Oliko Marian sikiäminen saastaton?
PAIKKA oli Pyhän Pietarin basilika eli Pietarinkirkko Roomassa ja aika oli 8. joulukuuta 1854. Paavi Pius IX lukee latinan kielellä ääni liikutuksesta väristen seuraavan säädöksen: ”Me julistamme, ilmoitamme ja määrittelemme, että oppi, jonka mukaan Pyhää Neitsyt Mariaa aivan hänen sikiämisensä ensi hetkestä lähtien varjeltiin täysin perisynnin turmeluksesta, mikä tapahtui Kaikkivaltiaan Jumalan erityisestä armosta ja Hänen antamallaan etuoikeudella sekä Kristuksen Jeesuksen, ihmiskunnan Vapauttajan, ansioiden nojalla, on Jumalan ilmoittama oppi, johon kaikkien oikeauskoisten täytyy siksi vakaasti ja lakkaamatta uskoa.”
Aina siitä lähtien tämä opinkappale on ollut sitova kaikille katolilaisille, ja kaikkialla katolisessa maailmassa on joka vuosi joulukuun 8. päivänä vietetty saastattoman sikiämisen juhlapäivää.
Tätä oppia ei tulisi sekoittaa neitseellistä syntymää koskevaan opetukseen. ”Saastaton sikiäminen” tarkoittaa Marian sikiämistä ja syntymää, kun taas ”neitseellinen syntymä” viittaa Jeesuksen yliluonnolliseen syntymään. Raamattu esittää selvästi, että Maria oli neitsyt tullessaan raskaaksi ja synnyttäessään Jeesuksen. (Matteus 1:18–23; Luukas 1:34, 35) Mutta osoittaako Raamattu, että Maria itsekin syntyi täydellisenä ja vapaana perisynnistä?
Tuntematon kirkon varhaishistoriassa
Katolinen tietosanakirja (The Catholic Encyclopedia) myöntää otsikon ”Saastaton sikiäminen” alla: ”Raamatusta ei voida esittää tämän opinkappaleen tueksi yhtään suoranaista tai varmaa ja sitovaa todistetta.” Miksi roomalaiskatolinen kirkko lisäsi tämän ajatuksen opinkappaleisiinsa? Miksi kirkko, joka väittää olleensa olemassa lähes 2 000 vuotta, odotti aina vuoteen 1854 saakka ennen kuin se teki saastattomasta sikiämisestä opin, johon kaikkia katolilaisia vaaditaan uskomaan?
Katolinen tietosanakirja sanoo: ”Varhaiset kirkkoisät olivat hyvin varovaisia suhtautumisessaan Marian synnittömyyteen. – – Kreikkalaiset kirkkoisät eivät koskaan virallisesti tai nimenomaisesti keskustelleet saastatonta sikiämistä koskevasta kysymyksestä.” Itse asiassa monet varhaisista kreikkalaisista kirkkoisistä, kuten Origenes (185–254), Basileios Suuri (330–379) ja Khrysostomos (345–407), esittivät päinvastaisia näkemyksiä kuin se, että Marian sikiäminen olisi ollut saastaton eli vapaa perisynnin turmeluksesta. Samanlaisia näkemyksiä esitti myös Augustinus (354–430), jonka sanotaan olevan suurin vanhoista roomalaiskatolisista ”isistä”.
Ranskalainen katolinen historioitsija Louis Duchesne kirjoittaa kirjassaan: ”Rooman kirkko ei näytä viettäneen Neitsyen kunniaksi mitään juhlaa ennen 600-lukua.” (Christian Worship: Its Origin and Evolution) Tosin kreikkalainen kirkko alkoi 400-luvulla viettää Johannes Kastajan sikiämisen juhlaa ja hiukan myöhemmin Marian sikiämisen juhlaa. Mutta Katolinen tietosanakirja myöntää: ”Viettäessään Marian sikiämisen juhlaa vanhan ajan [”kristityt”] kreikkalaiset – – eivät pitäneet sopimattomana viettää juhlaa ei-saastattoman sikiämisen johdosta, kuten Pyhän Johanneksen sikiämisen johdosta – –. Meidän aikamme Kreikan ortodokseille tuolla juhlalla ei kuitenkaan ole paljoa merkitystä; he sanovat sitä ’Pyhän Annan [jota perinteisesti pidetään Marian äitinä] hedelmöitymisen’ juhlaksi, mikä saattaa epäsuorasti olla ilmaus käsityksestä, jonka mukaan kyseessä oli aktiivinen [sukupuolinen], ei-saastaton, hedelmöitys.”
