’Telttaköysiä pidennetään’ Japanissa

”TEE avaraksi telttasi sija, levennettäköön sinun majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi.” – Jesaja 54:2.

Profeetta Jesaja viittasi näillä sanoilla aikaan, jolloin Jehova Jumalan tosi palvonta laajenisi hyvin nopeasti. Juuri tällaisen hämmästyttävän teokraattisen kasvun me voimme nykyään todistaa tapahtuvan maassa toisensa jälkeen ympäri maailmaa. Tämä kasvu on todella ilmeistä Japanissa, missä on noin 96 000 tosi Jumalan palvojaa.

Kasvua kautta vuosien

1910-luvun alussa Jumalan valtakunnan hyvä uutinen saapui ensimmäisen kerran Japaniin. Charles T. Russell, Vartiotorni-seuran ensimmäinen presidentti, teki 1 100 kilometrin pituisen kiertomatkan Japanin saarille ja näki, että oli tarpeellista julistaa tosi kristillisyyttä. Vuonna 1926 eräs amerikkalais-japanilainen todistaja määrättiin Japaniin Vartiotorni-seuran ensimmäiseksi lähetystyöntekijäksi.

Noin 20 vuoden ajan kylvettiin monia totuuden siemeniä, ja kymmenet ihmiset saivat tietää Jehovan valtakunnasta. Monet heistä joutuivat kokemaan ankaria uskonkoetuksia sotilashallituksen käsissä vuosina 1933–1945.a

Vuonna 1949 saarnaamistyö sai Japanissa uuden alun. Gileadin käyneitä lähetystyöntekijöitä alkoi saapua sinne. Elokuuhun mennessä Tokiossa toimi seitsemän lähetystyöntekijää, ja keskimäärin yhdeksän henkeä osallistui evankelioimistyöhön joka kuukausi. Lokakuussa saapui kuusi uutta lähetystyöntekijää, joista viisi aloitti saarnaamistyön Kobessa. Miten tämä saarnaaminen otettiin vastaan tässä buddhalaisten ja šintolaisten maassa, joka oli toipumassa toisen maailmansodan järkytyksestä?

Vajaassa kymmenessä vuodessa Valtakunnan julistajien määrä kasvoi 1 000:een. Mutta ’teltan sija piti tehdä vieläkin avarammaksi’. Vuoden 1970 marraskuuhun mennessä todistajien lukumäärä oli kymmenkertaistunut, ja kolme vuotta myöhemmin se nousi 20 000:een. Jälleen kolmen ja puolen vuoden kuluttua Valtakunnan julistajien lukumäärä oli kaksinkertaistunut, sillä uusi huippu oli yli 40 000! Monia lampaankaltaisia oli kuitenkin vielä määrä löytää, ja Jehova vuodatti edelleen siunaustaan kansansa innokkaille toimille Japanissa. Hieman yli kuudessa vuodessa vuoden 1983 kesäkuuhun mennessä tuo 40 000 julistajan määrä oli jälleen kerran kaksinkertaistunut yli 80 000:een, ja tämän raportin kirjoittamiseen mennessä Valtakunnan julistajien määrä Japanissa on kasvanut 97 305:een!

Ne jotka julistivat koko ajallaan

Jehova Jumala on selvästikin saanut kasvun aikaan. Innokkailla lähetystyöntekijöillä ja muilla kokoajansaarnaajilla on kuitenkin ollut siinä tärkeä osuus.

Vuoteen 1952 mennessä lähetystyöntekijöiden joukko oli kasvanut noin 50:een, ja useat uudet paikalliset todistajat ryhtyivät tienraivaustyöhön. Innokkaiden lähetystyöntekijöiden esimerkki kannusti yhä useampia heidän vastakastettuja tovereitaan omistautumaan koko ajallaan Jehovan palvelukseen. Nykyään, 37 vuotta sen jälkeen, kun ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat maahan, lähes 40 prosenttia kaikista Jehovan todistajista on kokoaikaisessa (tienraivaus)työssä joka kuukausi, ja 36 118 tienraivaajaa raportoi jopa sydäntalven lyhyessä helmikuussa 1985. Monet niistä lähetystyöntekijöistä, jotka ovat osallistuneet tähän kasvuun alusta alkaen, palvelevat siellä yhä, vaikka 76 lähetystyöntekijän joukko onkin vain kuin pisara kymmenien tuhansien paikallisten tienraivaajien meressä.

