Pitäisikö sinun uskoa kolminaisuusoppiin?

USKOTKO vilpittömästi kolminaisuusoppiin? Sadat miljoonat kristikuntaan kuuluvat uskovat. Ehkä olet aina uskonut tuon opin perustuvan Raamattuun. Tiedätkö täsmälleen, mitä se tarkoittaa? Ymmärrätkö sen? Osaatko selittää sen?

Athanasiuksen uskontunnustus, yksi varhaisimmista kolminaisuutta koskevista kokonaisesityksistä, selittää sen näin:

”Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat sama Jumala, yhdenvertaiset kunniassa, yhdenvertaiset iankaikkisessa majesteetissa. – – kaikkivaltias on Isä, kaikkivaltias on Poika, kaikkivaltias on Pyhä Henki. – – Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala, Pyhä Henki on Jumala. Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. – – tässä kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi. Vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä iankaikkiset ja juuri yhdenkaltaiset.”

Kolminaisuusopin mukaan siis Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yhdenkaltaiset voimassa, vallassa ja iankaikkisuudessa. Tärkeä kysymys on kuitenkin tämä: uskoivatko Jeesus Kristus ja hänen apostolinsa kolminaisuuteen ja opettivatko he sitä? Jos uskomme niin olleen, joudumme monien hyvin hämmentävien kysymysten eteen.

Jeesus Kristus sanoi Markuksen 13:32:ssa: ”Siitä [Jumalan lähestyvän tuomion toimeenpanon] päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (KR) (Katso sivulla 7 olevaa kehystettyä tekstiä aiheesta ”Miksi ne puuttuvat?”) Jos Isä ja Poika ovat yhdenkaltaiset, miten on mahdollista, että Poika ei tiedä sitä, mitä Isä tietää? ’Jeesuksella on kaksi luontoa’, joku ehkä sanoo. ’Tässä hän puhuu ihmisenä.’ Mutta jos niin olisikin, niin miten on ”Pyhän Hengen” laita? Jos se on kolminaisuuden kolmas persoona, miksi se ei tiedä? Ketju on juuri niin vahva kuin sen heikoin lenkki. Ja ”Pyhä Henki” kuuluu osana kolminaisuuteen.

Jeesus oli sanonut myös eräässä aikaisemmassa tilaisuudessa: ”[Ei] kukaan muu tiedä, kuka Poika on, kuin Isä, eikä kukaan muu tiedä, kuka Isä on, kuin Poika.” (Luukas 10:22) Jälleen herää kysymys, miten on ”Pyhän Hengen” laita? Jos se on ”Jumalan” tietoinen osa, yhdenkaltainen Isän ja Pojan kanssa, miksi se ei tiedä?

Yli 20 vuotta sen jälkeen, kun Jeesus kuoli ja nousi taivaaseen, apostoli Paavali kirjoitti: ”Sillä: ’kuka on tullut tuntemaan Herran [Isän] mielen, niin että voisi neuvoa häntä?’ Mutta meillä on Kristuksen mieli.” (1. Korinttolaisille 2:16, KR) Miten on mahdollista omata ”Kristuksen mieli” kuitenkaan tuntematta ”Herran mieltä”, jos Isä ja Poika ovat yhdenkaltaiset?

Sananlaskujen 8:22–24:stä me luemme: ”Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista. Ennen kuin syvyyksiä oli, synnyin minä.” Varhaiskristityt ymmärsivät tämän kuvauksen soveltuvan selvästikin Kristukseen. Kolminaisuusoppia puoltava oppinut Edmund J. Fortman kirjoittaa: ”Paavali soveltaa sen [Sananlaskujen 8:22–31:n] Jumalan Poikaan. Apologeetat käyttivät sitä osoittaakseen pakanoille ja juutalaisille, että Sana oli ollut aikaisemmin olemassa, ja osoittaakseen, mikä Hänen osansa oli ollut luomisessa.” (Vrt. Kolossalaisille 1:15–17; Ilmestys 3:14.) Mutta jos Jeesuksella oli selvä alku, jos hänet ’luotiin’, ’asetettiin olemaan’ ja jos hän ’syntyi’, vaikkakin kauan ennen maan päälle syntymistään, miten hän voisi olla yhdenkaltainen Isän kanssa iankaikkisuudessa? Lisäksi vain luomus (ja siksi sellainen, jolla on ollut alku) saattaisi sanoa: ”Minä elän Isän takia.” – Johannes 6:57.