Me havaitsemme siis, että Mariaan liittyvät juhlat saivat alkunsa idän ortodoksisessa kirkossa, eikä roomalaiskatolinen kirkko omaksunut niitä ennen kuin 600-luvulla. Ja vaikka kreikkalaiskatolinen kirkko on viettänyt Marian sikiämisen juhlaa, se ei pidä hänen sikiämistään saastattomana.
”Suuri kiista”
Katolinen tietosanakirja myöntää, että saastatonta sikiämistä koskevan opin synty oli pitkällinen ja kaikkea muuta kuin tuskaton. Se sanoo: ”Aluksi kirkko vain vietti Marian sikiämisen juhlaa samoin kuin se oli viettänyt Pyhän Johanneksen sikiämisen juhlaa ilman että olisi keskusteltu sikiämisen synnillisyydestä. Tästä juhlasta tuli kuitenkin vuosisatojen kuluessa saastattoman sikiämisen juhla, kun oppia koskevat väittelyt johtivat täsmällisiin ja oikeisiin käsityksiin ja kun teologisten koulujen tutkielmat siitä, miten Maria säilyi täysin vapaana perisynnin turmeluksesta, alkoivat saada jalansijaa.”
Marian saastatonta sikiämistä koskeva oppi muotoutui siis vasta vuosisatoja kestäneiden ’oppia koskeneiden väittelyjen’ jälkeen. Siihen että ”teologisten koulujen tutkielmat” ’saivat jalansijaa’ ja lopulta hyväksyttiin, kului satoja vuosia. ”Saastatonta sikiämistä” käsittelevät arvossapidetyt katoliset hakuteokset sisältävät sivukaupalla aineistoa alaotsikolla ”Kiista” tai ”Suuri kiista”. Ne puhuvat tuon ”uuden juhlan” ”epävarmasta alusta” Englannissa 1000-luvulla. Kun normannit olivat valloittaneet Englannin vuonna 1066, he lakkauttivat tuon juhlan vieton, koska he pitivät sitä ”ahdasmielisen typeryyden ja tietämättömyyden tuotteena”. Ranskassa katolinen ”pyhimys” Bernhard Clairvauxlainen (1091–1153) asettui vastustamaan sitä julkisesti. 1200-luvulla elänyt ”pyhimys” Tuomas Akvinolainen, jonka sanotaan olevan katolisen kirkon ”huomattavin filosofi ja teologi”, vastusti Marian saastatonta sikiämistä koskevaa oppia sillä perusteella, että Jeesuksen lunastus koskee Mariaa yhtä lailla kuin muitakin syntiseen ihmiskuntaan kuuluvia.
Mutta eräs toinen katolinen teologi ja filosofi, Johannes Duns Scotus (1265–1308) asettui puoltamaan tätä opinkappaletta. Scotus oli fransiskaani, kun taas Tuomas Akvinolainen oli dominikaani. Siksi saastatonta sikiämistä koskeva oppi oli vuosisatojen ajan kiistakapulana noiden kahden roomalaiskatolisen kirkon sääntökunnan välillä.
Katolinen tietosanakirja esittää kiistaa koskevan yhteenvedon: ”Yritykset panna alulle sen [saastattoman sikiämisen juhlan] virallinen vietto herättivät sen laillisuutta ja merkitystä koskevia vastaväitteitä ja teoreettisia keskusteluja, jotka jatkuivat vuosisatojen ajan aina vuoteen 1854 asti, jolloin asia lopullisesti ratkaistiin.” Tuona vuonna paavi Pius IX julisti juhlallisesti, että Marian saastaton sikiäminen ”on Jumalan ilmoittama oppi, johon kaikkien oikeauskoisten täytyy siksi vakaasti ja lakkaamatta uskoa”.