Haluaisitko tavata joitakin näistä innokkaista tienraivaajista? Tutustukaamme ainakin muutamiin, jotka edustavat näiden tienraivaajien kirjavaa joukkoa.

Tapaamme ensin joitakin veteraaneja. Ivako Kono on vanhin erikoistienraivaajamme. Tämä 70-vuotias sisar on nauttinut tästä palvelusedusta noin 28 vuotta ja auttanut lähes 50 henkeä vihkiytymään ja menemään kasteelle. Sitten on Sadakitši Šimada. Tämä 87-vuotias veli on Japanin vanhin vakituinen tienraivaaja. Sisar Tojoko Umemoto oli 26-vuotias, kun hänestä tuli erikoistienraivaaja. Oltuaan nyt yli 29 vuotta uskollisessa palveluksessa hän on ollut erikoistienraivaajana kauemmin kuin kukaan muu japanilaissyntyinen.

Joukossa on lisäksi monia nuoria, jotka käyttävät nuoruutensa Jehovan palveluksessa. Meri Aida oli 14-vuotias, kun hänet määrättiin vakituiseksi tienraivaajaksi. Ennen sitä tämä sisar oli osallistunut osa-aikaiseen tienraivauspalvelukseen kolmen vuoden ja viiden kuukauden ajan siitä saakka kun hän oli kasteella 11-vuotiaana. Hän kävi tuolloin vielä koulua.

Akiko Goto oli 7-vuotias, kun hänen äitinsä aloitti vakituisen tienraivauksen siitä huolimatta, että hänen täytyi pitää huolta kahdesta pienestä lapsestaan. Akiko seurasi äitinsä hyvää esimerkkiä ja ryhtyi vakituiseksi tienraivaajaksi 18-vuotiaana. Kaksi vuotta myöhemmin hänestä tuli Japanin nuorin erikoistienraivaaja. Sisar Hisako Vakui oli 21-vuotias, kun hän aloitti erikoistienraivauksen. Tähän mennessä noin 28 vuoden kuluessa hänellä on ollut etu auttaa ainakin 37 henkeä tulemaan Jehovan palvelijoiksi.

Monet ovat muuttaneet suurista kaupungeista pieniin kaupunkeihin ja kyliin viedäkseen ”Valtakunnan hyvää uutista” kaikille, jotka ovat sen arvoisia. On kiinnostavaa, että noin 60 prosenttia kaikista vakituisista tienraivaajista on perheenemäntiä, ja suurimmalla osalla heistä on epäuskoinen aviomies. Tämä hämmästyttävä tienraivaushenki on tehnyt tietä Valtakunnan etujen edistämisen kasvulle Japanissa.

Kokouspaikkojen kipeä tarve

Japanilaiset todistajat arvostavat syvästi Raamatun käskyä olla ’jättämättä yhteen kokoontumistamme, ja sitä enemmän, kuta enemmän näemme sen päivän lähestyvän’. (Heprealaisille 10:25) Alkuvuosina useimmat seurakunnat pitivät kokouksensa pienissä huoneissa työväentaloilla tai kaupungin luentosaleissa. Monet näistä tiloista vuokrattiin viikoksi kerrallaan. Usein kun veljet saapuivat kokouksiinsa heille kerrottiin, ettei huone olisikaan vapaa sinä päivänä. Tämä merkitsi sitä, että heidän täytyi kiireesti löytää toinen paikka ja laittaa se kuntoon kokousta varten vajaassa tunnissa!