Jeesus puhui toistuvasti Isästään ”Jumalanaan”, myös taivaalliseen kirkkauteen paluunsa jälkeen. (Matteus 27:46; Johannes 20:17; Ilmestys 3:2, 12) Vain alempiarvoinen, palvoja, voi puhua toisesta ”Jumalanaan”. Mutta mistä johtuu, että emme huomaa Isän puhutelleen Poikaansa kertaakaan ”Jumalanaan”? Ja miksi emme havaitse Isän tai Pojan puhuttelevan koskaan ”Pyhää Henkeä” ”Jumalanaan”?

Nämä ovat ajatuksia herättäviä kysymyksiä, vai kuinka?

Miksi ei vastavaikutuksia?

Jos ajattelemme Jeesuksen uskoneen ja opettaneen, että hän oli Jumalan vertainen, niin eräs asia on melko käsittämätön. Miksi emme voi lukea ”Uudesta testamentista” sellaisen opetuksen väistämättömistä vaikutuksista? Millaisista vaikutuksista?

Ajattelehan ensiksi, miten sellainen opetus olisi vaikuttanut Jeesuksen opetuslapsiin. Heidän on täytynyt aluksi pitää Jeesusta vain ihmisenä. (Vrt. Markus 6:3.) Sitten Jeesus jossakin vaiheessa olisi oletettavasti kertonut heille, että hän onkin itse Jumala. Miten he olisivat suhtautuneet siihen? Miten sinä reagoisit, jos yllättäen huomaisit olevasi Jumalan vieressä?

Tarkastellessaan sellaista mahdollisuutta Harvardin jumaluusopillisen koulun yhtenä ensimmäisistä professoreista 1800-luvulla toiminut Andrews Norton huudahti: ”Kuinka suunnattoman hämmästyneitä me olisimmekaan!” Ja jos saisimme tietää todella olleemme ruumiillisesti Jumalan kanssa, ”me puhuisimme siitä jatkuvasti ja hyvin vakuuttavasti aina, kun meillä vain olisi tilaisuus puhua hänestä”.

Mutta kun luemme evankeliumit läpi, niin näemmekö rehellisyyden nimessä Jeesuksen opetuslasten suhtautuneen asiaan näin hämmästyneesti? ’Siksi Jeesus paljastikin sitä koskevan totuuden heille vähitellen’, joku saattaisi sanoa. Mutta miksi sellaisesta hämmästyksestä ei ole jälkeäkään myöskään ”Uuden testamentin” kirjeissä, jotka kirjoitettiin vuosia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen? Eikö se tunnu käsittämättömältä?

Jos Jeesus olisi opettanut olevansa Jumala, se olisi johtanut väistämättä myös muihin seurauksiin. Juutalaisille, jotka uskoivat, että ”Herra on yksi”, sellaisen opettaminen, että Kristus kolminaisuuden toisena persoonana olisi Jumalan vertainen, olisi ollut jumalanpilkkaa. (5. Mooseksen kirja 6:4) Tämä herättää kaksi kysymystä.

1) Miksi emme voi havaita ”Uuden testamentin” kirjoittajien selittävän, selventävän, valaisevan ja puolustavan yhä uudelleen tätä uskomatonta oppia uskovien juutalaisten hyödyksi? Tällaisen opettaminen olisi totisesti vaatinut lisäselityksiä!

2) Ja miksi emme voi löytää tietoja siitä, että epäuskoiset juutalaiset, jotka vastustivat kristillisyyttä katkerasti ja kiihkeästi, olisivat hyökänneet tätä oppia vastaan, jonka on täytynyt olla heille vastenmielinen? Tuskin mikään oppi olisi aiheuttanut enemmän kiistelyä!a

Niinpä professori Norton huomautti:

”Näyttää siis siltä, että vaikka muut vähemmän vaikeat kysymykset (esimerkiksi pakanakäännynnäisten ympärileikkausta koskeva kysymys) herättivät niin paljon epäröintiä ja kiistoja, ettei edes apostolien arvovalta tahtonut riittää totuuden vahvistamiseen, niin tämä [kolminaisuus]oppi, joka oli niin poikkeuksellinen, epämiellyttävä ja vaikea ymmärtää, esitettiin kaikessa hiljaisuudessa ja hyväksyttiin ilman epäröintiä, vastenmielisyyttä, vastustusta tai väärinkäsityksiä.”

Vähintään käsittämätöntä!

Miksi ”Uuden testamentin” kirjoittajat eivät selvittäneet asiaa? Miksi juutalaiset vastustajat eivät hyökänneet tätä opetusta vastaan? Syy oli se, ettei Jeesus eivätkä hänen apostolinsa opettaneet kolminaisuutta, johon kristikunnassa yleisesti uskotaan! Mistä kolminaisuusoppi on sitten tullut?