Kuitenkin erään arvovaltaisen katolisen tietosanakirjan (Dictionnaire de Théologie Catholique) mukaan yli 50 katolista piispaa, myös Pariisin arkkipiispa, vastustivat sitä, että kaikkia katolilaisia vaadittaisiin uskomaan tähän opinkappaleeseen. Saksan huomattavin 1800-luvun katolinen teologi Johann Döllinger sanoi suoraan: ”Me kiellämme Pyhän Neitsyt Marian saastatonta sikiämistä koskevan Rooman uuden opin, koska se on vastoin 13 ensimmäisen vuosisadan perinnettä, jonka mukaan vain Kristus sikisi synnittömästi.” Döllinger suljettiin myöhemmin kirkon ulkopuolelle.
Kolminaisuusopin verso
Miksi katolinen pappisvalta halusi itsepintaisesti pakottaa tämän kiistellyn opin kaikille katolilaisille? Saastatonta sikiämistä koskeva opinkappale on tyypillinen esimerkki niistä ongelmista, joita kirkko aiheuttaa itselleen hylätessään Raamatussa esitetyt selvät totuudet. Yksi epäraamatullinen oppi johtaa toiseen.
Tutkimus osoittaa, että Marian palvonta juontaa alkunsa kolminaisuusopista. Kuinka niin? Kaikki alkoi 300-luvulla. Vuonna 325 keisari Konstantinus Suuri, joka tuohon aikaan ei ollut edes kastettu ”kristitty”, kutsui kokoon Nikean kirkolliskokouksen, jonka tuli ratkaista kolminaisuutta koskeva teologinen kiistely. Ei niinkään uskonnollisista vaan poliittisista syistä Konstantinus asettui kolminaisuutta kannattavien puolelle. Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus julisti, että Jeesus on Jumala. Se sai teologit pohtimaan Marian asemaa. Jos Jeesus on Jumala, niin silloin Maria on Jumalan äiti. Ajatus järkytti joitakuita, ja asiasta käytiin teologisia keskusteluja vuosisatojen ajan. Lopulta Efesoksen kirkolliskokous julisti vuonna 431 Marian olevan ”theotokos” eli kirjaimellisesti: ”Jumalan-synnyttäjä” tai ”Jumalan äiti”.
On kiinnostavaa panna merkille, että tämä arvonimi annettiin Marialle Vähässä-Aasiassa sijaitsevassa Efesoksessa, jossa sijaitsi aikanaan pakanallisen äitijumalattaren palvonnan keskus. Koska Konstantinus oli tehnyt luopiokristillisyydestä yleisen eli katolisen uskonnon, jonka pakanoiden suuret joukot saattoivat hyväksyä, Mariaa alettiin palvoa erilaisten pakanallisten äitijumalattarien sijasta. Kun kolminaisuusoppiin liittyvä Marian syvä kunnioittaminen kävi yhä yleisemmäksi ihmisten keskuudessa, monista näytti johdonmukaiselta julistaa Maria täysin synnittömäksi.
Oppiin johtaneita muita syitä
Saastattoman sikiämisen oppi johtuu myös siitä osasta, joka katolisessa teologiassa annetaan Marialle lunastuksen suhteen. Mariaa kutsutaan katolisessa kielenkäytössä vaihtelevasti ”välittäjättäreksi”, ”myötälunastajattareksi” ja jopa ”neitsytpapiksi”. Miksi?
Hyvin varhaisista ajoista saakka katoliset teologit ovat kutsuneet Mariaa ”toiseksi Eevaksi”. He lainaavat 1. Korinttolaiskirjeen 15:22, 45:tä ja rinnastavat toisiinsa paitsi ”ensimmäisen ihmisen Aadamin” ja ”viimeisen Aadamin [Kristuksen]” myös Eevan ja Marian. Encyclopaedia Britannica (1976) sanoo, että tämän rinnastuksen mukaan ”Maria ja hänen tottelevaisuutensa näyttelevät tärkeää osaa ihmissuvun lunastamisessa”. – Kursivointi meidän.
Katolinen kirkko tosin tunnustaa Kristuksella olleen tärkein osa lunastuksessa. Se opettaa, että ”Kaikkivaltiaan Jumalan erityisestä armosta ja Hänen antamallaan etuoikeudella” Maria hyötyi ensimmäisenä Kristuksen uhrin ”ansioista”, joita sovellettiin hänen hyväkseen ”aivan hänen sikiämisensä ensi hetkestä lähtien” hänen varjelemisekseen ”täysin perisynnin turmeluksesta”.
