Bermuda iloitsee Valtakunnan kasvusta

”HERRA [Jehova, UM] on kuningas! Riemuitkoon maa; iloitkoot saaret, niin monta kuin niitä on.” Näin lauloi Raamatun psalmista. (Psalmit 97:1) Bermuda on yksi näistä monista ”saarista”. Se on brittiläinen siirtokunta, jolla on itsehallinto, ja se sijaitsee Länsi-Atlantilla noin 1 100 kilometriä New Yorkin kaupungista kaakkoon.

Bermuda on varmasti Atlantin kauneimpia saaria kuuluisine vaaleanpunaisine hiekkarantoineen ja kirkkaan sinisine vesineen. Vierailijat ihastuvat sen viehättävään elämäntapaan. Eräs saaren pitkäaikainen ihailija huomautti kerran: ”Autojen äänitorvien, tehtaiden piippujen, liikennevalojen, pilvenpiirtäjien, maanalaisten ja kiireisen väentungoksen sijaan siellä voi kuulla hevosen kavioiden kopinaa, polkupyörien kellojen kilahtelua ja nähdä hevosvaunujen ajajia kypärineen, poliiseja ohjaamassa vasemmanpuoleista liikennettä, liikemiehiä shortseissaan, ulkoilmakahviloita ja pastellinsävyisten rakennusten ja matalien valkokattoisten talojen häikäisevää siisteyttä.”

Tämä havainto tehtiin vuonna 1939. Entä millaista siellä on nykyään? Nykyiset liikenne- ja viestintäyhteydet ovat tehneet tästä pienestä saariryhmästä huomattavassa määrin osan länsimaista yhteiskuntaa. Tästä on ollut paljon hyötyä, ja se on tuonut aineellista vaurautta. Mutta onko se tehnyt saarelaisten elämästä täysin onnellista? Ei oikeastaan.

Valaiskaamme tätä sillä, mitä eräs sanomalehti sanoi äskettäin: ”Pääministeri varoittaa bermudalaisia ankarasti – – saaren talouden edessä oli vakavia haasteita.” Myöhemmin ilmestyneessä kirjoituksessa todettiin: ”Ministeri sanoo, että on pakko tehdä muutoksia, sillä turismi on laantumassa.”

Moniin muihin paikkoihin verrattuna Bermuda saattaa yhä muistuttaa melko lailla paratiisia. Rikollisuuden kerrotaan siitä huolimatta kasvavan noin neljä prosenttia vuodessa. Toiset sanomalehtikirjoitukset puhuvat ”kovien huumeiden kulttuurin olemassaolosta Bermudassa” ja ”lauantai-illan erikoisohjelmista ja kuolettavista automaattiaseista”, joita ”on jälleen kaduilla”. Ei ole mikään ihme, että tuore tutkimus paljastaa ”joka neljännen bermudalaisen olevan sitä mieltä, etteivät olosuhteet ole nykyisin yhtä hyvät kuin ennen ja että ne pahenevat seuraavien viiden vuoden kuluessa”.

Onko tosiaankaan olemassa toivoa valoisammasta tulevaisuudesta? Voivatko bermudalaiset saada lujan perustan onnellisuudelle ja todelliselle ilolle?

Onnellinen sanoma tulee Bermudaan

Toivo Jumalan valtakunnan välityksellä tulevasta onnellisesta tulevaisuudesta saapui ensi kerran Bermudaan vuonna 1913. Tuohon aikaan Nelson-niminen raamatuntutkija levitti Vartiotorni-seuran julkaisuja saarilla. Myöhemmin paikalliset viranomaiset kuitenkin pyysivät häntä lähtemään.

Jehovan todistajia kohtaan tunnettiin monia vuosia uskonnollista ennakkoluuloa. Niinpä Länsi-Intiasta kotoisin olevan Robertsin perheen täytyi vuonna 1933 lähteä Bermudasta. Monia muita kohdeltiin samoin ainoastaan siksi, että he yrittivät levittää Raamatun iloista sanomaa. Yksi heistä oli Fredricia ”Freddy” Johnson, joka vieraili usein näillä saarilla hyvän uutisen kokoajanpalvelijana 1930-luvulla. Vuonna 1940 hänet kuitenkin haastettiin oikeuteen ja hänelle sanottiin: ”Me emme halua teidän kaltaistanne henkilöä Bermudaan, joten mitä pikemmin lähdette sen parempi.”

Jatkuvasta painostuksesta huolimatta Valtakunnan julistajat eivät lakanneet levittämästä Raamatun iloista sanomaa. Vuonna 1945 saapui kaksi Vartiotornin Raamattukoulun Gileadin käynyttä oppilasta. Vaikka heidät karkotettiin vuonna 1947, he olivat ehtineet suorittaa hedelmällistä palvelustaan 1 vuoden ja 7 kuukauden ajan ja auttaneet saarelaisia oppimaan, mikä on Jehovan todistajien toivo ja millaisia ihmisiä he ovat. Todistajat antoivat käytöksensä puhua puolestaan, ja Jehova palkitsi heidän hellittämättömät ponnistelunsa.

Kaksi erikoiskoulutuksen saanutta, Gileadin käynyttä todistajaa saapui vuonna 1951. Viranomaiset olivat tähän mennessä alkaneet suhtautua suvaitsevaisemmin todistajiin.

Valtakunnan kasvu tuo iloa

Vuonna 1950 Bermudan yhdessä seurakunnassa oli ainoastaan viisi julistajaa. Kymmenen vuotta myöhemmin julistajien määrä oli noussut 43:een, ja vuoteen 1970 mennessä tuossa seurakunnassa palveli 118 onnellista Jehovan todistajaa. Seuraava vuosikymmen toi lisätodisteita Valtakunnan kasvusta, sillä seurakuntien määrä oli noussut neljään ja julistajien määrä kaikkiaan 214:ään. Vuoden 1985 tammikuuhun mennessä näiden seurakuntien yhteydessä oli yli 310 henkeä, jotka kertoivat toimeliaasti onnellisesta toivostaan toisille.