Tuottaako kolminaisuusoppi kunniaa Jumalalle?

’Kolminaisuusoppi saatiin myöhemmin perinteen välityksellä, vaikka sitä ei opetetakaan Raamatussa’, voi joku väittää. Mutta miten sellainen väite sopii yhteen Paavalin Galatalaiskirjeen 1:8:ssa olevien sanojen kanssa: ”Mutta vaikka me julistaisimme tai enkeli taivaasta julistaisi teille hyvänä uutisena jotakin muuta kuin sitä, minkä olemme teille hyvänä uutisena julistaneet, hän olkoon kirottu”?

Raamattu varoitti tosi kristillisyyttä kohtaavasta luopumuksesta: ”Myöhempinä ajanjaksoina jotkut luopuvat uskosta, kun he kiinnittävät huomiota eksyttäviin henkeytettyihin ilmaisuihin ja demonien opetuksiin.” (1. Timoteukselle 4:1) Koska Uuden katolisen tietosanakirjan (New Catholic Encyclopedia) mukaan kolminaisuusoppi kehittyi täysin vasta ”neljännen vuosisadan viimeisen neljänneksen” kuluessa, me kysymme: Onko mahdollista, että kolminaisuusoppi olisi tosi kristillisyydestä luopumisen seuraus? Voisiko kolminaisuusoppi olla todellisuudessa ’demonien opetus’?

Ratkaisevaa olisi tietenkin se, millaista hedelmää tuo oppi tuottaa. Kun juutalaiset syyttivät Jeesusta siitä, että hänessä on demoni, Jeesus vastasi: ”Minussa ei ole demonia, vaan minä kunnioitan Isääni.” (Johannes 8:49) Mitä voidaan tässä suhteessa sanoa kolminaisuusopista? Onko se saattanut sinut lähemmäksi Raamatun Jumalaa? Onko se tuottanut kunniaa Jumalalle saattamalla ihmisiä lähemmäksi häntä? Mitä tosiasiat osoittavat?

”Pyhää Kolminaisuutta koskeva oppi on äärettömän vaikea selittää, eikä kukaan ymmärrä sitä”, myöntää katolinen pappi Robert I. Gannon. Jotta ajattelevat ihmiset voisivat perustellusti uskoa johonkin, he vaativat johdonmukaiseen ajatteluun perustuvia selityksiä. Eikö Jumalaa koskevassa käsityksessä, jota ei voida selittää, ole jotakin vialla? Tuottaako Jumalalle kunniaa sellainen käsitys, jota ’kukaan ei ymmärrä’? Tosi kristittyjen täytyy tuntea Jumala, jota he palvovat. Asiaan ei saa liittyä mitään käsittämättömiä salaisuuksia! – Johannes 17:3.

Lisäksi sen sijaan, että kolminaisuusoppi olisi saattanut ihmiset lähemmäksi Isää, se on todellisuudessa saanut aikaan hänen syrjäyttämisensä. Se on protestanttisuudessa johtanut siihen, että Isä on joutunut lähes täysin unohduksiin. Kysy keneltä tahansa, joka sanoo: ”Herralle kiitos!”, ketä hän sillä tarkoittaa, niin saat poikkeuksetta vastauksen: ”Jeesusta Kristusta tietenkin!”

Lähemmäksi Jumalaa – vai Mariaa?

Roomalaiskatolisuudessa tätä edistää edelleen se, että Mariaa kunnioitetaan ”Jumalan äitinä”, ”kaikkien armojen välittäjättärenä”, ”ihmisen myötälunastajattarena” ja ”taivaan kuningattarena”, mikä on johdonmukaista seurausta kolminaisuusopista. Uusi katolinen tietosanakirja selittää: ”Maria on todella Jumalan äiti, jos kaksi ehtoa täytetään: että hän on todella Jeesuksen äiti ja että Jeesus on todella Jumala.” – Kursivointi meidän.

Arnold Toynbee valaisee kirjassaan An Historian’s Approach to Religion sitä, missä määrin Isä on työnnetty taka-alalle, lainaamalla 1600-luvulla elänyttä ranskalaista hugenottia Pierre Baylea, joka kuvaa satiirisesti Jumalan luovuttaneen maailmankaikkeuden Marialle:

”Tuosta päivästä lähtien Jumala ei ole enää sekaantunut mihinkään, vaan hän on luottanut kaikessa Marian valppauteen, että eri enkeleille on toimitettu määräykset ilmoittaa Maan päällä oleville ihmisille tästä hallituksen muutoksesta, jotta he tietäisivät, kenen puoleen ja millä tavalla heidän tulisi tulevaisuudessa kääntyä avunpyyntöineen, että heidän ei tulisi – – neitsyt Marian puoleen kääntyessään pitää häntä välittäjättärenä tai alempiarvoisena kuningattarena vaan kaiken suvereenina, ehdottomana valtiattarena.”