Onneksi suurin osa tästä on ollutta ja mennyttä. Suurimmalla osalla seurakunnista on nykyisin oma kokouspaikkansa. Jotkut seurakunnat vuokraavat sen vuodeksi kerrallaan, toiset ovat korjanneet vapaita rakennuksia tai varastoja. Maa on kuitenkin niin kallista Japanissa – sen hinta vaihtelee 2 500 markasta 3 500 markkaan neliömetriltä – että vain harvoilla seurakunnilla on varaa ostaa valtakunnansaliensa tonttia. Jotkut veljet, jotka omistavat tontin, ovat purkaneet talonsa ja rakentaneet tilalle rakennuksen, jossa on valtakunnansali ensimmäisessä kerroksessa ja asuintilat yläkerrassa. On erikoista, että useissa tapauksissa henkilöt, jotka eivät ole Jehovan todistajia eivätkä edes kiinnostuneita kristillisyydestä, ovat tarjoutuneet rakentamaan valtakunnansalin tontilleen ja vuokraamaan sen Jehovan todistajille. He ovat pyytäneet todistajia jopa esittämään suunnitelmat salia varten. Tästä on ollut seurauksena joidenkin todella erikoisten valtakunnansalien rakentaminen.

Esimerkiksi Jokohamassa erään paikoitusalueen omistaja suostui rakentamaan valtakunnansalin pilareitten varaan alueensa ylle ja vuokraamaan salin todistajille. Eräs valtakunnansali Tokiossa on sellaisen rakennuksen toisessa kerroksessa, joka on tuettu ilmaradan tukipilareihin. Viimeisten tietojen mukaan veljet ovat tottuneet salin yläpuolella kulkeviin meluisiin juniin.

Seurakuntien kasvaessa myös kierroskonventit ovat kasvaneet. Kun kierroskonventissa saattoi 20 vuotta sitten olla läsnä ainoastaan 300–400 henkeä, niin nykyisin läsnäolijoita saattaa olla 1 500–2 000 tai jopa enemmän. Näin suurien konventtien pitämistä varten on vaikea löytää tiloja. Niinpä vuonna 1975 vuokrattiin ja uudistettiin Tokion ulkopuolella sijaitsevan konkurssin kärsineen keilahallin tilat, ja siitä tuli Japanin ensimmäinen konventtisali, jossa on istuimia 1 200:lle. Toinen konventtisali, upea teräsbetonirakennus, saatiin vuonna 1982. Se sijaitsee Japanin keskiosassa (Kansaissa) ja rakennettiin kokonaan todistajamiesten, -naisten ja -lasten vapaaehtoisella työllä. Siinä on 1 800 istumapaikkaa. Vapaaehtoiset työntekijät rakensivat kolmannen konventtisalin Vartiotorni-seuran haaratoimiston tontille Ebinaan, ja siihen mahtuu 3 000.

Kaikki Japanin julistajat kokoontuivat viimeisen kerran yhteen kansainväliseen konventtiin Osakaan vuonna 1973, ja läsnä oli 31 263. Sen jälkeen pienemmät konventit ovat osoittautuneet käytännöllisemmiksi sopivien tilojen puutteen takia, ja samalla on Valtakunnasta voitu todistaa useammilla paikkakunnilla. Vuonna 1984 pidettiin 24 sellaista konventtia, ja niissä oli läsnä yhteensä 179 439 ja 3 236 kastettiin.

Haaratoimiston laajennus

Pysyäkseen kentällä tapahtuvan nopean kasvun tasalla Seuran haaratoimisto on laajentunut valtavasti vuosien varrella. Vuosina 1949–1962 toimisto sijaitsi kaksikerroksisessa japanilaistyylisessä talossa Minato Vardissa Tokiossa. Lopulta se korvattiin seitsenkerroksisella rakennuksella, joka palveli toiminnan keskuksena vuoteen 1972 saakka. Siihen mennessä Seura oli nähnyt tarpeelliseksi aloittaa painamisen Japanissa. Niinpä uusi paino ja Beetel-koti rakennettiin vajaan puolen hehtaarin maa-alalle Numazuun 120 kilometriä Tokiosta lounaaseen.

