että lopulta hänet kastettiin. Nykyään hän palvelee piirivalvojana ja haaratoimistokomitean jäsenenä.
Vuonna 1956 valmistunutta elokuvaa Uuden maailman yhteiskunta toiminnassa esitettiin lähes kaikissa suurissa ja pienissä kaupungeissa. Veli Liber Berrueta näytti tätä elokuvaa satoja kertoja valtakunnansaleissa, yksityiskodeissa, yleisissä puistoissa ja muissa saleiksi muunnetuissa paikoissa. Hänellä oli lisäksi huomattava osa Seuran laillisen yhdistyksen perustamisessa Uruguayhin, ja hän palveli sen ensimmäisenä presidenttinä kuolemaansa saakka.
Vuoden 1961 lopussa, kun maassa oli 1 570 todistajaa, yksi tärkeä edistysaskel oli uuden Beetel-kodin vihkiminen. Sen valmistuttua sen suunnitellut arkkitehti Justino Apolo halusi vertauskuvata vihkiytymisensä Jumalalle vesikasteella. Myöhemmin hänestä on tullut vanhin, ja hän on auliisti auttanut noin 40 valtakunnansalin rakentamisessa Uruguayhin.
Samoin rakennusmestari Avelino Filipponi aloitti rakennustyön päätyttyä vaimonsa kanssa kokoajanpalveluksen. Hän toimii nyt kierrosvalvojana. Hänkin on auttanut paljon monien valtakunnansalien rakentamisessa. Äskettäin hän auttoi Uruguayn Beetelin lisäsiiven rakennustyön valvomisessa.
Haaratoimiston uusi lisärakennus
Laajennus on kaksikerroksinen ja siinä on tilava pohjakerros. Sen lattiapinta-ala on vajaat 800 neliömetriä, joten se on itse asiassa suurempi kuin alkuperäinen rakennus. Lisärakennukseen on sijoitettu paino, lähetys- ja postitusosasto, kirjallisuusvarasto, autotalli sekä kaunis valtakunnansali. Veljet lahjoittivat suuren osan rakennusmateriaaleista, ja noin 500 vapaaehtoista työntekijää teki kaiken työn. Todistajat, jotka osasivat muurata, tehdä metallitöitä, puusepäntöitä ja monia muita taitoa vaativia töitä, lahjoittivat aikaansa ja taitojaan koko rakennuksen suunnittelemiseen, rakentamiseen, maalaamiseen, tapetointiin ja kalustamiseen.
4. helmikuuta 1985 lisärakennuksen vihkiäisohjelma alkoi haaratoimistokomitean jäsenen, Grant Millerin, lyhyellä katsauksella Uruguayn historiaan ja Valtakunnan työn kasvuun Lintujen joen maassa. Tätä seurasivat uuteen rakennukseen liittyvät miellyttävät kokemukset ja yksityiskohdat. Lopuksi 250-henkinen yleisö arvosti suuresti Delfos Beltramellin pitämää vihkiäispuhetta, jonka aiheena oli ”Onnellinen kansa jolla on tarkoitus”. Se oli todella muistettava päivä!
Katsaus tulevaisuuteen
Entä mitä Uruguayssa tehtävän työn suhteen on odotettavissa tulevaisuudessa? Ajattelehan sitä, miten nopeasta kasvusta olemme saaneet nauttia. Vuonna 1964 meillä oli 2 000 todistajaa. Vuoteen 1974 mennessä lukumäärä oli kaksinkertaistunut. Vuonna 1985 saavutimme 5 329 julistajan huipun. Se että 15 243 henkeä – maan joka 190:s henkilö – saapui vuoden 1985 Kristuksen kuoleman muistojuhlaan, osoittaa kasvua olevan odotettavissa.
Mutta vielä sykähdyttävämpää on havaita uruguaylaisten veljiemme kristillisyyden laatu. Esimerkiksi heidän täytyi joidenkin vuosien ajan matkustaa vuotuisiin konventteihinsa Brasiliaan, koska Uruguayn hallitus ei antanut heille lupaa pitää konventteja. Vuonna 1982 hallitus sääti, että kaikkien maasta poistuvien kansalaisten ja asukkaitten täytyi maksaa veroa siitä. Tämä aiheutti monille veljille ankaran taloudellisen taakan. Paremmin toimeen tulevat veljet kuitenkin auttoivat köyhempiä perheitä. Eräs ryhmä jopa teki vapaa-aikanaan korjaustöitä voidakseen lahjoittaa varoja toisten auttamiseen. Niinpä noin 3 500 uruguaylaisen veljen ja sisaren onnistui matkustaa Brasiliassa pidettyyn konventtiin!
Sitten, kun olosuhteet yllättäen muuttuivat, veljet saivat luvan pitää konventin Montevideossa viikkoa ennen haaratoimiston lisärakennuksen vihkiäisiä. Kaikki järjestelyt täytyi tehdä vain 20 päivässä, mukaan luettuina ohjelmanosien jakaminen, osastojen järjestäminen sekä käyttämättömän ja rappeutuneen raviradan ja sen katsomon korjaaminen ja puhdistaminen. Mutta kuinka suuresti nuo 6 245 läsnäolijaa iloitsivatkaan voidessaan kokoontua yhteen!
Voimme siksi luottaa täysin siihen, että Jehova siunaa edelleen veljiemme ponnisteluja, kun he työskentelevät yksimielisinä laulaakseen Jumalan valtakunnan suurenmoista sanomaa Lintujen joen varrella – Uruguayssa!
[Kartat/Kuva s. 27]
(Ks. painettu julkaisu)
URUGUAY
Salto
Paysandú
Montevideo
[Kartta]
Etelä-Amerikka
[Kuva s. 29]
Uruguayn haaratoimiston uudessa lisärakennuksessa sijaitseva valtakunnansali