Mutta miten katoliset teologit selittävät sen, että Marialla olisi ”tärkeä osa ihmissuvun lunastamisessa”? Katolisen tietosanakirjan mukaan he sanovat häntä ”myötälunastajattareksi”, koska ”Marian suostumus oli lunastukselle välttämätön”. He sanovat häntä ”välittäjättäreksi”, koska he väittävät hänen puhuvan langenneitten ihmisten puolesta. He sanovat myös, että sellaisena Mariaa ”voidaan oikeutetusti kutsua nimellä Virgo sacerdos eli neitsytpappi”, koska hän oli yhteistoiminnassa Kristuksen kanssa uhrin antamisessa ja nyt hän jakaa yhdessä hänen kanssaan ”armoa”.
Lisäksi 1. Mooseksen kirjan 3:15:n virheellisen latinankielisen käännöksen vuoksi on perinteisessä katolisessa teologiassa Mariaa pidetty sinä ”naisena”, joka murskaa ”käärmeen”, Saatanan, pään. (1. Mooseksen kirja 3:14, 15, JB) (Ks. 1. Mooseksen kirjan 3:15:n alaviitteitä Douay-käännöksestä ja Jerusalemin Raamatusta.) Katolilaiset väittävät, että voittaakseen Saatanan Marian täytyy olla täysin synnitön. Mutta mitä Raamattu sanoo?
Raamatun näkemys
Kirjoittaessaan vain kolme vuotta sen jälkeen, kun paavi Pius IX julisti katoliselle maailmalle tämän opinkappaleen, Belgian Bruggen piispa monsignor Malou myönsi: ”Tulisi selvästi sanoa, että kaikista niistä todisteista, joita [saastattoman sikiämisen] etuoikeuden kannattajat esittävät, Raamatusta otetut todisteet ovat kaikkein hatarimpia ja virheellisimpiä. He lainaavat usein arvostelukyvyttömästi ja lähes umpimähkään monia sellaisia raamatunkohtia, jotka eivät sovellu asiaan.”
Katoliset teologit väittävät, että Jumalan ilmoitus ihmiskunnalle käsittää sekä Raamatun että perinteen. Parhaimmat ja arvovaltaisimmat katoliset lähteet sanovat kuitenkin, että perinne ei saa olla ristiriidassa Raamatun kanssa ja että se täytyy joko suoranaisesti tai epäsuorasti pystyä todistamaan ”apostoliseksi”. Miten saastatonta sikiämistä koskeva opinkappale täyttää nämä vaatimukset?
Kuten olemme havainneet, roomalaiskatolisen kirkon vanhimmat perinteet eivät tue tätä oppia. Se on lisäksi Raamatun vastainen. Väite, jonka mukaan Mariaa olisi varjeltu perisynniltä hänen sikiämisensä ensi hetkestä lähtien, on ristiriidassa sen kanssa, että perisynti koskee kaikkia. Apostoli Paavali sanoo selvästi: ”Yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja näin kuolema levisi kaikkiin ihmisiin, koska he kaikki olivat syntiä tehneet.” (Roomalaisille 5:12) Raamattu sanoo myös, että lunastus ”jokaiselle ihmiselle” tuli vasta Kristuksen kuoleman välityksellä. (Heprealaisille 2:9) Jos Marian saastatonta sikiämistä koskeva oppi olisi tosi, hänet olisi lunastettu ennen kuin Kristus kuoli, jopa vuosia ennen kuin Kristus tuli maan päälle.
Siksi tämä oppi ei katolisen kirkon omienkaan mittapuiden mukaan ole sen enempää ”apostolinen” kuin raamatullinenkaan, ja siksi se ei ole hyväksyttävä ”perinne”. Eikö tämän tulisi saada vilpittömät katolilaiset tarkastelemaan Raamatun valossa muitakin ”uskonkappaleita”, joihin heitä vaaditaan uskomaan?
[Huomioteksti s. 26]
”Kreikkalaiset kirkkoisät eivät koskaan virallisesti tai nimenomaisesti keskustelleet saastatonta sikiämistä koskevasta kysymyksestä.” – The Catholic Encyclopedia.