Viiden vuoden kuluessa Numazun tilat oli kuitenkin kuormitettu äärimmilleen. Ebinasta ostettiin siksi 7 hehtaaria maata, ja sinne rakennettiin kaunis paino ja Beetel-koti, jotka olivat kolme kertaa suuremmat kuin Numazussa. Tämä täysin todistajien itsensä rakentama rakennuskompleksi vihittiin käyttöön 15. toukokuuta 1982.

Lehtiä alettiin tuottaa uudella rotaatio-offsetpainokoneella, vaikka rakennustyö oli vielä kesken. Kun rakennustyö oli saatu valmiiksi, hankittiin toinen nelivärirotaatio-offsetpainokone. Veljet olivat erityisen innoissaan, kun vuonna 1982 Seura painoi kymmeniä tuhansia kappaleita japaninkielistä ”Pyhän Raamatun Uuden maailman käännöstä”. Tammikuussa 1984 asennettiin viisiyksikköinen rotaatio-offsetpainokone, jotta pysyttäisiin lehtien ja muun kirjallisuuden kasvavan kysynnän tasalla. Tuo painokone voi tuottaa tuhat lehteä minuutissa ja painaa Vartiotorni- ja Herätkää-lehteä samanaikaisesti.

Painaakseen ja postittaakseen kaiken tämän sekä pitääkseen huolta työntekijöiden tarpeista, Beetel-perhe on kasvanut 345-jäseniseksi. Lisäksi 165 henkeä on tehnyt työtä uuden rakennuksen hyväksi. On kiinnostavaa, että tässä perheessä on 19:t lihalliset veljekset.

Vaikka Ebinan tilat vihittiin käyttöön vasta kolme vuotta sitten, työtä tehdään jo laajennuksen hyväksi. Samalle tontille rakennetaan uutta kahdeksankerroksista Beetel-kotia, johon voidaan majoittaa 250 henkeä, ja kuusikerroksista painon lisärakennusta. ’Telttaköysiä’ on todellakin ’pidennetty’ yli kaikkien odotusten.

Tulevaisuuden odotteet

Tässä buddhalaisuuden ja šintolaisuuden maassa on monia ihmisiä, jotka etsivät jotakin mihin he voivat uskoa. Saamme nähdä, kuinka moni vielä tulee Jehovan ”telttaan”. Todiste kasvun jatkumisesta nähdään siinä, että 15. huhtikuuta 1984 kokoontui 224 696 henkeä yhteen viettämään Jeesuksen kuoleman muistoa. Lisäksi kiinnostuneiden auttamiseksi ponnistellaan yhteistuumin. Joka kuukausi johdetaan noin 142 000:ta Raamatun kotitutkistelua.

Kun ensimmäiset lähetystyöntekijät saapuivat vuonna 1949, kuka olisi voinut kuvitella, että 37 vuoden jälkeen tässä maassa olisi yli 97 000 toimeliasta Jehovan ylistäjää? Jehova on kuitenkin saanut sen aikaan. Hän on ollut uskollinen lupaukselleen ja on todellakin ’leventänyt majojen seinien kangasta’ ja ’pidentänyt’ kansansa ’telttaköysiä’. Hänen todistajansa työskentelevät edelleen kovasti ja luottavat siihen, että hän tuottaa sadon ennen tämän asiainjärjestelmän loppua.

[Alaviitteet]

[Kaavio s. 28]

(Ks. painettu julkaisu)

Valtakunnan julistajien kasvu Japanissa viimeisten 37 vuoden aikana

(Helm.)

1949 9

1958 1 000

1970 10 000

1973 20 000

1976 40 000

1983 80 000

1985 97 305

[Kuva s. 29]

Tojoko Umemoto on ollut pisimpään erikoistienraivaajana

[Kuva s. 30]

Sadakitši Šimada on Japanin vanhin vakituinen tienraivaaja