Tämän vastakohtana Jehova Jumala vaatii yksinomaista antaumusta! (2. Mooseksen kirja 20:5, UM) ”Minä en anna kunniaani toiselle”, hän varoittaa. – Jesaja 42:8.

Mitä tosiasiat siis osoittavat? Tämän: Kolminaisuusoppi ei ole tuottanut kunniaa Jumalalle saattamalla ihmisiä lähemmäksi häntä. Se on sen sijaan törkeästi väärinesittänyt Jumalan. On siksi ilmeistä, että sen kehittämisestä vastuussa olevat ovat luopuneet tosi kristillisyydestä.

Mikä on sen alkuperä?

Jumalten kolminaisuuksia on todellisuudessa ollut kauan ennen kristillisyyttä. Ne olivat yleisiä muinaisen Egyptin ja Babylonian mytologiassa. Miten kolminaisuusajatus pääsi soluttautumaan kristillisyyteen? Peter Ecklerin julkaisema kirja History of Christianity selittää:

”Vaikka kristillisyys pääsi voitolle pakanuudesta, on myös yhtä totta, että pakanuus turmeli kristillisyyden. Varhaiskristityt (jotka erosivat juutalaistovereistaan vain siinä suhteessa, että he uskoivat Jeesuksen olevan luvattu Messias) muuttivat Rooman kirkon vaikutuksesta käsityksensä puhtaasta deismistä [jonka mukaan Jumala on kaiken alkusyy] käsittämättömäksi kolminaisuusopiksi. Monista pakanallisista opeista, jotka egyptiläiset olivat keksineet ja joita Platon ihannoi, pidettiin kiinni uskomisen arvoisina oppeina.”

”Uskomisen arvoisina”? Oletko samaa mieltä? Jeesus Kristus sanoi selvästi, että hänen tosi opetuslastensa täytyy ’palvoa Isää – – totuudessa’. (Johannes 4:23, 24) Meidän palvontamme täytyy siis olla sopusoinnussa Jumalan sanassa Raamatussa esitetyn totuuden kanssa. Se merkitsee Jeesuksen Kristuksen hyväksymistä ”Jumalan Poikana”, ei Poika-Jumalana! (Johannes 20:31; 1. Johannes 4:15) Se vaatii meitä hylkäämään päättäväisesti kaikki pakanalliset uskonnolliset valheet. Parhaillaan lukemasi lehti on yli sadan vuoden ajan auttanut miljoonia vilpittömiä ihmisiä palvomaan yhtä Jumalaa, ”Jehovaa, Suvereenia Herraa” totuudessa. – Psalmit 140:8, UM.

[Alaviitteet]

[Huomioteksti s. 6]

Miksi emme voi havaita vastustavien juutalaisten hyökänneen tätä oppia vastaan, jonka on täytynyt olla heille vastenmielinen?

[Tekstiruutu s. 7]

Miksi ne puuttuvat?

Matteuksen 24:36 sanoo ”suuren ahdistuksen” ajasta Vanhan kirkkoraamatun mukaan: ”Vaan siitä päiwästä ja hetkestä ei tiedä kenkään, ei taiwaan enkelitkään, vaan minun Isäni yksinänsä.” Pane merkille, että tästä käännöksestä samoin kuin englantilaisesta Kuningas Jaakon käännöksestä puuttuvat sanat ”eikä Poika”, vaikka nuo sanat esiintyvät nykyään yleisesti muissa käännöksissä. Miksi ne puuttuvat? Tämä jae on ilmeisesti kiusannut kolminaisuusopin kannattajia, sillä miten Poika voisi olla tietämätön asioista, jotka Isä tietää – jos he ovat yhdenkaltaiset? Tarkastellessaan Matteuksen 24:36:ta British Museumin julkaisu The Codex Sinaiticus and The Codex Alexandrinus selittää: ”[Raamatun käsikirjoitukset] Sinaiticus ja Vaticanus lisäävät eikä Poika sanojen taivaiden enkelit jälkeen; tätä ilmeisesti alkuperäistä tekstiä on muutettu opillisen väärinymmärryksen pelon vuoksi.”

[Kuva s. 4]

Kolminaisuutta koskeva esitys 1300-luvulla rakennetussa Pyhän Pietarin katolisessa kirkossa Tagnonissa Ranskassa

[Kuva s. 8]

Tiesitkö, että jumalten kolminaisuuksia oli paljon ennen kristillisyyttä?