Ilo ei kuitenkaan tule yksin lukumääräisestä kasvusta, vaan sen näkemisestä, että ne, jotka ottavat vastaan hyvän uutisen, tekevät muutoksia elämässään. Samalla kun yhä useammat ihmiset, nuoret ja vanhat, turvautuvat huumeisiin ja alkoholiin, toiset omaksuvat todella onnellisen elämäntavan.

Randy esimerkiksi sekaantui huumeisiin 12-vuotiaana. ”Huonon seuran rohkaisemana aloin käyttää marihuanaa, mikä johti kovempien huumeiden, amfetamiinin ja LSD:n, käyttöön. Ensimmäiset 15 matkaani olivat ihania – tai niin ainakin silloin luulin. Sitten alkoivat huonot matkat. Erään kerran join yhteen menoon 4–5 tuntia maitoa ja vettä, koska luulin sisuksieni olevan tulessa. Toinen pelottava kokemus oli se, kun istuin nurkassa ja luulin, että ruumiini kutistui samalla kun jalkani koko ajan suurenivat. Jos minulla olisi tuolloin ollut ase, olisin ampunut itseni. – –

”Kului tuskin päivääkään ilman, että poltin marihuanaa. – – Elin myös hyvin moraalitonta elämää, mikä silloin tuntui minusta ihan normaalilta.”

Elettyään tällä tavoin 11 vuotta Randy tuli kosketuksiin totuuden kanssa. Hänen veljensä ja sisarensa olivat alkaneet tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa, ja hänen sisarellaan oli tapana jättää raamatullista kirjallisuutta hänen huoneeseensa. Hän ei koskaan lukenut sitä. Sitten eräänä päivänä hänen huomionsa kiinnittyi sellaisen Herätkää-lehden kanteen, jossa käsiteltiin maailmanrauhaa. Hän luki lehden kiinnostuneena ja kertoi siitä sisarelleen, joka antoi hänelle heti kirjan Totuus joka johtaa ikuiseen elämään. Randy kertoo: ”Otin sen mukaani töihin joka päivä, ja luin sen läpi viikossa. Se oli ensimmäinen kirja, jonka luin kannesta kanteen.”

Randyn veli kutsui hänet kokoukseen valtakunnansaliin, mutta hän oli jokseenkin vastahakoinen, koska ”vihasi hienoksi pukeutumista”. Hän tuli kuitenkin kokoukseen ja sanoo nyt: ”Siitä pitäen en ole lakannut nauttimasta niistä ihmeellisistä järjestelyistä, joita Jehova on tehnyt.” Pian sen jälkeen hänet kastettiin Jehova Jumalalle vihkiytymisensä vertauskuvaksi. ”Siitä lähtien käytin 75–90 tuntia kuukaudessa kertoakseni tulevaisuuden toivostani toisille”, jatkaa Randy. ”Pidin erityisesti huolta siitä, että kerroin kaikille entisille ystävilleni tästä hyvästä uutisesta.” Aikanaan Randy meni naimisiin erään innokkaan hyvän uutisen saarnaajan kanssa. Tammikuussa 1983 hänen vaimostaan tuli vakituinen tienraivaaja. Vuotta myöhemmin Randyn oli mahdollista ryhtyä suorittamaan hänen kanssaan tätä tarkoituksellista ja onnellista Jehovan palvelusta. Hän on nyt myös yli kuuden vuoden ajan palvellut nimitettynä vanhimpana eräässä paikallisessa seurakunnassa. Randy sanoo: ”Kiitän Jehovaa joka päivä siitä, että hän avasi sydämeni totuudelle!”

Monet muut bermudalaiset ovat voineet tehdä muutoksia elämässään ja tulla paremmiksi ja onnellisemmiksi aviomiehiksi, vaimoiksi, äideiksi, isiksi, veljiksi ja sisariksi. Erityisesti nuorten keskuudessa voimme nähdä voimakasta kiinnostusta luotettavaa tulevaisuuden toivoa kohtaan. Harkitsehan erään perheen tässä suhteessa antamaa erinomaista esimerkkiä.

Gretchen alkoi tutkia Raamattua Jehovan todistajien kanssa vuonna 1961. Hän näki muiden uskontojen opettamien oppien valheellisuuden, joten hän oletti löytävänsä jotain väärää myös siitä, mitä todistajat opettivat hänelle. Mutta hän ei pystynyt löytämään mitään väärää. Gretchen kastettiin vuonna 1963. Nykyään, yli 20 vuotta myöhemmin, kaksi hänen pojistaan ja kolme hänen tyttäristään palvelee myös kastettuina ja onnellisina Jehovan todistajina.

Edessä oleva iloinen palvelus

Kaikki nämä nuoret sekä heidän vanhemmat hengelliset veljensä ja sisarensa nauttivat Jehovan pyhässä palveluksessa saatavista iloista.

Vuonna 1984 jokaista 170 asukasta kohti oli yksi julistaja. Mutta voimmeko toivoa suurempaa Valtakunnan kasvua? Kyllä varmasti, sillä noin 300 kiinnostuneelle johdetaan raamatuntutkistelua. On siis selvästikin odotteita suuremmasta Valtakunnan kasvusta, joka lisää varmasti iloa Bermudassa.

[Kartat s. 28]

(Ks. painettu julkaisu)

N

Hamilton

[Kartta]

ATLANTIN VALTAMERI

[Kuva s. 30]

Valtakunnansalit ovat tosi palvonnan keskuksia Bermudassa